Edellinen | Seuraava |
Heinäkuu on jo hyvässä vauhdissa, mutta lomailuun ei ole aihetta. Minulla ei ole lomaa. Näennäisestä passiivisuudestaan huolimatta maailma ei pysähdy. Kesän hyttysten ja sateiden jälkeen meitä vaanivat salakavalasti syksyn sateet ja tuulet. Tuleviin koitoksiin on syytä alkaa varautua jo nyt niin etteivät ne pääse yllättämään meitä housut kintuissa.
Viherkasvi kukkii koululla toivorikkaana kuten oheinen kuva todistaa, vaikka se on alustaansa toivottoman sidottu mullan vanki. Joten miksipä en minäkin ryhtyisi kukkimaan. Suureen yleiseen optimismiin ei ole aihetta, mutta haaveita ja tavoitteita täytyy aina olla takataskussaan niin viherkasvilla kuin ihmiselläkin.
Harmittaa kun en osaa tehdä sellaisia - yleensä ehkä lähinnä lapsille suunnattuja - pahvisia kirjoja joista aukeaa 3-ulotteinen näkymä kun aukeaman avaa. Luulisin että sellainen voisi olla hyvä idea Porin asuntomessuille.
Tukeva kirja voisi kuvata avautuvilla pahvimalleilla joitakin Porin tulevien asuntomessujen kohteita. Lisäksi tarvittaisiin tietenkin myös yksityiskohtaisia tietoja niistä taloista ja vieläpä hyvissä ajoin ennen messuja. Noh, sellaisiin tietoihin tuskin pääsen käsiksi, mutta oikea 3D-kuvakirja olisi mukava tekniikka hanskata.
|
Kirjassa voisi olla myös joitakin pahvisia (taso)mekanismeja, hammaspyöriä, vipuja yms. Täytyyhän jokaisessa itseään kunnioittavassa talossa olla ainakin oma nimikkokummitus. Hienoissa kartanoissakin on omat kummituksensa. Mekanismi voisi liikuttaa talon kummitusta erittäin karmaisevalla ja hyytävällä tavalla.
Olen ajatellut että Karjaranta tarvitsisi oman tarinansa koska se on entistä teollisuusaluetta. Alueen oman identiteetin rakentamisessa voisi auttaa asuinalueen oman tarinan rakentaminen. Siinä voisi ehkä auttaa sellainen pahvinen kirja.
No jaa, en tiedä paljonko yksityisen rahan ja yksityisen onnen tyyssijassa oikeastaan edes kaivataan mitään yhteisöllisiä arvoja. Voihan olla että yhteisöllisyys on maailmasta kuolemassa pois ainakin siinä mielessä kuin mitä sillä haluan tarkoittaa. Mihin markkinatalous ja luokkayhteiskunta muka tarvitsisivat yhteisöllisiä arvoja!
Talon avattavat kattorakenteet ovat myös jaksaneet askarruttaa. Sellaisista olisi hyötyä öisen tähtitaivaan katselijalle haja-asutusalueella. Taajamissa on yöllä liian valoisaa keinovalojen vuoksi. Avattaviin rakenteisiin toki liittyy monenlaista käytännöllistä problematiikkaa. Useimpiin tapauksiin ne tuskin sopivat. Kaikki eivät kaipaa reikää vesikatossaan.
Katon täytyy kuitenkin olla vedenpitävä ja kestää lumi- sekä tuulikuormat kunnialla. Talvella avattavan katon kanssa voisi tulla monenlaista ongelmaa. Katolle kertyvä lumi, sulamisvedet, pakkanen ja jää pitäisi rakenteiden suunnittelussa kohdata etukäteen kestävällä tavalla. Mekanisoitu aukeava katto olisi hieno periaatteessa, mutta haastava tavoite toteuttaa todella hyvin ja ongelmattomasti.
