Koulunkäyntiä Alavallin kansakoulussa 1960-luvulla

Yleistä

1960-luku oli mielestäni kuitenkin maaseudulla vielä suhteellisen perinteinen vuosikymmen. Maaseudun idylli oli lähes rikkumaton - ainakin näin jälkikäteen muistellen. Kehitys ei ollut vielä kovasti kehittynyt, mutta ihmisillä oli paikkansa ja arvonsa. Melko vaatimattomia sen aikaiset olosuhteet toki olivat, mutta Alavallin kylä oli suhteellisen vilkas ja toiminnallinen. Peruskoulusta ei vielä tiedetty mitään. Euroopan Unioni oli tuntematon. Tulevaisuuden muutoksen tuulet keräsivät vielä ilmaa pullistuviin poskiinsa.

Omakohtaiset kokemukseni koulunkäynnistä Alavallin kansakoulussa ajoittuvat vuosiin 1965 - 1969. Harjunpäästä kuljetettiin jo tällöin oppilaita taksilla (»Rotkella» eli Dodge-merkkisellä amerikanraudalla), sillä Harjunpään koulu oli lakkautettu.

Itse en voi koulumatkani pituudella revitellä, mutta lapsuudessani koululaiset kulkivat ympäri vuoden yleisesti useammankin kilometrin mittaiset koulumatkansa omatoimisesti, esimerkiksi kävellen tai polkupyörällä. Koulua ympäröivissä metsiköissä oli silloin vielä useita polkuja, joita mm. pienet ahkerat koululaiset pitivät yllä.

Alaluokat 1960/1961 Alaluokat 1962/1963 alakoulun portailla Alaluokat 1964/1965 alakoulun itäpäädyssä

Nämä luokkakuvat esittävät 1960-luvun alkupuolen alaluokkalaisia, jotka kaikki ovat minua vanhempia. Kuvat ovat kahden vuoden välein, joten yhteistä niissä on vain opettaja. Osa oppilaista on tuttuja välituntien leikkitovereina, osa ylemmän luokan oppilaina. Monet vanhimmista ovat minulle käytännössä tuntemattomia. Nuorimmat ovat minua vuotta vanhempia ja kävivät pari vuotta koulua samassa luokkahuoneessa kuin minä - heidät tunnen paremmin. Joku heistä leikki minun kanssani, joku heitti kovalla lumipallolla naamaan.

Alavallin 3. ja 4. luokka 1965/1966

Oikealla poseeraavat keskiluokat 1965/1966 opettajansa Kyllikin johdolla. Nämä ovat siten luokkien 3 ja 4 oppilaat silloin kun minä olin ensimmäisellä luokalla. Kuva ei kuitenkaan ole otettu heidän omassa luokassaan, vaan yläluokassa, kuten taustalla näkyvä jalasjärveläisten sodassa menehtyneiden sotilaiden muistolaatta ja oikealla näkyvä kuvataulujen laatikko osoittavat.



Muistoja alaluokilta

Muistoja keskiluokilta

Miesopettajan aineista

Yhteenveto

Eiköhän kansakoulu aika hyvät eväät sentään antanut myöhempään elämään. Hippejä ja hashista ei Alavallissa ollut ainakaan 60-luvulla, jos myöhemminkään.

Alavallin alaluokat 1968/1969 yläkoulun eteläseinustalla

Minä lopetin Alavallin koulussa 1969, mutta elämä koululla ei pysähtynyt siihen. Uudet sukupolvet astuivat palvelukseen. Tässä poseeraavat alaluokat 1968/1969. Mukana on myös kirjoittajan pikkusisko Taina takimmaisen rivin toisena vasemmalta. Mutta nämä »mukulat» tietysti tuntuivat toivottoman nuorilta meidän silmissämme. Muutaman vuoden ikäero merkitsi niin paljon lapsena. Eikä pelkästään ikäero sinänsä ollut tärkeä, vaan nuoremmat myös tuntuivat muutenkin erilaisilta. Emme olleet heistä erikoisen kiinnostuneita - meillä oli omat kuviomme.



Tiedän kuitenkin erään asian jossa 60-luvun kansakoulun opetus ja nykyajan »eurooppalainen» käytäntö ovat selvästi ristiriidassa. Koulussa nimittäin esim. tehtäviä tarkistettaessa prosentti-merkki % merkitsi »oikein» ja »väärin» merkittiin V-merkillä. Kun taas nykyisin tuo kansakoulun »väärin»-merkki V tuntuukin merkitsevän »oikein»!

Alavallin koulun historian aloitussivulle