| Edellinen | Seuraava |
Tuli mieleen vanha vitsi kun mietin että mikä tämän jutun otsikoksi. Tarkoitus on että juttu liittyy elämään ja opiskeluun, niiden luonteeseen ja edellytyksiin, mutta seuraava vitsikin tavallaan sivuaa aihetta.
Autonasentaja meni lääkäriin valittamaan vaivojaan, sairasloman toivossa. Lääkäri oli ehkä jo hiukan väsynyt ja kyllästynyt ammattinsa rasituksista ja päivän töistä. Hän tutki potilaan ja tiuskaisi lopuksi: "Ei teissä mitään varsinaista terveydellistä vikaa ole, kovaa työtä vaan!" Lääkäri siis arveli että kova ruumiillinen työnteko parantaa työntekijän vaikeasti diagnosoitavat vaivat.
No annas olla. Lääkärin vanha auto tarvitsi huoltoa ja pikkukorjauksia. Se kitisi sieltä-täältä ja oli jo kulahtaneen tuntuinen. Niinpä hän vei autonsa korjaamolle toivossa että vanha vauhtirauta saisi siellä ehkä vielä uuden uhkean elämän.
Vaan mites kävikään. Kun lääkäri sitten myöhemmin toivorikkaana askelsi hakemaan rakasta - joskin väsähtänyttä - kaaraansa korjaamolta, löysi hän sen paperilappunen tuulilasiin kiinnitettynä: "Ei mitään vikaa. Kovaa ajoa vaan!"
Kovaa ajoa tämäkin väsähtäneen tuntuinen elämä kaipaa. Tarvitaan kuitenkin myös harkintaa ja koordinaatiota. Pelkkä pään hakkaaminen seinään ei ole asioille eduksi. Kokonaisuus ei ole aivan täydellinen, puutteeton ja rikkumattoman harmonian leimaama, mutta näillä eväillä on koetettava löytää parempi jatko. Hyllyvien hetteikköjen, ojien ja allikoiden asemesta olisi hankkiuduttava pitävälle ja kantavalle tien pohjalle. Oikealla asenteella ja hyvällä harkinnalla toivon tilanteen parantuvan ja ratkaisujen löytyvän.
Aikataulut ovat opiskelussa tärkeitä. Ilman aikataulua toiminta helposti ajautuu sivuraiteille ja lässähtää pelkäksi nojailuksi. Tarvitaan selkeitä ja realistisia tavoitteita aikataulutettuina. Tämä muuttuu vanhoja kouluaikoja vaikeammaksi tehtäväksi kun käsiteltävät asiakokonaisuudet ovat isoja ja vaativat pitkäaikaista panostusta.
Melko vaativia juttuja on setvittävä periaatteessa omatoimisesti. Jos kaikki suoritukset jäävät aivan viime tinkaan, deadlinen aattoiltaan ja urakasta yrittää selviytyä pänttäämällä vasta juuri ennen tenttiä, niin ei hyvältä näytä. Yliopistotasoisia kursseja ei välttämättä selvitä ihan niin kevyesti. Menestyksekäs etäopiskelu kysyy opiskelijalta henkistä selkärankaa, sielun staminaa ja vankkaa itsekuria.
Kokonaisuuksien hallinta on aika vaikeaa. Vain yhteen asiaan pystyy keskittymään kerrallaan, mutta missään ei tavoita täydellisyyttä. Tieto ei lopu missään, vaikka se kauempana jo katoaa horisonttiin näkymättömiin. Miten pystyy jakamaan käytettävissä olevan rajallisen ajan ja energian eri työmaitten kesken siten että lopputulos on vähintään tyydyttävä?
|
Hyvä korkeakoulu kuitenkin voi antaa hyvän rungon ja toimivat puitteet opiskelulle, sopivalla opintosuunnitelmalla, vaikka ei ehkä tarjoa aivan kaikkia pikku detaljeja vimpan päälle valmiiksi oikealla kohdallaan.
Raha merkitsee paljon ja rahan puute vielä enemmän, mutta ei sentään aivan kaikkea. Rahalla saa rakkautta, mutta ei aitoa omaa tietotaitoa. Toisaalta, ilman rahaa on vaikea saada kumpaakaan.
"Sydämeen ei mahdu kahta ämmää", näin hulvattoman vitsikkäästi meitä valisti aikoinaan 1960/1970-luvulla keskikoulun äidinkielen oppikirja, oikein pilapiirroksen kuvan kera. Vasemmiston nimessä ämmiä on kuitenkin kaksi, se on nimenomaan vaseMMisto, V-tyylinen vaalimainos näkyy oheisessa kuvassa ("KAIKILLE").
Epäilemättä VaseMMisto lupaa lähes kaikille lähes kaikkea mahdollista, yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, yllärinä vielä Kuu taivaalta ja kossulla (tunnetaan myös nimellä "Koskisen korvalääke") terästettyä linnunmaitoa kurkunkostukkeeksi sekä kretuliininvärisiä savustettuja yksisarvisia hiukopalaksi.
