<<

30.09.2020

>>

Jutun päiväykselle 30.09.2020 on olemassa vankat perusteet. Kuuskytkax vuotta, eikä suotta (vaikka välillä kylläkin tuntui siltä). Synnyin 30.09.1958, viime vuosituhannen puolella, mutta en vieläkään ole rojahtanut maahan pitkin pituuttaan kuten ohessa kuvattu neuvostoliittolaisten sotilaiden hautausmaan aidan päälle Porin Vähäraumassa myrskyssä kaatunut puu.

Myrskyjä elämässä piisaa mutta jätkä vaan porskuttaa. Toinen ruma esimerkki kuolevaisuudesta on jokin vesilätäkköön arvattavasti auton pyörän alla liiskautunut pieni eläin. Sillä on käpälät ja kaikki. Nuorena nukkunut. En ole elukan lajista varma, mutta saattaisi olla nuori orava?

"Elämä ei ole reilu!", voisi monikin luontokappale huudahtaa viimeisinä sanoinaan. Eihän se elämä reilu ole, mutta minkäs tuolle tekee. Pahimmillaan elämä on täyttä Helvettiä ja sitten lopuksi kuolee. Missä vaiheessa saa tilaisuuden olla kaunis ja rohkea? Missä viipyvät satujen prinssit ja prinsessat?

Itku ei kuitenkaan auta markkinoilla. Jos aikoo olla joskus onnellinen, niin parasta aloittaa nyt heti. Jos et ole kohtuullisen tyytyväinen nyt, et luultavasti ole myöhemminkään. Ikävä juttu.

Varmaan ihmiselo on paljolti täyttä surkeutta ja sairaan järjettömiä ristiriitoja, mutta kaikkea ei millään voi saada. Kannattaa valita. Kannattaa ehkä keskittyä niihin parhaimpiin hetkiin jotka voi saavuttaa. Koko maailmaa ei voi pelastaa, eikä sen murheista kannata suurtakaan migreeniä kantaa. Oman elämänsä ehkä silti voi pelastaa.

Suomalainen työmarkkinatilanne on aivan järjetön. Jos jolla-kulla elämästä täysin vieraantuneella persikkaposkella on halua löytää kielteisiä aspekteja Suomessa, niin kannattaa ehkä perehtyä julkisen ja avoimen sektorin työelämään sekä työttömien arkipäivään. Sosiaalitoimiston ja muiden virkamiesten asiallisuudesta ja ystävällisyydestä voi kysäistä pitkien yksityisten leipäjonojen asiakkailta, koska heillä saattaa olla siitä kaikkein realistisin tieto.

Siltikin vuosi 2020 on hyvä vuosi. Paikalliset arvot vahvistuvat. Globalismi saa turpiinsa. Ihmiset ehkä jopa alkavat ajatella omilla aivoillaan, sen sijaan että luottaisivat poliitikkojen ja virkamiesten epämääräisiin höpinöihin.

Tekniikka on edelleen kova sana. Tekniikka ja tekninen tieto kuuluu kansalle. Kulttuurimme on nimenomaan tekninen kultturi, joten tekniikka on elämämme aineellinen pohja.

Yliopistossa "pieni sähkömoottori" saattaa olla ruma sana, rienausta ja kiroilua, mutta tekniikka nyt vaan on über-tärkeää. Ruma sana kuuluu sanoa niinkuin se on: "sähkömoottori"!

Inhimillinen toiminta paljolti pyörii lisääntymistoiminnon ympärillä, mutta kylmää faktaa on että ihmisiä on jo aivan liikaa. Lapsista ei todellakaan ole pulaa tässä maailmassa. Ihmisiä on liikaa. Luonnonvarat alkavat loppua. Teollisuus pystyisi tuottamaan paljon yli ihmisten tarpeen. Työvoimaa ei tarvita niin paljon.

Kansalaisten toimeentulo automatisoituvassa robottien maailmassa on se problematiikka, johon toivoisi kiinnitettävän huomiota pitemmällä tähtäimellä. Globalismi ei tuo siihen kestävää ratkaisua. Globalismi vain vaikeuttaa meidän tilannettamme.

Nationalismi ja lokalismi voi tarjota ihmiskunnalle paremman huomisen. Kaikkien ei tarvitse olla asioista samaa mieltä. Kaikilla ei tarvitse olla sama uskonto. Ei ole tarpeen taistella monikulttuurisen yhteiskunnan ongelmien kanssa. Koko maailman ongelmia ei kannata kerätä yhteen maahan. Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitäisi olla monikulttuurinen! Monikulttuurisuus merkitsee oman alkuperäisen kulttuurin tuhoutumista.

Pienet kansallisvaltiot ovat paras keksintö koskaan. Vain niissä puitteissa on yhteiskunnallinen osallisuus ja ihmisarvoinen elämä mahdollista. Kaikkea ei todellakaan kannata tehdä Kiinassa. Kulttuuria, osaamista, elämää, ratkaisuja ei kannata ulkoistaa oman maan ulkopuolelle.

Joten tältä terveeltä ja kestävältä pohjalta ponnistamme uuteen parempaan huomiseen.

Notta Homo-Helsinkin Herrat ja Rouvat hirteen!

Mikrovaltio Myllynsaaren hallitsija
Sameli IV "Julkea"



Valikko
Pääsivu