Edellinen | Seuraava |
Missä ajassa seitsemän miestä virstan astuu? Vanhan viisauden mukaan samassa ajassa kuin yksikin mies. Myös pilvisäällä virstan astumiseen näkyy menevän ihan sama aika kuin auringonpaisteessakin.
Lauantain 24.9.2016 jo perinteeksi muodostunut päiväkävely ripotteli niskaan hiukan vettäkin, mutta ei sentään pahoin sandaalimiestä kastellut. Porilaisessa rauhassa taivaalla pilvien alapuolella lenteli näytösluonteisesti vanhempaa kalustoa, rintamavastuusta ja aktiivipalveluksesta vapautettuja lentokoneita. Arvelen tunnistaneeni DC-3:n ja Fouga Magister suihkuharjoituskoneet. Suuri juhlapäivä siis ilmailun ystäville. Uudempia sutjakkoja suihkukoneita täällä näkee arkipäivisinkin.
Syksyiset lehtipuut - harmaantuvan näköisiä koivuja lukuun ottamatta - ovat oikein komeita. Ruskan väriloisto näyttää hienolta pilviselläkin ilmalla. Kyllä kelpaa sandaalimiehen tepastella näiden puiden ohitse vaikka välillä hiukan vettä tihkuttaisikin.
Porin kauppatorilla ja kävelykadulla oli ilmassa vahvasti markkinahumua. En tiedä mikä kekkereiden varsinainen nimi on, mutta vähemmän suotuisasta säätilasta huolimatta populaa oli paikalla kohtalaisen paljon. Jotakin äänekästä yleisötapahtumaa näyttiin vedettävän torin laidalla äänentoistolaitteiden avustuksella, olikohan siinä kysymys pärekorin heittämisestä vai mistä. Porilaisilla on jonkinlainen perinteinen kytkentä pärekoriin. Ringside -paikat oli jo varattu. Joku bändi verrytteli esiintymislavalla ilmeisesti johonkin suurenmoiseen musikaaliseen performanssiin valmistautuen.
Jos Porilla haluaa tarkoittaa kaupungin työntekijöitä, kunnallisvirkamiehiä, niin heistä ei ole paljoa hyvää sanottavaa. Porin kaupungilla on aivan liikaa väkeä töissä ja tulee olemaankin vielä vuosien ajan kuntaliitokseen liittyvän irtisanomissuojan takia. Sikäli slogani "Uudistuva Pori" ei oikein loksahda kohdalleen. Se on varmaankin virkamiesten keksintöä, byrokraattien toiveajattelua. "Jämähtänyt Pori" kuvaisi tilannetta paremmin. Henkilöstön vaihtuvuus kaupungin duunissa tulee jatkossa ilmeisesti olemaan erittäin vähäistä.
Porillahan voi kuitenkin tarkoittaa myös ummehtuneen suljetun sektorin ulkopuolisia porilaisia. Kaupungin työntekijöille voi olla hyvä juttu että heillä on varmat suojatyöpaikat vuosiksi eteenpäpin, mutta ei se ihan kaikille hyvä ole. Joku joutuu lystin maksamaan. Sikäli minusta on ihan oikein että Porin kaupunki lomauttaa väkeä kun palkkarahat eivät riitä. Olkoot kunnallisvirkamiehet sitten yhteisvastuussa aiheuttamistaan ylimääräisistä kustannuksista. Eli se sama vanha virsi, edullista ja edullista, mutta KENELLE! Tämä maailma on kuitenkin aika pitkälti nollasummapeliä ; mitä yksi saa, on toiselta pois.
Karjarannan tulevan kesän 2018 asuntomessualueen ohi kulkiessa on todettava että mielipiteille varatut taulut ovat nyt häipyneet. Ei ollut mikään ohikävelevän kalkkiksen kalkkeutuneista aivoverisuonista johtuva black-out, katsoin koko aidan läpi moneen kertaan.