Olen vasta äskettäin oppinut ettei se puolue enää olekaan mikään Vasemmistoliitto. Kommunisteilla tuo puolueen nimien vaihtelu taitaa jo kulkea verenperintönä. Vaikka koulun biologia kylläkin opetti että yksilön hankitut ominaisuudet eivät periydy jälkeläisille.
Vaaleista olen muuten jo päättänyt etten sittenkään tällä kertaa äänestä Persuja, vaikka sydämen sympatiaa paljolti tunnen siihen suuntaan. Persut saavat näissä vaaleissa hyvin ääniä muutenkin, heillä ei ole hätäpäivää, eivät tarvitse minua, rintama kestää.
Persujen "uusi" (höh, mikä uusi se nyt enää...) puheenjohtaja näytti hyvältä, rauhalliselta ja luotettavalta uutisvideoissa, jätti lantta-lauree (eli ei-EP-kielellä "kauttaaltaan") järkevän vaikutelman.
Jussi Halla-aho ei suinkaan ole se suu vaahdossa rasistista propagandaa suoltava raivohullu GeStaPo-upseeri (Natsi-Saksan Geheime Stats Polizei), öykkäri ja asiaton häirikkö, jollaisena vihervasemmisto yleisesti (ja erikoisesti jopa presidentti Sauli Niinistö) hänet haluaa kuvata. Huomenta Suomi -vaalivideoita katsoessa ovat saattaneet monenkin vihervasemmistolaisella propagandalla umpeen kustut rähmäiset silmät avautua näkemään että punavihreän kuplan ulkopuolella se sopiva ja sallittu totuus on uskottavamman tuntuinen.
Jos mahdollista, niin äänestän nyt kuitenkin Paavo Väyrysen puolueen paikallista ehdokasta, koska Väykkyä täytyy erikoisesti kannattaa. Olihan siellä Satakunnan vaalipiirin listalla useampiakin nimiä.
Mutta palataanpa takaisin oikeaan varsinaiseen aiheeseen, elämään, kouluihin ja opiskeluun.
Koulutus on laaja aihe. Varmaankin pystyn sitä kuvailemaan ainoastaan insinöörikoulutuksen osalta. Terveellistä joka tapauksessa on jo heti kättelyssä tiedostaa se että Suomen tulevaisuus on oman suomalaisen hyvään osaamisen, koulutuksen ja politiikan varassa. Armopaloilla elämä globaalissa markkinataloudessa ei ole leveää, ja josko edes mahdollista.
Suomi saa täsmälleen sen tulevaisuuden jonka se itse ansaitsee. Sitä saa mitä tilaa.
Koulutuksen leikkaukset vahingoittavat Suomen tulevaisuuden elinkelpoisuutta merkittävästi. Me elämme yhä kovemman kilpailun maailmassa. Jos suomalaiset eivät erikoisemmin osaa ja tiedä mitään, niin voi-voi sentään. Tässä kisassa ei jaeta lohdutuspalkintoja ja kunniakirjoja. Menneisyyden laakereilla lepäillen monikin ( ... maailma on niin lavea ...) pikku, pikku Lauri putoaa kehityksen kelkasta.
Insinöörikoulutus ei sekään ole aivan parasta mahdollista, vaikka myönnän ettei sitä ole ihan helppo saada kohdilleen. Koulutus on tarkoitettu nuorisolle ja se perustuu pitkälti siihen että työelämä on yhteistyöhaluinen. Jos työelämä ei osallistu ja osallista, niin haaveeksi jää, näillä rakenteilla. Sikäli en oikeastaan voi puhua olemassa olevan (suur)teollisuuden puolesta. Se kun kokemukseni mukaan ei minun työpanostani kaipaa.
Mielestäni insinöörikoulutusta ei ollenkaan pitäisi rakentaa vanhan, olemassaolevan teollisuuden varaan, koska se ei välttämättä ole insinöörien tulevaisuuden toimeentulo ja se pelikenttä jossa insinöörin tulisi kunniallista ammattiaan harjoittaa ja toimeentulonsa ansaita.
Yleensäkään ei pitäisi yrittää tukea olemassaolevaa yritysmaailmaa, vaan olisi tuettava opiskelijoiden valmiuksien kehittymistä sinänsä. Opiskelijat ovat tärkeitä. Yritykset saattavat olla yhteistyöhaluttomia, mutta kansa tarvitsee vallitsevassa polittisessa ilmastossa joka tapauksessa toimeentulon ammattitaidon avulla. Ei pidä tukea yrityksiä, vaan kansalaisia suoraan, ilman välikäsiä.
Olemassaoleville yrityksille ei ole eduksi että syntyy uusia kilpailevia yrityksiä, mutta kokonaisuuden etu edellyttää juuri sitä, aitoa kilpailua ja uusia yrityksiä. Niinpä uusien yritysten syntymistä pitäisi kaikin tavoin rohkaista ja esim. insinöörikoulutuksessa tämän tulisi näkyä. Aloittelevan pienyrityksen toimintakentän erikoisluonne ja uuden aloittamisen erikoinen problematiikka on jäänyt koulutuksessa korkeintaan ns. lapsipuolen asemaan tai sitten se on ohitettu totaalisesti.
