<<

20.07.2019

>>

Politiikka on mennyt outoon jamaan Suomessa. Tuolileikkipuolue RKP ei hahmota itseään konservatiiviseksi puolueeksi. Vaikuttaa että perinteisellä vasemisto-oikeisto-asettelulla ei enää ole sellaista merkitystä kuin kylmän sodan aikakaudella. Vasemmistolaisuus tai oikeistolaisuus ei välttämättä enää merkitse tavallisille kadun tallaajille käytännössä mitään. Enemmänkin on kyseessä jako globalisteihin ja lokalisteihin.

Niinpä ajattelin yhdistää perinteisen vasemisto-oikeisto-akselin ja uuden paljon tärkeämmän globalismi-lokalismi-akselin ja sijoittaa Suomen poliittiset puolueet tähän nelikenttään. Alustava tulos ohessa.

Lokalistisia vasemistolaisia ei ilmeisesti ole olemassa. Vasemistopuolueet ovat edelleen internationalistisen roskan läpitunkemia. Persujen kannatuslukemien kannalta hyvä niin, mutta esimerkiksi vasemmistoliitto menettää tuossa suuren mahdollisuuden pitäytyessään perinteellisellä typerällä suomalaista kantaväestöä syrjivällä maailmoja syleilevällä sossulinjalla.

Vaseliinijengi ei voi koskaan oikeasti menestyä demareiden ja vehreiden nöyrinä pikku apulaisina, vaan he jäävät ikuisesti näiden varjoon. Vehreät ovat paljon parempia halailemaan puita sekä polttelemaan epämääräistä ruohoa piipussa ja demari-AY-politrukit tulevat paremmin toimeen kokkareiden kanssa. Vasemmistoliitolle jää vain luu käteen.

Globaaleihin arvoihin kuuluu mm. hurmahenkinen EU-myönteisyys, kritiikitön maahanmuutto-myönteisyys ja kouristuksenomainen ilmastohysteria. Ajattelu on linjalla "Suomen on pelastettava koko maailma", "Suomen kuuluu olla koko EU:n mallioppilas, hikipinko #1", "Suomen on oltava osapuoli kaikissa maailman kriiseissä".

Lokaaleja arvoja ovat perinteiset hyvät suomalaiset arvot. Suomi suomalaisille. Suomalaisten poliitikkojen tulisi ajaa ennenkaikkea Suomen ja suomalaisten asiaa. Suomi ei voi uhrautua koko maailman edestä, varsinkaan kun sellaisella ei ole mitään käytännön merkitystä. Paljonko hyttysen pieru muka Saharan autiomaassa vaikuttaa? Onko suomalaisia enemmän kuin kiinalaisia?

Maailman pelastaminen tuntuu nykyisin olevan se kaikkein tärkein agenda. Sellaisen vaikutelman saa. Keneltä meidän muutaman hassun miljoonan jo entuudestaan kohtuullisen siveellisen suomalaisen sitten pitäisi se maailma pelastaa, tuhansilta miljoonilta kiinalaisiltako? Vaiko 200 miljoonalta jenkiltä? Vaiko 80 miljoonalta saksalaiselta? Mites se oikein olikaan, heiluttaako häntä koiraa vaiko koira häntää?

Noh, jos se maailma nyt kerran on pakko pelastaa, niin pelastetaan sitten. Niinpä päätin minäkin pelastaa maailman. Vieläpä ihan yksin. Sellainen siveyden sipuli minä nyt vaan päätin olla.

Tosin en aikonutkaan pelastaa ihan koko maailmaa. Ja luonnollisestikin ryhdikkäänä persujen kannattajana toimin nimenomaan lokaalin arvopohjan lähtökohdasta.

Kattokaas ny kun meillä on täällä Porin Vähäraumassa sijaitsevassa Tiedepuiston Hubissa eräänlainen paikallinen käpyongelma. Kyseessä on entiselle SAMK:in (nyk. Winnova) ja Pripolin parkkipaikalle rakennettu eräänlainen linja-autojen tai kaupunkibussien asfaltoitu pysähtymispaikka jota mäntypuut reunustavat.

Männyt tiputtelevat loppukesästä aika tavalla vanhoja käpyjä asfaltille. Sitten ihmiset kävelevät niiden käpyjen yli ja autot ajavat käpyjen päälle. Kävyt ovat asfaltilla väärässä paikassa. Siellä on kyllä käyty leikkaamassa nurmea, mutta mitään käpykaartia ei ole käynyt korjaamassa mäntyjen kiusallisia ilkitöitä. Bussia odotellessani olen potkiskellut käpyjä asfaltilta viheralueelle, vaikka eivätpä ne oikein sinnekään kuulu.

