<<

27.09.2023

>>

Kesä kului suurelta osin siihen, että Auli-tädin pyynnöstä kirjoitin ja kokosin äiti-vainaani sisarusten kertomuksia eräänlaiseksi Kalliokosken suvun kronikaksi tai sukusaagaksi. Ilmajoen Koskenkorvan Karjalan kylästä alkunsa saaneita sisaruksia oli alkuaan 10, joista 5 on vielä elossa. Tällaisen kertomuksen tulokselliselle kokoamiselle alkoi olla viimeiset hetket käsillä, sillä vanhin sisaruksista (Matti-eno Espoossa) on jo liki 90-vuotias. Matti oli kriittisen tärkeä resurssi tämän historiikin onnistumiselle.

Lopputuloksella saattaa olla jotakin paikallista merkitystä Ilmajoen Koskenkorvan 1900-luvun alun historialle. Saattaa kiinnostaa esimerkiksi joitakin etelä-pohjalaisia. Elettiin sitä ennenkin, vaikka hyvinvointialueita ei ollutkaan! Leipätekstin fontti on hiukan tavallista suurempi 13 pistettä, koska Auli piti 12 pisteen fonttia pienehkönä niillä paperitulosteilla joita hänelle toimitin.

Tavoitteena oli pienen erän digipaino, öbaut kymmenen vihkosta painotuotteita, mutta en tiedä miten sen kanssa lopulta käy. Tahdon kuitenkin julistaa lupaamani työn tehdyksi ja siitä todisteena on oheinen A4-kokoisten arkkien 60-sivuinen PDF-tiedosto: Kalliokosket0923.pdf, jonka tiedostokoko on noin 1½ megatavua, paljolti kuvien johdosta. PDF-tiedoston voi myös ladata omalle koneelle ja lueskennella sitä "off-line", eli ilman Internet-yhteyttä. Katsotte vain mihin hakemistoon koneelle ladattu tiedosto tallentuu.

Tätä voisi kai kutsua omakustanteeksi, koska ei ole erillistä kustantajaa tukena. Sellaisen digipainon painotyön hinta olisi esim. Tamkopio -nimisessä yrityksessä suhteellisen vaatimattomana versiona esim. 10 kpl erälle 60-sivun A4-kokoa parilla värikuvasivulla ja paperin molemmille puolille tulostaen karkeana hintaluokkana 20€/kpl.

Kannattaa ehkä mainita että ainakin Tamkopio toimii A4 -kokoisen digipainon kanssa niin että käytetään A3 -kokoisia paperiarkkeja jotka taitetaan kahtia. Niinpä painotuotteen sivumäärä 2-puolisessa tulostuksessa on aina neljällä tasan jaollinen. Siis yhdestä A3 -arkista syntyy taitettaessa kaksi A4-arkkia joissa on paperin molemmille puolille tulostaen 4 sivua. Jos sivumäärä ei mene tasan neljällä, esimerkiksi sivuja olisi vain 58, niin 2-puolisessa tulostuksessa ensimmäisen sivun toinen puoli ja viimeistä sivua edeltävä sivu jäävät tyhjiksi.

Painotyön tilaamiseen ja maksamiseen minulla ei kuitenkaan ole taloudellisia resursseja. En myöskään voi toimia minään kirjakauppiaana. Katson kuitenkin että minulla on oikeudet tekemääni työhön. En koskaan luvannutkaan muuta kuin että voin laatia suvun tarinaa ja sisarusten kertomukset PDF-tiedostoksi. Sen tein.

Olihan kirjoitustyö minullekin tärkeä kokemus. Joitakin lapsuusiän mysteereitä avautui paremmin ymmärrettäviksi ja osin palautui mieleen. Projektin luonne huomioiden olen kohdellut eräitä arkaluontoisempia seikkoja pieteetillä. Ihan kaikkea ei ehkä kannata kaivella, vaan paremminkin antaa arpisten haavojen olla. Sisarukset valitsevat itse mitä kertovat ja millä tavalla. Tämä ei ole mikään ryppyotsainen totuuskomissio, enkä minä ole mikään kenttäoikeuden tyrnevä tuomari tai muu päällä-päsmäri. Lopputulos on oleellisesti riippuvainen siitä millä tavalla sisarukset haluavat projektiin osallistua.