Kuvitellaan nähtävästi edelleen että kaikki inssit työllistyvät johonkin mahtavaan savupiipputeollisuuden ilmentymään ikäänkuin jotkut virkamiehet suojatyöpaikkoihinsa tai poliitikot norsunluutorneihinsa. Moni yrittää vielä elää eilistään. Onko surutyö jäänyt kesken? Vai eikö sitä ole vielä edes aloitettu?
Ei myöskään pidä yrittää kuvitella että julkinen sektori olisi sama asia kuin yksityinen. Se kun ei ole. Kaupungin piirissä on paljon sellaista huolimatonta harha-ajattelua että kaupunki ja siellä sijaitsevat (suuremmat) yritykset muka ovat yhtä ja kuntalaisten parhaita kavereita, ainoita tosiystäviä. Ne eivät ole.
Juu, aihe ei varmaankaan tule tässä tyhjentävästi vatvottua, mutta hyvän loppusaldon ohella myös kehityksen suunta on oleellinen ja ennen lopputulosta tarvitaan runsaasti aiheen käsittelyä. Kauas on pitkä matka ja matkan pää löytyy vasta tien päästä. Joka taas sitten puolestaan ei ole vielä tässä.
Yleensä kai halutaan ajatella että tekniikka ainakin teorian osalta perustuu tieteelle. Muodollisesti nykyaikainen tekniikka joka tapauksessa halutaan johtaa tieteestä. Siitä perustelusta tosin toisinaan jää samanlainen fiilinki kuin maapallon kokoa koskevista laskelmista jotka Kristoffer Kolumbus esitti perusteluna Länsi-Intian löytämiselleen. Hän nimittäin kuvitteli löytäneensä meritien Intiaan, löydettyään Amerikan. Eli perusteena käytetyt laskelmat olivat aivan väärin vaikka löytöretkeilyn lopputulos olikin hyvä.
Voiko insinööri siis aivan oikeasti suvereenisti hallita kaiken sen korkeatasoisen tieteen ja teorian jolle tekniikka virallisesti perustuu? Voiko insinööri olla viisaampi kuin kaikki maailman tiedemiehet yhteensä? Onko tieteellinen teoria edes varsinaista insinöörille oleellista, hyödyllistä ja käyttökelpoista tietotaitoa?
Entäpä käytännön elämä, eikö yrityksen ja erehdyksen kivistä polkua pitkin kulkien ole kehittynyt aikojen saatossa monikin tekninen laite, ilman akatemiaa ja korkeampaa matematiikkaa?
Nykyisin kai tahdotaan että kaikki opiskelu on tietokoneistettua, verkkoon kytkettyä ja virtuaalista. Kaikkea konkreettista kammoksutaan. Todellisuus on vanhanaikaista, vain virtuaalinen on sitä oikeaa? Kirjat jäävät pois käytöstä, paperi on vanhanaikaista? Meillähän on jokaisella valokuvauksellinen muisti, muistamme 100% kaikesta näkemästämme, joten eiköhän riittäne jos tarvittavat tiedot vilahtavat jossakin tietokoneen luentokalvolla?
Ehkä vanha tietotaito on jo jopa ehtinyt imeytyä selkärankaamme ja perimäämme, niin että voimme huoleti olettaa kaiken sen raskaan peruszydeemin täysin osatuksi, kuin vaistotoimintona, jonka esi-isämme ovat aikoinaan saaneet oppia kantapään kautta? Tieto kulkee geeneissä? (Ei ei, virheellinen väite ; yksilön hankitut ominaisuudet eivät todellakaan periydy)
Näissä ylen trendikkäissä verkko-opinnoissa vaan on opiskelijan näkökulmasta se suuri vaara että ellei omatoimisesti hanki alan kirjallisuutta ja ellei erittäin aktiivisesti ja tarmokkaasti tee omia muistiinpanoja, niin kursseista ei jää oikein mitään käteen. Kiire on kauhea, paljon olisi tehtävää, mutta mihinkään ei pysty kunnolla paneutumaan. Kursseista voinee selviytyä nimellisesti läpi rimaa hipoen, vaikka oikeasti ei käytännössä osaa paljon mitään. Koko kauhean kohelluksen ja suunnattoman sekoilun lopputulos ±0 eli plus-miinus nolla, ei mitään.
On niin kova kiirus, nottei kirnuakaa kerkiä sanua ku "siksi pitkäksi astiaksi".
Oppilaitokset haluavat säästää rahaa siirtäen kustannuksia opiskelijoiden kannettaviksi. Valtio haluaa säästää rahaa leikkaamalla opiskelijoiden entuudestaankin kapeaa perustoimeentuloa. Näillä menettelytavoillako Suomi aikoo menestyä?
Opiskelijan kauhukuva on sellainen että aika ja energia kuluu tietojärjestelmien ongelmien kanssa kamppailuun ja muuhun sinänsä hyödyttömään peukalonpyörittelyyn. Oikeaan todelliseen asiaan ja varsinaiseen substanssiin ei pääse käsiksi lainkaan?
Paljonko kannattaa allokoida resursseja ainoastaan työelämässä käytettävissä olevien maksullisten ohjelmien opetteluun ja niiden nappulatekniikan ja kaikkien kummallisuuksien omaksumiseen kun vastaavaa työtä ei kuitenkaan ole edes näköpiirissä?
