Mairen ja matematiikan kauneus vs. kauheus

Edellinen Seuraava

Mairen uraa olen seurannut melko pitkään Porissa ja Raumalla. Porin Eetun aukiolla ulkoilmaelämää viettävä feminiininen patsas näkyy jo olevan hiukan ehostuksen tarpeessa. Lokakuun aurinko paljastaa puutteet armotta.

Ikä ei tule yksin. Sotamaalaus on kärsinyt kenttäoloissa. Huulien puna ei ole täysin vakuuttavan verevä. Iho kaipaisi pientä laittamista, uutta pakkelia pintaan. Silmien viekoitteleva kiilto on kadonnut. Nenä kaipaa puuterointia naistenhuoneessa? Haaleasta jakusta on väri lähtemässä. Sääret tosin tuntuvat vielä olevan hyvässä lyönnissä.

Mutta insinööriä on toki lähempänä eksakti tieto kuin puiston penkillä tarjolla oleva taiteellinen luomus.

Matematiikka-moduulin ykkösosasta on jo kahdet kokeet takana. Tähän mennessä on käsitelty lähinnä logiikkaa ja joukko-oppia mutta vähitellen päästään käsiksi lineaarialgebraan jonka tulisi olla ykkösosan pääaihe. Pakkohan sen on olla tärkeä asia.

Vielä selvitän matriisin ominaisvektorit ja ominaisarvot ynnä muut syvällisemmät seikat. Tässä epäilemättä mennään pitemmälle kuin matematiikan pakollisilla peruskursseilla. Matematiikka on matemaattisempaa kuin pakollisilla peruskursseilla. Se on enimmäkseen aivan hyvä. Monta vuotta tosin menee koko matematiikkamoduulin suorittamiseen.

Virallisesti tämä kurssi pyörii Raumalla, mutta sinne ei sentään tarvitse lähteä. Porissa homma toimii myös. "Puuvillasta" eli Tampereen Teknillisen Yliopiston Porin osastosta peräisin oleva materiaali on ihan hyvää ja innostavaa. Kenties tältä pohjalta vielä joskus DI:n ilme urkenee? Vaikka ensin toki täytyisi saada aikaan hyväksytty ammattikorkeakoulun opinnäytetyö ja insinöörin tutkinto ja lisäksi päästä opiskelemaan varsinaiseen korkeakouluun.

Ei kuitenkaan ole kielletty suuria haaveksimasta. Työelämässä näkymät ovat jokseenkin ankeat. Avoin sektorikin on nykyisin pitkäaikaistyöttömän kannalta kuin suljettu sektori, ukset suljettuja, pääsy kielletty. Niinpä opiskelun jatkaminen vaikuttaa olevan ainoa motivoiva vaihtoehto.

Matematiikka saadaan kyllä näyttämään aivan kauniilta kun se kirjoitetaan kauniilla käsialalla. Nämä näytteet eivät kylläkään ole meidän ryhmän oppitunneilta, vaan illalla päiväryhmän jäljiltä kuvattuja.

Arvaan että kaavojen kirjoittajan ja kuvien piirtäjän täytyy myös olla melkoisen kaunis ihminen. On hän meitäkin joskus hiukan opettanut, joskaan ei juuri näitä kuvien aiheita, vaan differentiaaliyhtälöiden perusteita.

Voisi tietysti epäillä tarvitseeko insinööri varsinaista matematiikkaa, sitä tiedettä. Eikö riitä jos oppii tarvittavat normaalit laskentamenetelmät? Miksi pitäisi osata tehdä lineaarialgebraa käsilaskuna, kun työelämässä niin ei kuitenkaan tehdä, vaan käytetään tietotekniikkaa apuna? Onhan tarkoitukseen olemassa kehittyneitä työkaluja, joten miksi pitäisi pärjätä ilman niitä?

