Edellinen | Seuraava |
|
Äyhönjärvi on edellä paljastunut Rauman Kanaalin alkulähteeksi, sikäli kuin klenkkakoipisen sairaslomalaisen sunnuntain iltapäiväkävelyjen tuloksiin on uskomista.
Äyhönjärven ympärillä olevan padon päällä kiertää melko suosittu ulkoilureitti. Tämän valokuvaussession puitteissa lähdemme kulkemaan tuota padon ulkoilureittiä Äyhöjärven eteläosasta ja itälaidasta vastapäivään.
Olen joskus vuosia sitten enemmänkin täällä ulkoillut, mutta viime käynnistä on jo kulunut aikaa.
|
Siellä Äyhönjärven itälaidalla metsänreunassa todellakin on pato joka eristää ilmeisesti paperitehtaalle kulkevan vesikanavan järvestä. Kalliota on selvästikin louhittu tuota vesikanavaa varten. Virtaus järven itälaidan vesikanavassa vaikuttaa aluksi verrattain vilkkaalta. Kanavan ylittää muutamia pieniä siltoja.
Sorapohjaisen ulkoilureitin topografia on aluksi melkoisen vaihteleva, mutta kyllä siellä tapaa järvestä onkijoiden, kävelijöiden ja juoksijoiden ohella myös urheita polkupyöräilijöitä. Sää on aluksi aurinkoinen mutta taivas vetäytyy myöhemmin pilveen. Maisemat ovat melkoisen kuvauksellisia, melkein kuin perinteistä vanhanaikaista suomalaista kansallismaisemaa?
|
Kaiketi on mainittava että tämä on suomalaista - tai ainakin raumalaista - kesää ja luontoa kauneimmillaan.
|
|
Tie on jo tästä eteenpäin tasaisempaa. Sitten vastaan tulee ilmeisesti jonkinlainen paperitehtaan pumppuasema joka nostaa vedenpinnan tasoa kanavassa ja saa aikaan virtauksen haluttuun suuntaan.
Toivottavasti tämä sunnuntai-iltapäivän kuvaussessio ei ole paperitehtaan kylteissä ankarasti kiellettyä asiatonta oleskelua. Hillitsen haluni lukita itseni protestimielessä metalliketjulla ja riippulukolla kiinni paperitehtaan kaiteisiin. Varsinkin koska en kuljettele sellaisia varusesineitä mukanani. Enkä kuitenkaan olisi päässyt iltapäivälehtien lööppeihin innokkaana luonnonsuojelijana ja ympäristöaktiivina.
|
Kulkusuunnassa tämän jälkeen vedenpinta vaikuttaa alemmalta padon toisella puolella.
Pumpuaseman kohdalla ilmeisesti on sulku toiseen suuntaan. Yritän kurkkia pumppuaseman taakse, mutta en oikein saa selvää mistä vesi sitten varsinaisesti tulee Äyhönjärveen.
Tästä eteenpäin vesi on padon takana pölyistä eikä siinä ole havaittavaa virtausta.
Vastaan tulee pari uudehkon tuntuista kanavan ylittävää erikoista siltaa joiden siltarummut ovat suhteellisen korkealla nykyiseen padon takaiseen vedenpinnan tasoon nähden. Liekö tarkoituksena rakentaa kauemmas uusi pumppuasema joka nostaa tässä kanavan vedenpinnan tasoa? En ymmärrä miksi siltarummut muuten pitäisi sijoittaa näin ylös.
|
Sitten tulemmekin jo lähelle Äyhönjärventien laitaa. Siinä aivan tien lähellä täytynee olla yli 100 metriä pitkä rumpu maan alla, rumpu joka yhdistää patoalueen vesien päät toisiinsa.
Vedenpinnan tasoa on Äyhönjärvessä nostettu, kuten voi havaita joistakin järven rantavedessä törröttävistä puiden kannoista. Vedenpinnan nostolle on ainakin se motiivi ettei haluta vesien valuvan järveen läheiseltä kaatopaikalta.
