| Edellinen | Seuraava |
Joo. Niin se on. Kepeä kirjoittelu täällä vaan jatkuu vaikka luulin/toivoin että se muuttuisi kuivan asialliseksi ja siirtyisi vähitellen tyystin mikrovaltion suurlähetystön sivuille. Ei aina käy niin kuin haaveillaan, mutta kieltämättä tämä eräänlainen päiväkirja on auttanut minua pitämään elämää ojennuksessa.
Keskikesän juhla Juhannus on aivan näillä näppylöillä. Koulun kirjasto on suljettuna heinäkuun, mutta vielä sieltä ehtii rohmuta raflaavaa kirjallisuutta kesän haihatteluihin ja haaveiluun. Kesällä koulun kurssikirjojenkin laina-aika jatkuu heinä- ja elokuun yli aina syyskuun ensimmäiseen päivään saakka, vaikka normaalisti kurssikirjojen laina-aika on vain yksi ainokainen viikko.
Kunnianhimoa meikäläisellä on jo tässä vaiheessa syytä olla. Niinpä en ole ollut turhan vaatimaton lainakirjoja valitessani.
Tosin tuo "Electromagnetics explained" on matemaattisesti hyvin helppo. Sen aion ahmia pikaisesti ja palauttaa vielä ennen koulun kirjaston kesähorrosta.
Vektorianalyysin haamu kummittelee taustalla. En aio vielä tässä vaiheessa kuitenkaan pyrkiä soveltamaan vektorianalyysiä Maxwellin yhtälöiden käsittelyyn. Fiksuille numeerisille menetelmille löytyy muutenkin työmaata yllin-kyllin.
Silti haluan tallentaa aikakirjoihin mainitun kirjasen johdantoluvun pohjalta sikiävän sen mielipiteeni että sähkömagnetismin alueella on hurjan paljon villin hurjia jutskia. Mikroaallot, infrapuna, näkyvä valo, aah-aah-aah. Infrapuna-alueella toimivia tietokoneita tuskin koskaan tulee, mutta kenties valo-alueella toimivan tietsikan voisin vielä nähdä ennenkuin silmäni lopullisesti sammutan kuin Godzilla. Sähkö ei ole niin yksinkertainen asia kuin puun takaa katsoen näyttää.
Itsepalvelulainaus on toiminnassa SAMK:in Vähärauman kirjastossa. Lainaajan ja kirjojen tiedot luetaan viivakoodeista. Lainat voi uusia netissä, nimittäin jos kirjassa ei ole varausta.
Mutta voihan palvelutiskillekin mennä jos haluaa vaikka yrittää iskeä sieltä kirjaston naisen mukaansa. Ikäänkuin se olisi jokin K-kaupan Väiskin lihatiski?
Minulla ei ole sellaisia lihallisia ajatuksia. Lihan himon asemesta olen koettanut rakennella mikrovaltion amcim-sivustolle (Ambasado de Memstara Civito de Insulo de Muelejo) kansalliseeposta espanjan kielellä ja nimenomaan eettisesti kestäville platonisen henkeville periaatteille. Tosin olen pelkkä aloittelija espanjassa, joten sanansa täytyy koettaa asetella taitavasti toivoen että ns. taiteellinen vapaus pelastaa kokonaisuuden.
Taitelijalta ei voi vaatia kaikkien pilkkusääntöjen ja grammatiikan koukeroiden hallintaa. Jos siellä näyttää olevan "virhe", niin oikeasti se on vain taiteellista vapautta! Esimerkiksi jos taiteilija pysäköi autonsa "väärin", niin se on taidetta. Vai kuvitteletteko että taiteilija - abstraktisen näkemyksen guru ja ylipappi - maalaisi taulun väärin tai veistäisi väärän muotoisen patsaan? Se mitä taiteilija tekee, on taidetta. Piste. Taiteelliselta näkökannalta se auto täytyi pysäköidä juuri niin. Jos se nyt sitten ei ole kaikkien ahdasmielisten liikennesääntöjen ja hupsujen määräysten mukaista, niin voi-voi-sentään. Sellaista on elämä.
