Sakemannit ja 2.MS:n liittoutuneiden über-tehokas aivopieru

Edellinen Seuraava

Olen kai elänyt jonkinlaisella vaihettumavyöhykkeellä ja raja-alueella koko ikäni. Olen syntynyt virallisesti Etelä-Pohjanmaalla, mutta todellisuudessa Jalasjärven Alavalli ja Peräseinäjoen Kihniänkylä ovat eräänlaista Pohjanmaan lakeuksien ja Suo-Suomen välistä vaihettuma-aluetta. Lapsuudessani maanviljely oli vielä realistinen tulevaisuudenkuva pientilallisen pojalle. Traktori syrjäytti hevosen maatöiden teholähteenä jopa syrjäseuduillakin. Maaseutukin alkoi autoistua. Pientilojen elinmahdollisuudet alkoivat romahtaa ja maaseudun autioituminen alkoi jo nuoruudessani. Agraarikulttuuri ei sitten tarvinnut työvoimaani.

Kaupungeissa savupiipputeollisuus halusi saneerata työvoiman ulos tehtaista. Telakkateollisuus yritti epätoivoisesti tarjota tuotteitaan muutenkin ylitarjonnasta kärsiville markkinoille. Neuvostoliiton romahdettua telakkatuotteiden laatutasoon täytyi Suomessakin alkaa suhtautua tosissaan. Palveluyhteiskunnasta puhuttiin paljon, mutta vain itsepalvelu toteutui. Hoitoalaa mainittiin tulevaisuuden alaksi, unohtaen että se taloudellisesti täysin tuottamattomana toimintana pyörii verotulojen varassa yhä suurempia kustannuksia aiheuttaen. Pankit halusivat ensin palkat pankkiin, mutta työnsivät sitten asiakkaat kadulle. Seuraavaksi alettiin vähentää pankkiautomaatteja.

Vanhan perustuslain mukaan työvoima oli valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Nykyisen perustuslain mukaan jokainen on itse vastuussa toimeentulostaan. Nyt tämä 350000 työttömän kotomaa kärsii kuulemma vaikeasta työvoimapulasta. Poliittisten päättäjien katsannossa edustan tänä päivänä kuulemani mukaan "menetettyä sukupolvea". Niin noh, en tiedä minne oikeastaan olisin "menetetty", sillä mielestäni olen täällä näkyvästi paikalla ja edelleen käytettävissä tarpeen vaatiessa. Tässä tietoyhteiskunnassa tuntuu vallitsevan pahanlaatuinen pysyvä tietokatkos ylhäisten päättäjien ja lannistettujen hallintoalamaisten välillä. Pääoma on pyhä asia, mutta kaikessa muussa "säästäminen" on itse tarkoitus. Köyhien täytyy tinkiä elintasostaan, rikkaat saavat elää yltäkylläisyydessä. Tappiot yhteisiä, voitot yksityisiä.

Suuret ikäluokat ovat minua joitakin vuosia vanhempia, mutta nuoreksikaan en oikein itseäni enää 58:aa ikävuotta lähestyessäni kehtaa nimittää. Syksyllä 2016 on sentään hienoa olla syntynyt vuonna -58 ja samalla olla 58 vuotta vanha? Jos joku kysyy että "syntymävuosi, ikä?" voin vastata "viiskasi" ja jatkokysymykseen "niin kumpi, syntymä vai ikä?" voin replikoida fiksusti että "både ock".

Minua joitakin vuosia vanhempi ikäluokka opiskeli vielä koulussa yleisesti saksaa. Itse edustan toki pyhää englantia lukenutta massaa (tekee samalla kiireesti ristinmerkkiä, spectacles, testicles...). Minua nuorempi ikäluokka kävi peruskoulua. Itse en koskaan joutunut istumaan peruskoulun penkillä koska pääsin Jalasjärven Alavallin kansakoulun neljänneltä luokalta sitä pakoon kirkonkylän keskikouluun.

Saksan kielen kohtalo pistää surettamaan, vaikka en haluaisikaan Suomen jatkavan eurossa eli rahaunionissa. Korkotason nousu, jonka saksalaisten yhäti voimistuva taloudellinen kasvu saa aikaan, koituu meidän maallemme turmioksi. Emme pysy Saksan muskeleiden tahdissa. Saksan kielessä sinänsä ei kuitenkaan olisi mitään vikaa. Sääli että sitä ei esim. insinööriopinnoissa tarvita laisinkaan. Sääli että saksan kieli tuntuu Suomessa menevän lähes kokonaan hukkaan.