Mainokset ovat aidassa edelleen paikallaan, mutta mielipidetaulut ovat veke. Vain katkotut nippusiteet aidassa enää todistavat porilaisen mielipiteenvapauden mennyttä loistoa ja kansan syvien rivien häikäiseviä älynvälkähdyksiä sekä kirkkoveneitä, hämähäkkejä väärinpäin ja nuorison mieskunnon loputtoman kestävyyden julkilausumia.
Leikkimielinen väännös karjaranta69.fi ei siten enää saa mainosta, ainoastaan karjaranta21.fi enää palvelee.
Piikkilangan rooli vanhan teollisuusalueen aidassa tuntuu vähentyneen.
Se on muuten etelä-afrikkalainen piikkilanka joka on maailmassa kaikkein parasta. Tämä ei taida olla sitä.
Itse en tokikaan asuntomessuilta suuria odota. Ne voivat olla juhlaa yksille, mutta toisille ei. Tasan ei käy onnen lahjat.
Se on niin että kesä kaikilla, mutta onni vain yksillä.
Kell' onni on, se onnen kätkeköön ja olkoon onnellinen onnessaan.
Paitsi että messuillahan se yksityinen onni on hetken aikaa muidenkin nähtävillä.
Pilvisen sään ansíosta havaitsin Otavan tähtien merkit vanhassa Hotelli Otavaksi merkityssä kivirakennuksessa joka ei kuitenkaan taida enää olla minkäänsortin hotelli, vaan jokin kaupungin virasto - kuinkas muuten!
Tähtiä kuin Otavassa poikia on Jukolassa, olen kuullut sanottavan. Kaikkihan tuon asterismin tuntevat ainakin nimeltä. Tähdistöhän se ei ole, vaan osa Ison Karhun tähdistöä, pääosin toisen magnitudin tähtiä. Ei kovin kirkkaita, mutta kyllähän ne kaupungissakin monasti näkee jos osaa katsoa. Katsominen lie helpompi opetella valosaasteen alueen ulkopuolella.
Savupiipun näköisen (mutta tuskin savupiipun oikeasti) kattorakennelman 7 valoa ja oveen liimatut 7 tähdenkuvaa eivät kuitenkaan yritä todenmukaisesti kuvata kyseisen asterismin tähtien kirkkauseroja. Olisiko se jotenkin tyylitöntä, yhteiskuntarauhaa vaarantavaa, väkivaltaista nationalismia tai tuomittavaa rasismia? Tai ehkä sen voisi tulkita rankaksi kannanotoksi sukupuolineutraaliuteen tai maahanmuuttajamyönteisyyteen jotka on tässä lintukodossa priorisoitu paljon korkeammalle kuin normaalin kantaväestön perustoimeentulo ja sananvapaus?
No jaa, ehkä on olemassa ihmisiä jotka eivät ole koskaan oikeasti nähneet Otavaa eivätkä ole tietoisia sen tähtien kirkkauseroista? Ehkä heidän mielentyyneyttään ja maailmankuvansa vakautta on varottava tarpeettomasti järkyttämästä? Kuka näistä kaikista nykypäivänä enää tietää ...
|
Se tuli sitten oikein syksyltä kuulostava lokakuu, mutta seuraavan lauantaipäivän sää on kuitenkin enimmäkseen aurinkoinen, joskin tuulen vaikutus alkaa pitemmän päälle hiukan vaivata suhteellisen kevyesti pukeutunutta patikkamiestä.
Karjarannan tulevan asuntomessualueen ohi kulkiessaan on todettava että aidat siellä vaan jatkavat uudistumistaan. Teollisuusalue ei omistaan hevillä otettaan irroita eikä suosiolla luovuta pois pinta-alaansa.
