<<

29.10.2019

>>

Syksy on tullut jäädäkseen. Ensimmäinen syysmyrsky on riipinyt enimmät kellastuneet lehdet alas puun oksilta. Puuvilla näyttää 28. päivä lokakuuta jo lähes alastomalta verrattuna kaksi viikkoa aiempaan kuvaan 14.10.2019 joka on tämän saitin Esperanto-jutussa #174.

Säätiedoitukset ovat uhkailleet jopa lumella. Ehdin jo eilen järkkymättömän optimistisella asenteella kirjoittaa, että vielä ei Porissa ole sitä inhottavaa kylmänkosteaa valkoista ainetta kesän jälkeen nähty. Nyt tekstin päiväyksen aamuna on kuitenkin todettava - varovaisen ulos kurkistamisen perästä - että kieltämättä sitä kylmää inhottavaa vaaleaa möhnää hiukkasen on ulkona havaittavissa ja pakkasta on pari astetta. Nimellisesti maassa siis on nyt aamulla lunta ja liukkautta, vaikka aurauskalustoa ei tarvita ja uudenkarheat vuoristokiipeilyyn soveltuvat lumikengät voi jättää myyntipakkaukseen, siis kenellä sellaiset sattuu olemaan.

Hanskakausi on selkeästi jo alkanut. Minä ainakin kaipaan pikku kätösilleni jotakin verhoa kun ulkoilman lämpötila laskee +5°C alapuolelle. Verenkierto käsissä taitaa olla heikohko. Diabetes on kuulemma verisuonisairaus.

En ole hiihtourheilun ystävä. Lumi, yäk! Pimeys on parempi. Sääli vaan ettei täällä Porissa ja Vähärauman kaupunginosassa tule kunnolla pimeää muuten kuin täydellisen sähkökatkon aikana. Tehokas 500 lumenin valotehoinen "tasku"-lamppuni (joka ei kylläkään oikein mahdu normikokoiseen taskuun) uhkaa mennä täällä aivan hukkaan. Onneksi toisinaan pääsee sen avulla pelottelemaan mahtipontisia autoilijoita.

Tämä on opiskelussa tärkeää aikaa. Täytyy vaan koettaa painaa täysillä kesään saakka ja toivoa parasta. Projektityötä ja diplomityötä varten minulla kyllä jo olisi oma idea hautumassa, kunhan saisi luvan sellaisen aloittamiseen. En toki kuvittele saavani työtä miltään toiselta yritykseltä. Työhakemuksiini ei ole vastattu yhtään mitään ainakaan kymmeneen vuoteen, joten eiköhän siitä voine vetää johtopäätöksen sen suhteen missä määrin minulla tavanomaisessa työelämässä voisi olla tulevaisuutta.

Onpa minulla kylläkin oma toiminimi, jolla tosin ei ole mitään todellista taloudellista toimintaa, mutta jonka puitteissa pystyn tekemään opinnäytetyön ja diplomityön. Ne kun täytyy tehdä nimenomaan yritykselle ja oma toiminimi on yritys. Muuten olisikin ihmetyksen sormi hämmästyksen suupielessä ja opintie toivottomasti tukossa.

Katon läpi menevä peiliaurinkokello ja iso astronominen kello on jo tavallaan ideoina tullut testattua korkeakouluympyröissä ja vastaanotto on ollut jokseenkin kautta linjan tyrmäävän kielteinen. Joten koetan edetä jatkossa opiskelun puitteissa tavanomaisemmin ja vähemmän kielteistä huomiota herättävin ideoin. Paitsi sitten kun voitan sen ziljoona € löttöpotin, silloin pistän ranttaliksi, hypin pöydälle, haistatan paskat koko korkeakoululaitokselle ja teen just presiis sitä mitä sattuu huvittamaan, eli juurikin aurinkokelloja ja sen sellaista kiinnostavaa ja motivoivaa.

Koti Etelä-Pohjanmaalla nyt kuitenkin on ulosotossa ja asumiskiellossa, eikä kulkuneuvoa ole, joten jotakin uutta elämän periaatteellista kivijalkaa täytyy koettaa kehitellä uudelta pohjalta. Kunhan se tulee halvaksi, sillä pääomaa ei ole. Kannattaa silti muistaa että rikas sälli on vain sellainen köyhä sälli jolla on rahaa.

Poliitikoille ja virkamiehille epäilyksettä on lottovoitto kun syntynyt on Suomessa, tättä-tättä-tättärättä-tättä, mutta en ole täysin vakuuttunut josko se sellaisenaan minun henkilökohtaiselle persoonalleni vielä olisi riittävä ratkaisu. Toisaalta, muuallekaan ei toistaiseksi pysty muuttamaan.