Selvää lie, että kyseessä on melko siloiteltu kertomus. Eikä koko totuus sitäpaitsi ole enää edes saatavissa. Erikoisesti 1932 syntyneen kototaloaan hoitaneen Juho-enon poismeno 2021 jättää monia asioita avoimiksi.

En suinkaan ole mikään toimisto-ohjelmien guru. Tässä yhteydessä opin kuitenkin paremmin käyttämään LibreOffice -paketin Writer -ohjelmaa. Onhan siinä toki omat niksinsä. Sitävastoin kirjoitteluni tällä saitilla on tekstinkäsittelyn kannalta kovin primitiivistä, paljolti HTML-koodin naputtelua Muistio-tyyppiseen tekstieditoriin. MS Word -tyyppisten maksullisten mammutti-tautisten toimisto-ohjelmien käyttö on yleensä ollut minulle turhan tuntuista, mutta tällaisessa laajemmassa projektissa vapaasti käytettävä Writer on paikallaan. Se on periaatteessa pitkälti vastaava kuin MikkiSoftan Word, vaikka tiedostoformaatissa onkin eroa.


Myöhemmin tahdon tehdä tähän juttuun pienen selventävän lisäyksen. Matti-eno mainitsee sukusaagassa vanhan maatalouden ja viljan käsittelyn yhteydessä tehdasvalmiin (eli tehdastekoisen) pohtimen, joita ei kadun mies tai nainen ehkä enää useinkaan tapaa. Tällaisen vehkeen nimittäin löysin Satakunnan museosta täältä Porista:

Näin vastaa Matti kuvantunnistustehtävääni:

Kyllä se on pohdin, jossa puhallinta vielä pyöritetään kasivoimin veivaamalla, niin että akanat saadaan ilmavirtauksella eroon jyvistä.

Sitten tulee seulat, jotka heiluvat samalla veivillä. Seuloilla poistetaan viljasta virnat ja oljenpätkät ja muuut sellaiset erottuvat epäpuhtaudet.

Ensimmäinen seula erottelee isot roskat ja vilja ja pienet roskat menevät ykkösseulan lävitse. Toisessa seulassa vilja jää seulan päälle, mutta virnat ja pienet roskat menevät seulan lävitse. Näin puhdas vilja otetaan ulos kourun kautta.

Tällä "fehkeellä" tehdään paljon muutakin. Vaihtamalla seuloja erilaisille silmäkoolle voidaan puhdistaa erilaista tavaraa. Apilan siemeniä puhdistettaessa alaseulana on umpipelti. [ Apilan siemenet ovat hyvin pieniä eikä ole mielekästä niiden joukosta poistaa muuta kuin isommat roskat ]

Jos vielä halutaan eri koot, esim. vehnä ja kaura (myös hukkakaura), käytetään siinä erilaisia triöörejä, joissa on eri kokoiset kolot. Nämä triöösit on käytössä myllyissä ja siemenlaitoksilla. Niitä ei käytetä tavallisissa puimaloissa yleensä.

Matti-enosta ei tullut varsinaista maanviljelijää, mutta hän on selvästikin asioista perillä ja insinöörinä hän on tietääkseni mm. suunnitellut viljasiiloja ja ehkä ollut tekemisissä myös viljaa jauhoksi jauhavien myllyjen kanssa.

Itse en ole mikään viljan viljelyn, puinnin ja muun käsittelyn asiantuntija. Juttuja makaroonipuitten kasvattajista en sentään usko, mutta muuten kosketukseni maanviljelyyn on aika heikko. Tiedän vain sen että ennenvanhaan viljan puinti oli monivaiheista ruumiillista työtä. Kypsäksi kasvanut vilja työläästi niitettiin, koottiin sopiviin eriin, eroteltiin jyvät jollakin tavalla ja jyvien erottelun lopputulosta ilmeisesti voitiin vielä puhdistaa ainakin tällaisella pohtimella.