Eipä silti, kyllähän tuonne toiselle puolelle käymään pääsisi jos todella haluaisi. Aidat eivät eristä teollisuusaluetta aivan hermeettisesti. Vanhana paatuneena porttien yli kiipeilijänä ja aitojen ali ryömijänä tämän hyvin tiedän. Vaan eipä minulla ole mitään välttämätöntä tarvetta tunkeutua rakennusalueelle. Elämä piikkilanka-aitojen ulkopuolella tuntuu paremmalta.
Ne vanhat, kesällä ohikulkijaa ihmetyttäneet kansan mielipidekyltit bongasin aidan toisella puolella kumollaan kun katsoin aiempaa tarkemmin. Ei niitä siis ainakaan kaikkia ole pois viety.
Muoviset mainoslakanat ovat edelleen aidassa kiinni, vaikka tontin hakija onkin jo hiukan yli kuukaudella myöhässä jos vasta nyt asiasta kiinnostuu. Virallinen hakuaika on jo umpeutunut.
Ei tätä silti voine niin tulkita ettäkö joenrannan omakotitalon tontit eivät olisi käyneet kaupaksi. Hintaviahan ne olivat, mutta ne sijaitsevat suhteellisen lähellä kaupungin keskustaa ja ainakin kesällä oltiin vielä optimistisia. En ole tietoinen mistään alennusmyynnistä. Jos välttämättä haluat pykätä mökkisi sikahalvalla johonkin tiettömään umpikorpeen niin siitä vaan. Karjarannasta tulee kaupunkikylä keskustan lähellä.
Eihän ne tontit sentään aivan joen vesirajaan asti tule, vaan siinä on välissä penger ja rantatie. Ei siellä omakotitaloasujan varpaat ihan helposti kastu, on se ranta sen verran ylös rakennettu. Jossakin aivan poikkeuksellisessa keväisen suuren virtaaman jääpatotilanteessa lie kuitenkin vaikeaa arvata joenpinnan maksimikorkeutta.
No mikäpä siinä, toivottavasti Porin asuntomessut kesällä 2018 kehittyvät suotuisasti ja entisestä lehmien laidunmaasta vähitellen entiseksi teollisuusalueeksi muuttuva jokiranta saa uutta elämää uuden puutalotyylisen asuinalueen muodossa. Vaikka minulla tuskin sen kanssa mitään sen enempää tekemistä koskaan tuleekaan olemaan.
Toivottavasti muinaisten nautaeläinten entisellä joenrantaniityllä epäilemättä edelleenkin vaeltelevat henget ottavat alueen uudet kaksijalkaiset asukkaat hyvin vastaan, eivätkä ala kummitella näiden uusissa hienoissa omakotitaloissa keskellä yötä kammottavasti ammuen ja sarviaan heilutellen.
Itse asiassa ehdottelin koulun lyhyellä ideointikurssilla kesällä sellaista että alueelle olisi laadittava oma tarina joka ammentaisi aineksia perinteisestä kotimaisesta tarustosta. Se saisi olla hiukan leikkimielinen. Se toivottaisi uudet asukkaat tervetulleiksi muussa käytössä olleelle alueelle jossa ihmiset eivät lie aiemmin pitempiä aikoja asuneet.
Tarina lepyttelisi rantaniityllä vaeltelevien sarvipäiden henget. Tarinassa voisi olla mukana muinaisia suomalaisten luonnon jumalia ja luonnon henkiä, veden väki, joessa epäilemättä asustava Näkki, monenlaisia tonttuja, tontin vartijoita, haltijoita, hyväntahtoisia noitia, hassuja peikkoja ja menninkäisiä. Siis hiukan niinkuin alkuperäisiä suomalaiskansallisia esi-kristillisiä, evankelisluterilaisen kirkon silmissä epäilemättä "pakanallisia" elementtejä. Toivottavasti en joudu kirkolliskiroukseen tai noitaroviolle tämän johdosta.
Jostakin syystä ehdotukseni ei saanut ylitsepursuavan innostunutta vastaanottoa. Oliko siinä muka jotakin vikaa?
