Jostakin takaa aikojen yöstä isät katsovat poikiaan

Edellinen Seuraava

Porin kaupunginkirjaston seinällä kirjallisuuden historian lähellä on oheinen sijoittelun, pintakäsittelyn ja valaistuksen puolesta vaikeasti kuvattava kolmen taulun ryhmä. Se epäilemättä esittää maamme historian suurmiehiä, kotimaisia hengen jättiläisiä. Taulujen järjestys on erilainen kuin tässä, en tiedä onko se merkitsevä jossakin mielessä, esim. kronologisesti. Olen tähän sijoitellut nämä historian merkittävät herrat demokraattisesti ja neutraalisti sukunimien mukaiseen nousevaan aakkosjärjestykseen: Agricola, Gezelius, Rothovius.

Ainoa jonka äkkipäätä heistä paremmin muistan on Mikael Agricola, nimeltään agraarikulttuurin oloinen mies ( latinaksi maanviljelijä on agricola ) jota maamme populaarikulttuurikin muistaa laulussa kiittää kielestä rikkaasta. Muut herrat pitäisi katsoa jostakin tietosanakirjasta. Minulla nimittäin on muutama tietosanakirja koska olen sivistynyt henkilö enkä katso kaikkea netin Wikipediasta kuten kuka tahansa barbaari ja "stuffed-up monkey" eli topattu apina pystyy tekemään.

Asustaan herrat Gezelius ja Rothovius voisi arvata kirkonmiehiksi? Vaikka eihän kirkon asema ole aina ollut sama yhdentekevyys kuin nykyisin. Aiemmin on monille ainoastaan kirkon organisaation piirissä ollut mahdollista toimia mielekkäästi ja hyödyllisesti. Kirkko on tehnyt muutakin kuin ripittänyt katekismusta. No juu, onhan kristillinen kirkko tietysti myös polttanut roviolla elävältä vähäosaisia ja syrjäytyneitä ihmisiä "noitina" ja harjoittanut muuta silmitöntä väkivaltaa, järjettömästi perusteetonta mielivaltaa aitoon virkamiestyyliin.

Taulut epäilemättä ovat tahallaan epäselviltä vaikuttaviksi tehtyjä. Se toki sopii asiayhteyteen. Sieltä historian hämystä ja sukupolvien harsojen takaa nämä hahmot tarkkailevat porilaisia kirjaston asiakkaita, eteerisinä ja lähes epätodellisina. Yksityiskohtainen ja täsmällinen maalaustyyli sinänsä voi parhaiten miellyttää perinteistä ei-modernia (lapsellista?) taiteellista makua, mutta en pane pahakseni vaikka nämä menneisyyden hahmot vaikuttavat kuin kirjaston hyväntahtoisilta haamuilta tai kummituksilta.

Ne ovat enemmänkin arvokkaita kansallisia symboleita kuin epäonnistuneita analyyttisen tarkkoja graafisia kuvauksia. Arvot ovat katsojan silmässä. Taideteoksen ei tarvitse vaikuttaa valokuvan korvikkeelta.

Noh, mitä nuo historiamme suurmiehet sitten näkevät kurkistellessaan haudoistaan nykypäivää sieltä aikojen harsojen takaa? Näyttäytyvätkö modernit suomalaiset ihmiset esi-isillemme pelkkinä höpönassuina, hunsvotteina, kelmeinä, letokäpälinä, hutsuina, hinttareina, toheloina, hihhuleina, tumpeloina, tökkyröinä, pösilöinä, koijareina, puliveivareina, ketkokauloina markkinapelleinä ja luusereina?

Olemmeko pilalle amerikkalaistetun ja omasta syystään itsenäisyytensä menettäneen maan pilalle hemmoteltuja hallintoalamaisia, uusavuttomia virkamiesten sätkynukkeja? Elämänhallintansa menettäneitä munattomia surkimuksia? Valintapaineen puutteessa rappeutuvan geenipoolin uhreja - joskin samalla myös sen vastuunkantajia?

Olemmeko me suomalaiset kuin ohessa kuvattuja venäläisen Viktor Antonovin vanhoja käsinukkeja? Nämä liittyvät kirjaston näyttelyyn joka esittelee minulle sinänsä aivan liian vaikeaselkoista ja korkeakulttuurista aikuisille tarkoitettua nukketeatterioopperaa CROAK. Mainoksista päätelleen varsin värikäs performanssi.