Valtioni kansalliseepoksen kanssa en pidä mitään kiirettä. Rakentelen sitä vähitellen. Se rakentuu vuoden kalenterin ympärille. Mukana on elementtejä luonnonuskonnosta, tähtitaivaan tähtiä ja tähdistöjä, eläinradan merkit ja korttipakan kortteja. Turha on Elias Lönnrotin röyhistellä rintaansa Kalevalallaan. Meikäpoika pistää pystyyn oman valtionsa kansalliseepoksen ihan suit-sait. Kansalliseepos ei tarvitse sotia ja taisteluita, vaan kestäviä elämänarvoja ja myönteistä asennetta. Lukijaa tulee palkita eikä rankaista. Synnintunto ei ole mielekäs tavoite.
Kansalliseepos on tarkoitettu lähtökohtaisesti Suomen luonnonoloihin. Jos mikrovaltio muuttaa muualle, esim. Etelä-Amerikkaan, niin varmaan täytyy lyödä kansalliseeposkin uusiin puihin. Piankos tuollaisia tekaisee, varsinkin jos kieltä ei tarvitse vaihtaa. Teen korjauksia tekstiin kun havaitsen parantelun aihetta. Sisältö voi siis elää jatkuvasti. Kiveen hakattuja totuuksia ei voi olla.
Vieläkin tärkeämpää on ottaa kesällä oikein aimo spurtti 3D-grafiikassa ja numeerisissa menetelmissä. Harjoitustyönä aion pikapuolin toteuttaa edellä esittelemäni sähköstatiikan demon JavaScript-versiona, mutta VB-toteutukseen nähden hiukan paranneltuna. Tämä tulee siis mikrovaltion suurlähetystön sivuille. Vaikka se on pelkkä sormiharjoitus, problematiikka ei tule hyvin käsitellyksi.
Olen joskus kuvannut "kreikkalaista teatteria" koulun lähellä lammen rannassa. Räiskäistäänpä siitä kuva ennenkuin kesän kasvillisuus peittää paadet. Tuota ei nimittäin pidetä käyttökunnossa kasvillisuutta raivaamalla.
Keväällä kaartuvan katsomon keskellä oleva esiintyjälle varattu paikka oli mielestäni veden peitossa. Ope olisi tarvinnut kumpparit. Pohja on kylläkin mielestäni silti melko kantava.
Kuvan taustalla näkyy osittain koulun ruokalaa. Noita ruokalan lähellä kasvavia mäntyjä olen monasti katsellut ruokaa natustellessani ja yrittänyt arvailla niiden ikää. En ole mikään metsä- tai puuasiantuntija. Voisivatko nuo puut olla peräisin samalta ajalta jolloin koulu on rakennettu, eli 1960-luvun alusta? Luulen kuitenkin että ne voisivat olla suunnilleen minun ikäisiäni. Minulla on puihin ystävälliset suhteet. Olemmehan ikätovereitakin.
Opiskelusta pitäisi varmaan kirjoittaa jotakin. Eihän kaikki ole vimpan päälle kohdallaan, mutta ilman kytkentää työelämään opiskelun yhtälö on joka tapauksessa vaikea. Nopeaa ratkaisua kokonaisuuteen ei ole olemassa, mutta opiskelu kuitenkin on se tie jolla on kuljettava. Jos jotakin joskus on löytyäkseen niin opiskelun kautta se löytyy. Muuta toivoa ei ole.
Jos jotakin yleispätevämpää aiheesta yrittäisi, niin kahden vuoden kokemuksella läsnäolovelvollisuuden vähättely on perusteetonta. Joistakin kursseista ei käytännössä voi selviytyä ilman lähiopetukseen osallistumista. Jälkikäteen suorituksia metsästävään suhtaudutaan osittain erittäin kielteisesti, jonka koen kohtuuttomaksi. Eräiden opettajien asenne on huonosti linjassa koulun virallisten periaatteiden kanssa. Olen kokenut erittäin epäoikeudenmukaiseksi toimintatavan "adding insult on injury". Kyllä tästä silti jollakin tavalla selviytyy. Tavoitteet eivät ole koulunkäynnissä, vaan paljon kauempana. Non scholae, sed vitae.
Enemmän konkretiaa kaipaan. Teorian tulisi kietoutua käytäntöön. Ainakin kahden ekan vuoden insinööriopiskelu koostuu melko irrallisista kursseista jotka eivät välttämättä muodosta sopusointuista kokonaisuutta. Missä on toiminnan jatkuvuus ja arvokas päämäärä? Teknisen tiedon kenttää periaatteessa on käsitelty melko laajalti, mutta syvällisyyttä ja parempaa paneutumista huutaa. Eihän koulunkäynti tokikaan oppimista kokonaan estä, eikä voi rehdisti sanoa että kaikki olisi aivan päin helvettiä, mutta kyllä insinöörikoulutusta mielestäni kehittämäänkin pystyisi. Eräs tärkeä virstanpylväs tietysti on "insinöörityö" eli koulun päättötyö, mutta ihmettelen vaan miten sen pystyisi työelämän ulkopuolella tekemään.
