<<

21.05.2022

>>

Tämä uusi juttu tulee varmaankin liian pian edellisen jutun jälkeen, mutta tästä päivästä kuitenkin on tasan kuukausi kesäpäivänseisaukseen, joten sikäli perusteltua. Juhannus on tänä vuonna myöhään, mutta kesäpäivänseisaus on kohdallaan. Tarkoitus on kuitenkin enimmäkseen kirjoitella Esperanto-artikkeleita.

Kevään vehreys on hyvässä vauhdissa kuten oheinen otos parvekkeelta osoittaa. Koivun siitepölyt pölisevät varmaan eeppisissä mittasuhteissa. Voikukkia - joidenkin mielestä kirottuja rikkakasveja - näkyy jo monilla nurmikoilla. Noh, niitähän on Suomessakin yli 100 lajia, eivätkä asiantuntijatkaan kaikista niistä ota selvää. Voikukat varmaankin lisääntyvät lähinnä kasvullisesti eli suvuttomasti, joten eipä niiden itsensäkään paljoa tarvitse tarkoista lajikumppaneistaan tietää. Pölyttäjähyönteiset tuskin ovat paljoa sen viisaampia?

Venäjä sensijaan on juuri siinä missä aina ennenkin, eikä se ole pois lähdössä. Venäjä on suomalaisten kannalta vallitseva reaalinen ympäristöolosuhde johon on syytä sopeutua. Suomen hysteerinen nukkehallitus ja panikoivat pellevaltiomiehet ilmeisesti kuvittelevat että koko Venäjän maa ikäänkuin haihtuu ilmaan kunhan vaan lietsotaan kylliksi russofobiaa ja lähetellään NATO-hakemuksia ja koetetaan pokkuroida mahdollisimman orjallisesti sinne Atlantin valtameren väärälle puolelle. Mutta ei, Venäjä on ja pysyy.

Suomesta on tulossa katkeran vihan ja kipeän kostonhimon saareke Venäjän rajalla. Suomalaiset ovat valmiita ottamaan vastaan apua erikoisesti Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista. Noh, kyllähän jenkit ovat olleet kovasti apuaan tarjoamassa monissa maissa, muiden muassa Koreassa, Vietnamissa, Irakissa, Afganistanissa ... ja viimeksi Ukrainassa. Jälki on kautta linjan ollut toivottoman karmeaa, varsinkin ei-niinkään-varakkaan väestön keskuudessa. Minun mieleeni ovat lähtemättömästi jääneet USA:n palopommien jäljiltä palavat indokiinalaiset kylät ja Irakin mattopommitukset. Sellaista apua USA toimittaa.

Mutta mikäpä siinä auttaa. Globaalissa markkinataloudessa voi toisinaan käydä niinkin että saa mitä on tilannut. Suomi on tilannut epävakautta ja epäsopua koko Euroopalle ja erikoisesti itselleen, oikein roppakaupalla. En ollenkaan epäile etteikö Suomen hallituksen ilmeisen harras toive konfliktista kävisi toteen. Kun jännitystä kiristetään niin jännitys mitä todennäköisimmin juurikin kiristyy. Pohjoismaisesta lintukodosta pudotaan suoraan karujen tosiseikkojen kuivuusaavikolle, kitkerien faktojen erämaahan, polttavalle suola-aavikolle ilman vesileiliä, kärjistetyn "itä versus länsi" -vastakkainasettelun eturintamaan, värikkään verisille - mutta ah niin perin turhille - tappokentille täysin joutavaksi tykinruuaksi.

"Parempi laiha sopu kuin lihava riita", koetti vanha kansa meitä ohjeistaa. Nyky-Suomessa prioriteetit ovat kuitenkin nähtävästi kääntyneet päälaelleen. Ennen arveltiin pragmaattisesti että ihanteellisesti ... "ystävät lähellä ja viholliset - jos niitä välttämättä täytyy olla - mahdollisimman kaukana", mutta uusi aika ja uudet mietteet. Muutos ei ole pelkästään jatkuvaa, vaan se on nykyisin suorastaan itsetarkoitus. Paskakukkuloiden (sinänsä täysin arvottomasta) herruudesta taistellaan vielä Suomessakin verisesti, mutta se arvoton tapporiitti ei ole ihan vielä alkanut.

Niin, suomalaisten maailma muuttuu paljon kovemmaksi ja armottomammaksi hysteeristen kotimaisten poliitikkojen ansiosta. Nyt on helppo uskoa ns. länsimaiseen maailmanloppuun jo ennen vuotta 2050, siis eurooppalaisen sivistyksen käytännöllisesti katsoen loppumiseen. Kaikki terve järki on Euroopasta näköjään jo nyt loppunut. Jo 63,5 vuotiaana liki kolmen vuosikymmenen päässä oleva maailmanloppu olisikin ollut liian kaukana. Suomalaiset Ring-side -paikat olisivat menneet hukkaan, sillä yli 90 -vuotiaana ja vanhuudenhöperönä tuskin olisin enää voinut nauttia siitä spektaakkelista aivan täysin siemauksin.

Sekaisin on maailman kirjat. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta on valitustani - mittaamattomassa ylimaallisessa viisaudessaan - noin vuoden harkittuaan päättänyt, että minä olen päätoiminen opiskelija, enkä siis työtön työnhakija. Minulla siis on opiskelu peräti päätoimena. En tosin tiedä mitä aihetta minä muka opiskelisin päätoimisesti.

