 |
 |
| Edellinen | Seuraava |
|
Kesän perinteisiin kohokohtiin Raumalla ehdottomasti lukeutuu kohtalaisen tunnettu Mustan Pitsin Yö Pitsiviikon perjantaina.
Tällä kertaa kesällä 2013 Mustan Pitsin markkinaperjantai tosin vaikutti jotenkin aiempaa suppeammalta. Kirjastoonkin pääsi Kanaalin rannasta kulkemaan ilman sen suurempia esteitä kyynerpäätaktiikalta säästyen ja Parpansali vaikutti lähes tyhjältä.
|
Markkinahumua, juoma- ja ruokatarjontaa sekä musiikkiesityksiä ja muutakin ohjelmaa Kanaalin rannassa ja Vanhassa Raumassa kuitenkin riitti tälläkin kertaa.
Iltapäivällä bongasin noin ohimennen Viktor Klimenkon laulamassa venäjäksi Tarvonsaarensillalla kaupungintalon lähellä ihan omassa persoonassaan. Hänen venäjänsä vaan valitettavasti on minulle vielä liian vaikeaa. Tuo Tarvonsaarensillan esityspaikka oli mahdollisesti jotenkin varattu lievähkösti uskonnollissävytteiselle musiikille?
Erilaista musiikkia kaupungilta kuitenkin löytyi jokseenkin laidasta laitaan. Varmaan olisi voinut kierrellä musiikkiesityksestä toiseen aina myöhäiseen pimeään yöhön saakka ja niin olen joskus ennen tehnytkin, paremmissa voimissa ollessani.
|
Ja kyllä sinne Kanaalin itäisen rannan venetsialaisille portaille vaan joku oli tullut ihan vesitse soutuveneellä ja noussut siellä maihin.
Illemmalla totesin että Vähämaansillan kupeeseen saakka oli tultu - mahdollisesti ihan mereltä - vähän tätä isommilla paateilla joista monet kuitenkin luultavasti olisivat mahtuneet menemään melko korkean Vähämaansillan ali vielä hiukan pitemmälle, mutta ei sentään enää puurakenteisen Fyyrinsillan alitse.
Korkeimmillaan - lähinnä joskus syksyllä voimakkailla läntisillä tuulilla - meriveden pinta voi ylettyä jopa lähes Fyyrinsillan kannatinpalkkien alapintaan saakka, mutta kyllä siinä kesällä normaalioloissa on ainakin soutuveneen mentävä alituskorkeus. Korkealla mastolla varustetulle purjeveneelle kaikki nämä Kanaalin sillat toki ovat kovin ongelmallisia.
| ||||||
Sää oli lämmin ja suotuisa. Ensiapu päivysti. Paikalla näkyi useammankin moottoripyöräjengin kuvitettuihin nahkaliiveihin sonnustautuneita vakuuttavan oloisia henkilöitä. Järjestysmiehiä näkyi myös olevan runsaasti ja poliisikin oli läsnä. Olimme kuin herran kukkarossa.
Markkinoilla oli myytävänä monenlaista natusteltavaa karkeista ja makkaraperunoista aina jousiin saakka. Diabeetikolle markkinakatujen kiertäminen ei välttämättä ollut kaikenpuolinen nautinto kiellettyjen houkutusten kiirastulien vaaniessa kaikkialla ympärillä.
|
Lapsille oli Kanaalin rannassa tarjolla mm. kirahvin näköinen iso pomppulinna ja vaaleanpunainen possujuna.
Myyntikojut olivat osittain kaduilla ja kadut sitämyöten osittain ajoneuvoliikenteeltä suljettuja. Liikenteessä ja pysäköinnissä oli poikkeusjärjestelyitä. Paikallisliikenteellä lie ollut kaupungin laita-alueiden innokkaille juhlijoille tarjolla ylimääräisiä vuoroja.
|
Rauman kaupunkijuna on jo jossakin aiemmin ohimennen tullut esiin, mutta kuvattakoon sitä nyt paremmin oikein kunnolla ja ihan tarkoituksella.