Opiskeluun aivan varmasti liittyy suuri määrä vaikeaa problematiikkaa. Suuri osa siitä tulee ympäröivästä yhteiskunnasta. Ilman hyvää tietotaitoa Suomi ei kuitenkaan tule menestymään, eikä se paras tietotaito voine mistään muualta tulla kuin hyvästä koulutuksesta. Varsinaiset ongelmien juuret ovat yhteiskunnassa. Tekniikassa sinänsä on järkeä, mutta yhteiskunta ... hullua hommaa.
Insinöörikoulutuksessa ja tekniikassa otetaan käyttöön esimerkiksi matematiikkaa ilman kunnollisia perusteita. Esimerkkinä Laplace-muunnokset. Kaikki funktiot eivät edes ole Laplace-muuntuvia, mutta vaivaudutaanko käytännössä esim. automaatiotekniikassa todistamaan Laplace-muuntuvuus ennen Laplace-muunnoksen tekoa? Ehei!
Yleinen näkemys on sellainen että insinööri ei tarvitse syvällistä tietotaitoa Laplace-muunnoksesta tai Jacobian-matriiseista tai muista matemaattisesti kinkkisemmistä aiheista. Insinöörin tulee mukisematta ja sokeasti teoriaan tukeutuen käyttää työkaluja joita hän ei oikeasti ymmärrä. Valmisohjelmat korvaavat insinöörin osaamisen, tosin ainoastaan edellyttäen että ne ovat virheettömiä ja että niitä käytetään oikein ja lisäksi tulokset tulkitaan oikein. Ymmärrys ei siten olisi sittenkään ollenkaan pahitteeksi.
Käytännössä insinöörit toimivat lähinnä kumileimasimina tehtäessä investointipäätöksiä. Tekniset laitteet rakennetaan jossakin ulkomailla. Suomessa ei tarvita todellista ammattitaitoa. Oikea osaaminen on ulkoistettava Suomen rajojen ulkopuolelle. Täällä ei tarvitse osata muuta kuin nöyrästi hyväksyä ulkomaisen työn ja tietotaidon tuloksista maksaminen.
Suomalainen huipputekniikka on sitä että suomalainen kuluttaja huiputetaan maksamaan itsensä kipeäksi ulkomailla tuotetusta tekniikasta. Se tuote ei tue paikallista suomalaista toimeentuloa, eikä se edistä meidän omaa suomalaista tietotaitoa. Se vaan tekee meistä tyhmän ja köyhän kansan.
Automaatio on tietysti pyhä asia, siitä saa näkyä vain hyvät puolet, eikä sitä saa julkisuudessa kritisoida. Automaatio ei voi synnyttää työttömyyttä, ei ei ei, niin ei saa sanoa! Suomi on teknofobinen yhteiskunta joka on yhä selvemmin tekniikasta täysin riippuvainen. Suhtautuminen tekniikkaan on kovin ristiriitaista.
Selväähän on että nykyaikainen yhteiskunta lepää tekniikan varassa. Ilman tekniikkaa ihmiskunta olisi kusessa. Niinpä fiksu yhteisö ehdottomasti tiedostaisi tilanteensa ja tarttuisi asiaan nyt kun jotakin on vielä tehtävissä. Koneet eivät vielä ole syrjäyttäneet ihmisiä ja vieneet heidän toimeentuloaan. Koko maailma ei vielä ole rikkaitten teollisuusporhojen hallussa. Vielä ei ole liian myöhäistä, mutta sitten kun on jo myöhäistä, silloin on liian myöhäistä, peruuttamattomasti. Sitäkö toivotonta tilannetta jäämme vartoamaan? Ja sitten vaan vääntelemme tuskaisen näköisinä käsiämme? Sekö ratkaisee kaiken?
Tarvittaisiin aivan uutta ajattelua liittyen toimeentuloon ja kansalaisten rooliin yhteiskunnassa. Tarvittaisiin parempaa tekniikan opiskelua. Kansalaisten ei tulisi mukisematta syrjäytyä kaikista yhteiskunnan toiminnoista ja luovuttaa synnyinmaataan muutenkin varakkaitten piirien ehtymättömäksi raharänniksi, tyyliin Kokoomuksen raskaalla kädellä yksityistävä SoTe.
Tekniikka on sinänsä myönteinen ja opiskelun arvoinen asia. Sen kanssa on kuitenkin mahdollista mennä myös aivan päin Helvettiä. Epäilemättä monet suomalaiset ovat matkalla juurikin Helvettiin tässä suhteessa, digikiimassaaan, hymyssä suin ja onnesta ymmyrkäisinä. Tekniikasta riippuvainen mutta varsinaisesti teknofobinen ja tekniikasta mitään tietämätön yhteiskunta, eräänlainen saavutus sinänsä, kieltämättä.
Eduskuntavaalit on käyty. Satakunnan vaalipiirin ehdokas 58 sai ääneni, se on hyvä numero koska olen syntynyt 1958. Ääni meni Väykyn puolueen paikalliselle naispuoliselle ehdokkaalle, siis oikealle asialle. Väykky ei tullut valituksi, satakuntalaisesta ehdokkaasta nyt puhumattakaan, mutta en silti koe ettäkö ääneni olisi mennyt hukkaan, päinvastoin. Sitäkin tärkeämpää oli äänestää juuri Paavo Väyrysen puolueen ehdokasta. Ainutlaatuista tilaisuutta ei saa hukata.