Vai sanotaanko työelämässä tylysti: "Tässä vieressä olisi vapaana tämän työn suorittamiseen aivan ihanteellinen helppokäyttöinen työkalu, mutta sinun on suoritettava tämä tehtävä ilman sitä!" Tokkopa vaan.

En silti ole katkera ja kostonhimoinen. On hyvä oppia asiat perusteellisesti. Matematiikkaan ei ole kuninkaantietä. Ainakin uskaltaa katsoa itseään peilistä silmiin kun on käynyt asiat läpi perusteellisesti ja tapailee kasvoilleen sitä paljon puhuttua insinöörin ilmettä.

Matematiikka 1 -kurssin virallinen oppikirja on David C. Lay, Linear Algebra and Its Applications, neljäs painos.

Ohessa on kuvattu kirjan kolmas painos joka löytyi koulun kirjastosta. Luulenpa että neljättä painosta voisi olla vaikeaa löytää. Tehtävien numerointi ei ole sama kuin neljännessä painoksessa, mutta lineaarialgebran sisältö lienee hyvin pitkälti samaa.

Tämähän ei suinkaa ole maailman ainoa lineaarialgebrasta kirjoitettu kirja. Olleellisesti samat tiedot löytyvät lukemattomista muista opuksista.

Aiemmin olen tullut kai väittäneeksi että kurssin laskuharjoitukset olisivat "Puuvillassa". Onhan siellä pohjoisrannan Yliopistokeskuksessa kyllä kuulemma laskuharjoituksia jopa kahdesti viikossa ja sielläkin voisi käydä, mutta myös Vähärauman koululla on laskuharjoitukset viikoittain.

Valitettavasti en pysty osallistumaan aivan kello neljältä alkavien laskuharjoitusten alkuun koska Espanjan kielikurssi voi venähtää jopa varttia vaille viiteen, mutta ehkä se ei pahoin haittaa. Haluan suorittaa myös Espanjan perusteet kakkosen. Espanja olisi hyvä paikka mm. aurinkovoimalalle, harrastajien tähtitorneille ja peiliaurinkokelloilla varustetuille lomamökeille. Joten se kieli on tärkeä osata jos joskus pääsee pois tästä sarvikuonojen maasta.

Kokeita Matematiikka 1 -kurssilla on ollut joka toinen viikko ja ne alkavat illalla vasta puoli seitsemältä, joten sinne ehtii hyvin. Kokeet ovat olleet aika helppoja laskuharjoituksiin nähden. Kokeista pitäisi saada puolet oikein että pääsee kurssin läpi, eikä tuo mahdottomalta tunnu jos vaan pystyy osallistumaan kutakuinkin normaalisti.

Matemaattisten lauseiden todistaminen ei minua oikein miellytä, mutta on sitäkin tullut hiukan harjoiteltua. Minulla on sellainen konservatiivinen käsitys että matemaattiset lauseet eivät lennossa muutu vääriksi, joten niitä ei ole tarpeen säännöllisin väliajoin aina uudelleen todistaa oikeiksi.

En varsinaisesti osaa arvostaa matematiikkaa tieteenä. Se on kuitenkin kunnon insinöörille tärkeä työkalu, erikoisesti jos haluaa kehitellä omatekoisia ohjelmia joissa simuloidaan jonkin järjestelmän toimintaa numeerisesti esimerkiksi elementtimenetelmällä (FEM) tai seuraten valonsäteitä kolmessa ulottuvuudessa optisen järjestelmän läpi (3D ray-tracing).

Porissa kohtaavat toisensa Korpraalintie ja Aatuntie. Adolf Hitler oli sotilasarvoltaan korpraali. Tämä innostaa meitä kaikkia korpraaleita ponnistelemaan omassa henkilökohtaisessa elämän taistelussamme.

Aatu tosiaankin jätti jälkensä tähän maailmaan. Kukapa olisi arvannut esimerkiksi 75 vuotta sitten että ne jäljet näkyvät edelleen varsin voimallisina, joskaan ei ehkä ihan sellaisina kuin Aatu tarkoitti.

