| << | 04.10.2019 |
>> |
Syksy on selvästikin jo saapunut voimallisine väreineen. Nimipäivä ja 61. syntymäpäivä on vietetty matalalla profiililla opiskelun ohessa, joten voi kai sanoa että henkilökohtaiset juhlat ovat tällä erää ohi. Arkinen aherrus jatkuu. Kahvia silti tarvitaan.
Toivottavasti jäljellä oleva yliopiston lukuvuosi on minulle hyvin kiireistä ja työntäyteistä aikaa. Päinvastainen nimittäin merkitsisi epäonnistumista. Sikäli näillä näkymin resursseja tällaiseen vapaamuotoiseen nettikirjoitteluun oletettavasti liikenee jatkossa verrattain niukalti. Kaikki liikenevät paukut on nyt allokoitava tutkinnon suorittamisen mahdollistamiseen.
Periaatteella ja apinan raivolla. Kaikki tai ei mitään, mutta mieluummin edes jotakin, ihanasti sekaisin, tukka takana ja elämä edessä, ehdottomasti ehkä, rautaa rajalle, silimien välliin, silimien välliin, tulta munille ja verta pakkiin, jalat tukevasti ilmassa. Tuhkatkin pesästä ja viimeisetkin siemenperunat. Kommarit munista hirteen. Mutta täytyyhän ihmisen välillä huilatakin, ettei elämä mene liian pahoin maitohapoille.
Opiskelu on tärkeää valtiomme tulevaisuudelle. Kyllähän kunniallisella valtionpäämiehellä, mahtaisalla generalissimuksella ja tyrnevällä majesteetilla toki täytyisi olla asianmukainen yliopistollinen loppututkinto. Kokoomukselaista sukulaista lainaten: "Ei koirankaan arvoinen jolla ei ole loppututkintoa". Lausunto valaissee hyvin kooomukselaista maailmankuvaa, mutta ei suinkaan minun omaa mielenmaisemaani. Lie syytä selvennyksenä mainita että rinnastus koiraan kumpuaa vanhasta kulttuurista, jossa koira ei suinkaan välttämättä ollut ihmiseen verrattavissa oleva rakas perheenjäsen, vaan ehkä joku surkea kapinen kylärakki.
Aivan oikeasti koen henkilökohtaisesti olevani hyvinkin koiran arvoinen, vieläpä oikein viimeisen päälle hienon rotukoiran, vaikka en diplomi-insinöörin tutkintoa kokoon saisikaan. Koen joka tapauksessa olevani oman elämäni insinööri ja harmaan arjen sankari, iskurityöläinen sekä vuolaana virtaava ajatusten Tonava.
Kokoomukselainen ajatusmaailma on minulle varsinaisesti vieras. Kepulaisuuteenkin olen vetänyt selkeän hajuraon, heti kun pääministeri Vanhanen sälytti koulumurhat urheiluampujien kontolle. Ja Sipilä pisti vielä paremmaksi, joten paluu kepuun on jo pois suljettu. Suomen Keskusta ei selvästikään ole minun puolueeni. Vasemmiston suosima näkemys internationalismista ja korporativismista ei ole minua koskaan miellyttänyt. Kahdella pallilla istuminen ei näytä hyvältä. Tasa-arvo jossa eräät ovat muita tasa-arvoisempia, ei oikein kolahda kohdalleen. Suomessa kannatan Persuja, kuten yhä kasvava joukko järkeviä suomalaisia.
Nykyisin niin perin suositulla ilmastohysterialla ja ilmasto-ahdistuksella ei ole sijaa meidän majatalossamme. Pieni valtio ei millään voi koko hullua maailmaa pelastaa. Ihan sama mitä täällä Suomessakin teemme, sen vaikutus kokonaisuudessa on samaa kertalukua kuin hyttysen pieru Saharan autiomaassa. Globaalin ilmaston kohtalon määräävät suuret ja väkirikkaat maat, emme me. Vastuu on Kiinalla ym. ökyrikkailla. Vaikka me täällä pohjan perillä pidättelisimme hengitystämme toivossa pienentää CO2 -päästöjä, se ei auttaisi globaalia kokonaisuutta. Kiinalainen polttaisi fossiilista hiiltä meidänkin edestämme, iloisesti hihittäen suomalaisten tyhmyyttä ja heikkoutta.
Persujakin tärkeämpää on kuitenkin oman pienen valtiomme tulevaisuus. Ylitsepursuava virkavaltaisuus, yhteiskunnallisen osallisuuden ja toimeentulon puute ovat Suomessa vaikeita käytännöllisiä ongelmia tavallisille kansalaisille. Suomen kirous on kasvava byrokratia ja lisääntyvät byrokraatit, ympäristöfasistit ja muut turhat sukankuluttajat. Meidän oma valtiomme ei kaipaa tärkeileviä virkamiehiä. Kansalaiset ovat tärkeitä, eivät virkamiehet.