Viljan leikkaamista helpotti hevosvetoinen niittokone ja myöhemmin ehkä "itsesitoja", niittokone joka sitoo lyhteet valmiiksi. Viljan puiminen tehtiin myöhemmin kotitilalla suurella kiinteällä puimakoneella, jota pyörittämään tarvittiin voimakone, ehkä höyrykone, polttomoottori tai sähkömoottori? Ihmistyövoimaakin toki tarvitiin apuna mm. lyhteiden ja viljasäkkien käsittelyssä. Puimakone varmaankin teki pohtimesta jokseenkin tarpeettoman, koska siinä oli seulat sisällä viljan puhdistamiseen. Puinnin jälkeen viljaa täytyy vielä kuivatella että se paremmin säilyisi tiiviimmin pakattuna. Pellolta tulleissa jyvissä on jäljellä ylimääräistä kosteutta, vaikka ne käteen vaikuttavatkin melko kuivilta.

Mielenkiintoinen aihe sinänsä tuo viljan käsittelyn historia, mutta minulla tuskin on siihen tarvittavia valmiuksia. Ennen viljan korret olivat pitkiä ja niitä käytettiin hyväksi mm. heinäladon olkikaton teossa. Oljet olivat myös hyviä kuivikkeita maatilan eläimille. Kaikki pyrittiin käyttämään hyödyksi. Nykyisin viljat ovat yleensä lyhytkortisia, eikä oljille juurikaan ole tarvetta, joten ne jäävät pellolle. Nykyisin pellolla kulkeva leikkuupuimuri tekee yhdellä rykäisyllä monta työvaihetta ja ihmistyön osuus jää suhteellisen vähäiseksi.


Kirjoitin koko sepustuksen Raspberry Pi korttimikrotietokoneen versioilla 4 ja 400, siis eräänlaisia Linux -koneita käyttäen. Raspin omaa näppistä tosin en voi erityisemmin kehua ... mutta tuli työ silläkin tehdyksi. Windows-konetta ja PSP -ohjelmaa (Paint Shop Pro 8, vanhin versio joka toimii Windows 10:ssä) on käytetty vain joittenkin vanhojen kuvien muokkaamiseen.

Olen päivännyt uusimman dokumenttini nimipäivälleni 27. syyskuuta, mutta se on sisällöltään oleellisesti sama kuin elokuun 23:nnen päivän versio, joka on ollut sukulaisten käytettävissä ja tarkistettavissa. Korjaukset ja muutokset edelliseen nähden ovat pieniä. Suurimpana eroavuutena takasivun kuva kymmenestä sisaruksesta on suurempi ja tummemmaksi käsitelty.

Ohessa paljon pienennettynä esitetty Auli-tädin laatiman sukutaulun kuva on tarina sinänsä. Alkuperäinen värikuva on 7016 pikseliä x 8595 pikseliä, yhteensä lähes 60 megapikseliä, eli aivan hirveän kokoinen, lievästi pakattuna JPG-kuvana tiedostokoko lähes 30 megatavua. Kuvan on ottanut valokuvausliike Foto-Kapanen Kurikassa, jossa Auli nykyisin asuu, ei oikeastaan kovinkaan kaukana Koskenkorvan Karjalankylän alkuperäisestä kototalostaan?

Aulin mielestä taulun kuva pitäisi tulostaa koossa A1 joka on pinta-alaltaan 8 kertaa A4. Luullakseni taulun koko on kuitenkin suunnilleen A2 eli vain 4 kertaa A4. Aulin laatima sukutaulu kattaa puun juurten puolella Tyyne ja Eero Kalliokosken vanhempia suunnilleen niin kauas menneisyyteen kuin heitä tunnetaan. Tyynen ja Eeron lastenlapset ovat myös mukana sukupuun lehvästössä (minäkin yhtenä lehtenä), mutta ei enää heidän puolisoitaan ja jälkeläisiään, koska ei mahdu. Siinä kuitenkin näkyvät kaikkien serkkujeni nimet, vaikka en kaikkia edes tunne.

Taulussa on myös mustavalkoiset Tyynen ja Eeron valokuvat ja heidän yhteisen talonsa kuva. Alhaalla on lisäksi Tyynen kototalon (Kullas/Raskula) uudehko värikuva.