Tekniikan ala on käytännössä varsin laaja, eikä ole realistista kuvitella voivansa oppia se syvällisesti laidasta laitaan. Ajatellaanpa vaan vaikkapa niinkin perusjuttua kuin materiaalit ja metallioppi. Siitä löytyy paremmin tutustuessa vääntöä vaikka mihin lähtöön. Jos sinne kunnolla sukeltaa niin tuskin enää koskaan nousee takaisin pintaan.
Erikoistuminen on välttämätöntä. Syventävät opinnot pystyvät kohdistumaan vain johonkin kapeaan osaan tekniikan koko kenttää. Tiedettä tämä ei ole, mutta silti työsarka on hyvin leveä. Tiede kalskahtaa komealta, mutta käytännössä tiede on aika mitätöntä. Tekniikka se on joka jyrää & jytää, ja näkisin että jopa kone- ja tuotantotekniikka - eli voi kai sanoa että "perinteinen vanhanaikainen insinöörioppi" - jytää ihan sikana. Konkreettista ei voi korvata uudenaikaisilla ihmehärdeilleillä ja tietoteknisillä zydeemeillä. Digitalisaatio on aivan pepusta. Kansa ei tyydy virtuaalimössöön. Kansa vaatii elämänsä takaisin.
Näkisin että ainakin minulle insinöörin oppi aukenee 3D-mallien ja numeeristen menetelmien kautta. Omat ohjelmat tekevät ihmisen onnelliseksi. Bill Gatesin ohjelmat tekevät tyhmäksi ja apaattiseksi. C-ohjelmoijien ikivanha (no, ainakin 30 vuotta vanha) viisaus kertoo että BASIC pehmentää aivot. No joo, leikki leikkinä. Ohjelmoimiseni on toistaiseksi olosuhteiden pakosta lähinnä JavaScriptin käyttöä enkä voi väittää että skriptikielet varsinaisesti edustaisivat ohjelmointiympäristöjen eliittiä. Etuna on että JavaScript toimii kotikoneella selaimessa eikä vaadi palvelinyhteyttä.
Olen ohiajavan bussin ikkunasta katsellen bongannut Porin keskustassa puistokadun päässä minulle entuudestaan tuntemattoman matalahkon kivenmurikan, ilmeisesti eräänlaisen taideteoksen, joten koetanpa kuvata sitä Juhannuksen aikoihin.
|
Rintamakirjeenvaihtajaltamme edellä mainituista lämpömittareista kuvia rintamapalveluksessaan täällä länsirintamalla täydessä taistelun melskeessä. Elämä on sotaa!
Juhannuspäivän aamuna 20.06.2015 Aurinko nousi komeasti sateisen aatton jälkeen. Kellon lähestyessä puolta kahdeksaa kaksi ulko/sisälämpömittariani osoittivat urhoollisesti seuraavat lukemat.
En usko että tuohon enemmänkään näyttävään mittariin olisi Auringon suora säteily osunut, mutta niinpä vaan osoitetuissa ulkolämpötiloissa on kymmenen asteen ero. Todellinen ulkoilman lämpötila lie ollut +15°C huitteilla.
Mittareiden tarkkuuteen sinänsä suhtaudun hiukan skeptisesti. En oikein usko että virhe näyttämässä voisi jäädä ±0.1°C luokkaan. Kolmen numeron tarkkuus lie pelkkää haihattelua. Mutta asteen sisällä sentään uskoisin totuuden olevan. Ja joka tapauksessa nämä lämpömittarit suorittavat rintamapalvelustaan täysin kenttäkelpoisina ja taistelumoraali on korkealla. Verenhimoisia marssilauluja kajauttavat vähän väliä, tappajan ilmeellä, naama julman armottomana kuin petolinnun perse.
Näissä mittareissa on kyllä kellokin, joten näyttöön saisi halutessaan yhtä aikaa esimerkiksi kellonajan ja ulkolämpötilan, mutta ei kaikkia kolmea tietoa samanaikaisesti. Minun on muuten tällä vähäisellä juomisella vaikea uskoa että sisälämpötilassa olisi kesällä jatkuvasti noin suuri ero (0,7°) kolmen metrin matkalla samassa huoneessa vastakkaisilla seinillä. Tosin viileämmäksi indikoitu seinä on ulkoseinä ja lämpimämpi väliseinä, mutta silti.
