<<

18.10.2019

>>

Porin kaupungin pääkirjastossa ajankohtaisin oppilaitos on ollut elokuvista kuuluisa Tylypahkan Noitaopisto. Kirjastossa on nimittäin ollut meneillään Porin taidekoulun Harry Potter -aiheinen näyttely. Ja ilmeisesti siellä on esiintynyt paljon muutakin leikkimielistä ja hyväntahtoista taikuutta, velhoutta ja noitamaisuutta nuorille - tai ainakin nuorekkaille - asiakkaille, arvattavasti kaupallistakin toimintaa The Leaking Cauldron -tyyliin.

Minulle itselleni ajankohtaista on DI-tutkinnon tavoittelu Tampereen yliopiston Porin yksikössä. Rinnastus Tylypahkan noitaopistoon olisi ehkä mielenkiintoinen? Pahoin pelkään että Tylypahka vetäisi vertailussa pitemmän korren. Insinööritieteet ovat muutenkin altavastaajan asemassa jos vastassa ovat yliluonnolliset voimat. Jos olisin oikein ilkeällä tuulella niin voisin ehkä koettaa verrata yliopistoa jopa Pelle-Hermannin leikkipuistoon jollainen Porissa tietääkseni on.

En suinkaan väheksy tekniikan ja insinööriosaamisen merkitystä, päinvastoin. Tekniikka ei ole suoranaista noituutta, ainakaan jos sitä ymmärtää, eikä se pyyhi täysin hilseen yli (eli jää kokonaan ymmärtämättä). Tekniikan ei missään nimessä saisi olla vain käsittämätön "musta laatikko", jonka sisuskalut ovat meille näkymättömiä, täyttä hepreaa. Haluamme olla hyviä insinöörejä, emmekä mitään huuli pyöreänä maailmaa ihmetteleviä Hoo-Moilasia.

Tekniikkaa täytyisi voida ymmärtää. Kansalaisilla täytyy olla oikeus ymmärtää ja tuntea tekniikkaa jota yhteiskunnassa käytetään, muutenhan he ovat yhteiskunnasta ulkopuolisia, todellisuudessa yhteisöstä osattomia. Emme voi reaalimaailmassa elää loitsujen, lentävien luutien, taikasauvojen ja eltaantuneessa yökönrasvassa keitettyjen lepakonsiipien tmv varassa kuin joku radion pääsiäiskuunnelman noita-akka, Noita-Nokinenä, Vilma Väkäleuka, Hanna Harvahammas tai Eulaalia Kenkkunen.

Emme myöskään voi olla kuin radiokuunnelman poliisi Karhunen, yhteiskunnan väkivaltakoneiston ahdasmielinen virkamies. Kansalaisuus on paljon vaikeampaa kuin noituus ja joustamaton itseisarvoinen byrokratia. Tavallisen ihmisen elämä se vasta todellisia kykyjä ja osaamista kysyykin. Taikuus ja sääntökirjojen pänttääminen on siihen verrattuna lasten leikkiä.

Yliopisto-opiskelu on arvion ja alkuperäisen suunnitelman mukaan jo yli puolivälissä. Valmistuminen tähtäimessä kesään mennessä. Tenttejä yhtään sisältämättömän tenttiviikon (aiemmalta nimeltään "syysloma"?) lopulla tunnelma on valitettavasti hiukkasen apea. Tämä lennokki ei ehkä sittenkään nouse lentoon. Meidän tamperelainen professorimme on kuulemma lähtenyt veke, ottanut hatkat. Useille tutkinnossa pakollisille kursseille ei ole olemassa porilaista toteutusta. Yhteydet Mansen Hervantaan toimivat perin heikosti Tampereen korkeakoulujen yhdistymisen jälkeen.

Alkuperäisen tiedon mukaan automaatiotekniikan opiskelu on Porissa mahdollista vain 2 vuotta. Jos tämä ei riitä tutkintoon, on opiskelua jatkettava Tampereella. Minulla ei ole kulkuneuvoa ja muutto Tampereelle olisi luultavasti vaikea. Siksi saattaa käydä niin että tutkinto ei käytännössä millään onnistu kahdessa vuodessa vaikka tekisi mitä. Ei vaan ole niitä tutkinnossa pakollisia toteutuksia edes olemassa.

Niin, voi siis olla että tutkinto ei sittenkään onnistu. Tekniikka kuitenkin on tärkeää, mutta tekniikan täytyy olla demokraattista ja kaikille avointa. Automaatiotekniikka on nykyisin äärimmäisen trendikästä ja liittyyhän siihen monia kiintoisia jutskia. Mikä siinä hiukan häiritsee, on se että automaation pitäisi olla kuin se ei olisikaan. Automaation ei haluta olevan havaittavissa. Automaation pitäisi olla näkymätöntä, kuin taikuutta, kuin noidan lentävä varsiluuta?

Kansalaiset halutaan sulkea automaation teknisen toteutuksen ulkopuolelle. Automaation halutaan olevan käsittämätön musta laatikko. Eihän se silloin ole kansalaisille ymmärrettävää ja avointa. Harry Potter varmaan olisi siihen tyytyväinen, mutta minusta kansalaisilta suljettu tekniikka on epädemokraattista. Kansa on siis paljolti työn ulkopuolella ja myös yhteiskunnassa käytetystä tekniikasta ulkona. Poliitikot puolestaan pitävät huolta siitä että kansa jää vaille todellisia poliittisia vaikutusmahdollisuuksia. Ja sitten tätä kaikkea nimitetään demokratiaksi ja pohjoismaiseksi lintukodoksi. Irvokasta.