Englanninkielisiä lähteitä ammattikorkeakoulussa oletetaan yleensä ymmärrettävän ongelmitta, mutta saksan kieli loistaa ammattiopinnoissa poissaolollaan. Saksa on tabu!

Saksan kieli ja Saksa maana, mitä niistä tulee ensinnä mieleen? Polttouhrit, kärtsänneitä juutalaisia ruumiita, keskitysleirit, Bergen-Pelsen, ryhdikkäät natsiupseerit asepuvuissan, tyypillinen arjalaisen rodun edustaja Adolf Hitler? Toivottavasti nuoremman ikäluokan mielikuvat ovat jo erilaisia, mutta pahoin pelkään että minunkin ikäluokassani toisen maailmansodan liittoutuneiden brain-fuck eli aivopieru itää yhä. Liittoutuneiden sotapropaganda oli todella tehokasta kun se sai suomalaisetkin mukaansa vaikka emme edes olleet 2.MS:n voittajavaltio.

Saksa ei hyökännyt Suomeen ja ilman Saksan antamaa aseapua olisimme olleet hukassa jatkosodan loppuvaiheessa. Voisi väittää että Natsi-Saksa pelasti Suomen itsenäisyyden. Neukkujen Puna-armeija ei nimittäin miehittänyt Suomea. Tali-Ihantalan suurtaistelu sai veli-venäläisen taistelutahdon lannistumaan, mutta ilman Stuka-syöksypommittajia (lentäjineen) ja muita saksalaisten meidän käyttöömme antamia aseita neukut olisivat voineet vyöryä Helsinkiin pikamarssia mainittavaa vastarintaa kohtaamatta.

Näin on näreet, V.I.Lenin lahjoitti Suomelle itsenäisyyden ja A.Hitler auttoi meitä säilyttämään sen. Suomi on vahingossa syntynyt ja vahingossa säilynyt maa, väliinputoaja siinä kuin minäkin. Maantieteellisin argumentein voisi perustella että Suomi olisi luonnollinen osa Venäjän valtakuntaa. Sieltä kaukaa Itä-Karjalan suurten järvien välistä löytyisi melko luonnollinen rajalinja, mutta se yrityshän ei onnistunut, Suur-Suomi jäi haaveeksi.

Kansainvälisyys on koulussakin kovasti puheissa esillä. Ei-pakollisten kielten opetuksessa se vähemmän näkyy. Kansainvälisyys tarkoittaa käytännössä englantia. Olet "kansainvälinen" kun yrität puhua englantia - kaikille vierasta kieltä - ranskalaisten, espanjalaisten ja saksalaisten kanssa. Olet "kansainvälinen" kun käytät murhamiesten, mattopommittajien ja siviilien tappajien kieltä.

Muiden kuin pakollisten kielten ruotsin ja englannin opetusta voi aina leikata kun hallitus vääntää rahahanoja tiukemmalle. Olen koettanut opetella mm. saksaa koska koen sen tärkeäksi kieleksi Euroopassa. Vaikeaa kuitenkin on hioa taitojaan kun saksa ei sisälly mihinkään ammattioppiaineeseen. Saksaa on vain saksan kielen oppikirjassa eikä se ole pakollinen aine.

Peruskurssit on nopeasti käyty, mutta ne eivät vie varsinkaan tekniikan miestä kovinkaan pitkälle käytännön työelämän vaatimassa kielitaidossa, jos nimittäin yrittäisi hoitaa ihan ammatillisia teknillisiä tehtäviään saksan kielellä.

Tokihan saksan kieli on talouden ja kulttuurin kieli, vaikka se ei tänne Suomeen näykään yhtä hyvin kuin vaikkapa paljon kauempana oleva USA. Saksa on kuitenkin myös perinteinen vahva tieteen ja tekniikan kieli. Pakollisella ruotsilla lie tekniikassa käytännössä aika pieni merkitys, mutta saksaa meillä ei todellakaan olisi varaa jättää unholaan.