Aatun on todella täytynyt säikäyttää jotkut poliitikot hyvin perusteellisesti kun hänen demonisointinsa tuntuu edelleen olevan toiminnassa aika kierroksilla. Vai onko se vain vahinko jota kukaan ei tarkoittanut, prosessi joka riistäytyi käynnistäjiensä taitamattomista pikku kätösistä?

Brain Fuck joka alkoi elää omaa elämäänsä? Sotapropaganda jota ei enää myöhemmin pystynyt hallitsemaan? Me suomalaisetkin omaksuimme tuon sotapropagandan sodan jälkeen varsin kiltisti vaikka emme edes olleet toisen maailmansodan voittajavaltio, vaan paremminkin Saksan liittolainen! Niin ylen tehokas oli liittoutuneiden aivopieru.

Jos Kolmas Valtakunta olisi onnistunut, niin se olisi ehkä kuihtunut jo aikoja sitten? Tjaah, onhan meillä kylläkin saksalaisten etua ajava Neljäs Valtakunta eli EU hyvissä voimissa.

Mutta ettäkö SAMK eli Satakunnan AMmattiKorkeakoulu olisi opetuksen laadussa Suomen paras AMK eli AMmattiKorkeakoulu?

Tätä väitettä joudun epäilemään mm. sen vuoksi että oman ryhmän syyslukukauden lukujärjestyksessä on tasan 0 (nolla) uutta opintopistettä ja edes opinnäytetyön idea ei näy herroille johtajille kelpaavan.

Tai sitten muiden vastaavien opinahjojen tilanne on todella surkea, alapuolella kaiken arvostelun?

Joudun huomauttamaan miten olematon mm. konstruktiotekniikan osuus koneinsinöörin opetuksessa on. Joudun vetämään esiin sen miten teknillinen ohjelmointi jätetään täysin hyödyntämättä, niin insinöörille ja tekniikan miehelle perin sopivan taidon kuin sen luulisi olevan. Joudun mainitsemaan hammaspyörät joista en ole nauttinut minkäänlaista opetusta insinöörin kolmen ensimmäisen opintovuoden aikana. Joudun haikeasti haikailemaan termodynamiikan sekä lämmön ja aineen siirtymisen tietotaidon perään, nekin kovin oleellisia avuja koneinsinöörille. Lämpöä olemme sivunneet ainoastaan kevyesti insinöörifysiikan itse opiskeltavassa osuudessa josta piti tekemän jonkinlainen oma kirjoitelma, portfolio.

Minusta näyttää sikäli että ainakin aikuispuolen kone- ja tuotantotekniikassa koulu passittaa kasvattinsa kylmään maailmaan melkoisen heikoin eväin. Onko kone- ja tuotantotekniikka niin mitätön ja vanhentunut aihe että siihen on ihan turha panostaa yhtikäs mitään?

Toivottavasti nuorilla on paremmin? Nuoria varten koulu ilmeisesti on perustettu ja työelämäkin lie varattu nuorille? Nuorten koulutuksesta ei lie yhtä helppo nipistää?

Kuvassa oikealla pojat ilmeisesti pelaavat jotakin "Pokemon go"-peliä Vähärauman koulun sisäpihan nurmikolla, kuvattuna koulun sisätiloista.

En tunne ko. peliä tarkemmin, olenhan jo parantumaton kalkkis, mutta kuvittelen että se perustuu GPS:ään. Tuon muistomerkin kohdalla on ilmeisesti jonkinlainen maali. Pyöräilevä nuoriso on siinä usein parveillut älykännyköittensä kanssa.

Ja onhan tuo varmaan ihan mukava paikka. Vanha konevasara ja uusi tekniikka siinä kohtaavat.

Virkaintoiset koulun toimihenkilöt ovat pistelleet noihin isoihin ikkunoihin sisäpuolelle ulospäin näkyviä lappusia joissa pelaajia kielletään laittamasta polkupyörää nojalleen ikkunaa vasten.

