Sivuston historia

Tältä sivulta näet sivustossa tapahtuneet muutokset alenevassa aikajärjestyksessä ja pohdintaa jatkokehityksestä.

Tavoitteita

Haluan suunnitella ja rakentaa mm. aurinkokelloja, astrolabin ja tähtitaivasta esittävän armillaaripallon. Tätä päämäärää tavoitellessani väkertelen myös ABC-sivustoa ja koetan tänne keräillä kaikkea sitä mitä matkan varrella tarvitaan.

Sivuston tyyli on täysin toisarvoinen. Täällä ei edes pyritä nättiin ulkonäköön, vaan hyvään ja hyödylliseen asiasisältöön.

Päivityshistoria

Pvm Tapahtuma
   
   
31.12.2012 Vuoden 2012 loppupuoli on täällä ABC-projektissa ollut hiljaiseloa, mutta uskon kehityksen lähtevän kehittymään ihan kybällä kunhan vuosi vaihtuu uusiin lukemiin 2013.
02.06.2012 Aurinkokelloja olen jo kohtalaisesti käsitellyt em. piirtodemoissa ja jonkinlainen ohjelmakin on, mutta astrolabissa en ole vielä päässyt kunnolla liikkeelle. Pientä kohennettavaa toki on kautta linjan.
20.04.2012 Tunnun päässeen vauhtiin 3D-mallien piirtodemojen laadinnassa, mutta täytyynee vielä tiukentaa laatukriteereitä ja suorittaa niiden saneeraus. Pystyn parempaankin.
06.04.2012 Pitkään ja hartaasti aiotun sivuston rakentaminen alkaa tosissaan. Sekaannus on suuri, raavin päätäni.


PÄÄSIVU