Edellinen | Seuraava |
Talviaamuna Ranskan perusteet ykkösen tau'olla on todettava että SAMK:in Vähärauman Tiedepuisto A on sentään jonkin verran nykyaikaisemman näköinen kuin tekniikan ja merenkulun puoli eli Tiedepuisto B. Tätä todistaa oheinen otos toisesta kerroksesta käsin. Tähän aikaan opiskelijat yleensä siemailevat hyvin ansaitsemaansa kahvia ja muita virvokkeita.
Ammattikorkeakoulun tekniikan puolelle tuntuu yhäti enenevässä määrin siirtyvän peruskoululaisia. Kolmas kerros lie jo suurimmalta osin heidän valtaamansa. Meidän käytössämme koulun kolmas kerros oli muistaakseni vain opintojen ensimmäisenä vuonna.
|
Noh, koulun uusi sijainti tulee olemaan Porin nykyisen rautatieaseman (ja ilmeisesti tulevan matkakeskuksen eli yhdistetyn rautatie- ja linja-autoaseman) vieressä, joten ei meillä silti ole hätäpäivää. Peruskoululaiset ehkä valtaavat Vähärauman kampusalueen, mutta me pääsemme pakenemaan täältä turvaan keskikaupungille ehkä joskus ensi vuonna? En tosin ole varma onko minulla mahdollisuutta tuota siirtymistä omakohtaisesti todistaa.
Kesällä riehaannuin dinosaurus-korttien keräilysarjasta. Jurassic World -korttien kokoelman dokumentointi on edelleen viimeistä silausta vailla ja kieltämättä korteille lupailemani vaihtoarvonoteeraukset tuntuvat problemaattisilta, mutta elokuvamuistojen siivittämänä olen nyt leimautunut Star Wars -korttien keräilijäksi. Dinot katosivat R-kiskan hyllyltä ja urheilukorttien vaihtoehtona on nyt tarjolla Tähtien sotaa. Mikäpäs siinä. Urheilukortteja en suostu keräämään, niin alas en vaivu.
Näitä Star Wars -kortteja saa 2€ hintaan kahdeksan kortin pakkauksen. Sieltä löytyy monta vanhaa tuttua mutta myös uusia nimiä. Ajattelin että nämä sopisivat Star Wars -shakkinappuloiden kaveriksi. Keräilykansio on astetta halvemman tuntuinen kuin dinosauruskorteilla. Kansipahvit joutuu itse pujottamaan muovien väliin, hirmuista!
Kiiltävimmät kortit ovat kaikkein komeimpia. Noilla korteilla on kai varsinaisesti tarkoitus pelata jotakin peliä, mutta enpä usko että sellaiseen aivan välittömästi olisin ryhtymässä. Olen tyytyväinen jos saan kokoon edustavan näytteen alan tarjonnasta. En pyri täydellisyyteen, mutta vanhat hyvät elokuvamuistot on elvytettävä. Niin ja onhan myös olemassa se uusi elokuva joka minulla on vielä näkemättä.
Täytyy vaan varoa erehdyttävästi samannäköistä Clone-keräilysarjaa jota myydään 5 korttia 1,50€ hintaisessa paketissa. Minusta nuo kloonisoturit ovat niin rumia ja piirteettömiä, kuin Lego-palikoista tehtyjä dinosauruksia.
Kloonien tarina taitaa elää hiukan omaa elämäänsä, en ole siihen sen paremmin tutustunut. Monet nimet kuitenkin tuntuvat vierailta.
No jaa, ehkä niitäkään ei pitäisi kokonaan syrjiä. Jar-Jar Binksistä ei valitettavasti tehty shakkinappulaa, mutta hänellepä on oma kortti ainakin Clone korttien keräilysarjassa.
|
Dinosauruskorttien keräilysarjan sivua koetan edelleen kehittää, mutta en tiedä miten käy vaihtoarvojen. Runsaan tuhannen kortin otanta ei luullakseni ole riittävän suuri. Samaan komboon kuuluvien osakorttien vaihtoarvojen määritys ei tunnu mielekkäältä. Crystal Relief -kortteja tuskin kannattaa vaihtaa muihin kuin Crystal Relief-kortteihin tai ehkä kaikkein harvinaisimpiin metallikortteihin. Korttien arvo riippuu kuitenkin kunkin keräilijän omasta tilanteesta, joten yleisen vaihtoarvon määritys ei välttämättä tunnu mahdolliselta. Hmmm. Pitäisi koettaa keksiä jotakin...