Aulin taulutyö on sinänsä aivan ansiokas. Pienenä puutteena tulee mieleen että Eeron kototalon kuva puutuu Tyynen kodin rinnalta. Feminismiäkö? Koko taulun valokuva ei kuitenkaan mielestäni tee täyttä oikeutta sukupuulle. Niinpä olen alkanut lähestyä aihetta hiukan toisella tavalla. Aulin tekemä sukutaulu on sinänsä aivan hyvä lähtökohta, mutta vaatii pientä käsittelyä.

Mielestäni taulun sinänsä kauniit reunat ovat sukupuun kannalta epäoleellisia. Taulun asiasisältö voidaan jakaa A4-kokoisille arkeille, niin että Aulin käsin kirjoittamat tekstit ovat hyvin luettavissa, vaikka kuvaa hiukan pienennetäänkin alkuperäisestä. Taulun sisällön (sekä lisäksi myös Eeron kototalon kuvan) pystyy esittämään noin tusinalla A4-arkilla oikein hyvin ja selvästi, kuvankäsittelyohjelmaa apuna käyttäen.

Osiin jaettu esitystapa on mielestäni järkevin. Mustavalkoiset kuvat on mielestäni parasta esittää harmaasävyinä eli mustavalkoisina. Värikuvassa vanhat mustavalkoiset valokuvat ovat värillisiä. Taulun kuvat kaipaavat kuvankäsittelyä ollakseen paremmin edukseen. Tyynen nuoruuskuvaa pidän ainutlaatuisena, sillä minulla ei sellaista ole. Sitäkin kuitenkin pystyy parantelemaan kuvankäsittelyssä ja se kannattaa esittää erikseen ... tai ehkä yhdessä Eeron sotilaskuvan kanssa samalla A4-arkilla.

Olen aloitellut PDF-dokumentin laadintaa Aulin sukutaulusta. Siihen tullee parikymmentä A4-kokoista sivua. Tavoite on esittää taulun sisältö taloudellisesti ja mahdollisimman selkeästi, säädyllisen kokoisissa osissa. Sukupuun juurten oikeanpuoleisella osalla on teksteissä tungosta. Aulin käsiala on tarkoitus säilyttää niiltäkin osin kuin hän on kirjoittanut tummien viivojen päälle. Niinpä aion hyökätä kyseisten tummien viivojen kimppuun ja pilkkoa niitä kuvankäsittelyssä, niin että voin huoleti venyttää kontrastia ilman että teksteistä tulee epäselviä.

Voisi ehkä hiukan hienostellen sanoa että tavoite on digitaalisesti restauroitu versio Aulin tekemästä sukupuusta? Paljon siinä on vielä tekemistä, mutta ehkä lopputulos aikoinaan on täälläkin käytettävissä PDF-tiedostona? Siitä tosin tulee tiedostokooltaan aika iso, kolmen megatavun kokoluokkaa, mutta silti vain kymmenesosa alkuperäisestä digikuvasta.

Ai niin, aikajana on jäänyt pois. Tyrnevänä "Boss-Ladyna" Auli-täti piti kirjeessään eräänä kirjoitustyön lähtökohtana nimenomaan aikajanaa, ilmeisesti sellaista joka kuvaisi perheen elämää. Sellaista en kuitenkaan yrittänyt, vaan lähdin jahtaamaan totuutta vähä-vähältä sisarusten tekstien avulla. Eräs merkittävä virstanpylväs varmaankin on ollut Eero-isä kuoleman jälkeinen perinnönjako, mutta kartanon tulipalon aikoihin kyse oli vielä kuolinpesästä. Jako lie siis tapahtunut aikaisintaan 1954, jolloin tilan isäntänä jatkanut Juho-eno oli 21 / 22 -vuotias.

Kalliokosken perheen tapahtumat kriittisen tärkeänä ajanjaksona suunnilleen 1940 ... 1960 ovat minulle edelleen hiukan epäselviä. Tuolloin perheen kymmenen lasta olivat itsenäistymässä, monet avioitumassakin ja lähdössä maailmalle omaa onneaan etsimään. Aionpa kuitenkin tässä esittää jonkinlaisen karkean ja alustavan aikajanan Kalliokosken perheen vanhemmille ja heidän lapsilleen, kertomuksen sisaruksille. Ehkä se tekee sisarusten elämän alkutaipaleen hahmottamisesta helpompaa?