Sen kylläkin tiedän aivan varmasti ettei ko. aihe ainakaan ole teollisuusautomaatio. Tampereen HAISTA-PASKAN yliopiston edessä en rupea pokkuroimaan ja armoa anomaan. Se katkera umpikuja kuljettiin loppuun jo vuosi sitten, eikä jatku enää koskaan. Lyön vetoa etteivät ne kirotut jästipäät snaijaa tekniikasta yhtikäs mitään. Suuren rahan teollisuus ei minua ollenkaan kiinnosta, enkä tule osallistumaan sen automatisointiin miltään osin. En suosittele teollisuusautomaation opiskelua kenellekään. Ihmiselämän tuhlaaminen ja ajaminen umpikujaan ei ole arvokasta. Ihmisillä tulisi olla normaali paikka yhteiskunnassa ja myös työelämässä.

Kun en siis nyt kuitenkaan ole työtön työnhakija, minulta ilmeisesti ovat suljettuja kaikki ne työllisyyskoulutukset joissa hakijalta edellytetään juurikin työttömän työnhakijan asemaa. Hakea, anoa, pyytää, kerjätä, anella ... toki voi mitä tahansa, vaikka Kuuta taivaalta. Elämän mielekäs jatko tuntuu kuitenkin melko ongelmalliselta tekniikan koulutuksen toivottoman umpikujan jälkeen. Luonnollisestikin katson olevani kunniallinen insinööri aina elämäni loppuun saakka, mutta normaalia palkallista työtä siltä alalta tuskin voin saada tässä ikärasismin luvatussa maassa, Sulo-Suomessa jonka reaalisista suloista voi olla montaa eri mieltä.

Toiminimeni joudun lopettamaan verohurttien painostuksen vuoksi. Toiminimen ainoa tarkoitus koskaan oli olla se nimellinen yritys jolle teen ammattikorkeakoulun opinnäytetyön ja yliopiston diplomityön. Nämä oli nimenomaan tehtävä yritykselle ja se oli minulle ainoa mahdollisuus yrittää tutkintoja. Mitään tuloa, rahaa tai muuta taloudellista etua siitä toiminimestä ei ollut koskaan tarkoituskaan tulla, eikä sellaista myöskään ollut. Verohurtat eivät kuitenkaan ollenkaan omaa sellaista inhimillistä ja humaania asennetta jota köyhä opiskelija voisi toivoa. Jos et pääse töihin muuhun yritykseen, ollos kirottu ja jääös vaille tutkinnon mahdollisuutta.

Sikäli varoitan sosiaaliryhmääni seuraamasta minun esimerkkiäni. Oma toiminimi voi johtaa tuhoon ja turmioon, vaikka tarkoitus olisi jalo ja viaton. Jos perustat toiminimen - missä tahansa tarkoituksessa - verohurtat, sosiaaliwampyrellat, kaiken maailman maantierosvot, ruumiinryöstäjät, TE-byrokraatit, tyhjästä rahastajat, verenimijät ja muut kreividraculat kuvittelevat sinun nettoavan sillä rahaa ihan sikana, vaikka todellisuudessa olet rutiköyhä kuin kirkonrotta, nimittäin sellaisessa kirkossa jossa ei säilytetä ehtoollisviiniä eikä edes niitä ohuen ohuita keksejä, eli papin kertoman mukaista Jeesuksen Kristuksen ruumista.

Isäni mökin Etelä-Pohjanmaalla tulen menettämään ulosmittauksessa, se on nyt lopullisesti varmaa. Surulliseksihan se mielen vetää, mutta tässä hullussa tuhoutuvassa maailmassa on enää vain huonoja uutisia jäljellä.

Oheisissa vanhoissa kuvissa yllä vasemmalla nuorisoseuraintalo Sampolan kentän pääsiäisvalkean alkuhetket kuvattuna tuvan ikkunasta huhtikuussa 2009, myllyn entisen lasku-uoman, saaren ja joen yli. Punainen uimakoppi on joen vastarannalla. Oikealla viereisessä kuvassa on isän perintötilan rippeet keväällä 2009 jolloin toivoa paremmasta vielä oli. Enää ei ole.

Paappani mielestä se olisi voinut olla minunkin kotini, näin hän minulle lausui 1960-luvulla. Kaikkeni yritin pitääkseni perintötilan, mutta se ei sitten vaan onnistunut. Peli on menetetty. Muistot kirvelevät kuin avoin haava.

Sikäli ikävää että tuo isoisäni ja isäni elämän taisteluitten tanner oli tarkoitus olla juuri tämän mikrovaltion Mueleja Insulo pääasiallinen ilmentymä. Konkretiaa meillä on siis jatkossa entistäkin vähemmän, mutta periaatteessa mikrovaltiomme idea elää ja voi hyvin edelleen. Ei ole täysin mahdotonta että mikrovaltiollemme vielä joskus löytyisi uusi paikka. Eläkäämme toivorikkaina. Mikrovaltion nimi Mueleja Insulo säilyy joka tapauksessa. Kas, kalpamme kärjessä onnemme on.

Mikrovaltio Myllynsaaren hallitsija
Sameli IV "Julkea"



Valikko
Pääsivu