Arkoja ovat nämä lapsoset kuvaamiselle. Kun näkivät minun heitä kameralla tähtäilevän niin piiloutuivat oitis monumentin massiivisen jalustan taakse ja kurkistelivat sieltä. Vai kokivatko he olevansa kielletyillä poluilla, kielletyn hedelmän nautinnassa? Onko SAMK pelottava laitos?

Vasemmalla taas nähdään tulevien rakennusinsinöörien aikaansaannoksia Vähäraumalla Tekunkorven suunnalla olevan kuntopolun varrella. Rakennelma on jo purettu ja pystytetty useampaan kertaan.

Vähärauman koulussa on pian enemmän peruskoulua ja päiväkoteja kuin tiukkaa insinöörikoulua joka se lähtökohtaisesti on ollut, jo kauan ennen ammattikorkeakoulua.

Lapset hyödyntävät kyseistä metsikköä nykyisin varsin usein, aikuisten valvonnassa. Olen itsekin lapsena usein leikkinyt Alavallin koulun läheisessä metsikössä Etelä-Pohjanmaalla. Metsä oli mukava leikkipaikka jo ennen nykyaikaisia vihreitä arvoja. Näiden kilttien kaupunkilaislasten ympäristövaikutukset Vähärauman metsässä ovat suhteellisen pientä verrattuna siihen mitä brutaalit suuret ikäluokat aikoinaan saivat aikaan Alavallin koulun metsikössä. Se lapsuuteni metsä oli kuin Tasmanian Tuholaisen jäljiltä.

Nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa ...

Minä kiinnitin korkean omakätisesti metsikön puuhun tuon lapun jossa on teksti "Alueella tallentava kameravalvonta". Olen joskus yllättävän humoristinen.

Oheinen kuva alla todistaa että erään piirtoheittimen peilissä on mekanismi. Four-bar mechanism. Peilihän nousee tuosta vielä ylemmäs, mutta tässä asennossa mekanismi näkyy hyvin.

Äkkinäinen voisi luulla että tuossa mekanismissa on vain 2 osaa eikä 4 niinkuin nimi vihjaa. Mutta mutta katsotaanpa mihin nuo liikkuvat osat on akseloitu alhaalla ja ylhäällä. Huomattakoon että myös rakennelman ala- ja yläosa ovat mekanismin oleellisia osia.

Jota ei kylläkään sitäkään ole koulussa meille opetettu. Emme ole koulussa käsitelleet mekanismeja lainkaan. Koneinsinöörikö ei tarvitse tietoa mekanismeista? Ovatko mekanismit niin simppeleitä että niitä ei tarvitse lainkaan opetella? Niistä on kylläkin kirjoitettu useita kirjoja. Imaginääriluvut ovat ihan kätevä apuneuvo mekanismien laskennassa.

Napinpainaja-insinöörin ei varmaan tarvitsekaan mitään sen syvällisempää tietoa ja osaamista, hänen tarvitsee vain osata tökätä sitä ulkomaista nappia insinöörin ilme kasvoillaan sädehtien.

Vaikka eipä piirtoheittimiä eli olanyliheittimiä enää käytetä koulussa. Siellä tämä lojui unohdettuna luokan perillä. Olanyliheitin ei ole riittävän digitaalinen tähän uuteen yhteiskuntaan jossa digitaalisuus on itseisarvo.

Kiiltäväpintaiselta kiilloitetulta kiveltä, ruskealta graniitilta näyttävä PALAZZO -palanen taasen on törkeää huijausta. Tuon mallipalan sisällä kulkee metallilankoja, joten sen täytyy olla jonkinlaista teräsbetonia.

Mihinkään ei enää voi luottaa.

Tämä PALAZZO lie raksan havaintovälineitä. Se oli toisen kerroksen luokan perillä olevassa kaapissa muiden murikoiden joukossa.

