<<

02.02.2019

>>

Vuosikin on ehtinyt jo vaihtua uusiin lukemiin 2019 sitten viime kirjoitteleman. Esperanto-juttujen puolella koetan pitää yllä hiukan tiiviimpää tahtia ja teknisesti asiapitoisempaa linjaa, mutta virallinen opiskelu vie suurimman osan ajastani ja energiastani. Hyvä niin. Jokseenkin kaikki muu paitsi opiskelu on turhaa. Aina tämä työttömyyden hakkaa. Työttömyys olisi todennnäköisesti opiskelun ainoa todellinen vaihtoehto Suomessa, tässä ns. "työvoimapulan" luvatussa maassa.

Lunta alkaa jo olla enemmän kuin lääkäri määrää, kuten ilmenee oheisesta Kokemäenjoen ylittävältä Porinsillalta otetusta kuvasta, taustalla pohjoisen suunnalla Porin yliopistokeskus, jossa opiskelen automaatiotekniikan diplomi-insinööriksi. Sitä nimitetään yleisesti myös Porin Puuvillaksi, siellä aiemmin toimineen kangastehtaan mukaisesti. Fasaadin takana on myös merkittävä kauppakeskus.

Jotkut äärimäisen vetreät taiteelliset persoonat ovat asetelleet tiekarhun irroittelemia lumi/jää-laattoja sillan kaiteelle lumeen pystyyn valtavia määriä. Ja siis nämä ei ole voineet olla mitään aivan pikkuipanoita. Huomattavaa kiipeilytaitoakin on vaadittu liukkailla Krupp-teräspalkeilla tämän merkittävän tilataideteoksen toteuttamisessa, sillä säännöllisesti asetellut lumimöhkäleet ulottuvat korkeammalle kuin mihin kukaan naisesta syntynyt yltää suoraan sillan kannelta.

Siis melkoinen sankarityö tämän uusavuttoman pullamössö- ja sohvaperuna-yhteiskunnan olosuhteissa kaikenkaikkiaan. Tämä urotyö ja jäntevä performanssi palautti uskoni ihmiseen. Tämä jos mikä todistaa että meillä porilaisella ihmiskunnalla on vielä toivoa. Muurahaiset joutuvat edelleen odottelemaan omaa valtakauttaan meidän varjossamme.

Alkuperäinen opinahjoni Tampereen teknillinen yliopisto on tällä välin yhdistynyt uuteen tamperelaiseen yliopistoon ja lakannut itse virallisesti olemasta. Opiskelu Porissa jatkuu kuitenkin toistaiseksi oleellisesti entisellään. Sähköpostiosoite ja kirjautuminen järjestelmiin ovat muuttuneet, mutta en ole kohdannut kovin suuria käytön estäviä ongelmia tietojärjestelmissä. Isommat muutokset lie lykätty kesän yli syksyyn jolloin alkaa uusi lukuvuosi.

Hiukan hassua on että yliopistokeskuksen kirjastossa täytyi kirjautua TTY:lle varatulle koneelle uusilla TUNI-tunnuksilla tulostaakseen USB-muistitikulta PDF-tiedoston kirjaston SecurePrint-tulostimelle ja sitten kirjautua vanhoilla TTY-tunnuksilla ko. monitoimilaitteelle saadaakseen tiedot paperille. Mutta kyllä sellaisen vaivan vielä sietää. ( Tosin sittemmin järjestelmän toiminta on muuttunut siten että kirjaston koneelta tulostaminen uusilla tunnuksilla ei toimi, vaan on sisäänkirjautumisessa käytettävä vanhoja tunnuksia )

Nyt talvella harjoittelen ahkerasti englantia kahdella kurssilla. Yksi kurssi English Communication Skills kuuluu tutkinnon pakolliseen ohjelmaan ja toinen Intercultural Communication on vapaaehtoinen valintani. Opiskelijat näillä kursseilla ovat paljolti ranskalaisia vaihto-opiskelijoita, muutama neekerikin mukana. Nämä eivät siis suinkaan ole mitään talouspakolaisia tai asyylioikeuden hakijoita, vaan aivan kunniallisia ulkomaisia yliopiston opiskelijoita.