En usko että koskaan teen Star Wars-korteista (niitä on kummassakin sarjassa yli 200 erilaista) vastaavanlaista dokkaria kuin Jurassic World -korteista, mutta joitakin komeimpia kortteja voisin varmaan kuvata. Luulenpa että niistä voi saada salamakuvassa aikaan mielenkiintoisia heijastuksia.
|
Koneenosat eli kone-elimet ovat epäilemättä jokaisen kunnon koneinsinöörin peruskauraa. Oppikirjoja löytyy kirjastosta ainakin kahta vuosikertaa, mutta en tiedä että josko sittenkään aivan riittävästi.
Itse olen onnistunut saamaan Koneenelimistä käpäliini vuoden 1995 laitoksen. Mekanismeja se käsittelee vain hiukan, niille lie omat paremmat lähteensä olemassa. Kirjan vuosikerta ei ole kriittinen sillä tällä alalla ei lie viime vuosien aikana tapahtunut radikaalia muutosta. Ruuviliitokset ovat edelleen ruuviliitoksia eikä digitalisaatio ole muuttanut pyörivän akselin laakeroinnin perusteita.
Ilolla kuitenkin tervehdän sitä että joku urhoollinen sielu on skannannut Tampereen kaupunginkirjaston vastaavan opuksen PDF-tiedostoiksi ja pistänyt tavaran jakoon lajitovereilleen sähköpostin välityksellä. Näin olen päässyt nauttimaan epävirallisista harmaista oppikirjamateriaalin markkinoista, vaikka aivan välttämätöntä tarvetta ei ehkä olisikaan ollut. Siinä on kielletyn hedelmän maku, täytyyhän sitä hiukan maiskutella. Olen langennut syntiin, eksynyt kaidalta polulta.
En voi paljastaa mistä olen tiedostot saanut. Jos oikein tiukasti kysytään niin voin harmaata massaani äärimmilleen rasittaen "muistaa" että se oli joku tuntematon mustapartainen mies Rauman torilla (jossa tosin en ole käynyt puoleentoista vuoteen). Roiston näköinen mies, varmaan ulkomaalainen.
Työkalusuunnittelu tuntuu hiukan arvoitukselliselta kurssilta nimensä perusteella. Meillä se toteutetaan CAD/CAM/NC -tyyliin. Ensin mallinnetaan jotakin SolidWorks-ohjelmalla, sitten tehdään mallista työstöohjelmat (MasterCam?) automaattisorville ja työstökeskukselle. Ja lopuksi ihan oikeasti koneistetaan ne osat numeerisesti ohjatuilla työstökoneilla.
Koulun vanhan työstökeskuksen repertuaari tosin lie hiukan rajallinen, joten laitteen ominaisuudet täytyy ottaa 3D-mallia suunniteltaessa visusti huomioon. Työstökeskus ei pysty kääntämään työkappaletta ja niinpä se koneistetaan vain yläpuolelta. Olisikohan siinä 2½ vapausastetta? Kovin tiukkoja sovituksia akselin ja sen reiän väliin ei myöskään kannata yrittää.
Kovin kovia aineita vanhalla KITAMURA:lla ei kannata koettaa jyrsiä. Työkalu taipuu melko helposti. Alumiini on turvallinen valinta. Vaikka onpa olemassa sellaisiakin materiaaleja joita tuskin jyrsitään paremmillakaan koneilla. Eräs maanrakennuskoneiden rasitetuimmissa osissa (esim. kaivinkoneen kauha) suosittu metalliseos tulee vaan sitä kovemmaksi mitä enemmän sitä kolhitaan, varsinainen jyrsijän painajainen.