Kaikki oli silti ennen paremmin.



Lauantaikävely ei nyt sujunutkaan aivan käsikirjoituksen mukaan

Lääkäri sanoi että diabeetikon pitäisi harrastaa liikuntaa. Siksikin olen kesästä alkaen pyrkinyt lauantaisin kävelemään Tekunkorvesta Porin keskustaan ja takaisin, sellainen kahden tunnin lenkki eli yhteensä noin 10 kilometriä. Yleensä se on sujunut aivan hyvin.

Lauantai 08.10.2016 muodostui kuitenkin poikkeukseksi säännöstä. Kävelyretki ei mennyt täydellisesti putkeen aivan konseptien mukaisesti. Vasen takajalka oli ollut hiukan kipeä muutamia päiviä, mutta arvelin sen siitä vähitellen asettuvan. Optimistisella mielellä napsin muutamia kuvia matkan varrelta vaikka puhaltelikin hiukan kolean tuntuinen tuuli. Ehkä kävelin tavallista nopeammin kylmyyden vuoksi.

Karjarannantietä pitkin taapersin kohti kaupunginkirjastoa totuttuun tapaan mukanani kassillinen koulun kirjaston poistettuja kirjoja vaihtokirjahyllyyn tarvitsijoiden iloksi lisättäviksi. Mutta WANHA TEURASTAMO muodostui dramaattiseksi käänteeksi tällä patikkaretkellä. Ensin teki mieli hiukan pysähtyä ja lepuuttaa vasenta takaraajaa joka tuntui jotenkin rasittuneelta. Jatkoin kuitenkin pian urhoollisesti eteenpäin yrittäen pitää vasemman takakoiven rentona.

Eipä montaakaan askelta ja sitten se polvi pamahti. Tunsin äkillistä kipua ja mielestäni aivan kuuluvan paukahduksen. Sanoin aivan väkisin että AI! Vasen kontti ei tuntunut enää kestävän ylipainoisen ruumiini painoa. Tuli hiukan orpo olo kun ei pystynyt kunnolla ottamaan oikein yhtään askelta vasemman jalan varassa. Tuntui että tuskin olisin pystynyt kävelemään takaisin Tekunkorpeen.

Soitin sitten itselleni taksin ... ( korjaus: tai asiaa tarkemmin muistellen en itse asiassa tiedä porilaisten taksien puhelinnumeroita, mutta soitin teleoperaattori Elisa/Saunalahden numerotiedusteluun josta minun yhdistettiin Porin ULA-taksiin ) ... josko vaikka taksikuski osaisi neuvoa että mistä löytäisi kaupan joka myy kainalosauvoja tai vastaavia. Taksi ehdotti sairaalan apuvälinevuokraamoa, jonka lauantaiaukioloa hän tosin vahvasti epäili. Kävimme kuitenkin pyörähtämässä kaupunginsairaalassa joka kyllä oli periaatteessa auki, mutta siellä oli vain kahvilassa yksi pieni tyttö töissä. Ei sieltä mitään apuvälinettä voinut saada.

Taksikuskin vaimo kuulemma työskenteli Satakunnan keskussairaalassa, joten hän soitti vaimolleen kysyen ohjeita, voiko keskussairaalaan mennä tällaisessa tapauksessa? Vaimo ilmeisesti näytti vihreää valoa - noin niinkuin epävirallisesti - joten seuraava etappi oli keskussairaalan päivystys. Vai pitäisikö sitä nimittää ensiavuksi? Keskussairaala on minulle periaatteessa tuttu paikka, olen käynyt siellä mm. ABVD-solunsalpaajakuureja saamassa Hodgkinin tautiin ja seurantojenkin vuoksi laboratoriossa noin 10 - 15 vuotta sitten, mutta tässä uudessa päivystyksessä en ole koskaan ennen ollut. Odotustilaa on runsaasti ja olihan siellä jokunen muukin istuskelemassa. Vuoronumero kannattaa itselleen ottaa siitä heti ovensuusta.