Robottiobservatio olisi oikeastaan se mielessä väikkyvä klassinen haavekuva. Talon avattava katto olisi robottiobservatorion kevitetty versio. Tavallisessa talossa on talvella lämmitys kaikkine tästä aiheutuvine ilmavirtauksineen, eikä sen vintin lattiassa ole sellaista rungosta ja perustuksesta eristettyä betonipilaria jonka varassa voimakkaasti suurentava kaukoputki voisi häiriöttä taivoa tsiguloida. Ikkunan läpi katselu ei täytä alan korkeimpia vaatimuksia.
Star Wars Force Attax Extra keräilykorteilta täytyy pyytää anteeksi kun tulin soimanneeksi heidän henkilökuntansa ammattitaitoa ulkonäön perusteella jutun #361 lopussa. Ohessa on näyte ulkonäöltään hiukan edustavammista Star Wars -tyypeistä. Teknikkokin voi siis olla nätti ilmestys siellä kaukaisessa galaksissa kauan kauan sitten.
Kirjat ovat suuri henkinen voimavara, parhaimmillaan. Aivan kaikki kirjat eivät kuitenkaan ole arvokkaita. Esimerkkinä vähemmän arvokkaista toimii ohessa kuvattu Encyclopedia International jonka 20 osaa olen keväällä tullut omakätisesti kantaneeksi koululta Tekunkorpeen. Ne olivat koulun kirjaston poistoja.
Onneksi ne eivät olleet tietokirjoiksi erikoisen painavia. Asiasisältö on kuitenkin vielä sitäkin köykäisempää. Nämä 1960-luvun kirjat todistavat että jenkit ovat tyhmiä. Tai sitten jenkit luulevat että kaikki USA:n ulkopuolella ovat aivan umpityhmiä.
Räjähdysaineiden otsikon alla nämä valopäät esittelevät ampuma-aseiden ruuteja. Ruudithan eivät ole räjähdysaineita koska ruudit eivät pala niin nopeasti. Polttomoottorikaan ei ole "räjähdysmoottori" koska polttoaine ei siinä räjähdä, vaan palaa hallitusti. Jos ruudit olisivat räjähteitä ja polttomoottorit perustuisivat räjähdykseen niin kaikkialla olisi rikki räjähtäneiden ampuma-aseiden ja polttomoottoreiden sirpaleita.
Polttomoottorin luonnetta oli tullut kantapään kautta tuntemaan eräs raumalainen autokoulunopettaja. Armeijassa ilmeisesti autokuskiksi koulutettaessa eräs oppilas oli polttomoottorin toimintaa kuvaillessaan käyttänyt palamisilmiöstä sanaa "räjähdys", jollon vääpeli oli komentanut koko luokan suojautumaan sirpalevaaran takia. Vääpeli oli huutanut hyvin teatraalisesti "Suojautukaa! Oppilas Möttösen auton moottorissa on tapahtunut räjähdys!". Ja täytyyhän tuollaista ilmoitusta totella. Kun ilmassa viheltää niin on heittäydyttävä maahan matalaksi siinä toivossa että maanpinnan epätasaisuus tarjoaa jotakin suojaa sirpaleita vastaan ja räjähdyksen vaikutuksille altistuva pinta-ala pienenee. Onhan se tosin hiukan myöhäistä jos räjähdys on jo tapahtunut.
Näin tämä 1980-luvulla Raumalla Keulan autokoulussa opettanut hemmo oli oppinut kouriintuntuvasti että polttomoottorin polttoaine ei suinkaan räjähdä, vaan palaa nopeasti, niin että mäntä ehtii alta pois. Vastaavaa simputusta pitäisi tarjota myös Encyclopedia International kirjojen kirjoittajille.
Ehkä raijaan nuo heppoiset tietosanakirjat kesän aikana kaupunginkirjaston vaihtokirjahyllyyn kun ei sinne taida olla enää paljon muutakaan vietävää. Noita kulkee helposti mukana 4 tai 5 kappaletta jos voi suurimman osan matkasta ajaa bussin kyydissä.
Bussien aikataulut ovat muuten kesällä olleet jonkinlaisessa kriisissä. Aiemmmin hyvin toiminut nettiaikataulu on kesäksi onnistuttu sabotoimaan lähes hyödyttömäksi. Juuri näin siinä käy kun digitaalisuuden luullaan ratkaisevan kaiken niin että talonpoikaisjärki muka käy tarpeettomaksi.