Vähärauman metsikköön ovat ihmiset ripustaneet linnunpönttöjä, varmaan aivan hyvässä tarkoituksessa. Nyt vaan on silleen että nuo pöntöt ovat aivan liian matalalla.

Linnunpönttö pitäisi mielestäni olla vähintään kolmen metrin korkeudessa maasta. Ilman kunnon tikapuita pitkäkään sälli ei pysty ripustamaan pönttöä sopivalle korkeudelle. Vaarana on että liian matalalle ripustetusta pöntöstä ensimmäiselle lennolleen lähtevä linnunpoikanen ei opi koskaan lentämään. Ei pidä yrittää "ylisuojella" luontokappaleita, se on niille vahingoksi. Liian matalalle ripustettu linnunpönttö pitäisi mielestäni julistaa eläinrääkkäykseksi, sillä se on itse asiassa suurta julmuutta.

Siipien räpyttely on sinänsä linnulle vaistomaista, mutta jos ensimmäinen yritys ei johda tulokseen - pentu ei saa kunnolla ilmaa siipiensä alle - niin vaarana on että elukka ei sitä taitoa opi ja siitä tulee helppoa riistaa esim. pienpedoille. Siitä ei koskaan kehity sitä normaalia aikuista lintua jollaiseksi luontoäiti on sen tarkoittanut. Olenpa jo vuosien varrella tullut täällä Tekunkorven lähistöllä Vähärauman ulkoilureitin varrella havainnoineeksi useampia surkeita maan pinnalla konkkaavia pennuksi jääneitä pikkulintuja. Epäilemättä niiden elämä on pelkkää kauhua, armopaloilla elämistä ja jatkuvaa pelkoa, kun eivät pysty lentämään turvaan.

Sellaista se on elämä yleensäkin. Linnunpoikasen ensimmäinen lentopyrähdys on varmaan sille rankka kokemus. Rankkojen kokemusten kautta se elämä nyt vaan etenee. Täytyy uskaltaa heittäytyä tyhjän päälle ja luottaa siipiensä kantokykyyn. Tiedän että lapsuus, nuoruus ja aikuistuminen voi olla yhtä helvettiä vaikka se ei päälle päin näkyisikään. Ja aika helvettiä voi olla opiskelukin, mutta soromnoo, minkäs tuolle tekee. Tämä nyt vaan on niin helvetillinen maailma. Ota tai jätä.

Hoh-hoijaa, toisinaan tämä elämä on yhtä toivotonta kuin jos yrittäisi saada alkoholin vähittäismyyntiliikkeessä ALKOssa viinapullolle opiskelija-alennusta, mutta päivä kerrallaan. Luulin ennen että suomalaiset korkeakoulut olisivat verrattain vapaamielisiä ja avarakatseisia oppilaitoksia, mutta kokemusteni perusteella - ajatellen mm. aurinkokelloja ja astronomista kelloa - olen nyt vankasti sitä mieltä että korkeakoulut ovat ainakin talouden ja tekniikan osalta käytännössä varsin ahdasmielisiä ja rajoittuneita, varsinaisia akateemisia taliaivoja ja näköalattomia fakki-idiootteja. Opiskelijan etu ei selvästikään ole korkeakoulujen tavoite ja päämäärä.

Poliitikot ja virkamiehet vaikuttavat olevan sitä mieltä että kaikki on hyvin hoidettavissa verotuksen avulla. Olen jyrkästi eri linjoilla. Verot menevät byrokratian tukemiseen. Verorahat menevät niille kirotuille byrokraateille, vihreille ympäristöfasisteille, kansalaisten kiusaamisen tarkoitukseen. Verorahoilla kustannetaan julkisen sektorin turhien sukankuluttajien suojatyöpaikkojen palkat ja muut edut. Verorahoilla maksetaan se turha propaganda jolla valtaapitävät haluavat pönkittää omaa asemaansa. Verorahoilla tuetaan sitä sairasta ilmastohysteriaa jonka livulla koko pienen maan talous voidaan suistaa ahdinkoon. Alas verot.

Noh, mitäpä muuta voi odottaa kun Suomen ainoa virallinen ongelma on työvoimapula. Ei kai sellaisen vaikean poliittisen näköharhan pohjalta voi syntyä parempaa politiikkaa.

Kyllä kansa tietää ja vielä se voittaa. Helsingin herrat hirteen.

Mikrovaltio Myllynsaaren hallitsija
Sameli IV "Julkea"



Valikko
Pääsivu