Suhteellisen pian pääsin sairaanhoitajan puhutteluun ja sain kepit joilla vähitellen opin köpöttelemään paikasta toiseen niin ettei koko paino ole koskaan vasemman polven varassa. Oikeaan ranteeseen pistettiin nauha jossa oli potilaan tiedot. Mietin ironisesti että seuraava vaihe varmaan on se että isoonvarpaaseen pistetään lappu kuten kuolleille on tapana, ruotsalaisten rikoselokuvien mukaan.

Lääkärin luo pääsin myös melko pian. Tämä arveli jalkaa venyteltyään ja väänneltyään että nivelsiteet ja ristisiteet ovat kunnossa, mutta että polven nivelkierukassa on karheutta, ulkosyrjällä ehkä jotakin irtainta ainesta. Jonkinlainen repeytymä polven rustossa? Kuulemma aika yleinen vaiva. Arveli paranevan parissa viikossa. ( Suositteli lämpimästi yksityistä lääkäriä ja myöhemmin olen oppinut selkeästi tajuamaan miksi näin. )

Sain Panadol-kipulääkereseptin ja kehoituksen käydä terkkarissa röntgenissä sen tarkistamiseksi ovatko luut OK. Sekä myös terkkarin lääkäriin olisi sitten myöhemmin mentävä, kait sitten kun röntgenkuva on otettu. Täytynee maanantaina soitella pääterveysasemalle. Viikonloppuna kun ei enää nykyään saa sairastua.

On minulla polvi ollut ennenkin kipeä, mutta ei tällä tavalla. Polvitulehdus on joskus ollut sellainen että rappuset joutui menemään alas takaperin. Polvi saattaa olla rakenteeltaan melko avoin ja siksi herkkä tulehtumaan. Nuorempana juoksentelin ja polvitulehduksia sattui.

Mutta niin vaan menin sairaalasta samalla reissulla toisella taksilla kaupunginkirjastolle ja vielä keppien kanssa köpötellen käymään kirjakaupassa hakemassa tilaamani espanjan oppikirjan VENTANA 2. Kirjan piti oikeastaan tulla vasta seuraavalla viikolla mutta tekstiviestin mukaan se oli jo noudettavissa.

Sitten Nupurintietä ajavalla viikonlopun Meri-Porin bussilla kauppatorilta Vähäraumaan SAMK:in vaiheille ja metsän läpi keppien varassa kotiin Tekunkorpeen. Hiukan ottaa käsille tuo keppien varassa kulkeminen. Sauvakävely on minusta hassun näköistä, mutta omaa kepittelytyyliäni en käy arvostelemaan. Vielä tästä kehityn ja saan roppakaupalla tyylipisteitä.

Polvi alkoi tuntua hiukan paremmalta, mutta sellaista epäsäännöllistä vihlontaa siinä kävellessä edelleen esiintyy. Myös hiukan yleistä jomotusta ja ehkä hiukan turvotusta. Luulenpa että hetkeen aikaan ei tee mieli kävellä pitempiä matkoja. Koululla pystyn kuitenkin näillä näkymin kulkemaan kuin riikinruotsalainen kännykkätehtailija Ontuva Erikson.

Hiukan järkyttävä kokemus, mutta en kuitenkaan aio hurahtaa Lähi-Idästä tuodun juutalaisperäisen Raamattu-kristinuskon mihinkään versioon tämän johdosta. Päinvastoin tämä vahvistaa (ns. "uskovaisten" mielestä) "pakanallista" uskoani perinteisiin kotimaisiin luonnon henkiin, Suomenuskoon. Jeesus ei minua auttanut, vaikka taksikuskikin auttoi. Koska polvi pamahti Karjarannantiellä WANHAN TEURASTAMON kohdalla, niin tämä on parhaiten selitettävissä Karjarannan muinaisten nautaeläinten kostoksi. Olen jotenkin loukannut niiden Karjarannassa muinoin laiduntaneiden lehmien henkiä ja ne päättivät näpäyttää minua tällä tavalla.