Periaatteessa Rauma saa vetensä Äyhönjärvestä, joskin muistelen että Eurajoeltakin on putkessa Raumalle tuotu vettä. Raumalaiset eivät kuitenkaan missään oloissa halunne juoda kaatopaikan valumavesiä, joten järven pinnankorkeus on hyvä pitää melko ylhäällä.
Tämä Brittein Saarista kertova matkailukirja ei ole kooltaan suuren-suuri, mutta sisältää ihmeen hienoja piirroksia mm. rakennuksista. Ikääkin sillä on vain 5 vuotta, mutta sepä uusiutuukin vuosittain. Kirjaa pokkarin salamalla kuvaavalle vaan erilaiset heijastukset kiiltäväpintaisesta paperista ja niiden välttely ovat ikuinen kirous.
Kieltämättä Enkut on minulle jonkinlainen Satujen Saari jossa olisi hauska elää rikkaana miehenä. Ensin tarvitsisi vain tulla rikkaaksi mieheksi. Hieno linna asunnoksi ja autoksi tietysti Rolls tai Aston Martin. Siinä on vaan niin iso "jos" edessä kun juorotsäkpottikin tuntuu kutistuvan kuin pyy maailmanlopun edellä.
|
Minulle kelpaisi mikä tahansa näistä kesämökiksi.
Huolisin jopa Westminster Abbeyn!
Ei se ole niin nökön nuukaa.
En ole mikään saivaren nylkyri.
Tuhannen ja yhden yön tarinat edustavat hiukan erilaista kuvaa arabimaista kuin mitä nykyisistä uutisista välittyy. Tässä eivät pommit pauku eivätkä otsasuonet turhaan pullistele.
|
Nämä ovat kylläkin mielestäni hiukan sellaisia tuhmia tarinoita, mutta en tiedä onko niihin määritelty mitään alaikärajoja.
Voipa tosin olla että moraalikäsitykseni ovat vanhentuneet. Pelkkä piirretty naisen rintarauhanen ei ole mitään hard-core-pornoa.
Jules Verne on ehdottomasti aina euron sijoituksen arvoinen kirjaston poistokirjahyllyn helmi.
Raumalle on muuten - näin sivumennen mainiten - kirjastoon (tai oikeastaan Kahvila Käpälän eteen) ilmestynyt eräänlainen laari josta voi ottaa kirjan omakseen kunhan pistää tilalle jonkin toisen oman kirjansa. Kirjan voi siis vaihtaa toiseen.
Aiemmin olen tällaisen vastaavan kirjahyllyn havainnut Porissa. Onkohan tämä jonkinlaista reaalikommunismia tai muuta yhteisomistusta? EP:lla olen kuullut vain leikilliseen sävyyn sanottavan "Yhtehööstä se on uskovaasten omaasuus".
Raumalla oli eräs uudehko James Bond -kirja näkyvästi tarjolla tuossa vaihtokirjalaarissa, mutta minulla kun ei ollut heti siihen hätään sopivaa vaihdokkia tarjota sen tilalle niin sinne se jäi vartomaan paremmin varustautuneita kirjastossa vierailijoita.
|
Hiihtämistä olen nuoruudessa oppinut syvästi vihaamaan, vaikka lapsuudessa siihen liittyykin joitakin myönteisiä kokemuksia.
Varusmiespalveluksessa vihasin hiihtämistä erikoisesti. Oikaisin hävyttömästi Hämeenlinnan Ahveniston moottoriradan 8-numeron muotoisen hiihtoladun keskikohdalla kahdesti ja silti olin maalissa aivan naatti ja pyörryin seuraavalla käskynjaolla Suomen kasarmilla. Se oli niitä aikoja kun hiihtäminen vielä oli sotilaan eräs oleellinen liikkumistapa. Nykyaikaisen sotilaan liikkumistapoihinhan ei sellainen korpisoturin perustaito enää lukeudu. Eli toisin sanoen varusmiehet eivät enää hiihdä.
Mutta niinpä vaan ostin oheisen hiihtourheilua käsittelevän vanhan poistokirjan. Lieventävänä asianhaarana on että se käsittelee myös ampumahiihtoa.
Matkailun alalla en ole erikoisesti kunnostautunut, enkä mitenkään voi pitää sitä erikoisen tärkeänä tai hyödyllisenä. Matkailu avartaa korkeintaan joidenkin harvojen lompakkoa.