Kaupunkijunan veturi on selvästikin vanhan traktorin pohjalle rakennettu. Siinä on takana oikein tenderi polttopuita varten kuten höyryveturissa kuuluu olla. Veturi päästää ilmoille näkyvän savupöllähdyksen käynnistyessään, joka on höyryveturin tapauksessa täysin ymmärrettävää ... No joo, myönnettäköön että diesel-konehan siinä tokikin on eikä tenderille ole varsinaista tarvetta, se on vain koriste.
Vaunuja kaupunkijunassa on kaksi. Vaunut ovat rakenteeltaan mielestäni melko avoimia, mutta ei kai se leppeän mukavilla kesäisillä keleillä haittaa. Junan äänimerkkinä on tunnusmerkillinen piipahdus joka tulee pian kaupungilla kulkijoille tutuksi. Moottorin ääni on myös melko kuuluva. Kaupunkijunan kääntösäde epäilemättä on jonkinlainen, joten tiukimmat neulansilmäkurvit jäänevät sillä ottamatta. En myöskään ihan kylmiltäni yrittäisi peruuttaa tuolla yhdistelmällä.
Illalla Kauppakatua ja Kuninkaankatua muun etupäässä varttuneemman puoleisen yleisön mukana käveleskellessä tuli mieleen miten nuoriso kolmisenkymmentä vuotta sitten kiersi Vanhassa Raumassa autoillaan Runtsaa vastapäivään näitä samoja yksisuuntaisia katuja.
|
Olivatko tässä nyt jalan Runtsaa kiertämässä valveutuneina, aloilleen asettautuneina, elintasossa edenneinä, sosiaalista asemaansa parantaneina, veroa maksavina, perheen perustaneina ja ehkäpä ainakin osittain vihertyneinä keski-ikäisinä kansalaisina ne samat tyypit jotka 1980-luvulla päristelivat hiukan häiritsevästi illat pitkät autoillaan Kauppakatua ja Kuninkaankatua ulkosynnytinrallia ja välillä seisottivat karvanopilla ja Wunderbaumilla varustettua Toyotaansa tai Foordiaan kauppatorilla parkissa? Eikö mikään oikeasti muutu?
Runtsa on enää vain vanha muisto, sillä nuorison iltainen autoralli Vanhassa Raumassa saatiin sitten loppumaan (hataran muistikuvani mukaan viimeistään 1990-luvulla) ja kauppatorille pysäköinti tuli pääsääntöisesti kielletyksi.
|
Markkinatavaran joukossa erikoisesti kiinnitti huomiotani komea joukko näytteillä olleita jousia jotka - näin asiaan sen syvällisemmin perehtymättömästä kadun miestä - vaikuttivat ihan taidokkaasti valmistetuilta. Ovatkohan nuo ihan vastakaarijousia?
Toki tiedostan että tuollaisella vanhanaikaisella jousella ampuminen vaatisi huomattavaa taitoa ja kokemusta. Eikä sellainen tavara varmaankaan ihan ilmaiseksi vaihda omistajaa. Tyhjätaskuna en kehdannut niistä mitään kysellä. Mutta kauriin tuollaisella voisi nuolen kanssa hyvinkin kellistää, ankaran harjoittelun jälkeen.
Olen ollut ymmärtävinäni että Mustan Pitsin Yöhön liittyy hiukan sellainen tuhma sivumerkitys. En tunne naisten pukeutumista yksityiskohtaisesti, mutta mustaa pitsiä naiset ehkä voivat käyttää sellaisissa kriittisissä paikoissa joita yleensä hiukan kainostellen halutaan pitää piilossa. Väitetään että joskus olisi keskiyön aikaan nähty Vanhan Rauman kaduilla kävelevän pelkkiin pitsialusasuihin pukeutuneita neitosia Mustan Pitsin Yössä. Minä en kuitenkaan jaksanut jäädä vaanimaan josko näin olisi nyt tapahtunut, vaan vetäydyin voipuneena yöpuulle hyvissä ajoin.
