<<

11.11.2020

>>

Tasan 62 vuotta sitten syntyi Jalasjärvellä kunnianhimoiseen taloon Ilvesjoen kylässä eräs typykkä. Ei sillä ettäkö tuolla tapahtumalla enää minulle olisi merkitystä. Merkitystä on ylipäätään vaikea enää löytää tästä hullusta maailmasta. Ne vähätkin merkitykset ovat yleensä vääriä. Jalasjärvi onkin nyt osa Kurikkaa ja itsenäisenä kuntana mennyttä. Etelä-pohjalaisuudesta voi yrittää kouristuksenomaisesti olla ylpeä, mutta kyseenalaista mikä sen todellinen merkitys olisi. Siellä ei ole kotoa eikä toimeentuloa. Raha hallitsee tätä maailmaa. Rahan palvonta on nykyisin Suomen todellinen valtionuskonto.

USA:n vaaleista media jaksaa jauhaa, ikäänkuin ne olisivat suomalaisille erikoisen tärkeitä. Luulenpa että aika harvalla todellisella suomalaisella kuitenkaan on siellä Atlantin valtameren väärällä puolella äänioikeus. USA on ollut poliittisesti hyvin vahvasti jakautunut valtio jo ainakin 20 vuotta, enkä näe ettäkö kehityksen suunta muuttuisi. Ehkä siellä ollaan menossa kohti sisällissotaa? Jenkit kohdistavat presidenttiinsä kovin suuria odotuksia, mutta pahoin pelkään että he tulevat tähänkin Messiaaseensa katkerasti pettymään. Faktat pysyvät faktoina, eikä Sleepy Joe pysty tekemään mahdottomasta mahdollista. En tietenkään onnittele ketään ulkomaalaista valinnan johdosta. Suomen presidentti onnittelee, mutta hänpä onkin pahoin suomettunut (vrt. "finlandization"), nyt vaan eri suuntaan kuin mitä nuoruudessani oli tapana.

Olen lähinnä perussuomalaisten kannattaja, vaikkakaan en halua enää liittyä mihinkään puolueeseen. En voi sitoutua niihin koska en nauti kun puukkoa lyödään selkään, omien joukoista. En olisi kovin hyvä perussuomalainenkaan, koska minulla ei ole sitä kaikkien täkäläisten puolueiden helmasyntiä, en nimittäin lainkaan pode russofobiaa, eli "ryssän kauhua" vapaasti suomentaen. Mielestäni Venäjä on Suomen läheinen kumppani pelkästään jo maantieteen perusteella. En pelkää Venäjää. En myöskään erikoisemmin diggaa kunnallisvirkamiehiä tai muitakaan virkamiehiä. Mielestäni politiikka pitäisi politisoida kunnolla. Lällärikama on toisarvoista. En tarvitse ilmastohätätilaa, enkä homoparaateja. En fanita puita halailevia ituhippejä. En kannata AY-politrukkeja. Korporativismi ei ole mun juttu. Maahanmuuttoa on voitava kontrolloida ja turvapaikan hakijoiden on noudatettava sääntöjä. Maassa maan tavalla tai sitten pois. Emme tarvitse muiden kulttuuria, koska meillä on oma.

Demareita olen vihannut niin kauan kuin muistan. SDP:n asenne "jokaisen sisällä asuu pieni demari" on hyvin kuvaava. Demarit luulevat että kaikki ovat oikeasti demareita, vaikka eivät sitä itse myönnä. SDP kuvittelee että oikeasti kaikkien kuuluisi äänestää ja kannattaa juurikin SDP:tä. Demarit kuvittelevat edustavansa koko kansaa. Niinpä SDP kuvittelee voivansa päättää koko kansan mielipiteistä. Jos kansalainen on eri mieltä, hän on vaan väärässä. Toisinajattelijat pitäisi SPD-maailmankuvassa julistaa holhouksen alaisiksi koska eivät tunne todellisia vaaleanpunaisia mielipiteitään. Ajatuksen- ja mielipiteenvapaudesta demareilla on omaperäinen tulkinta: vain SDP:n linjan mukaiset mielipiteet ovat sananvapauden piirissä. Tasa-arvo on luonnollisestikin korkeassa kurssissa, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Ristiriitaa ei ole, ellei puoluekokous niin päätä. Demarit voivat käydä keskustelua julkisuuden kautta koska koko maailmahan oikeasti kuuluu heille.