Oikealle asialle annettu ääni on paljon arvokkaampi ja hyödyllisempi kuin väärälle ehdokkaalle ja väärälle asialle annettu ääni - tai ääni jota ei lainkaan anneta. Voin jatkaa hyvillä mielin pääosin persujen kannattajana. Perussuomalaiset nousevat vielä Suomen merkittävimmäksi puolueeksi. Muutoksen tuulet puhaltelevat voimallisina.
|
Me olemme jo oppositiosta käsin pystyneet vaalien alla vaikuttamaan mm. Kokoomuksen politiikkaan. Mahtava hallituspuolue Kokoomus joutui hädissään reivaamaan maahanmuuttopolitiikkaansa kantaväestön kannalta parempaan suuntaan, sen suuren uhkan ja pelon vuoksi jota se meidän suunnaltamme tuntee.
Selvästikin oppositiosta käsin siis voi vaikuttaa. Sipilän hallituksen sankarityön tuloksista voisi kirjoittaa maailman ohuimman kirjan, mutta me persut, me vaikutamme yhä enemmän.
Ilmastohysterian ja kaikenlaisen "rasismin" (poislukien ikärasismi joka on todellinen ilmiö) kammon läpitunkemat puolueethan ovat jakaneet keskenään jo hallituspaikkoja ennen vaaleja ja päättäneet pääministeristä.
Ilmeisesti (nimellisesti kepulaisen) Juha Sipilän irvokkaan kyvytön (todellisuudessa kokoomukselainen) hallitus saa veroisensa seuraajan. Hallituskelpoiset puolueet ovat keskenään niin eriseuraisia että yhteistä säveltä tuskin löytyy, vaikka miten yritettäisiin taivastella ulkoisella vihollisella ja kokea löytää yhteiseen hiileen puhaltajia sen vanhan jekun avulla. Niinpä hallituksen onkin haettava pienintä yhteistä tekijää (p.y.t), eikä suurinta yhteistä jaettavaa (s.y.j).
Todellisuudessa uudesta hallituksesta muodostunee täysin toimintakyvytön suomalaisen yhteiskunnan suurten haasteiden edessä. Substanssi on toissijaista, tärkeintä on siisti julkisivu. Tärkeää on vain näyttää kiireesti ulospäin hyvältä kun Suomi aloittaa EU:n puheenjohtajamaana. Suomen kansalla ei ole niin väliä, kunhan EU on tyytyväinen. Nukkehallitus hymyilee Bryseliin päin ja kääntää kansalle selkänsä.
Uusi hallitus epäilemättä on valmis uhraamaan oman maan koko talouselämän trendikkään ilmastohysterian hengessä, EU:n mieliksi. Voivat sitten siellä tyrnevillä rintamailla kuten Ruhr:in teollisuusalueen sankoissa savusumuissa suursaksalaiset EUnukit huojentaa omantuntonsa soimausta. Suomen poliittisesti sisäsiistit ja valtamedian korrekteiksi katsomat poliitikot pääsevät nyt nuoleskelemaan EU:ta mitä eroottisimmissa asennoissa ja mitä kriittisimmistä paikoista.
Noh toisaalta, selluloosateollisuuden näkymät jossakin Kiinassa voisivat olla ihan hyvätkin ja savupiipputeollisuuden pako ulkomaille voisi tervehdyttää suomalaista työelämää, palauttaa perusasioiden äärelle, näkyisi että AY-politrukin totuus ei ole koko totuus. Mitä silmä ei nää, sitä ilmastohysteerikon sydän ei sure. Kun roskat lakaistaan maton alle ja pää työnnetään pensaaseen sekä suljetaan simmut, niin puhtoiselta näyttää, päästöongelma ratkaistu? No ei, teollisuus vaan siirtyy sinne missä sen kannattaa toimia ja kokonaisuutena tilanne säilyy ennallaan tai ehkä jopa pahenee.
Suomen kuntien sosiaalitoimet ovat yleisesti täysin kuralla, jos nimittäin ajatellaan että sosiaalitoimen tehtävä olisi olla hyödyksi ja hyväksi avuksi kuntalaisille, eikä vain virkamiehille itselleen, heidän henkilökohtaiselle taloudelleen.
Poliittisesti motivoidun laajalle levinneen aivopierun mukaan sosiaalitoimistosta muka saa avuntarvitsija rahaa helpostikin. Omasta kokemuksesta voin kertoa ettei sellainen urbaani legenda ole totta. Sosiaalitoimistolla on harkintavalta, mutta käytännössä sossu harjoittaa mielivaltaa lain virkamiehiltä edellyttämän hyvän hallintotavan asemesta. Hyvä hallintotapa ei tietenkään oikeasti voi merkitä että apua tarvitsevia ihmisiä saisi jättää heitteille. Virkamiesmielivalta on kuitenkin Suomessa vallitseva standardi.
