Kun kurssin tenttitehtävä oli niinkin lälly vain kahden vapausasteen homma, niin ajattelin tehdä kunnollisen viiden vapausasteen tehtävän, josta on ohessa hahmotelma. Mittasuhteet ja sauvojen suunnat tosin eivät toteutune aivan tuollaisina. Onhan paljon fiksumpaa jos ristikossa ei ole lainkaan vaaka- ja pystysuoria sauvoja. Kaikki voi olla kaltevaa, kuten Norjassa (lyyrikon mukaan).
Tehtävään tulee siis 5 sauvaa, 4 solmua, 2 kuormittavaa voimaa ja 5 globaalia vapausastetta. Vasemmanpuoleinen tuki on kiinteä ja oikeanpuoleinen tuki sallii X-suuntaisen liikkeen.
Periaatteellisesti uutta ei ole aiempiin verrattuna muuta kuin se että kuormittavat voimat vaikuttavat eri globaaleihin vapausasteisiin koska ne kohdistuvat eri solmuihin. Niinpä lokaalien ja globaalien vapausasteiden välinen mappaus tulee olemaan aiempaa mielenkiintoisempi.
No juu, kuten kuvasta näkyy, jäi elementtimenetelmän jatkokehitys sittenkin pelkästään lupauksiksi eli verbaaliselle asteelle. Elementtimenetelmän kurssin koetehtävääkään en ole toteuttanut. Motivaatio ei sitten vaan riittänyt askarrella näiden mihinkään sen selkeämpään tavoitteeseen liittymättömien jutskien parissa.
Mutta en hylkää elementtimenetelmää kokonaan. Tarkoitus on jatkaa harjoituksia INSSI-projektissa, sen kattoa käsittelevässä osassa. Aiheena on esim. tyypillisen omakotitalon kattoa tukevien kattotuolien myötääminen katon päällä olevan lumikuorman alla. Uskon että selkeä konkreettinen tavoite auttaa löytämään paremman motivaation.
Kattotuoli on ihan hieno tasokehä jonka alemmat osat ovat veto/puristus-sauvoja. Luultavasti minulla ei ole pääsyä ihan oikeiden kattotuolien tarkkoihin tietoihin, mutta koetan kehitellä jotakin joka on lähes vastaavaa. Näitä ei ole ihan helppo laskea käsin, joten uskon että elementtimenetelmä tulee siinä näyttämään kyntensä. Vapausasteita varmaankin kertyy riittävästi!
Noh, kattohan on sikäli erilainen näihin kurssin harjoitustöihin nähden, että katon ja lumen paino ei ole kohtisuorassa palkkia vasten koska katto ei ole vaakasuora, vaan kalteva. On mukavampaa askarrella aivan tiettyjen juttujen parissa. Katto on tarpeellinen olemassa. Kattotuoli on hieno keksintö. Ihan peruslujuusopilla sellaisia olisi tuskallista laskeskella.
Kattoja käsitellään siis toisessa projektissa, eikä täällä mikrovaltion sivuilla, mutta uskon että kattorakenteet silti voisivat vielä joskus olla mikrovaltion omaa osaamisaluetta. Kuten myös aurinkokellot joita ilman elämä on pelkkää teeskentelyä.