En tunne aiheen historiaa syvällisesti, mutta voisin arvailla että ohessa kuvatut koulun kirjaston poistetut kirjat edustavat mainitun Työkalusuunnittelu-kurssin vanhempia tyylejä. Niissä kyse ei tokikaan ole tietokoneistetusta suunnittelusta tai numeerisesti ohjatusta työstöstä.
|
En suinkaan väitä ettäkö perinteiset työmenetelmät olisivat helppoja. Manuaaliset työmenetelmät vaatisivat kuitenkin aivan toisenlaista osaamista kuin mitä insinööriopiskelijalla voi välttämättä olettaa olevan. Esimerkiksi perinteinen jyrsimen käyttö on melko riskialtista puuhaa ja vaatisi huomattavaa käytännön kokemusta metallialan työstä. Siis swiddu, jyrsimen kanssa kokematon voi vaikka tappaa itsensä. Jyrsin ei sääliä tunne, se jyrsii.
Minulla pamahtaa CAD/CAM-aiheesta välittömästi pintaan idea teollisesti tuotetuista vertikaalisista tasoaurinkokelloista ja korjausmekanismein varustetuista ekvatoriaalisista aurinkokelloista. Vertikaaliseen kelloon tulisi seinäteline joka on säädettävissä sopivaan suuntaan. Aika-asteikkoja tehtäisiin varastoon vakiomitoin niin että tarjonta kattaa lähes koko Suomen. Parin aikaminuutin virhe on sallittavissa koska tavallista aurinkokelloa tuskin voi lukea sen tarkemmin (heliokronometrit erikseen). Asiakkaalle sopiva kellotaulu löytyisi suoraan hyllystä maantieteellisten koordinaattien perusteella. Vertikaaliset kellot tulisivat esim. talon eteläseinustalle, mutta seinäkiinnikkeen säädöllä voitaisiin korjata seinän pienehköt suuntavirheet. Lounaaseen tai kaakkoon suuntautuva kello olisi kiva vaihtoehto.
Kesäaika on tietty jonkinlainen ongelma, mutta muuten vertikaaliset kellot saisi kyllä näyttämään keskimäärin virallista aikaa huomioimalla paikallisaikakorjauksen asteikon piirrossa. Ajantasauksen korjaaminen aika-asteikolla tekisi siitä luultavasti liian sekavan luettavaksi, joten päiväyksestä riippuva korkeintaan noin varttitunnin suuruinen (ja kesäaikaan aika pieni) korjaus suuntaan tai toiseen jäisi asiakkaan itse mentaalisesti tehtäväksi.
Oikeastaan ajantasaus on kesällä niin pieni ja aurinkokellon käyttömahdollisuudet talvella niin heikot että järkevin kompromissi voisi olla merkitä tunnit asteikolle kiinteästi kesäajan mukaan ja unohtaa ajantasaus, kunhan maantieteellisestä pituudesta johtuva paikallisaikakorjaus on asteikolla mukana.
Ekvatoriaalisessa kellossa korjaukset pystyisi järjestämään mekaanisesti koska siinä aika-asteikko on lineaarinen. Ekvatoriaalinen kello tulisi luultavasti maajalustalle koska edullisimmin sitä katsottaisiin suunnilleen samalta korkeudelta kuin missä aika-asteikko on. Vertikaalista kelloa voi hyvin katsoa alaviistosta.
Koneistaminen on sinänsä mielenkiintoista valmistustekniikkaa, mutta varsinainen massatuotanto pitäisi luultavasti tehdä valutyönä. Eihän ne aurinkokellot nyt sentään mansikoita saa maksaa. Valumallit koneistettaisiin, mutta suorana valmistusmenetelmänä koneistaminen on turhan kallista. Sääli vaan sikäli että tämäkään haave ei toteudu ilman keskiraskasta lottovoittoa. Voisi olla aivan hauskaa kyllästää maan markkinat aurinkokelloilla jotka ovat riittävän yksityiskohtaisia mutta eivät vaadi varsinaista räätälöintiä. Räätälöinti on kallista, massatuotannon pystyy tekemään humaaniin kappalehintaan.
Koulun kirjaston poistojen myötä aatokset harhautuvat toisinaan elektroniikan ja erikoisesti radiotaajuuksien pariin. Mutta luulenpa että aika vaikea silläkään alallla olisi oikeasti mitään ihan omaa saada aikaan. Tjaah, ellei sitten eläkepäivillä tohkaantuisi radioamatööriksi.