Tuossa nukketeatteriopperassa / musiikkifantasiassa / croakoperassa ei kaiketi käytetä tällaisia pieniä käsinukkeja, vaan huomattavasti isompia nukkeja. Samassa kirjaston näyttelyssä on myös muuta venäläisen taitelijan aiempaa materiaalia, mm. pieniä mustavalkoisia tauluja.

Haluan ilmaista vankan kannatukseni ja peukuttamiseni (peukalo pystyssä) venäläisten ja venäläisen kultturin puolesta. Vaikka osaankin niin kovin huonosti venäjää ja vaikka tuo musiikkifantasia varmaankin on muokattu raflaavaan ja maamme rantaruotsalaista kansanosaa vähemmän pelottavaan suomalaiseen ulkoasuun.

Tunnetusti svenska-talande bättre folk nimittäin pelkää tutkimuksen mukaankin kovasti pahaa Vladimir Putinia ja Venäjän uhkaa. Jos Venäjällä jotakin kielteistä tapahtuu, niin sen täytyy olla Putinin vika ja ehdottomasti hallituksen vehkeilyjä.

Croakoopperaan on kirjaston näyttelyssä oikein juonikin esitettynä pääpiirteittäin. Oopperan musiikki on suomalaista alkuperää. Poikkitaiteellinen produktio, selkeästi. Ihan maailmankantaesitys, wau.

Oma henkilökohtainen taiteellisuuden asteeni vaan ei taida olla riittävän korkea käytännössä osallistua edes katsojana tähän ainutlaatuiseen musiikkifantasiaan.

Mutta se venäläisestä kansasta, palatkaamme kotoisen suomalaisen kansan pariin.

Tai oikeastaan suoraan sanoen mietin tässä tylyn itsekkäästi lähinnä vain omaa henkilökohtaista kohtaloani ja tulevaisuuttani. Sitä kun ei kukaan muu koe edistää, eikä siitä murhetta kanna.

En pysty kantamaan koko suomenniemen sielujen taakkaa, en edes yritä olla mikään yhteiskunnan tukipylväs. Yhteiskunta pottuilee minulle, joten minä pottuilen takaisin.

Niin, yhteiskunta on oikeastaan vain kansalaisten keskinäisen korostuneen kilpailun muoto. Politiikka on kansanryhmille salainen tai verhottu keino kilpailla toisiaan vastaan. Parempi kuin avoin sisällis-sota? Hmmm, ei välttämättä.

Valitettavasti kaikki kansanryhmät eivät tiedosta politiikan merkitystä, vaan heittävät pyyhkeen kehään, eli tarjoavat vastustajalle helpon luovutusvoiton. Byrokraattien ei tarvitse edes käydä kumartamassa mestaruusvyön saadakseen tässä politiikan eli yhteiskuntakamppailulajin nyrkkeilykehässä, koska kaikki maamme puolueet kautta koko ideologisen kirjon kokkari-oikealta ruiskukan sinisestä aina vasemmalle komu-tulipunaiseen tekevät sen heidän puolestaan.

Mutta jääkööt yhteiskunnallinen varjonyrkkeily.

Työllistymissuunnitelman mukaan opiskelun ammattikorkeakoulussa piti oleman ratkaisu vaikean työllistymisen ongelmaan. No sellaista ratkaisuahan siitä ei tullut. Opiskelu ei myöskään ole mikään ratkaisu talouden ongelmiin, ei todellakaan.

Tämä SAMK-hulluus eli katkera kujanjuoksu ei minnekään, pyrkimys ei mihinkään oikeaan maaliin on jatkunut jo yli 4½ vuotta. Tulevana kesänä se saa luvan olla loppu. Olen ärsyyntynyt jo aivan tarpeeksi ja nostanut verenpainettani. Ammattikorkeakoulu ei todellisuudessa ratkaise yhtään mitään. Siitä on kasvanut enemmänkin ongelma kuin mikään ratkaisu.

Uusi oppi, osaaminen ja tieto on edelleen tärkeää aina maailman tappiin saakka, mutta se täytyy hakea aivan muualta, todennäköisesti paljolti omin rahkein ja omin visioin. Oikeihin kouluihin ei luultavasti enää pääse ja vääriin kouluihin ei kannata edes hakea koska ne ovat jokseenkin hyödyttömiä, jopa haitallisia.