Vaan mitenpä halullinen sielu oppii saksaa yli sen mitä peruskurssit opettavat? Onko helposti saatavissa (mielellään kohtuullisen ajanmukaisia) saksankielisiä insinöörien oppikirjoja? Ja jos niin olisiko aikaa lukea sellaisia kaiken muun ohella?

Saksankielinen asiapitoinen kirjallisuus ei todellakaan ole nykyisin täällä Sulo-Suomessamme kovin yleistä. Vanhempaa kirjallisuutta voi ehkä löytyä kirjaston poistoista, mutta uusi on kortilla. Edes dekkareita ei löydy kirjakaupoista saksan kielellä vaikka verovaroin ylläpidetty YLE pyörittää sakujen rikos/kyttä-sarjoja telkussa ja ne lienevät jopa kohtalaisen suosittuja.

Olenhan löytänyt joitakin vanhoja helpohkoja lukemistoja saksan kielellä, mutta kai se niin on että vierasta kieltä pitäisi itse aktiivisesti pyrkiä tuottamaan jos aikoo oikeasti jotakin oppia. Siinä vaan on opiskelijan kannalta se muna&kana -tyyppinen ongelma että pitäisi tietää asia ensin kattavasti omalla äidinkielellä ennenkuin pystyy edes yrittämään ilmaista tietonsa vieraalla kielellä. Alkeita ei ole kovin motivoivaa kirjoitella. Tähtäin täytyy olla korkeammalla.

Kielitaito ei nouse maasta kuin sieni sateen jälkeen. Vähäisellä panostuksella se jää paitsioon. Se on kokonaisuutena vaikea ongelmakenttä. Huono englannin taito ja korkkari-saksa (Korkeajännitys-sarjakuvalehtien Achtung, Zum Teufel, Donnerwetter, Ein Engländer, Himmel huutomerkein varustettuina) riittää suomalaisille. Saksaan tarvitaan kääntäjä tai tulkki, ikäänkuin kyseessä olisi jokin kaukainen neekereiden bantukieli, sanskrit, kirkkoslaavi, heprea tai muinaiskreikka. Haluamme kaikki olla jenkkejä mutta läheinen Saksa joutaa ylenkatsoa?

Kieleen liittyvät seikat ovat järkiään hankalia. Esperanto olisi hyvä työkalu kansojen väliseen kommunikointiin, mutta sen kulta-aika on jo jossakin sadan vuoden päässä menneisyydessä. Neutraali kansallisia kulttuureja tasa-arvoisesti kohteleva suunnitelmakieli ei kelpaa, mutta mattopommittajien ja siviilien lahtaajien englanti otetaan vastaan riemurinnoin? Ei hyvä. Eurooppalaiselle sanastorungolle rakentuva eurooppalainen suunnitelmakieli Esperanto ei kelpaa Euroopan Unionissa!

Vanhemmista saksalaisista kirjoista minulla ei oikeastaan ole pulaa, kuten oheisista otoksista näkyy. Osittain ne ovat tekniikan opiskelussa vielä kuranttia tavaraa. Kaikkea ei kuitenkaan millään ehdi lukea, eikä varsinkaan kunnolla ymmärtää ja soveltaa käytäntöön.

Saksan kielen käyttöä ja harrastusta tulisi maassamme lisätä kaikin keinoin, varsinkin jenkkien typerän englannin kustannuksella. Vaikka Angela Merkel ei lähetäkään meille helikoptereita hakemaan meitä Saksaan pakolaisiksi. Vaikka Suomea ei ehkä kymmenen vuoden kuluttua enää olekaan olemassa edes nimellisesti itsenäisenä valtiona. Saksa on yksinkertaisesti parempi kieli kuin jenkkien typerä englanti. Pure Jenkki!

Meidän on päästävä amerikkalaisista eroon ja rohjettava olla eurooppalaisia. Englannin kielen palvominen on syytä lopettaa. Englanti on vain eräs kieli Euroopan äärilaidalla, jossakin meren saarilla. Saksa, ranska ja venäjä ovat meille tärkeämpiä. Uskaltakaamme olla eurooppalaisia! Me olemme jämäköitä manner-eurooppalaisia emmekä mitään EnkkuSaariston Sirkkoja. Deutschland, Deutschland über alles!

