<<

22.04.2019

>>

Nyt Pääsiäisen aikaan voi todeta ettei Porinsilta ole oleellisesti muuttunut sitten viime kuvaaman. Se on juurikin siltojen tehtävä, säilyä muuttumattomina. Vankka statiikka on sillalle pääsääntöisesti hieno ja toivottava ominaisuus. Siltojen tulee pysyä visusti paikoillaan ja kantaa kuormansa mukisematta.

Emme nimittäin yleensä tahdo että siltarakenteet erikoisemmin heiluisivat, tanssisivat raflaavan trendikkäästi zumbaa ja chat-chat-chata tai muuten vaan lentelisivät ilmassa. Liikenneturvallisuuden kannalta on myönteistä että sillat vaan jököttävät lujasti ja tylsän luotettavasti paikoillaan, vaikka maailma ympärillä palaisi ja korkeat kirkontornit kaatuisivat.

Näin Pääsiäisen aikaan lie soveliasta esittää Porinsillan kuva toiselta rannalta, pohjoisrannalta kuvattuna, niin että tiilirakenteinen Keski-Porin kirkko näkyy sillan taustalla.

Ovathan kirkot komeita rakennelmia, vaikka en tietenkään olekaan uskonnollinen siinä mielessä kuin evankelisluterilainen valtiokirkko haluaa kansalaisilta edellyttää, ikäänkuin olisimme kaikki samaa yhtenäistä aivotonta massaa.

Punatiilten materiaalia Porissa luulisi löytyvän runsaasti, sillä Porin kaupunki on saven päälle rakennettu.

Kokemäenjoen vedet virtaavat kohti länttä, kuvassa vasemmalta oikealle. Kuvassa näkyy ylävirran puolella siltapaasissa eräänlainen jäänmurtajan vino keula. Arvattavasti ajatuksena on ollut että tällainen vino kärki paremmin murtaa virtaavan veden mukana kulkevaa jääkerrosta ja näin pienentää sillan tukirakenteisiin kohdistuvaa rasitusta. Toisella puolen paasi on jyrkkä koska se on virtauksessa vähemmän rasittuva puoli.

Toinen kuvamme joen pohjoisrannalla punatiilirakenteisessa Puuvillassa sijaitsevan Porin yliopistokeskuksen kolmannesta kerroksesta symboloi matematiikkaa ja erikoisesti lineaarialgebraa.

Pienimmän neliösumman sovite eli PNS-sovite lie lineaarialgebran hyödyllisimpiä tietotaitoja.

Tässä taulutehtävässä on kyseessä yksinkertainen lineaarinen regressio, jota graafisesti havainnollistaa yksi suora viiva joka kulkee mahdollisimman läheltä pienen pistejoukon kaikkia pisteitä. Tälle ongelmanasettelulle on luonteenomaista se että graafisesti havainnollistetut vaakasuuntaiset x-arvot ajatellaan ehdottoman tarkoiksi. Virhe voi olla vain ja ainoastaan x-arvoja vastaavissa pystysuunnan y-arvoissa.

Kun pisteet eivät ole samalla suoralla, niin eihän se yhteinen suora viiva voi kaikkien läpi mennä, mutta tavoite on saada eräänlaisten "virheneliöiden" (ε) pinta-alan summan suuruus minimoitua. Nuo minimoitavat virheneliöt on fiksusti piirretty taululle näkyviin. Vapaalla kädellä tehty piirros on tietenkin vain periaatteellinen, suuntaa-antava ; ei ole tarkoitus että sitä mittailtaisiin millimetrimitalla.

PNS-menetelmään minä toivoni pistän. Lineaarialgebran alkeissa lasketaan pelkästään (itseisarvoltaan) pienillä kokonaisluvuilla. Se voi pistää ryhdikkään ja kunnianhimoisen, tiukan käytännöllisesti orientoituneen insinöörin toivossa rikkaan matemaattisen uskon kovalle koetukselle ja alahuulen turhautuneena väpättämään. Insinöörin maailma ei koostu pelkästään pienistä kokonaisluvuista.

Käytännön laskelmat kun eivät välttämättä ole ihan niin yksinkertaisia. Yhtälöryhmän täydellinen täsmäys helpon kokonaislukulaskennan tapaan ei aina ole mahdollista. Siinäpä juuri tarvitaan PNS-menetelmää joka etsii parhaan mahdollisen ratkaisun tietyn mallin mukaan.

Mallin ei tarvitse kokonaisuutena olla lineaarinen, mutta lineaarialgebralla voi löytää ratkaisun, sillä prosessi jolla kertoimet määritetään on lineaarinen. On silti syytä valita aste maltillisesti, sillä asteluvun kanssa ei pidä mennä liiallisuuksiin. Liian korkea-asteinen malli voi alkaa elää omaa elämäänsä. Kolmannen asteen malli olisi jo mielestäni melko korkea-asteinen. Kolmannen asteen käyrä voi nimittäin taipua kahteen eri suuntaan. Täytyy aina muistaa että mittauksissa on kuitenkin virhettä jonka suuruus on tuntematon. Emme halua mallintaa virhettä, vaan yleistä trendiä.