Joten kyllä vikaa on, vaikka jutun otsikossa muuta väitetään. Tietysti kunnissa on olemassa eräänlainen demokraattinen prosessi, jonka rooli kaiketi täytyisi olla varmistaa se että kunnassa homma skulaa. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyslautakunnan vastuulla lopulta mielestäni on se että kuntalaiset saavat tarvitsemansa sosiaalipalvelut. Sen vastuun tulisi todella konkretisoitua, mutta niin ei ole tapahtunut enkä usko että koskaan tapahtuukaan. Lautakuntien jäsenet ja kunnan virkamiehet ovat liian hyvää pataa keskenään, kriittinen asenne loistaa poissaolollaan.
Käytännössä ne kunnanvaltuutetut ja lautakuntien jäsenet ovat kuitenkin hyvinvoipien piirien edustajia, periaatteessa samaa sakkia kuin tyrnevät kunnallisvirkamiehet. Virkamiesten arvomaailma on näitä persikkaposkia paljon lähempänä kuin tyhjän päälle putoavien karu tilanne. Nämä tasa-arvoiset, solidaariset ja demokraattiset sohvaperunat eivät koskaan näe malkaa kunnallisvirkamiehen silmässä. Tästäkin minulla on henkilökohtaista kokemusta. Niinpä näiden hyväosaisten rikkumattoman rattoisassa kuplassa kaikki on hyvin, vaikka köyhät kuntalaiset kärsivät. Rikkaiden kannalta kaikki on OK, kunhan veroja ei tarvitse korottaa. Kaikki muu käy. Köyhyys voi olla vain omaa syytä, Jumalan tahto.
Työttömien ja opiskelijoiden asema on kohtuuttoman tukala, eikä parannusta ole näköpiirissä, paremminkin päinvastoin. Opiskelijan oikeusturva on käytännössä olematon.
Paljon olen kuullut yhteiskunnan sosiaalisesta turvaverkosta, joka mukamas estää tyhjän päälle putoamisen. Tyhjä kun on erittäin kova paikka, luultavasti kaikkein kovin materiaali joka hakkaa ihmekeraamit ja nanoputket mennen-tullen. Enpä vaan voi tuntea suurtakaan kunnioitusta sellaista "turvaverkkoa" kohtaan jonka ansiosta en saanut jouluksi edes reseptilääkkeitä parantumattoman sairauden hoitoon. Ruokaa voi kerjätä julkisen vallan ulkopuolisissa uskonnollis-sävytteisissä leipäjonoissa, mutta apteekkarit eivät jakele välttämättömiä diabetes-lääkkeitä ilmaiseksi. Diabeteskin on vaan sairaan oma syy, näin terveydenhoito meitä lohduttaa. "Ota vuoteesi ja käy", siinä lie Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen uusi linja.
Perustoimeentulo olisi kansalle tärkeä tulossa olevina laihoina vuosina. Koulutus epäilemättä on maan terveen talouselämän käytännön edellytysten keskiössä. Pitemmällä tähtäimellä sen laiminlyönti kostautuu verisesti. Osaamaton kansa väistämättä köyhtyy ja kurjistuu tässä kovan kilpailun maailmassa. Tyhjästä on paha nyhjästä. Rikkaat pärjäävät aina ja missä vaan, mutta tavallinen verokirjaporukka on uhanalainen laji.
Tokkopa vaan voimme Suomessa elää mahdollisimman hyvin vain rapsuttelemalla toistemme selkiä sekä yrittämällä myydä toisillemme ulkomaista käärmeöljyä ("snake oil", kryptografiassa yleisesti tarkoittaa huijausta), pönthiittisen (raumalaisittain) tai (eteläpohjalaisittain) höpönassun pesiä ja imettävien lintujen linnunmaitoa (...linnut kun eivät imetä). Voisimmeko me suomalaiset ehkä menestyä ryhtymällä kaikki yhdessä hävyttömiksi koronkiskureiksi, lainaamalla rahaa toisillemme ja kiskomalla siitä aivan uskomattoman törkeitä korkotuloja toinen toisiltamme? En usko, jotenkin se ei vaan tunnu uskottavalta, vaikuttaa yritykseltä keksiä ikiliikkuja. Termodynaamisesti mahdotonta.
Digikiima on kusetusta. Virtuaalinen leipä ei pidä hengissä, eikä virtuaalinen väestönsuoja tarjoa mitään todellista suojaa. Kansalaisiin ei pitäisi suhtautua kuin mielenterveyspotilaisiin, epämääräisiin avohoitotapauksiin. Mielipiteen- ja sananvapaudessa on Suomessa suuria ongelmia. Mitenköhän sen oikeusvaltion kanssa Suomessa oikein on. Pahoin pelkään että valtaapitävillä tuppaavat mennä politiikka ja juridiikka hiukkasen sekaisin. Valtaa pitävien poliittinen tarkoituksenmukaisuus ajaa oikeudenmukaisuuden edelle. Oikeusmurha on hauska ja viihdyttävä yleisötapahtuma.