WELTGESCHICHTE der abendländischen KULTUR, 1963
( alunperin kauppiksen kirjaston kirja )



Koulun käytävätaidetta, SAMK Pori Tiedepuisto A ja B

Liiketalouspuolen eli Tiedepuisto A:n taiteilija Tanja Hoffrénin massiiviset katosta roikkuvat metalliotukset ovat suhteellisen heikosti kiinnitettyjä

En tosin tajua mitä tekemistä esim. tradenomi- tai insinööriopinnoilla olisi tieteen kanssa. Herrojen johtajien hienosteleva nimeämiskäytäntö lyö hiukkasen yli.

Koulussa olen ihmetellen saanut lukea että insinöörillä tulisi olla "tieteellinen maailmankuva". En vaan tajua mitä tekemistä maailmankuvalla on tekniikan opiskelun kanssa.

Tavanomaisten yleisten laskenta- ja suunnittelumenetelmien oppiminen ja vakiintuneiden standardien noudattaminen ei ole miltään osin maailmankuvasta kiinni. Se varmaan onnistuu aivan yhtälailla "ateistilta", saatananpalvojalta kuin fundamentalisti helluntailaiseltakin. Maroniittikristitty, puita halaileva ituhippi, moderni elämäntapaintiaani ja suomalaisen perinteisen luonnonuskonnon harjoittaja tulkitsisivat insinöörin peruskauran samalla tavalla.

Insinööri nykyään kai lähinnä vain piirtelee 3D-malleja, yrittää parhaansa mukaan noudattaa valmiita standardeja ja lueskelee erilaisia valmiiksi laskettuja arvoja kirjojen taulukoista. Ei tarvitse edes pystyä johtamaan kaikkia kaavoja ja taulukkoarvoja. Tarvitsee vaan osata lukea mitä joku muu on kirjoitellut ja uskoa siihen kuin Aurinkoon nousevaan. Insinööri ei kyseenalaista oman alansa pyhiä kirjoituksia, pyhää teknologista sanaa ja sakramenttia.

Carolus Enckell :
Ikkuna itään ja länteen
(1978)

Miten sellainen passiivinen perässähiihtäminen olisi tiedettä? Moneenko kertaan pyörä ja ruuti voidaan keksiä uudelleen?

Olisiko "insinööritiede" paremminkin taidetta? Vai onko se vain rutiinihommaa jonka topattu apinakin oppii kunhan tarpeeksi jumputetaan? Voiko insinööriys olla sellaista ihmeellistä kannettua vettä joka vanhan kansan sanonnan vastaisesti pysyy kaivossa?

Siitä aiheesta aion kyllä vielä myöhemmin kirjata jälkipolvien iloksi ylitsepursuavan yhteiskuntakriittisen kirjoitelman eräänä kauniina päivänä.

Jos minusta ei tule insinööriä, niin ainakin kritisoin katkerasti sitä miten insinööri ei ole uusia uria aukova tiedemies, vaan taulukoiden ja standardien orja, menneisyyden surkuteltava vanki, koditon sielu vailla pysyvää asuinsijaa, humaania kosketusta ja kotolieden lämpöä, kuni pilvinen päivä vailla aitan polkua tallustavaa emäntäihmistä. Lelu tuulien, lehti irtonainen! [Eino Leino]

Siis eipä löydy koulusta tiedettä ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta taidetta koulun käytävillä kylläkin jonkin verran esiintyy. Näitä teoksia on varmaan osittain aiemminkin tänne kuvattu, mutta vanhassakin voi joskus löytää uusia piirteitä. Aina voi katsoa uusin silmin.

Tiedepuisto B:n ( Tekniikka & Merenkulku ) pitkän käytävän koristeita
( mutta ei välttämättä juuri tässä järjestyksessä )

Tarkasti tauluista etsien löysin likinäköisillä silmilläni pari signeerausta jotka ovat tähän päivään saakka välttäneet kamerani objektiivin läpitunkevan katseen.

Minun on joskus alentuvasti annettu ymmärtää että taidetta pitäisi katsoa kaukaa, mutta kyllä sitä joskus joutuu tihrustelemaan aika läheltäkin. Nenänvarttaan pitkin ei kuitenkaan pidä katsella, se on halveksuvaa?