Esimerkiksi (virtuaalinen) joessa uiskenteleva alligaattori kylläkin tuntui kelpaavan ehdotuksena. Olin kesällä sille (virtuaaliselle) alligaattorille hiukan mustasukkainen. Ja elävästi tunsin että paikalliset luonnon henget paheksuivat sitä kanssani aivan synkronissa ja enkelikuorona buuaten.
Joen reipas suihkulähde antoi lähes keskipäivällä mahdollisuuden sateenkaaren osan kuvaamiseen auringonpaisteessa joen etelärannalta käsin. Sateenkaarihan muodostuu pienien vesipisaroiden ominaisuuksien vuoksi Auringon vastapisteen ympärille, eli Auringon suunnalle vastakkaiselle suunnalle ympyränkaarena jolla on tietty säde. En vaan nyt muista sen kaaren astelukua.
Ilman pienistä jääkiteistä johtuvat haloilmiöt taasen esiintyvät Auringon ja joskus Kuunkin suunnalla. Haloilmiö voi mahtavimmillaan olla aika vaikuttava näky. Mutta nämä ovat vain ilmakehän valoilmiöitä ilman sen suurempia kosmillisia kytkentöjä.
Joku venekin joella vielä ajeli. Veneitä on edelleen rannassa laitureilla vedessä vaikka veneilysäät alkavatkin jo tähän aikaan vuodesta olla virkistyskäyttöön melkoisen viileitä. On vaikea uskoa että tyypillinen perheveneilijä lähtisi merelle enää lokakuussa. Veneen talvisäilytys joessa on melko ongelmallista. Keväällä liiallista optimistia voi rannassa odottaa surullinen näky kun talven jäät ovat saaneet runnella paattia mielivaltaisesti.
Aurinko sentään vielä paistaa joten on kuvattava Porinsillan lähistöllä olevaa isokokoista metallinkiiltoista taideteosta. Tosin lähes keskipäivän Aurinko ei enää lokakuun alussa yllä sitä kunnolla valaisemaan puiston lehtipuiden varjostuksen vuoksi. Parhaansa se kuitenkin yrittää. Kamerani kello käy vyöhykeajassa joten kesäajan mukaan kello on tuntia enemmän.
Olen tuota karuissa oloissamme merkittäväksi katsottavaa taideteosta kuvannut joskus aiemminkin, mutta enpä ole silloin tullut maininneeksi että teoksen tekijä on ollut vallan nimekäs Eila Hiltunen.
Tämän innostavan tiedonmurusen opin kiiltävään metalliin kaiverretusta tekstistä jonka näkyvyys kylläkin jättää hiukan toivomisen varaa.
|
Amatöörivalokuvaaja joutuu käyttämään lähes kaiken kekseliäisyytensä taikoakseen kiiltelevästä metallipinnasta esiin ilman aistien ulkopuolista havaitsemista (ESP, Extra Sensory Perception) ja muita parapsykologian tai rajatieteiden alaan kuuluvia ilmiöitä luettavan tekstin.
Kovapintaista koneinsinööriä ihmetyttää miksei metallipintaa muka nykyaikaisilla koneilla voida kaivertaa niin että tekstistä saisi jotakin selvääkin, ilman että tarvitsee raijata koko pysti apteekkarin tutkittavaksi. Tämä ei ole ainoa tapaus laatuaan, vaan ilmenee monien taideteoksien kylteissä trendinomaisesti.
Teoksen nimi on kuitenkin POLYFONIA ja se lie valmistunut niinkin pitkänä ajanjaksona kuin vuodet 1972 - 1987, arvattavasti kuitenkin melko mukavissa sisätiloissa eikä lumihangessa, tuulessa ja tuiskussa.
Myös "W.ROSENLEW Ab metalliteollisuus" on saanut nimensä patsaan jalko-osaan. Ehkä se on toimittanut materiaalin tai tarjonnut tuotantotiloja käyttöön?