Ulkomailla olen käynyt vain kerran, keskikoulussa ollessani luokkaretkellä kaupungissa jonka nimi silloin oli Leningrad.
|
Mutta kyllä kai Suomen matkailun historiaa kohtaan on osoitettava jonkin verran kunnioitusta.
Vaikka matkailu tuntuukin varsinkin aluksi olleen lähinnä Itä-Suomen juttu. Tilastojen valossa minun synnyinseutuni Etelä-Pohjanmaa ei ole ollut erikoisemmin suosittua matkailuseutua. Tasaiset viljelyslakeudet ja sikalanhajut eivät ole houkutelleet turisteja? Noh, sisävesiväyläthän toki painottuvat Itä-Suomeen.
Mutta kyllä EP:lläkin jo niinkin varhain kuin 1930-luvulla kyydityksiä eli eräänlaista matkailua on harjoitettu.
Tästä omalta osaltaan todistaa maakunnan oman pojan Antti Tuurin kirja Ikitie joka löytyi Kauppakeskus Potkurin kirjakaupan alennuslaarista hintaan 6 juoroa. En pysty kulkemaan alennuskirjojen ohi pysähtymättä.
Pirkanmaan autoliikenteen vaiheet on kovin Tampere-keskeinen opus, nääs. Se käsittelee minulle - viattomalle 1960-luvun lapselle - hiukan liian vanhoja asioita.
|
Vanhat nokalliset linja-autot ovat väärän ja oudon näköisiä, sillä en ole sellaisen kyydissä muistaakseni koskaan ollut, en ainakaan sen jälkeen kun lähdin Välimäen Kassun ajaman Eero Lumiahon linja-auton kyydissä käymään keskikoulua Jalasjärven kirkonkylässä noin vuonna 1969.
Mutta on siinä jotakin puhuttelevampaakin sisältöä. Kuvamateriaali vaan ei ole kovin korkeatasoista. Tämä on Tampereen seudun joukkohenkilöliikenteen vanhempaa paikallishistoriaa.
Olen muuten vanhojen kirjojen keräilijänä sitä mieltä että kirjan nimeksi ei koskaan saisi pistää Uudet Kuorma-autot tai Nykypäivän maailma tai Elokuva Tänään. Sellainen harhaanjohtaminen pitäisi lailla kieltää. Kirjaa voidaan käyttää kymmeniä vuosia, joten vähintäänkin nimessä täytyisi olla myös vuosiluku jos siinä on tuollainen nykyhetkeen viittaava aikamääre. Tuo nimenomainen "Uudet Kuorma-autot" on vuodelta 1992 eli ikää niille uusille autoille on jo kertynyt yli 20 vuotta.
|
DeAgostinin shakkinappuloiden keräilysarjan numero #24 löytyi ison kaupan lehtihyllystä tiistaina 6. päivä elokuuta.
|
Star Wars -elokuvan tämän figuurin nimi on Nien Nunb ja hän on sullustanilainen. Hän on pukeutunut räväkkään oranssinväriseen asuun ja mielestäni hänellä vaikuttaa olevan vaikeasti luettava pokerinaama. Rasismi lie Star Wars -elokuvissa tuntematon käsite?
Sullustanilainen on toiminut Lando Calrissianin perämiehenä, joten olen kuvannut hänet tummahipiäisen Lando Calrissianin vieressä.
Keräilysarjan ensimmäisen osan kahden viikon kuluttua eli elokuun lopulla ilmestyvä seuraava numero #25 ja pelilaudan 26. nappula pitäisi oleman Kenraali Veers, joka kuuluu mustan puolen henkilöstöresursseihin. Hänen meriitteihinsä lukeutuu ainakin se että hän komensi Imperiumin maajoukkoja Hothin taistelussa.
Vielä sen jälkeen 3 kuukautta, 6 nappulaa ja shakkilauta on täysin miehitetty? Shakkilaudalliselle Star Wars -figuureja tulee hintaa yhteensä yli 300€, joten erikoisen halpaa tämä lysti ei ole.