Juhannuksena eivät kaupunkibussit tunnu kulkevan, mutta keskustassa on jäänyt rästiin paljon kuvattavaa. Niinpä lähden matkaan apostolinkyydillä eli jalkaisin. Vähäraumasta on Porin keskustaan hyvinkin tunnin patikkamatka.
Aurinko näyttäytyi iltapäivällä suhteellisen harvoin, mutta ainakin kävelyilma oli mukavan viileä. Vanhan kinon julkisivu tuli vihdoin kuvattua. Se ei tässä kuvassa kylve houkuttelevasti ilta-auringon kilossa mutta kuva saa kelvata toistaiseksi.
|
Tuossa vanhassa kinossa olen nähnyt ihania elokuvallisia illuusioita joskus 1980-luvulla.
Muistelen että olisin nähnyt juuri tuolla mm. Amadeus-elokuvan joka kertoi säveltäjä Mozartin tarinan. Se teki yleisesti suuren vaikutuksen yleisöön ja kyllä se minullekin toista kulmakarvaa hiukan nostatti. Mozart oli nuorempana melkoinen elostelija Amadeus-elokuvan mukaan.
Matkalla keskikaupungille löysin muuten oheisen melko nuoren "Naapuruuden tammen" vanhan hautausmaan liepeiltä. Siinä on oikein kivinen kyltti asiasta kertomassa. Kuvassa sen taustalla taitaa kukkia syreeni.
Seuraavaksi on käytävä läpi kaikki ne kaupungin keskustan hienot kivenmurikat jotka ovat unohtuneet kuvata aiemmin.
Eteläpuistosta löytyy peräti kaksi minulle entuudestaan tuntematomatonta kivenmöhkälettä. Kai niitä pitäisi oikeastaan puhutella kunnioittavasti taideteoksiksi?
|
Eteläpuistossa sijaitseva, epävirallisesti nimellä "Raumlaise Persreik" nimeämäni ruskea reikä on jo aiemmin esiintynyt jutussa #318.
Jos näille seuraaville "uusille" kiville (en oikeasti tiedä milloin ne tuohon on asetettu) olisi ehdotettava nimiä niin kainosti ja nöyryydellä esittäisin raadin ruodittavaksi ehdotukset "vanha pyykkilauta" ja "pienen kamelin neulansilmä".
Eteläisin matala kivenmurikka näytti ensi silmäyksellä kuin sen pääty olisi malmikiveä, sillä se kiiltelee niin metallimaisesti. Vai olisiko tuo katinkultaa? Kiven päädyssä on myös jonkinlainen vaaleampi juonne. Kiven elämä lie siis ollut hiukan vaihtelevampaa sorttia.
Huomattakoon että veistokseen liittyvä penkki on epäsymmetrinen, toinen pääty on huomattavasti pitempi.
Epäsymmetrisyys ehkä yleensäkin on näissä uudehkoissa puistokadun kiviveistoksissa se niiden oma juttu.
Onkohan kivi oikeasti muodoltaan noin kiilamainen vai onko se vain upotettu maahan toisestaan päästään syvemmälle?
Ehkä tuota ei pyykkilautamaisesta pinnanmuodostaan huolimatta kuitenkaan ole tarkoitettu mattojen pesupaikaksi? Arvaan näin koska vesipiste uupuu.
Nimikilpiä ja signeerauksia en näistä löytänyt. Tuleeko sellaiset ehkä myöhemmin?
|
Se eteläpuiston toinen kiviveistos on tavallaan hiukan monimutkaisempi. Vai pitäisikö sanoa säännöllisempi. Raamatullisesti voisi ehkä ajatella että se olisi neulansilmä josta hyvin pieni kameli voisi päästä läpi?
En tosin ole Raamatun tai (kristillisen) teologian asiantuntija. Tokihan minulla on uskonnollisia käsityksiä mutta ne eivät ole globaaleja eivätkä ne perustu juutalaisten uskonnolle. Käsitykseni ovat omiani ja lokaaleja. En yritä päättää mitään muiden uskonnosta.
Tässä pystyasentoisessa kivessä on kaunis läpireikä joka ei kuitenkaan ole ympyräsymmetrinen eikä pystytasonkaan suhteen symmetrinen.