Lihan himoa moni saattaa tuntea tuollaisena lämpimänä iltana juhliessaan, varsinkin kun tuoretta lihaa on eri muodoissa melko runsaasti kuin K-kaupan Väiskin Lihatiskillä esillä leppeässä heinäkuun illassa.
Minä jäin kuitenkin nyt diabeetikkona kipeän koipeni kanssa ja ehkä erektiohäiriöisenäkin ilman ylenpalttisia lihan iloja ja hekumallisia lihallisia nautintoja. Jouduin tyytymään purkilliseen lihaisaa hernekeittoa. Se maistui kylläkin ihan hyvältä.
Lauantainakin oli markkinahumua kaupungilla vielä osittain jäljellä. Vaikka hiukan "rääppijäisten" tunnelma siinä väkisinkin jo on. Kauppatorilla oli kuitenkin palattu takaisin normaaliin torielämään jota oli kohtalaisen runsaasti. Perjantai-illalla ei kauppatorilla mielestäni nyt niin paljon säpinää ollutkaan.
Näiden JBA-sivujen täytyy käsitellä elämän koko kenttää koska ne eivät ole suostuneet pysyttelemään omalla erityisalueellaan joka on James Bondin Autokokoelma. Niinpä urheilukin täytyy täällä olla edustettuna.
Niin nyrpeästi kuin penkkiurheiluun suhtaudunkin, olen kuitenkin aiemmin mainitun Urheilun Pikku Jättiläisen lisäksi ostanut Rauman kaupunginkirjastosta kolme muuta poistettua vanhaa urheilukirjaa. Luulenpa että nämä ovat varastosta poistettuja, eli eivät ole enää koristaneet lainaajien normaalisti käyttämiä hyllyjä.
|
Periaatteessa vanhin näistä kolmesta on Huippu-urheilun Historia jonka tämä kolmas täydennetty painos tosin on painettu vasta 1956, mutta jonka ensimmäinen painos oli jo vuodelta 1935.
Minulle korkeushypyn ulkojalantyylit ja sisäjalantyylit ovat täyttä hebreaa, mutta ainakin ne tuovat jotakin maustetta ja faktisia yksityiskohtia muuten aika kuivaan urheiluun.
Erikoisesti mieltäni lämmittää se että vanhoissa kirjoissa käytetään estotta neekeriä merkitsevää asiatyylistä ilmausta neekeri.
|
Näistä oikeasti vanhin kirja on peräti viidellä kielellä toimitettu Suomi Urheilee vuodelta 1947.
Kirja sisältää paljon kuvia ja vain lyhyet tekstit, eipä juuri muuta kuin suppeahkot kuvatekstit viidellä kielellä.
Se on ehkä eräänlainen lähinnä ulkomaille suunnattu Suomen urheilun näyteikkuna Helsingin olympialaisten aattona?
Onhan urheilun historia täynnä suuria persoonallisuuksia, vai olisiko tuo liian vahva ilmaisu? Sanotaan sitten vaikka että urheilun historia on täynnä mukavia ja vaikuttavia tarinoita. Tarinoita joita voi kertoa yhä uudelleen ja yhä enemmän korostettuina. Urheilu ei kuitenkaan ole sotaa ja taistelua kokonaan korvannut. Sodastakin on tullut teollisuutta.
|
Suuri Olympiakirja on julkaistu Helsingin vuoden 1952 olympialaisten jälkihumussa ja tämä neljäs painos on vuodelta 1954.
Myönnän kyllä että olympialaisissa on tiettyä juhlallista hohtoa, vaikka tiedänkin että pohjimmiltaan se onkin vain kylmää yritystoimintaa eikä suinkaan mitään kansainvälistä hyväntekeväisyyttä tyyliin Äiti Teresa.