Jonkinlainen opinnäytetyö on kaiketi ammattikorkeakoululle tehtävä että pääsee siitä lopullisesti eroon. Kouluhan voi toisaalta vallan hyvin hylätä lopputyön, vaikkapa henkilökohtaisena kostona, olkoon se työ sisällöltään ja laadultaan mitä tahansa, joten tutkinto ja valmistuminen voi siltikin jäädä pelkäksi haaveeksi vaikka raataisin perseeni verille.

Niinpä en enää huoli panostaa "insinöörityöhön" kovinkaan paljon. Kun se kuitenkin voidaan hylätä, niin mitäpä tuon takia erikoisesti hikoilemaan ja migreeniä kantamaan. Itselleni minun ei tarvitse omaa osaamistani osoittaa, enkä koskaan hylkää omaa tulevaisuuttani, mutta koulu on mitä on. En pysty asioihin vaikuttamaan. Eipä se ammattikorkeakoulu ole kovinkaan korkea koulu, eikä siitä paljoa jää "lastenlapsille kiikkustuolissa keinahdellen kertomista" (varsinkaan kun ei ole lapsia).

Joten tämä talvi ja kevät kuluu ilmeisesti tyydyttävän Matte nelosen parissa ja jonkinlaista rimaa hipovaa koulun lopputyötä valmistellen toiminimen puitteissa. Ähäskutti, minullapa kuitenkin on ihan oma toiminimi, sitä ei SAMK pysty kiistämään eikä minulta pois ottamaan. Aiemmin kuvittelin voivani vielä kevätkesällä SAMKissa opiskella ranskaa kurssilla Ranskan perusteet 2, mutta kaikki ranskan kurssit on peruutettu. Koulu haluaa säästää ja se tekee tämän mm. rajoittamalla opiskelijan mahdollisuuksia opiskella. Kieliopinnot eivät enää onnistu SAMK:issa.

Noh, kun pääsen matalatasoisesta ammattikorkeakoulusta eroon ja muutun opiskelijasta tavan työttömäksi niin varmaankin minua odottavat TE-toimiston "asiantuntijat" rankaisutoimenpiteineen, nöyryyttävät haista-paskan haastattelut ja muut sellaiset ihanuudet. Varmaankin minua on rankaistava, koska olen olemassa. Sen TE-toimiston hullun ämmän olenkin jo aiemmin tavannut, ilmeisesti siis alan johtavan paikallisen "asiantuntijan". Työttömiä halutaan syyllistää ja tilastoja halutaan siistiä suomalaiseen virkamiesten näyteikkunayhteiskuntaan paremmin sopiviksi, mutta kansalaisten todellisilla toimeentulon mahdollisuuksilla ei ole niin väliä.

No eipä se haittaa, en ala heille pokkuroimaan, en näe aihetta. Olen paljon viisaampi ihminen kuin niistä TE-toimiston "asiantuntijoista" koskaan pystyy kehkeytymään. Minulla on pikkurillin sormenpäässäkin enemmän asiantuntemusta. Voin tuntea ainoastaan henkistä ylemmyyttä sen huutavan hullun ämmän edessä. Verenpaineeni ei siitä enää nouse. Minä olen paljon enemmän kuin se hullu ämmä pystyy koskaan ymmärtämään. Minun tieni jatkuu. Minä olen "aina" halunnut olla sisällön tuottaja. Olen "aina" halunnut oppia uutta ja kehitellä juttuja. Kulkijan tie ei koskaan lopu.

Byrokratia ei saa minusta niskalenkkiä. Minä pistän lujasti hanttiin. Aivan huoleti voivat Rothoviukset ja muut kansakunnan kaapin päälle nostetut heebot sieltä kaupunginkirjaston seinältä ainakin minun osaltani - ja varmaan monen muunkin - luoda arvioivia ja epäileväisiä katseitaan. Taistelulippu liehuu hurmeisten kenttien yllä. Hallintoalamaiset eivät ole oikeasti alistuneet byrokratian ikeen alla, vaan heillä on kova taistelutahto.

Hakkaa päälle! Verta pakkiin! [Ampukaa vihollista] silimien välliin, silimien välliin! Mutta en tällä siis suinkaan tarkoita etttäkö nimenomaan veli-venäläistä pitäisi ampua ; Venäjä on ystävämme eikä Putin ole oikeasti paha ihminen.



Galleria