<<

24.02.2022

>>

Odotettu sota Ukrainassa vaikuttaa alkaneen. Ukrainan johto on koettanut julkisuudessa ihmetellä ja arvuutella että josko Venäjä on tosissaan. Toivottavasti alkaneet pommitukset tarjoavat heille riittävän selkeän ja helppotajuisen vastauksen. Kyllä, Venäjä on tosissaan.

Happamia ovat kevytmielisen NATO-haahuilun hedelmät. Läntisen maailman johtajien uusi medialukutaidottomuus on ollut aivan tyrmistyttävää seurattavaa. Venäjä on ilmaissut kantansa turvallisuutensa keskeisiin kysymyksiin. Siitä huolimatta länsimaat ovat avoimesti rohkaisseet Ukrainaa hakeutumaan sotaan, kuvitellen että se saisi oikeasti merkitsevää apua.

Venäjää on tietenkin nöyryytetty jo pitkään rutiininomaisesti, sen romahdettua runsaat 30 vuotta sitten, mutta Venäjäpä ei olekaan enää heikko, sen pitäisi jo olla tiedossa. Silti en ollenkaan bonjaa miten voi olla vaikea snaijata sitä, että Moskovan porteille ei kaivata mitään NATO:a ja sotahulluja "trigger-happy yankees" haastamaan riitaa.

Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen kannalta varmaankin on edullista että suuremmat sodat käydään jossakin muualla kuin USA:n maaperällä, esimerkiksi Euroopassa, kaukana valtameren takana. Venäjä ei kuitenkaan tule koskaan hyväksymään raivohullujen tappajajenkkien ydinohjuksia vain muutaman minuutin lentomatkan päässä Moskovasta. Sellainen varoitusaika on liian lyhyt.

Ukraina kuuluu Venäjän etupiiriin. Se olisi syytä jo sisäistää. Suomenkin olisi syytä pysyttäytyä visusti kaiken NATO-vouhotuksen ja vieraiden maiden asioihin tarpeetta puuttumisen ulkopuolella. Ei syyhyttä saunaan. Suomella ei ole resursseja toimia maailmanpoliisina. NATO-jäsenyyden hakeminen voisi vaarantaa Suomen turvallisuuden, vastaavasti kuin se on vaarantanut Ukrainan turvallisuuden. Ei se ole tuon monimutkaisempaa.

Tästä saattaa kehkeytyä vielä vaikka se jo pitkään varrottu kolmas maailmansota. Ydinaseiden käyttö on jo mainittu molemmilla puolilla, korkeimmalla taholla sekä USA:ssa että Venäjällä, mahdollisena ja hyväksyttävänä konfliktin työkaluna. Nyt kannattaakin alkaa keräillä jemmoihin turvaan lyömäaseiksi soveltuvia keppejä ja kiviä, sillä niitä tarvitaan seuraavassa, neljännessä maailmansodassa, sitten kun muuta ei enää ole.

EU ja NATO ovat jo Jugoslavian tapauksessa osoittaneet täydellisen kyvyttömyytensä käsitellä kriisejä. Tulee mieleen sanonta "kymmenen markan 'korjausmies' tekee sadan markan vahingon", joka tosin on rahayksikön osalta vanhentunut, mutta idealtaan aivan oikea. Maailmanpolitiikassa vaan vahingot voivat olla paljonkin suurempia.

Maailmanpalo ei ole ihan pikkujuttu, mutta se kai on nyt muotia. Vanhan viisauden mukaan "Historia opettaa ettei historiasta opita mitään" ; sodan jälkeen jonkin aikaa fiilis on stydisti että "Ei koskaan enää!", mutta eipä aikaakaan kun jo vannotaan katkerina "tulkoon sota ja veriset vaatteet!" ... jossa sinänsä perin taiteellisessa ja korkeakulttuurisessa ilmaisussa tosin ikävänä puolena on että ne likaiset veriset vaatteet eivät kuitenkaan loppupeleissä ole se kaikkein suurin probleema.

Meidän mikrovaltiomme säilyttää hyvät suhteet Venäjään. Venäjällä on myös oltava oikeus ja aito mahdollisuus puolustaa aluettaan tässä nopean ohjussodan maailmassa. Moninapainen maailma on parempi kuin tyhmä yksisilmäinen USA-vouhotus. Maailman turvallisuus ei tosiaankaan kokonaisuutena voi edistyä sillä tavalla että Venäjä ajetaan nurkkaan ja sietämättömän vaikeaan tilanteeseen. Globaali turvallisuus ei toteudu pakotteiden ja suhteiden kiristämisen avulla.

Niin, seuraamme suurella mielenkiinnolla tilanteen kehittymistä. Suomalainen valtamedia epäilemättä haluaa että konflikti eskaloituu ja leviää. Onhan Amerikka taivas ja asuuhan Jumala siellä? Ruotsin MM-ralli ja kolmas maailmansota alkavat? Ainakin ne ovat kunnollisia uutisia, parempia kuin sukupuolineutraalit liikennemerkit, yleinen viherpiperrys, nautojen pierujen ilmaa pilaava vaikutus, liian kalliitten sähköautojen ylimaallinen ihanuus ja kaiken myönteisen lamaannuttava puna-vehreä ilmastohätätila-hysteria. Pidetään yhdessä ikävää. "There is no news like bad news!"

Suomalainen valtamedia on pelkkä jenkkien munaton äänitorvi. Suomessa ei todellakaan ole enää mitään puolustamisen arvoista. Moni on faktisesti jo menettänyt sekä kodin, uskonnon että myöskin isänmaan. Mielipiteen vapauskin halutaan Suomessa nykyisin kyseenalaistaa, ellei sitten ole kyseessä homojen, ilmastovouhottajien tai muiden puna-vehreältä näkökannalta poliittisesti korrektien marginaaliryhmien vapaudet.

Minun kotini ja isäni maa on ulosotossa, asumiskiellossa, sähkötön ja asumiskelvoton, käytännössä jo menetetty. Minun sosiaaliryhmäni asiat eivät nähtävästi juurikaan kiinnosta Suomen puna-vehreää hallitusta. Niinpä länsimainen byrokratia ei ole enää puolustamisen arvoinen. Ja todellakin, demokratia on korvautunut silkalla byrokratialla. Virkamiesten pikkusievä näyteikkunayhteiskunta on oikeasti dekadentti, valheellinen ja mädännäinen. Hajotkoon EU, emme sitä tarvitse.

Mikrovaltio Myllynsaaren hallitsija
Sameli IV "Julkea"



Valikko
Pääsivu