Ja olen periaatteessa suuri tilastojen ystävä. Lapsena sain käsiini jonkun aikataulukirjan joka sisälsi mm. junien aikatauluja ja pidin sitä suurena aarteena. Koin että tuo aikataulukirja sisälsi jotakin syvällistä, arvokasta ja jopa ikuista tietoa, ehkä Raamattuun verrattavaa tai kenties arvokaampaakin koska se sisälsi tarkkoja numeroita. Tuolloin lapsena en vielä ollut tietoinen siitä että jopa junien aikataulut saattavat muuttua, jolloin vanhat aikataulukirjat vanhenevat ja muuttuvat hyödyttömiksi.
Mutta en vieläkään oikein voi ymmärtää mitä yleisempää ratkaisevaa merkitystä voisi olla esim. sillä mahdollisesti todella tiedolla että C.Potter on vuonna 1884 Amerikassa juossut 100 metriä tuolloin ennätyksellisen nopeassa ajassa 11,2 sekuntia. Millä tavalla tuo sinänsä merkittävä teko muuttaa maailmankaikkeutta? Tarkoittaako tuo sitä että kyseinen C.Potter voisi tehdä saman tempun uudelleen vaikkapa tässä ja tänään? Sen nopeamminko sitä matkaa ei voi juosta? Ja jos ei, niin mitä laajempaa merkitystä sillä sitten oli?
Omat vanhat saavutukseni urheilun saralla mahtuvat kämmenelle ja ovat kuntourheilupainotteisia. No sikäli hyvä että eipähän tarvitse hankkia isoa ja kallista palkintokaappia. Tulee halvemmaksi.
Olen kyllä ihan oikeasti juossut useita kymmenen kilometrin lenkkejä jotakin 30 vuotta ja 20 kilogrammaa sitten. Ajoista ei kuitenkaan kannata paljon puhua, ne olivat "kuntoilijan keskitasoa". Pitsiviikolla kauan sitten juostusta pitsihölkästä sai (ostaa?) tuon pitsikuviokoristeisen kuparin värisen mitalin. Porilainen Maimonen oli kova sana hölkkäkisoissa siihen aikaan, Raumallakin. En toki yltänyt lähellekään hänen aikojaan. Ooperin Hölkän järjestäjä taisi olla urheiluseura Kortelan Ryhti. Se Ooperin talo on kai vieläkin 8-tien varressa.
Valtion Rautateiden Rauman yleisurheilukisoissa joskus vuonna 1980 menestyin heikosti. Tarkoitukseni oli oikeastaan osallistua vain pisimmän matkan juoksuun jossa arvelin olevani vahvoilla. Olin tuolloin luultavasti elämäni parhaassa kunnossa juoksijana ja taistelutahto oli kova. En olisi antanut helpolla periksi. Jos esim. 3000 metriä - minulle ei mikään pitkä matka silloin - olisi juostu siellä Otanlahden idyllisellä radalla niin tokkopa vaan olisin kohdannut voittajaani siinä joukossa tuolla matkalla tuona päivänä. Pisin matka jätettiin kuitenkin aikapulassa pois ja kisojen ohjelma oli heitto- sekä hyppypainotteinen. Sadan metrin pyrähdyksessä vain pitkille matkoille treenatut jalkalihakseni toimivat harmittavan hitaasti. Ei lainkaan alkanut tuntua siltä että nyt juostaisiin. Maalissa tuntui että olisin voinut jatkaa oleellisesti samaa vauhtia 400 metriä pitkän radan ympäri vielä ainakin muutamia kierroksia.
Tässä kärsii ehkä mainita että porilainen entinen työtoverini Ikosen Mika on muistaakseni suunnilleen samoihin aikoihin (1980-luvulla) voittanut samalla Rauman Otanlahden radalla Satakunnan piirinmestaruuden sadalla metrillä. Hänen aikaansa en muista.