Suomessa on odotettavissa taloudellisesti kovat ajat. Suomessa ainoa todellinen ongelma kuulemma on ankara työvoimapula. Kansalaisten toimeentulon ja todellisen yhteiskunnallisen osallisuuden ongelmat eivät ilmeisesti hyväosaisten, poliitikkojen, virkamiesten ja näiden hyvän kaverin, suomalaisen median, näkökannalta ole merkittäviä. Ilmastosumutuksella ja muulla hömpällä & vouhotuksella halutaan peittää todellinen suomalainen ajankohtainen problematiikka, ne tärkeät asiat joille suomalaiset todella pystyisivät tekemään jotakin, jos niin haluaisivat. Vastakohtana toivottomille globaaleille ongelmille, joille emme voi yhtikäs mitään. Ympäristöfasistit, virkamiesten armeija, hävyttömät koronkiskurit, tyhjästä rahastajat, ulosottovirasto ja hallituspoliitikot riemuitsevat. Helppoa rahastusta. Tyhmä suomalainen kansa on heille kuin Jumalan lahja.
Entinen pyykkäri iloitsi siitä että pyykinpesu onnistuu, kunhan on enemmän vettä kuin paskaa. Suomalaisen median strategia ilmeisesti on sellainen, että painetaan tuutista tulemaan niin paljon paskaa kansan silmille, että mikään vesimäärä ei riitä sitä pois pesemään. Kun oikea signaali koetaan ongelmaksi poliittisesti hyväksytyn viher-vasemmistolaisen propagandan kannalta, niin hukutetaan se kohinaan, kansalta kiskotuin verovaroin rahoitetut puppugeneraattorit ja YLE-jammerit vaan ulvomaan.
Mutta kyllä tässä hullussa maailmassa vielä oikeaakin informaatiota tarvitaan. Hyvän ja rehellisen dokumentoinnin tarve on aivan ilmeinen. Koko kansaa voi huiputtaa jonkin aikaa ja joitakin toheloita voi narrata vaikka miten pitkään, mutta siltikään koko kansaa ei pysty naruttamaan äärettömiin, edes Suomessa.
Pienikokoisen Raspberry Pi Zero korttitietokoneen (oheisessa kuvassa) kohtalosta ja mahdollisesta roolista valtiossamme enkelit vielä ovat epätietoisia ja heittävät vaivihkaa arpaa selkänsä takana, kuitenkin kaikkitietävä itsevarma katseensa ulospäin säilyttäen.
En mainosta periaatteessa, mutta ranskalaisperäisillä Bonne Maman hillopurkeilla saattaa myös olla tulevaisuutta valtiossamme. Tosin purkit saisivat olla hiukan isompia. Tarvitsemme paljon hilloa vaikka olemmekin vain pieni valtio. Ja vaikka meillä onkin diabetes.
RPi Zero:n tulevaisuus valtiossamme riippunee paljolti siitä missä määrin onnistumme integroimaan sen osaksi valtiomme infrastruktuuria, eli lähinnä miten onnistun oman langattoman lähiverkon toteuttamisessa. Pienoinen RPi Zero kun ei sisällä langallisen Ethernetin liitintä. Tehoa siinä lie vähemmän mutta ehkä silti riittävästi.
Oheisessa eksemplaarissa on piikkirima juotettuna GPIO-paikkoihin. Siksi se ei suoraan mahdu picamera kameralle tarkoitettuun koteloon. Itse sitä ei olisi aivan helppo juottaa siististi ja pientä tietokonekorttia samalla tuhoamatta. Tjaah, enpä tiedä tarvitsemmeko välttämättä piikkirimaa ja GPIO:ta jos kortissa on kameramoduuli. Tavallista kapeampaan CSI-liittimeen eli kameraa varten tulee sopiva lattakaapeli virallisen kotelon mukana. DSI-liitin ... on vaikea löytää hyvää näyttöä jonka siihen kiinnittäisi. Öööh ... nyt en kylläkään ole aivan varma onko Zero W -versiossa (eli WiFi-versiossa) lainkaan DSI-liitintä.
HDMI-liitin on pienempi kuin normaalissa Raspberry Pi 3:ssa. Ilmeisesti tulee asiaa liitinkauppaan. Miniatyrisointi ehkäpä on ältsin trendikästä, mutta itserakentelijalle se tuottaa monasti lisää harmaita hiussuortuvia.
Meidän oma valtiomme Mueleja Insulo tulee joka tapauksessa selviytymään puhtain paperein ja lippu hulmuten kaikista mahdollisista koettelemuksista mitä kohtalo tiellemme viskaa.
|
Mikrovaltio Myllynsaaren hallitsija
Sameli IV "Julkea" |