Veistoksen yksi puoli on kiilloitettu kiiltäväksi. Kiilloitetusta pinnasta näkyy lähes spekulaarinen heijastus.
Kivi on komeaa tummaa tavaraa. Kiilloitettu pinta korostaa kiven omaa erikoista tummaa väriä ja isoja rakeita.
Lohkopinnat ovat myös komean tummia. Sahattu pinta on huomattavasti vaaleampaa.
Veistokseen on varmaankin tahallaan jätetty epäsäännölliset reunat. Sahaamattomilla ja murretuilla sivuilla kiviporan jäljet ovat erisuuntaiset. Veistoksen yläosaan on - kuin piruuttaan - tehty pitkittäinen ura kiviporalla.
Niin, mitä näistä puistokadun kivenmurikoista vielä sanoisi rakentavassa hengessä? Kivilaadut ovat selvästikin kaikissa erilaisia. Selvästikin näiden kanssa on joku nähnyt paljon vaivaa. Ja veronmaksajana on kiitettävä sitä että onhan jokaisen veistoksen luona ainakin tukeva penkki jossa matkalainen voi lepuuttaa väsyneitä koipiaan. En sikäli katso että veroeurot olisivat näissä täysin hukkaan menneet.
|
Komeat porilaiset kivet eivät lopu tähän.
Entisen paloaseman luona on huomattava rivistö säännöllisesti muotoiltuja kivipatsaita.
Tyylillisesti nämä muodostavat melkoisen kontrastin eteläpuiston karuihin veistoksiin nähden.
Niillä on varmaankin jokin tarkempi historiallinen kytkentä, vuosiluvuista päätelleen. En vaan varmuudella tiedä että millainen.
Ehkä noina vuosina on ollut Porissa suuria tulipaloja, mutta kaupunki se vaan on vähitellen kasvanut samaan tapaan kuin kivet kasvavat vasemmalta oikealle?
Veistosten pinnan aaltoileva muoto ehkä vihjaa tulen liekkeihin?
Ainakin vuonna 1801 on Porissa ollut suuri tulipalo.
No joo, onhan paloasema varmaan ollut merkittävä investointi porilaiselle yhteiskunnalle.
Sen verran minäkin paloasioista tiedän että palo on sammutettava oikein. Muuten tulee nuhteita. Väärin sammutettu!
Perinteisesti kuivalla maalla ollaan viisaita silloin kun merellä tapahtuu haveri. Mutta haverista täytyy kuitenkin selviytyä merellä eikä sitä tosiajassa voi tehdä komiteatyönä.
|
Vanhassa paloaseman talossa on näyteikkunassa komea vanha paloruisku mutta ei siitä heijastelevan lasin läpi saa hyvää kuvaa. Tämän takana taitaa olla vanha paloauto.
Kuvittelen että tuossa nykyisten ikkunoiden kohdalla on alunperin ollut isot ovet joiden takana palokalusto oli jemmassa odottamassa huonoja aikoja.
Vanha paloaseman rakennus on peräisin vuodelta 1899. Vaikka lie sitä kylläkin laajennettu sittemmin.
Porin VPK ( eli VapaaPaloKunta ) on siis kuitenkin perustettu jo vuonna 1863.
Juu, onhan se historia tärkeää.
Tai ainakin historiasta on helpompi tehdä monumenttejä kuin tulevaisuudesta.
Olen patikoidessani oppinut kylteistä myös sen että Porin vanha hautausmaa on vihitty käyttöön vuonna 1809.
Porin vanhan hautausmaan varsinainen käyttö päättyi 1880-luvulla.
Porin uudelle isolle Käppärän hautausmaalle hautaaminen alkoi vuonna 1884.
En tiedä minne minut haudataan. Eihän se kylläkään lie kaikkein akuuteimpia ja suurimpia huolenaiheitani. Pitää ensin ansaita se tekniikan tohtorin arvonimi niin kehtaa sitten kuolla hyvällä omallatunnolla.
Tosin kuoleminenkin on nykyisin niin kallista etten tiedä onko enää varaa edes kuolla. Köyhänä joutuu ehkä sinnittelemään elossa vaikka tekisi jo mieli oikaista koipensa haudan lepoon kuuden jalan syvyyteen turpeen alle josta raadonsyöjät eivät ruhoa tavoita.
Tämmöiseen porilaiseen voittopuolisesti kiviseen kuvakavalkaadiin nyt kuitenkin huipentui vuoden 2015 alkupuoli Juhannuksena. Hyvää Jussia kaikille.