Maahanmuuttajat eivät meitä varsinaisesti uhkaa fyysisesti, mutta emme pysty pelastamaan maailmaa, sen paremmin ilmastonmuutokselta kuin pakolaisongelmaltakaan. Emme voi toimia koko maailman Äiti-Teresana ja pyyteettömänä pelastajana. Maailmaa ei edes voi pelastaa, se on mahdotonta, elokuvat eivät ole totta. Eikä Suomen köyhän kansan todellinen vihollinen ole Venäjä, vaan paikalliset suomalaiset virkamiehet.
Opiskelu yliopistossa toistaiseksi jatkuu. Keväällä on vielä edessä monen materiaalin hätäinen läpijuokseminen ja lukuisat kiireiset peukalonpyörittelyt. Hoh-hoijaa. Käytännön merkityksen perään voisi kysyä, jos ehtisi. Taloudellisesti tuleva tilanne on vaikea. Lottokaan ei voi auttaa kun ei ole siihen panna rahaa. Sikäli unelmat täytyy toistaiseksi kääriä filttikankaaseen ja peittää naftaliiniin.
Kirjoittelin saitille poridi.fi muutamia juttuja sopimuksen mukaan, mutta sitä sovittua pientä korvausta ei ole kuulunut. Olisiko ulosotto päässyt iskemään siihen kyntensä? Joulun alla julma ulosotto ulosmittasi minulta jopa välttämättömät diabetes-lääkkeet, eivätkä aluehallintovirasto sekä poliisi nähneet siinä menettelyssä moitteen sijaa. Lääkärin määrämä reseptilääkitys jäi siis saamatta, eikä se ole ollenkaan virkamiesten ongelma. Virkamies ei voi olla väärässä, vanha tsaristinen perinne.
Luulenpa että blogi yliopiston sivuilla ei jatkossa muutenkaan enää minua kiinnosta. Karu arkipäivä on koittanut. Olen kyllästynyt kiiltokuvajournalismiin, se on valheellista. Median tehtävä olisi vain raportoida tosiasioista eikä yrittää aivopestä kansaa hovikelpoiseksi viihteen varjolla. En ole enää halukas kiilloittamaan yliopiston kilpeä. Poliittinen korrektius joutaa vahingollisena kaatopaikalle.
Tampereella korkeakoulut ovat yhdistymässä ja olen hiukan osallistunut netissä pariin kyselyyn koskien uuden yliopiston "arvoja". Ilmeisesti pallo on siellä pääkallonpaikalla aika pahoin hukassa, punainen lanka katkennut. Eivätpä taida minun ajatukseni sinne kelvata, mutta vastasin kun kysyttiiin. Vastauksen minulta saamatta jääminen on erittäin helppoa, on vaan yksinkertaisesti sitä nimenomaan kysymättä. Sääli että joudun opiskelemaan korkeakoulussa tällaisina niukkuuden ja mullistusten aikoina. SAMK koki kovia juuri silloin kun 2013 siellä aloitin ja nyt Tampereen teknillinen yliopisto jossa 2018 aloitin saattaa romahtaa ainakin Porin yksikön osalta. Sääli sikäli että oppi valuu hukkaan, jää saamatta.
Uskon tekniikan opiskeluun sinänsä kuin kala polkupyörään, mutta virallinen opiskelu ja tutkinnon suorittaminen saattaa käydä erittäin vaikeaksi. Johtamisen opiskelu ei kelpaa vaikka olisimme kahdestaan autiolla saarella. Saapa nähdä pystynkö kesällä edes ilmoittautumaan uudelle lukuvuodelle. Jos en pysty, niin virallinen opiskelu oli sitten siinä. Ilmoittautuminen nimittäin ei ole ilmaista, kysyy konkreettista valuuttaa, riihikuivaa rahaa. Kustannuspaineet ovat suuret korkeakouluopiskelussa. Ilman omaa tietotekniikkaa ei pärjää, mutta tietoteknisten ongelmien kanssa opiskelija voi jäädä yksin. Yliopisto siirtää surutta kustannukset opiskelijan kannettaviksi ja hallituksen herraministeritirehtööri näkee koulutuksen turhana menoeränä joka budjettiriihessä joutaa giljotiiniin.
Niin, eipä ylisummaan ole järin hääppöiset näkymät, mutta paineen alla on tärkeää keskittyä perusasioihin ja hengissäsäilymiseen. Voisi ehkä myös kantaa huolta siitä että pysyy järjissään ja toimintakykyisenä. Tehtävä kirkkaana mielessä, kuin suojanaamarin huurtuvien lasien takaa kaasuiskun alla rynnäköivää vihollista odottavalla parkkiintuneella korpisoturilla. Silimien välliin, silimien välliin!, siinä teille kulttuuria, saatana.