Katsominen ja näkeminen on muuten ihmeellinen asia. Silmät eivät näe. Näköaistimus syntyy aivoissa. Näkemään täytyy opetella. Vastasyntyneellä on silmät mutta hän ei vielä osaa käyttää niitä. Varmaankin huomattava osa ihmisen aivokapasiteetista kuluu pelkästään näkemiseen ja motorisiin valmiuksiin. Ymmärtämiselle ei jää kovin paljon?


Eipä auttanut muu kuin ladata mammuttimaisen massiivinen 3D-mallinnusohjelma SolidWorks uudelleen kotikoneelle

Koulun kautta on saanut oikeuden ladata SolidWorks-ohjelman vanha opiskelijaversio kotikoneelle. Ohjelmaa käytetään 3D-mallinnukseen. Se on varsin kookas ladattava netin kautta. Ohjelman lataus ja asennus kestää tuntikausia. Ensimmäisenä opiskeluvuonna jouduin lataamaan sen (olikohan vuoden 2011-2012 versio?) Raumalla Soneran 3d nettimokkulan avulla koska oli kotitehtäviä jotka oli välttämättä tehtävä SolidWorksillä. Vaan eipä toimi se vanha lataus enää, eikä sitä pysty päivittämään.

Monimuoto-opiskelussa tehtäviä täytyy pystyä tekemään kotonakin mm. CAD-ohjelmilla, joten oma tietokone ja ohjelmistot ovat käytännössä välttämättömiä. Älkää silti kuvitelko ettäkö niistä mukamas saisi mitään verovähennyksiä.

Langattomalla yhteydellä lataus oli masentava kokemus jota ei mielellään uusisi. Ilmaista se ei ole. Kuukausittainen tiedonsiirtomäärän käyttöraja saattaa tulla vastaan. Ohjelma kyllä toimii iäkkäässäkin läppärissä melko hyvin sitten kun se lopulta on asennettu, mutta läppärin näyttö ei ole riittävän suuriresoluutioinen. Täytyy käyttää isompaa ulkoista näyttöä, sillä SolidWorks ei suostu edes asentumaan koneelle jos käytössä olevan näytön erotuskyky on liian pieni. AutoCAD samoin hyljeksii läppärin pientä näyttöä. Niinpä alunperin äiti-vainaatani varten hankkimalleni 19 tuuman Samsung-näytölle on nyt todellista tarvetta. Hiukan tätä isompikaan näyttö ei olisi ollenkaan pahitteeksi CAD-käytössä.

Nyt on SolidWorksin kotikäyttö taas ajankohtaista, joten eipä auttanut muu kuin ottaa verkkopiuha kauniisti käteen ja surffailla osoitteeseen jossa ilmaisen version voi ladata. Tarvitaan myös tietty tunnus ja sarjanumero jotka sopivat yhteen valitun version kanssa, niin ja koulun sähköposti. Tarttee mallintaa ryhmän suunnitteluprojektia joka on rankan upea aurinko-geometria-simulaattori.

Tekunkorven kahden megabitin per sekunti talolaajakaista oli tuntien ajan kovassa käytössä. Olihan siinä hiukan hankaluuksia jälleen kerran, mutta versio 2014-2015 lopulta materialisoitui onnellisesti vanhimman vielä toimivan läppärini kovalevylle. Koulusta saatu sarjanumero ei sovi yhteen uudemman version 2015-2016 kanssa. Tuossa vanhassa vuoden 2014 versiossa on tehtävä myös valinta 32 ja 64 bittisen toteutuksen välillä sen mukaan millainen prosessori omasta tietokoneesta löytyy. Minun vanha Windows 7 läppärini on korkeasta iästään huolimatta sentään 64 -bittinen.

Koneen verkkokortti pystyisi 100 megabitin sekuntinopeuteen, joten tuo talolaajakaistan 2 megabittiä sekunnissa siirtonopeus on siihen nähden melko vaatimaton, vain pari prosenttia. Tosin talolaajakaista ottaa välillä lyhyitä spurtteja joissa nopeus on moninkertainen normiin nähden. Spurttien merkitys on kokonaisuutena pieni.