Vähärauman metsikössä on myös muurahaispesällä ihmisongelma. Kuten jutusta 17.06.2019 ilmenee, joku muurahaistenvihaaja on runnellut pesää isolla kivellä. Niinpä muurahaisyhteisön tärkeä työ ei ole edennyt mahdollisimman hyvin. Selvästikin pesässä kaivataan lisää materiaalia.

Kansalaisalotteellisuuden ja -tottelemattomuuden nimissä päätin iskeä kahteen ongelmaan yhdellä iskulla. Päätin ojentaa auttavan käteni rakentavassa ja positiivisessa, hyväätarkoittavassa hengessä pienille hyönteisystävillemme. Keräsin bussipysäkiltä pari kassillista käpyjä ja muuta moskaa mitä asfaltille oli kertynyt. Viheralueen kävyt jätin siihen missä olivat.

Paikalla oli pieniä muurahaisia jotka hiukkasen ärsyyntyivät toimistani ja paikalla pyörähtäneen Meri-Porin bussin matkustajat katsoivat minua pitkään, varmaankin mielenterveyteni tilaa väheksyen ja surkutellen, mutta selvisin materiaalin keräämisestä melko hyvin rikkalapion avustuksella. Valkotakkiset miehet eivät tulleet pii-paa-autolla minua hakemaan pehmustettuun pieneen pyöreään huoneeseen pitkähihaisessa pakkopaidassa ja lääketokkurassa rauhoittumaan.

Muurahaispesälle lie matkaa noin puoli kilometriä, joten mukrut eivät ikipäivänä olisi saaneet sitä noin 10 kg massaa siirrettyä pesäänsä. Jos yön yli nukuttuani en ole täysin vakuuttunut tuosta kilomäärästä niin voin viedä vielä lisää tavaraa muotopuolen pesän toiselle puolelle koska se vaikuttaa olevan sieltä pohjoisen puolelta vajaa.

Ajattelin että kävyt ovat hyvää materiaalia muurahaispesään koska niiden sisälle jää paljon tyhjää tilaa jonka mukrut voivat käyttää haluamallaan tavalla. Sitäpaitsi kävyt ovat melko kestävää materiaalia.

Niinpä kaadoin ne 2 kassillista bussipysäkin tarpeetonta moskaa ja käpyjä pesään, mahdollisimman varovasti. Muurahaisuhreja ei kuitenkaan täysin voitu välttää. Muutamaa kymmentä maanpuolustustahdon läpitunkemaa yksilöä jouduin karistelemaan kintuiltani kiipeilemästä hiukkasen kovakouraisesti. Sori vaan, mutta ei voi tehdä munakasta ilman että rikkoo muutaman munan.

Koin tämän velvollisuudekseni Tekunkorven asukkaana. Halusin auttaa 6-jalkaisia ulkoisella tukirangolla varustettuja kitiinikuorisia ystäviä omalla vaatimattomalla työpanoksellani. Halusin korvata muurahaisyhteisölle sen että joku pissapää on heitä kohdellut kaltoin.

Maailmaa tosin ei oikeasti voi pelastaa, mutta paikallisen muurahaispesän ehkä voi. Syksymmällä kun havupuut uusivat neulasiaan ja tiputtelevat vanhat neulaset veke, voisin varmaan avustaa muurahaispesää vielä muutamalla kassillisella hiukan kauempaa kerättyjä havunneulasia. Pesän lähistön polun ne kyllä pystyvät käyttämään hyväkseen melkoisen hyvin.

PS. Ärhäköitä olivat muurahaiset tämän käpykäsittelyn jälkeen. Ovat varmaan pistäneet minut hyönteisten mustalle listalle korkealla ranking-arvolla, julistaneet lainsuojattomaksi, etsintäkuuluttaneet ja luvanneet minusta tapporahan, elävänä tai kuolleena, palkkio esim. 10 lihavaa kirvaa ja pari hyvännäköistä havuneulasta.

Kauhean Käpyäijän päälle kuseminen takuuvarmasti opetetaan siellä jo muurahaisten peruskoulussa.

Eivät muurahais-raukat ymmärrä omaa etuaan. Kävyt tekevät pesästä paljon vahvemman ja kestävämmän, suojaavat hyökkäyksiltä. Olisivat tyytyväisiä. Kiittämättömyys on maailman palkka! Olisivatko ne vihalaiset demareita, vaiko ehkä vihervasemmistoa?

Mikrovaltio Myllynsaaren hallitsija
Sameli IV "Julkea"



Valikko
Pääsivu