En hylkää tekniikkaa, mutta enpä tiedä josko automaation yleinen suuntaus on se hedelmällisin mahdollinen. En välttämättä menetä paljon vaikka tutkinto automaatiotekniikassa ei koskaan onnistuisikaan. Voiko insinöörin ymmärryksen, tiedon ja osaamisen ulkoistaa? Olemmeko tulevaisuuden yhteiskunnassa tekniikan orjia vaiko sen herroja? Eikö insinöörin tulevaisuudessa tarvitse enää osata mitään? Riittääkö jatkossa vain jos painaa ulkomaista älypuhelimen nappulaa? Entä toimeentulo?

Minusta kaikki tekninen tieto, taito ja ymmärrys ovat kaikkein arvokkainta pääomaamme. Sitä ei pitäisi piilottaa, sitä ei pitäisi kadottaa, sitä ei pitäisi menettää. Järkevällä yhteisöllä ei pitemmän päälle ole varaa menettää otettaan teknisistä yksityiskohdista. Emme voi ulkoistaa osaamista ja ymmärrystä. Ei voi ulkoistaa yhteiskuntaa ja nykyinen yhteiskunta on juurikin paljolti tekniikkaa.

Tekniikka rulaa. Me emme luovuta.

Sitten Tekunkorven vuokraan sisältyvästä nettiyhteydestä, katkerasti ja kostonhimoisesti. Tämä epäilemättä on lain tarkoittamaa vihapuhetta, mutta täysin aiheellisesti. Viha olkoon petetyn kansalaisen perusoikeus.

Aion jatkossa suosia kaikkia muita Internet-yhteyden tarjoajia paitsi säälittävää huijari-DNA:ta. En halua maksaa DNA:lle penniäkään, en edes palaneen puupennin puolikasta.

DNA mahtipontisesti julisti jo kauan sitten (viime vuonna?) kirjallisesti että Tekunkorven taloyhtiön vuokraan sisältyvä 2 megabittiä per sekunti langallinen nettiyhteys muuttuu ilman lisämaksua 10 Mb/s nopeaksi, eli nopeus mukamas nousee 5-kertaiseksi. Eipä vaan ole nopeus noussut yhtään. Seuraan tilannetta päivittäin ja esimerkiksi yliopiston raskassoutuiset Echo(360)-videotallenteet vaativat nettiyhteydeltä enemmän kuin 2 Mb/s talolaajakaista pystyy tarjoamaan. DNA sai ansiotta myönteistä mediajulkisuutta luvatessaan talolaajakaistalle viisinkertaisen nopeuden nousun, katteetta. DNA:n puhelinmyyjä menetteli epäeettisesti kiristäessään asiakkaita maksamaan lisää DNA:lle nopeammasta netistä. DNA kohtelee vähävaraisia opiskelijoita epäreilusti.

Porin kaupungin omistama taloyhtiö maksaa DNA:lle kiltisti noin 4500€ vuodessa asukkaiden huonosta ja vilpillisestä palvelusta. Palvelua ei kuulemma tarvitse kilpailuttaa, eikä ole merkitystä toimiiko netti vai ei. DNA-puhelinmyyjän mukaan en voi valittaa asiasta, koska en itse maksa heille netistä mitään suoraan. Heille riittää kunhan ovat väleissä Porin kaupungin kanssa. Vuokraan sisältyvää maksua ei heidän logiikkansa mukaan tarvitse huomioida. Taloyhtiö ei kuitenkaan alenna vuokraa vaikka kieltäytyisinkin DNA:n tökkivästä talolaajakaistasta.

Paljon on mätää Porin kaupungissa, pyövelin kirveelle löytyisi töitä. Sietäisi tutkia tarkemmin ja kriittisemmin Porin YH-Asunnot Oy ja koko Porin sosiaalitoimi. Niistä kaapeista voisi löytyä paljonkin luurankoja. Pori käyttää veronmaksajien rahoja surutta julkisuuskuvansa kirkastamiseen samalla kun se julmasti kusettaa puolustuskyvyttömiä vähävaraisia kansalaisia. Virkamiehet kylpevät rahassa ja kansa vaan köyhtyy. Porin kaupunki on kuin Sherwoodin vihreitten metsien iloinen veijari Robin Hood, mutta käänteisenä: Ryöstää köyhiltä ja jakaa rikkaille. Minun puolestani päitä saisi putoilla kuin parhaissa noitavainoissa ja perinteisissä hauskoissa yleisötapahtumissa, rattoisissa kaulan katkojaisissa. Sehän oli täysin legitiimiä ja moitteettoman laillista, jopa hurskaitten kirkonmiesten siunaamaa. Giljotiinit eikun vaan kiljumaan uudelleen.

Alas DNA. Typerä DNA pettää aina. Meidän mikrovaltiomme ei omaa ystävällisiä suhteita törkeisin DNA-huijareihin. Voimme julistaa vaikka sodan. Onneksi heillä ei ole alan monopolia, löytyy muitakin vaihtoehtoja, toimivia vaihtoehtoja. Suosittelen lämpimästi mobiililaajakaistan liittymiä Telia (entinen Sonera) ja Elisa/Saunalahti.

Mikrovaltio Myllynsaaren hallitsija
Sameli IV "Julkea"



Valikko
Pääsivu