Näin asia on nähtävä suojelumieskoulutuksen 1970-luvun lopulla saaneena HämJP:n kranaatinheitinkomppanian panssarijääkärinä. Suojelumieheksi en tosin käy silmälasien takia. Naamari päässä pitäisi pystyä ampumaan ja miehistön suojanaamarin kanssa ei voi käyttää silmälaseja. Kranaatinheittimistä minulla toisaalta ei ole syvällisempää tietoa ja käytännön kokemusta muuten kuin alokasajalta. Panssarijääkärit olivat Parolassa, kun taas KrhK asusti vielä minun aikanani Hämeenlinnan kaupungissa Linnan ja Suomen kasarmeilla. Sikäli kosketus NulijuGummeihin ja muihin miehistönkuljetusvaunuihin jäi melko ohueksi. Varsinaisen taisteluvaunun eli kansankielellä ns. "panssarivaunun" tai "tankin" tarakalla olen hiukan istunut Parolan "lentokentällä" (joka sekään ei ollut oikea) ja kerran ajoi neukkuvaunu varovaisesti meidän yli - telat turvallisesti kaukana, siinä se koko "panssarijääkäriys". Panssaroidut miehistönkuljetusvaunut on suojattu korkeintaan kiväärikaliiperisia aseita ajatellen. Raskaalla konekiväärillä tai raskaalla TA-kiväärillä ampuu helposti sellaisesta peltistä läpi. Vaikka onhan luja panssariteräs suojauksena kolme kertaa parempaa kuin tavallinen, ns. paskarauta. Metallurgia on ihmeellistä, mutta siihenkään ei käytännön mahkuja ole.
Elämä korvikkeiden, huijausten, nimellisten toteutusten, tyhjän sisällön, puuttuvien mahdollisuuksien, kaoottisen muutoksen ja romahtavien rakenteiden maailmassa vaikuttaa olevan minun osani tästä piirakasta. Mitään arvokasta ja merkityksellistä ei voi oikeasti saada. Siitä huolimatta nuoren raumalaisen lääkärin kysymys, että josko olen suorittanut varusmiespalveluksen, vaikutti loukkaavalta yli 50-vuotiaana. Minun ikäpolvelleni varusmiespalvelus oli kaikesta huolimatta kunnia-asia ainakin maaseudulla. Enää nyt 60-vuotiaana en vaivautuisi Suomea puolustamaan. Nykypäivän Suomessa ei ole minulle mitään arvokasta. Sikäli en tässä suhteessa nuorisoa käske enkä kiellä. Ihan sama, tällainen törkeä rytökasa, mitä puolustamisen arvoista siinä muka enää olisi. Koti, uskonto & isänmaa? Koti ja isänmaa on menetetty ulosotolle, eikä evl-uskonnossakaan ole hurraamista, juutalaisten Jumala ei selvästikään ole minun Jumalani.
Maaseutu autioituu, peruskoulu tappoi kansakoulun, maanviljelys on pientilalliselle elinkeinona mahdoton, työtä ei työvoimapulan Suomessa oikeasti ole saatavissa. Opiskella ehkä voi, jos on riittävän varakas henkilö, mutta uusi raha on tiukassa. Köyhät vaan sitten katselevat jalkasienen syömiä varpaankynsiään ja hiipuvat diskreetin hiljaisesti unholaan. Samalla äveriäät pääomapiirit kokevat Tantaloksen tuskia ulkoistetuista robottitehtaistaan ja verottajalta piilotelluista sijoituksistaan. Ehtymätön kokoomukselainen yksityistetty SoTe-raharänni tekee harvalukuisista rikkaista yhä rikkaampia ja köyhtyvien valtavista massoista yhä köyhempiä. Siinä elämänsä hallinnan menettäneen, alkoholisoituneen, huorahtavan, metsän puita halailevan, pizzoja ahmivan, ylipainoisen, viher-itu-hippi Suomi-Neidon koko kuva, sen ystävällisyyttä teeskentelevät mutta täysin hedelmättömät lesbo-äidinkasvot.
Kohottakaamme entiselle isänmaallemme ja sen menetetylle itsenäisyydelle kolminkertainen ELÄKÖÖN-huuto???
Bulwanian mikrovaltio on poistettu netistä, mutta me emme lannistu. Bulwanian Teknillinen Yliopisto jyrää vielä, riippumatta siitä tuleeko minusta joskus diplomi-insinööri. Nykypäivän ja tulevaisuuden uutta kulttuuria on kaikille yhteinen tieto ja tekniikka.
Nimen Bulwania alkuperästä en ole aivan varma, mutta aion omia sen joka tapauksessa.
Olisinko kuullut tuon nimen "Bulwania" Kurikan ammattikoulussa 1970-luvun lopulla Justus-yhtyeen vitsikkäältä Ford Transit-mieheltä, rumpali Matti "Mussu" Ylevältä? Niin saattaa asian laita olla, mutta "minkä nuorena varastat, sen vanhana omistat".
Mussu muuten oli jonkinlainen seniori ammattikoulun silloin vielä 2-vuotisella keskikoulupohjaisella elektroniikka-asentajalinjalla. Hän oli jo aiemmin ollut sähköasentajalinjalla, mutta musiikkimiehenä varmaan tunsi enemmän vetoa elektroniikkaan. Viihde-elektroniikkaahan se käytännössä paljolti meidän ei-teollisessa arkipäivän ympäristössämme oli. Lempinimensä Mussu lie saanut siitä että hän oli kova mussuttamaan, eli soittamaan suutansa. Sähköosaston töiden epätavallisen puheliaaseen Oiva-nimiseen opettajaan hän oli jo ehtinyt kehittää melko värikkään historian. Oivalla oli Mussusta selkeät ja varmat mielipiteet. Ja myöskin kääntäen.