En ole osoittanut nelijalkaisten sarvipäiden sieluille riittävää sekä asiaankuuluvaa kunnioitusta, joten kostoksi joudun itse nyt köpöttelemään neljän tukielimen varassa, kahden kontin ja kahden köpin. Haluan toki elää sovussa niin veden, metsän kuin pellonkin väen kanssa. Haluan sovittaa pahan tekoni, mikä se sitten onkin.

Jos vaikka täten pyhästi lupaan lehmien hengille etten juo kesällä kauppoihin ilmestynyttä korkeapastöroitua maitoa. Juu, helppo luvata koska se on muutenkin jokseenkin juomakelvotonta, kauhean makuista. Ovat sitten onnistuneet pilaamaan maidonkin, uskomatonta! Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon. Kyllähän se korkeapastöroitu "maito" toki säilyy jääkaapissa hyvin kun juomaankaan sitä ei pysty, juu-uh, näin on näkkileivät, männynkävyt ja utareet.

Hmmmm, ehkä tuo ei sittenkään ihan riitä. Ehkä tulisi osoittaa aidompaa katumusta ja tulla kunnolliseen synnintuntoon.

Hmmmm. Kesällä tulin vuoden 2018 asuntomessuihin liittyvällä ideointikurssilla kirjallisesti ehdottaneeksi että messualueelle perustettaisiin niiden Karjarannan vanhojen lehmien muistoksi maitobaari jossa isotissiset topless-tarjoilijattaret tarjoilisivat niittyviskiä janoisille messuvieraille. Neljän tissin viski sopisi mielestäni oikein hyvin yhteen Karjarannan menneisyyden kanssa.

Ehkäpä Karjarannan entisten lehmien haamut närkästyivät juuri tuosta ehdotuksesta? Täysin loogista. Karjarannan alueella muinoin laiduntaneiden isotissisten feministi-lehmien haamut kostivat minulle tissiensä koon vähättelyn. Lupaan juhlallisesti vaikka käsi isolla kirjalla etten enää koskaan vähättele tissien kokoa! Kaikki tissit ovat hienoja!

Liikuntaa ja lisää liikuntaa niin suositellaan joka taholla, mutta liikunta voi myös johtaa vammautumiseen. Suoraa tasaista tietää rauhallisesti kävellessään voi saada polvivamman joka estää liikkumista pitkän aikaa.

Mutta joitakin kuvia tulin tosiaan räpsineeksi ennen polvivamman ilmaantumista.

Eniten kiinnosti Porin (vanha?) kirjastoauto joka huilaili jollakin varikolla, olisikohan tuo ollut Porin Linjojen bussien varikko? Porin Linjojen busseja siellä ulkona joka tapauksessa oli pilvin pimein. Auton vasenta kylkeä ei päässyt kuvaamaan kunnolla koska siinä oli toinen parhaat päivänsä jo nähnyt bussi vieressä aivan lähellä.

Tämä vanha kirjastoauto on oikein komeasti maalattu. Uusi kirjastoauto vaikuttaa tähän taideteokseen ja korkeakulttuurin ilmentymään verrattuna jotenkin rujolta ja keskeneräiseltä, suorastaan rahvaanomaiselta.

Kuvasin myös kaukolämpöputken korjaamisen työmaata, mutta en jaksa sitä tässä dokumentoida. Totean vain että kaukolämpöputket olivat isohkojen betonisten suojusten sisällä. Raumalla ne kaukolämpöputket mielestäni pistettiin sisään suhteellisen ahtaisiin muoviputkiin. Tai sitten olen vaan väärässä. Tai ehkä kaupungin keskustassa menetellään eri tavalla kuin kauempana? Isot putket betonisuojusten sisään ja pienemmät muoviputkeen?



Galleria