Toivon vielä joskus pääseväni soveltamaan näitä kirkasotsaisia matemaagillisia perusoppeja aivan todellisiin vaativiin tehtäviin. Toistaiseksi opiskeluaika kuitenkin kuluu erilaisiin sormiharjoituksiin ja peukalonpyörittelyyn.

Kevät, niin. Se on kai pääsääntöisesti toivon ja uuden alun aikaa. Pikkulinnut visertelevät ja karjahtelevat metsikössä. Tsirppy tsirppy tseep tseep. Hormoonit hyrisevät. Pesänrakennus ja limakalvokontakti pyörii visertäjien mielessä ihan 24/7. Talvinen koiranpaska ei enää näy polulla niin selvästi. Siitepölyt valloittavat ilmatilan eikä yksikään hävyttömän hintainen ilmaherruushävittäjä voi asialle yhtikäs mitään. Ilmaherruus kuuluu siitepölylle.

Ainakaan kaikki toivo ei ole mennyttä. Elämässä on kaikesta huolimatta joitakin mahdollisuuksia, ainakin periaatteessa.

Virallinen opiskelu, tjaah, en tiedä johtaako se sinänsä mihinkään hyvään lopputulokseen. Pakollisten kuvioiden läpijuokseminen ja kiireinen peukalonpyörittely tuskin tekee minusta yhtään fiksumpaa.

Yliopistokaan ei voi tarjota sitä mitä varsinaisesti uupuu. Ne valmiiksi tallotut urapolut ehkä sopivat joillekin nuorille joita verenhimoiset yritykset vaanivat ja himoitsevat hyödyntää, mutta kaltaiseni veteraanin ne jättävät aika kylmäksi.

Käytännön toimintamahdollisuudet ovat aivan minimaaliset. Lähdin ohjelmistosuunnittelijana insinöörioppiin hakemaan elämään konkretiaa ja reaalista kouriintuntuvuutta, mutta eipä sitä toistaiseksi ole paljoa käteen jäänyt. Elämän pitäisi olla oikeaa, siinä pitäisi olla jotakin käsin kosketeltavaa. Virtuaalimössö ja digihuijaukset ei paljoa lohduta.

Mitä hyödyn valmiina tarjotuista ratkaisuista, jonkun muun jo tekemästä työstä. Sehän vain tekee minusta tarpeettoman. Se vain haluaa vakuuttaa minut siitä että minulle ei jäänyt jäljelle mitään mahdollisuuksia. "Kaikki on jo tehty." Siinäpä se tekniikan opiskelun dilemma ja ajatuksen umpikuja.

Vaikka haluaisin kylläkin epätoivoisesti löytää tekniikalle ja ihmiskunnalle paremman yhteisen tulevaisuuden. Tekniikka kuuluu elämäään, tekniikka kuuluu ihmisille. Kaikki emme voi omistaa robotteja, mutta toisaalta robotit eivät meidän elämäämme omista. Me ihmiset olemme arvokkaita ja meidän elämällämme on merkitystä. Tekniikan tai sen soveltamisen täytyisi olla pehmeämpää niin että raha ei ratkaise kaikkea. Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin raha ja tekniikka kuuluu ihmiskunnan nykypäivään.

Tunnen itseni yhtä väsyneeksi kuin ohessa kuvattu vanha kivisilta. Kuva ei tee sille täyttä oikeutta. Tämä on vain ohiajavan bussin ikkunasta näpätty otos. Siltaa selvästikin kantaa holvirakenne.

Tuo kunnianarvoisa, käytöstä pois jäänyt, epäilyksettä täyden päivätyön tehnyt silta ansaitsee tulla paremmin kuvatuksi ennenkuin kesäinen kasvillisuus sen peittää näkyvistä. Pitäisi vaan jaksaa erikseen lähteä kävelyretkelle sille suunnalle. Siinä ei ole kevyen liikenteen väylää aivan lähellä, joten parempi kuvaus vaatii eräänlaista sankarimatkailua.

Toivottavasti tämä on vain ohimenevää kevätväsymystä. Pitäisi jaksaa vielä sätkytellä läpi monta kovaa taistelua ennen kesää. Ja nimenomaan terve omanarvontunto ja elämänhalu säilyttäen. Turpiinkin voi tulla, mutta mikäs auttaa. Elämän täytyy jatkua. Kaikkea ei ehdi eikä jaksa tässä tiukassa aikataulussa. Haluan silti arvostaa itseäni ja jatkuvasti pyrkiä kohti parempaa. Tenttitulos ei kuvaa minun ihmisarvoni määrää. Voin edelleen oppia ja kehittyä.

Elämä kuitenkin lopulta voitttaa? Tai noh, lopulta kuolema tietysti voittaa, mutta toistaiseksi tsempataan etiäpäin. Kuollaan sitten kun keritään, nyt ei ole aikaa. Viikatemies varatkoon audienssin sihteeriltäni, tai jotakin. Kyllä meidän oma valtiomme vielä saa aikaan yhtä ja toista. Kamppailemme sinnikkäästi eteenpäin elämän virrassa. Uhmakkaalla asenteella kohtaamme kaikki tiellemme poikkiteloin asettuvat pahantahtoiset esteet ja näytämme niille hurjan luontomme. Siunakkaa ittennä!

Mikrovaltio Myllynsaaren hallitsija
Sameli IV "Julkea"



Valikko
Pääsivu