Koulun kirjaston lainakirjat mulkoilevat syyttävästi hyllystään. Onneksi palautusajat ovat aika joustavia silloin kun koulun kirjasto ei ole avoinna. Kurssikirjojen kuten espanjan perusteiden Ventana 1 laina-aika on normaalisti vain yksi viikko ja muiden kirjojen yksi kuukausi, mutta koulun kirjaston kesällä ollessa suljettuna jatkuu sallittu laina-aika aina syksyyn saakka. Koulun kirjasto Vähäraumassa on tänä kesänä ollut suljettuna jo tavallista aiemmin joidenkin (varaston?) muutostöiden ansiosta.
Koulun lainakirjoille on pakosti nyt tehtävä jotakin. Pelkkä hurskas tarkoitus ei riitä. Kiistatta nyt on jo kesä joten sen hartaasti odotetun kesän ihmeen olisi nyt tapahduttava. Tässä on kesä, hyppää tässä!
Jos en syksyyn mennessä saa jotakin mainittavampaa aikaan mm. lineraarialgebran, elementtimenetelmän ja mekanismien alueella niin sitten joudun myöntämään että minua saa kutsua kaikkein kauheimmalla haukkumasanalla jonka olen lapsuudessani tuntenut. Olen MUNAPÄÄ ellen etene insinööritietämyksessä syksyyn mennessä. Tuon herjan pelotusarvon täytyy olla mihin tahansa tarkoitukseen riittävä. Ikätoverini Antti Ahonen käytti sitä Jalasjärven Yhteiskoulun alemmilla luokilla 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Se toimii kuin faaraon kirous. Pakoon ei pääse. Fataali juttu 100%.
Yhteiskunnan täytyy perustua todelliseen fysikaalis-tekniseen osaamiseen, eikä sen pidä olla pelkkien ulkomaisten tuotteiden kuluttajien yhteisö. Emme tule pitemmän päälle tässä maassa menestymään pelkästään kampaamalla toistemme tukkaa ja rapsuttelemalla toistemme selkiä. En tahdo koskaan olla napinpainaja-insinööri, joten minun on hankittava jotakin sellaista oikeaa osaamista ja tietämystä jota ei saa painelemalla ulkomailla valmistettuja nappeja. Tämä on Pyhä Sota. Armoa ei anneta eikä pyydetä. Vain teknillis-matemaattis-fysikaalisella tiedolla ja taidolla on merkitystä. Virtuaalijurpot työntäkööt uudet ulkomaiset nappinsa hanuriinsa ja painelkoot niitä siellä.
Materiaalien, rakenteiden, mekanismien ja laitteiden ilosanoma kaikukoon koko maailmaan. Aineen ja lämmön siirtyminen ovat Kingejä joita ei mikään virtuaalihärpäke tule koskaan korvaamaan. Kärjistettynä esimerkkinä: virtuaalinen väestönsuoja on huijausta, mutta konkreettisessa väestönsuojassa ihmisen sielu lepää.
Star Wars elokuvien fanittajaa aina ilahduttaa nähdä ko. aiheeseen liittyviä keräilykortteja. Pokkarin salamavalon heijastukset voivat tehdä näistä otoksista osittain erinäköisiä kuin mitä kasuaalinen havainnoija omilla näköpalleroillaan rekisteröisi omalle henk.koht. verkkokalvolleen.
Entisen teollisuusalueen ja tulevan asuntomessualueen arvatenkin käytöstä pois jäävän verkkoaidan koettelemukset jatkuvat. Toistakymmentä vuotta eräitä teollisuusalueen aitoja kytänneenä tämä on minulle raskas koettelemus, öitä valvottava murheen aihe? Aidassa on jo kuorma-auton mentävä aukko. Maanrakennustyöt pyörivät iso remmi päällä.
Verkkoaidan yleisönosastossa käsialasta päätellen tällä foorumilla aiemminkin sanaista vakkaansa raottanut nimimerkki PINTTIS replikoi "HIANOO EKSTIÄ!". Porilaisittain ja ilman T-kirjainta.