Aikajana on kai oikeastaan jokaiselle henkilölle hiukan erilainen. Aion tätä myöhemmin täydentää. Mielenkiintoista voisi olla merkitä esimerkiksi milloin kukin perheen lapsista oli 10, 15 ja 20 vuotias.

Ja onhan minulle 1958 syntyneelle äiti jo alakoulussa opettanut että sininen on poikien väri ja punainen tyttöjen väri! Tiedän myös että sähkö on sinistä (ja se sattuu), mutta ajan väristä en ole aivan varma. Ehkä aika on väriltään vihreää? Tähän viittaa se että keväällä maisema vihertyy ajan kuluessa.


Nimipäivästä puheen ollen, keskikoulun toisen luokan ruotsin tunneilla sain muuten opettajaltamme Ulla Suomiselta ruotsalaiseksi nimekseni "Helge", mutta tämän vuotinen suomalainen ruotsinkielinen almanakka kertoo, että 27.päivä syyskuuta juhlii nimipäiväänsä "Torolf". Ilmeisesti Ulla Suominen käytti riikinruotsalaista kalenteria? Olisin kylläkin mieluummin ollut Torolf kuin Helge, joka kuulostaa jotenkin naurettavalta, naismaiselta. Sehän on melkein kuin Helga !

Tahdon pyytää anteeksi sitä että nimittelin pitkäkoipista ruotsin opea "Hirveksi" silloin 1970-luvulla Jalasjärvellä. Seurasin vain isompien poikien esimerkkiä, yritin sulautua joukkoon. Vasta myöhemmin olen oivaltanut että tuon nimityksen taustalta löytyy tuhma sanonta "Vittu niinkuin hirvellä, ei yhtä iso, mutta yhtä korkealla!". En ymmärtänyt sitä, enkä pyrkinyt loukkamaan. Yritin vain selviytyä päivästä toiseen, kuten nykyisinkin.


Kalliokosken tarinoista vielä sellainen näkökohta, että jotkut varmaankin odottaisivat sen yhteydessä vanhoja sanontoja Etelä-Pohjanmaalta? En kuitenkaan ole sellaisia erityisemmin viljellyt, koska monet niistä ovat modernin bulevardi-ihmisen korvaan aika roiseja, aggressivisia tai loukkaavia ja tässä projektissa on nimenomaan ollut tavoitteena siloiteltu ulkoasu sekä rauhanomainen tyyli.

Ehkä kuitenkin sopii lausua Raumalla kuulemani kepulais-taustaisen ja Ilmajokelais-syntyisen rakennusmestari Veikko Korkeamäen ytimekäs ja opettavainen kielikuva: "Kiirus on niin jottei kiuluakaan kerkiä sanua muuksi kun 'siksi pitkäksi astiaksi'!" Tämä meille opettaa että turha kiire on kokonaisuutena vain haitallista.

Syntyperäisenä etelä-pohjalaisena murre on minulle hiukan arka asia. On oikeastaan kuolemansynti yrittää esittä aitoa etelä-pohjalaista murretta kirjakielellä. Murre ei ole väärin, murre ei ole virhe! (Olen kuullut Raumalla väitettävän, että oikeasti murre on turkulainen koira: se kuuluisa Turun Murre!) Kirjakieltähän normaalisti koetan kirjoitella ja ehkä puhuakin. Satakuntalaista murretta en missään nimessä rupea jäljittelemään, vaikka olen täällä jo asunut yli 40 vuotta. Toisaalta kotiseudun murrettakaan en yleensä puhu. Ja kylläpä siellä Etelä-Pohjanmaalla monet vanhemmatkin tuntuvat kirjoittavan kirjakieltä, vaikka samat ihmiset vielä 30 vuotta sitten suunnilleen rinnastivat kirjakielisen puheen maanpetturuuteen.

Mikrovaltio Myllynsaaren hallitsija
Sameli IV "Julkea"



Valikko
Pääsivu