Olen nyt (onnellinen?) SolidWorks 3D-mallintaja ensi vuoden 2017 heinäkuun loppuun saakka. Silloin tämä SolidWorksin opiskelijalisenssi raukeaa ja olen jälleen omillani. En sinänsä ole periaatteessa maksullisten kaupallisten ohjelmien kannattaja, vaikka niistä onkin opiskelijoille tarjolla "ilmaisia" (juu onko mikään oikeasti täysin ilmaista!) versioita joissa rajallinen käyttöoikeus ja joita ei esim. saa hyödyntää kaupallisesti.

Ohjelmistojen yhteiskunnallinen merkitys on jo niin suuri että mielestäni niiden tulisi olla yhteistä omaisuutta. Kannatan softakommunismia koska normiyhteiskunta toimii softalla. Immateriaalioikeudet ovat mielestäni kyseenalaisia. Helposti kopioitavat aineettomat tuotteet eivät mielestäni ansaitse sitä lain turvaa josta ne nykyisin nauttivat. Piraattipuolue on hyvä puolue. Mikrovaltio Myllynsaareen on kenenkään turha tulla inisemään mistään immateriaalioikeuksista. Yhtehööstä se on uskovaasten omaasuus.

Koulun puolesta on opiskeluajaksi netistä ladattavissa kotikoneelle myös ilmainen Microsoft Office-paketti. Sen voi ladata useampaankin koneeseen. Monasti koulun palautettavien tehtävien on pakosta oltava Word-, Excel- tai PowerPoint-muodossa. Tosin ehkä jollakin avoimella Open Officellakin pärjäisi ainakin joillakin kursseilla, mutta en ole sitä itse kokeillut. Jotkut opettajat harrastavat PDF-tiedostoja joissa ongelmana on että niitä ei voi liittää toisiinsa ilman maksullista ohjelmaa, vaikka esimerkiksi SolidWorksin piirustuksista saakin yksittäisen tiedoston ulos hienossa PDF-muodossa.

Opiskeluni alussa koulu vielä tarjosi koulun oman sisäisen verkkoaseman (M:) palvelut jokaiselle opiskelijalle henkilökohtaisesti. Nyt pitäisi tyytyä johonkin ulkoisessa verkossa olevaan pilviasemaan jonka käytön olen kokenut aika pirun hankalaksi. Kehitys on siis ollut siinä suhteessa huonoon suuntaan. Käytännössä oma USB-liitäntäinen muistitikku on koulussa jokseenkin välttämätön tiedostojen siirrossa ja tallentamisessa.

Paperitulosteita on saanut kohtalaisesti koulun koneilla. Kullekin opiskelijalle on varattu koulun verkkoon jokin summa paperitulostusta varten verkkokirjoittimilla. Ehkä sitä kuin Manun illallisena tarjolla olevaa rahasummaa voisi kasvattaakin, en ole kokeillut koska tili on vielä riittänyt vaikka olenkin tulostanut paperille aika paljon. Myös omien papereiden skannaus ja automaattinen lähetys PDF-muodossa sähköpostiin lie mahdollista koulun monitoimisista tulostimista, mutta itse en ole sellaista harrastanut joten en tiedä sen käytännön toimivuudesta. Dokumenttiin tarvittavat kuvat otan digikameralla tai kuvaruutukaappauksina, liitän Word-dokkariin ja tarvittaessa muutan sen PDF-muotoon. Oikeasti olen karu HTML-hemmo, mutta HTML-formaatti ei kelpaa koulun tehtävien ratkaisuissa. JavaScript olisi opettajille jo suoranainen kauhistus.


Porilaisen pienimuotoisen kirjakommunismin ylen vaihteleva tilannekuva

Softakommunismin ohella olen myös kirjakommunismin eli kirjojen yhteiskäytön ja -omistuksen kannattaja. En ole tätä ideaa suinkaan itse keksinyt, mutta kirjojen vaihtohyllyt ovat mielestäni aivan kannatettava ajatus, nyt kun ne kerran ovat nykypäivän vallitsevaa todellisuutta. Maassa on elettävä maan tavalla. Hyväksyn kirjanvaihtohyllyt.