Yliopistoon olen pettynyt. Se ei todellisuudessa tarjoa opiskelijalle juuri mitään. Yliopiston palkattu henkilökunta ei kanna vastuutaan, vaan käpertyy mukavissa suojatyöpaikoissaan siilipuolustukseen norsunluutorniensa ympärille. Virkavastuu ei käytännössä merkitse mitään yliopistossa. Veronmaksajat kuitenkin maksavat sen kaiken. Yliopisto ei kanna järjestelyvastuutaan. Kustannukset siirretään opiskelijoille. Vain opiskelijat voivat olla syyllisiä. Poliitikot auliisti lisäävät korkeakoulujen aloituspaikkoja, ilmeisesti luulotellen että opiskelu on kaiken ratkaisu. Eipä se mikään ratkaisu ole kun tutkinto-opiskelijatkin jätetään yksin murheineen ja nuoret vilpittömät teräsvartaloiset sielut tuupertuvat mahdottomien vaatimusten edessä. Sitten vaan uutisoidaan huuli pyöreänä että kas kummaa kun opiskelijoilla on mielenterveysongelmia.

Opiskelun todelliset ongelmat ovat taloudellisia, mutta onhan helpompi nimitellä opiskelijoita hulluiksi kuin varattomiksi tai köyhyysrajan alapuolella sinnitteleviksi. Kaikki kun on Suomessa virallisesti niin kovin hyvin. Suomi on kuin uppoamaton Titanic jossa mikään ei voi mennä vikaan. Paitsi että kaikki vaan menee. Kenestä tahansa pystytään umpihullussa systeemissä tekemään mielisairas. Eikö tulisi syyttömien rankaisun asemesta keskittyä syy- ja seuraussuhteiden etsintään ja vallitsevan huonon asiantilan korjaamiseen.

Koen korkeakoulun tutkintojärjestelmän sairaaksi. Ehkä se palvelee teollisuuden tarpeita, mutta miten se palvelee opiskelijaa? Eikö opiskelijan oma tietotaito ole jo sinänsä arvokasta! En oikeasti koe ettäkö tutkintojärjestelmä palvelisi kovin hyvin edes olemassaolevaa teollisuutta. Erikoisen huonosti se palvelee aloittelevaa pienyritystä. Tieteen ja tekniikan koen sinänsä varsin oleellisiksi, mutta korkeakoulujen implementaatio jättää toivomisen varaa runsain mitoin. Korkeakoulu-uudistukselle näkisin olevan suuri ja akuutti tarve. Keskiössä ei pitäisi olla suurteollisuus jonka todelliset uudet työvoimatarpeet ovat vähäiset. Vanha teollisuus kuolee pois ja hyvä niin. Keskiössä tulisi olla opiskelija ja aivan uuden yritystoiminnan mahdollisuus. Yliopisto ei voi olla itseisarvo, sen yliopisto on jo minulle selkeästi osoittanut.

Oma projektini on timangin kova juttu, mutta en pysty enää uskomaan tutkintoon. Minun tärkeät projektini eivät ilmeisesti ole korkeakouluille ollenkaan tärkeitä. Voin tutkinto-opiskelijana vastuuntuntoisesti yrittää tutkintoa toukokuuhun saakka, eli sen ajan kuin rajalliset opintotukikuukaudet ja viimeinen lukuvuosi kestävät, mutta sitten se loppuu. Virallisen opiskelun jatkaminen ei sitten ole enää taloudellisesti lainkaan mahdollista. Hankalaahan se on ollut tähänkin saakka. Keväällä olen rutiköyhäksi koulutettu työtön insinööri. Olen taloudellisesti aivan kusessa, mutta olenpahan vapaa. Tulen aina oppimaan ja tietotaidossa edistymään, sillä eihän siihen korkeakoulua tarvita.