Onhan teoksessa kyllä kieltämättä muotoja vaikka muille jakaa. Auringonpaisteessa kimallellessaan se saa miettimään peiliaurinkokelloa, syrjittyä ja kaltoin kohdeltua insinöörityöideaani.
Minun peiliaurinkokelloideassani peilien muodot ovat kylläkin toistaiseksi tätä vaatimattomammalla monimutkaisuustasolla. Suhteellisen yksinkertainenkin voi silti olla kaunista.
Insinöörin on pakosti pyrittävä mahdollisimman yksinkertaisiin muotoihin, mutta tunnen silti henkistä ylevämmyyttä sen johdosta että minun aurinkokelloni peilien muodot ovat geometrisesti perusteltavissa, eivätkä vain mielivaltaisia. Anteeksi vaan taiteilija Hiltunen, ei mitään henkilökohtaista.
En tokikaan oikeasti usko että minun peiliaurinkokelloideani mukaisia toteutuksia Suomeen nousee koskaan. Se on kuitenkin hieno idea. Olen siitä ylpeä. Vaikka se ei kelpaisikaan koulun opinnäytetyöideaksi, pidän sitä huippuhyvänä ajatuksena.
Rakennustekniset ongelmat epäilemättä olisivat mittavia katon läpi asennettavan peiliaurinkokellon käytännöllisessä toteuttamisessa. Suomalaiset rakennusvirkamiehet ovat kuuluisia siitä että he eivät suhtaudu uusiin ajatuksiin avoimella mielellä ja myönteisellä asenteella.
Sääli että suunnitelmien toteuttaminen vaikuttaa niin mahdottomalta. Luultavasti katon läpi asennettavan peiliaurinkokellon tekeminen vaatisi rakennesuunnittelijan pätevyyden ja sellaista minun lie kuuttakymmentä ikävuotta lähennellessäni jo käytännössä mahdoton saavuttaa, vaikka insinöörin tittelin aionkin vyöni alle taittaa kuin kotkansilmäinen intiaani uudisasukkaan päänahan. Työelämässä ehkä voisi pätevöityä mutta kun työelämään ei pääse.
Peiliaurinkokello voisi kylläkin soveltua myös korkean patsaan osaksi melko avoimelle paikalle. Silloin jäisivät ainakin lämpöeristyksen ja kosteuden tiivistymisen ongelmat pienemmiksi kuin lämmitettävissä rakennuksissa.
Noh, eipä huoli surra. Tulen olemaan KLAEPAKSM:iin eli Katon Läpi Asennettavan Ekvatoriaalisen PeiliAurinkoKellon Suunnittelun Menetelmään tyytyväinen vaikka en koskaan voikaan rakentaa sellaista konkreettista fysikaalista implementaatiota. Valo ja varjo ne ovat minun elämässäni tuntuneet tärkeiltä ja peilien heijastusten käsittely on melko tyydyttävää virtuaalisenakin.
"Pölyä ja varjoja", totesi jonkinlaisena elämänsä yhteenvetona eräs vanha gladiaattori tietäessään viimeisen hetkensä lähestyvän [elokuvassa Gladiaattori]. Minä haluaisin vastaavassa tilanteessa pinttyneenä aurinkokellomiehenä elämäni yhteenvetona viimeisinä sanoinani lausahtaa kuolemaa halveksuen että "Varjoja ja heijastuksia!" Uskon että aurinkokellot ovat kohtaloni. Ja eräänlainen oman elämäni gladiaattori olen minäkin.
TÄLLÄ PAIKALLA SIJAINNEEN PORIN TYÖVÄENTALON MUISTOKSI JA KANSANVALLAN VOITOKSI PORIN TYÖVÄENYHDISTYS JA MUUT PORILAISET TYÖVÄENJÄRJESTÖT