Vanhojen kirjojen kaupoissa ja kirpputoreilla varmaankin on myös tarjontaa vanhoista kirjoista, mutta tavallinen kirja ei ole enää arvossaan. On toki kovin valitettavaa että vanhat kirjat ovat niin heikosti arvostettuja taloudellisesti. Tälle yleiselle surulliselle trendille en kuitenkaan enimmäkseen mahda mitään. On sopeutuminen elämän realiteetteihin. Turha on potkiskella tutkainta vastaan.

Seuraamani kaksi porilaista kirjojen vaihtohyllyä ovat kovin vaihtelevassa käytössä.

Koulun kirjastossa Vähäraumassa ei kirjojen vaihtohyllyssä näköjään tapahdu paljon mitään. Esillä on nättiä ja sinänsä houkuttelevaa kertomakirjallisuutta jonka vaihtuvuus on luullakseni erittäin hidasta. Noh, harvalla varmaan yleensä on koulussa mukanaan omaa pois vaihdettavaksi sopivaa kirjaa. Niin ja ammattikorkeakoulun opiskelijoilla lie viljalti muutakin lukemista kuin romaanit. Monet näkyvät viettävän enimmin aikaa nenä kiinni älykännykässään.

Porin kaupunginkirjaston "Asiakkaiden vaihtohyllyssä" sensijaan vaihtuvuus on hiukankaan kiinnostavampien kirjojen ja lehtien osalta melkoisen vilkasta.

Kaupunginkirjaston eteisaula on kokenut kasvojenkohotusleikkauksen jonka yhteydessä mm. ovijärjestelyt muuttuivat ja vaihtokirjahyllyn paikka on vaihtunut vähemmän keskeiseksi. Luulenpa että se silti on edelleen kohtalaisen suosittu vaikka se ei enää sijaitsekaan aivan varsinaisen kirjaston oviaukon suussa.

Vaihtokirjojen kysyntä vaikuttaa yleensä tarjontaa suuremmalta. Tarkoituksessa parantaa tilannetta olen ottanut oikeuden osittain omiin käsiini ja kanniskellut mm. koulun ilmaiseksi tarjolla olevien, mutta heikosti kaupaksi käyvien poistokirjojen joukosta haltuuni saamiani opuksia Vähäraumasta keskikaupungille kaupunginkirjaston vaihtokirjahyllyyn. Ihan hyviä kirjoja vaikkakaan ei niitä jotka minun teknillisesti orientoitunutta sieluani kaikkein enimmin kiehtovat. Ei myöskään mitään roskaa. Siltikin tarjolla olevien kirjojen määrä yleensä hiipuu. Paljolti oma kontribuutioni on ollut asiapitoista ja kyllä kaupunginkirjaston vaihtokirjahyllyssä muutenkin on enemmän asiapitoista tarjontaa kuin koulun vastaavassa. Koulun kirjastossa proosaa ei taida muualta löytyäkään kuin vaihtokirjahyllystä.

Pitemmän päälle en tokikaan pysty ottamaan vastuuta mistään vaihtokirjahyllystä. Hieno idea on niin helppo pilata ja tehdä hyllystä kaatopaikka. Porilaisten vaihtokirjahylly tulee olemaan porilaisten näköinen. Surullista se enimmäkseen on, mutta minkäs tuolle tekee. Vaihtamisen idea tulisi olla sellainen että tuo myös jotakin saamansa tilalle.

Yleisesti ottaen on minulle tuntematonta missä määrin kirjaston henkilökunta puuttuu asiakkaiden vaihtohyllyn tilanteeseen. Sitä vaan suuresti paheksun että vaihtokirjahyllystä siirretään Kirjakirppuun eli poistokirjojen myyntipaikkaan sieltä jo kertaalleen pois myytyjä kirjoja. Niissä on kirjaston merkinnät, mutta ne on jo myyty ulos kirjastosta. Ne eivät siis enää ole kirjaston omaisuutta, vaan eräitä asiakkaalta asiakkaalle tarkoitettuja vaihtokirjoja vaihtokirjahyllyssä. Moneenko kertaan kaupunginkirjasto aikoo rahastaa entisistä poistokirjoistaan?