Yliopisto lyhyt, mutta elämä ja tekniikka pitkiä. Projektit jatkavat entistä rivakammin kun resursseja vapautuu turhasta peukalonpyörittelystä ja hedelmättömistä piirileikeistä. En enää tiedä mitä teknillisellä korkeakoululla ja tekniikalla on tekemistä toistensa kanssa, mutta keväällä olen vihdoin vapaa tästä epätoivoisesta kujanjuoksusta. En sitten enää ole ylpeä, kuin laulun sanoin siitä että "... en ole tavallinen konttorirotta, olen nuorempana opiskellut korkeakoulussakin!" Täytyy vaan todeta kuin entinen konamies ja korpisoturi: "Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä".

Voin suositella yliopisto-opintoja korkeintaan mahdollisimman nuorille henkilöille (kunhan oma talous on kunnossa tai ranta-ruotsalaisittain "pappa betalar") ja varauksin niille jotka ovat työelämässä tukevasti asemoituneita suuren puun vihreälle oksalle. En kylläkään usko että työ ja opiskelu voisivat molemmat yhtäaikaisesti olla kokopäiväisiä hyvin tuloksin. Itsenäiseksi yrittäjäksi aikovalle yliopisto tuskin tarjoaa mitään sellaista mitä heillä ei jo entuudestaan ole. Ja kyllähän pudotuspeli pyörii korkeakouluissa siinä kuin monissa yrityksissäkin. Joten onhan siinä riskinsä. Erikoisesti teknillinen korkeakoulu ei välttämättä erikoisemmin edistä nimensä mukaista asiaa.

Onnensa täytyy nykyisin löytää omin avuin. Dekadentti järjestelmä keskittyy oman takkuilevan koneistonsa ongelmiin. Byrokratia on byrokraateille tärkein, "korppi ei toisen korpin silmää noki", "kleriikki ei peri toiselta kleriikiltä kymmenyksiä" ja "käsi pesee käden". Korporativismin ja pyhän vientiteollisuuden oravanpyörässä ei kuitenkaan tältä pohjalta kaikille paikkaa ole. Todelliset ongelmat lopulta kaatuvat niiden ulkopuolisten niskaan jotka sattuvat alle jäämään.

Se on juurikin niin kuin Alavallin kansakoulun alaluokkien laskettelumäessä - tosin hyväntahtoisesti lapsellisen humoristiseen sävyyn - 1960-luvulla huudettiin: "Sen syy, joka alle jää!" Siellä kansakoulun entisen puuladon vaiheilla urheilukentän laidalla tultiin jäistä mäkeä alas hymyssä suin pahvinpalalla lasketellen pieneltä (alle 2 metriä korkealta?) nyppylältä joka toimi epävirallisena laskettelumäkenä. Pienille 7- tai 8-vuotiaille koululaisille se oli suuri ja joskus erittäin liukas. Nykymaailman ongelmat huolettomina romahtavat sivullisten uhrien päälle. Todellakin, nyt ilman hymyn häivää, sen on syy, joka alle jää!

Lyyrikko ohjeistaa: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön!" Ehkä onkin näin, yleisesti ottaen. Itse en kuitenkaan aio onneani piilotella. Omat projektini selviytyvät kaikesta maailmallisesta tuskasta huolimatta. Vielä kuolemanikin jälkeen iloitsen lempihankkeistani luonnon uskonnon Tuonelan avarissa juhlasaleissa, jossa kaikki hyvät konstruktöörit ilkamoivat yltäkylläisyydessä lukuisten vähäpukeisten - mutta muilta osin hyvin varusteltujen - neitsykäisten seurassa. Viina virtaa ja kokkapuhe kaikaa. Hervannan hysteerikkojen homoparaati ja yliopiston julistama ilmastohätätila sekä typerät strategiakyselyt ja Tampereen yliopiston rehtoreiden täydellinen mitättömyys ovat siellä yleinen naurun ja pilkan aihe. Viina vapaaksi ja Tekniikka suureksi! Alas yliopistot, ylös Elämä!

Notta Homo-Helsinkin Herrat ja Rouvat hirteen!

Mikrovaltio Myllynsaaren hallitsija
Sameli IV "Julkea"



Valikko
Pääsivu