Kirjakirpun kirjoissa on jo valmiiksi leima "MYYTY KIRJASTOSTA" kun ne vielä hyllyillä vartovat otollista inhimillistä maaperää ja hedelmällistä sielunmaisemaa johon langeta. Lisäksi niissä on helposti irti raaputettava hintalappu. Vaikka kirjoissa onkin kirjaston merkinnät, pitäisi minun logiikkani mukaan hintalapun poistaminen olla riittävä signaali sen osoittamiseksi että kirja on jo myyyty pois kirjastosta. Kirjan ostaessaan saa kuitin, mutta kuitti ei yksilöi juuri sitä kirjaa. Myyty kirja on vain eräs painotuote vailla nimeä. Useamman kirjan ostaessaan saa yhden kuitin, joten jokaiseen ostettuun kirjaan ei edes riittäisi omaa kuittia.

Vakava periaateellinen ongelma ja paha suunnitteluvirhe on kuitenkin siinä että kirjat leimataan myydyiksi jo ennen kuin ne oikeasti on myyty. Se tekee varsinaisesti mahdottomaksi yksikäsitteisesti saada selkoa onko kirja myyty pois kirjastosta vaiko ei. Asiakkaalla täytyisi kuitenkin mielestäni olla oikeus luottaa siihen että Kirjakirpusta ostettu kirja on vaihtokirjahyllyyn käypä tarjokas muille asiakkaille, ei kirjastolle. Asiakkaiden vaihtohyllyssä asiakkaat vaihtavat kirjoja keskenään, eikö niin?

Kirjastot omaksuvat kritiikittömän kevytkenkäisesti uusia kivalta kuulostavia ideoita kuten Kirjakirppu ja vaihtokirjahylly, mutta protokollaa ei vastaavasti päivitetä ja kokonaisuuteen jää porsaan mentäviä aukkoja. Ohjelmistosuunnittelijalle kovin tuttu tilanne kun joku älypää on keksinyt järjestelmään uuden ominaisuuden joka ei ole perussuunnitelman mukainen vaan rikkoo järjestelmän. Systeemisuunnittelu alkaa mättää kun kirjasto onkin jotakin muuta kuin pelkkä lainakirjasto. Onhan siellä valvontakamera, mutta Kirjakirpun asiakkaan ei tarvitse kulkea tiskin kautta kirjastosta poistuessaan, ellei niin halua. Kirjakirpun kirjoissa on hälytys vain jos sellainen on vahingossa jäänyt poistamatta.


Yllä olevasta voinee päätellä että SAMK:in uusissa tiloissa siellä Porin keskikaupungilla rautatieaseman vieressä ei pahemmin tietokoneluokkia tai yhteiskäytössä olevia tietokoneita ole tarjolla. Opiskelijoilla on käytännössä oltava koulussa mukanaan omat kannettavat (laptop/notebook) mikrotietokoneet tai tablettinsa joilla voivat kytkeytyä koulun verkkoon langattomasti?

CAD-työskentely on kuitenkin pienellä näytöllä aika mahdotonta. Pitäisin 19 tuuman näyttöä esim. 3D-suunnitelussa jokseenkin miniminä. Harva halunnee kantaa sellaista isoa näyttölaitetta jatkuvasti mukanaan. Insinöörityöasema ei voi kohtuudella sisältyä opiskelijan repussaan kantamaan varustukseen.

Tämä BYOD taitaa valitettavasti tehdä opiskelusta tulevaisuudessa yhä vaikeampaa toteuttaa ja taloudellisesti raskaampaa. Valtiovalta kun vaan jatkaa opiskeluvihamielisellä linjallaan eikä tahdo huomioida opiskelijoiden kasvavia kustannuksia. Mielestäni esim. ammatin- ja alanvaihtoa tulisi tukea, eikä lykkiä pottuiluasenteella kapuloita tulevaisuutta rakentavien rattaiden väliin. Suomen valtiolle on näköjään tärkeää tappaa lypsylehmät mahdollisimman pian ennenkuin niistä voisi saada maitoa. Niin fiksu se on, Suomen valtio.

Noh, ammattikorkeakoulujen pudotuspeli on täydessä käynnissä. Kuningas raha määrää. Suomessa ei jatkossa tule olemaan 40 korkeakoulua kuten nykyisin, vaan vähemmän, ehkä paljonkin vähemmän. Miksipä suotta panostaa tulevaisuuteen kun tällä maalla ei sitä näköjään ole!


Galleria