En sinänsä kovasti sympatiseeraa suomalaisen kulttuurin amerikkalaistamista ja globaalia englantia. Esperanto olisi todellinen kulttuurineutraali kansainvälinen kieli. Kommunikointi kuitenkin epäilemättä on oleellinen taito myös eri kulttuurien välillä. En ota kantaa siihen tulisiko kommunikoinnin olla puhdasta faktaa, kohteliaisuuksia vaiko solvauksia, mutta sanoman oikea ymmärtäminen on tärkeää.

Kulttuurien välistä kommunikointia harjoitellessa olen tullut ajatelleeksi etten oikeastaan enää tiedä mitä suomalainen kulttuuri on. Vielä 40 vuotta sitten luulin tuntevani suomalaisuuden. Kotiseutuni suomalaisuuskin lie sittemmin muuttunut aika tavalla. Nykyaikainen suomalaisuus tuntuu jakautuvan moniin eri alakulttuureihin, toisistaan eristyneisiin eriseuraisiin kupliin. Olemme Suomessa ilmeisesti matkalla yhä jyrkkärajaisempaan luokkayhteiskuntaan. Yhtenäiskulttuurin päivät ovat peruuttamatttomasti jääneet taa.

Juu, minkäs tuolle tekee. En usko että tulevaisuuteen suuremmassa mittakaavassa pystyisi vaikuttamaan. Isolla tulevaisuudella on omat väistämättömät kulku-uransa. Turha on potkia tutkainta vastaan. Ajopuuteoria taitaa käytännössä olla se paras teoria. Ja viidakon laki on ainoa varsinainen laki.

Meidän omassa valtiossamme kulttuurien välistä kuilua ei toistaiseksi kaikeksi onneksi pääse muodostumaan, koska valtion väkiluku on vain 1, paitsi siinä ei-toivottavassa tapauksessa että jos olen itse jakautunut persoonallisuus, eli jakomielitautinen, useampia persoonia samassa ruumiissa, skitso? Hullulta ei kai kannattaisi kysyä onko tämä hullu, mutta mielestäni olen (ollut) korkeintaan neurootikko, eli en kovin vakava psykiatrinen tapaus, ympäristölle jokseenkin vaaraton.

Teoreettisen tiedon lisäksi kaivataan kipeästi käytännön kokemusta. Nukkekodin tietokoneistettu sähköjärjestelmä saattaisi hyvinkin olla sopiva vakava yksityinen insinöörihenkinen harjoitustyö? Siinä voisi kokeilla mm. hissijärjestelmässä erilaisia pieniä sähkömoottoreita ja sopivaa elektronista tai sähkömekaanista rekvisiittaa. Katu-uskottavuuteni säilyttämiseksi haluan kuitenkin voimakkaasti korostaa että mitään nukkekodin huonekaluja minulla ei ole, enkä todellakaan leiki nukeilla!

Mittavampien projektien puutteessa älynukkekoti tarjoaa merkittäviä sovellusmahdollisuuksia mm. pienille askelmoottoreille, servoille ja antureille. Motorisoidut ikkunat, (liuku)ovet, automaattisesti liikkuvat ikkunaverhot ja pimennysverhot, PWM-signaalilla säädettävä valaistus, tuuletus, nuken tekstiilien pesukone ilman vettä, valvonta- ja turvajärjestelmä yms. Älynukkekodissa voisi olla LCD-näyttö, lämpötilan, kosteuden, ilmanpaineen, magneettikentän, valoisuuden jne. mittausta. Yksi seinä täytyy tietysti olla auki kuten nukkekodeissa yleensäkin. Nukkekodissa ei kuitenkaan yleensä tuule, eikä sinne kannata rakentaa oikeaa lämmitystä, toimivaa tulisijaa tai vesi- ja viemärijärjestelmää. Aurinkokaan nukkekodin katolle tokkopa vaan paistaa, joten aurinkosähkön mahdollisuudet jäänevät niukoiksi. Nukkekodin tuskin on tarkoitus liikkua joten GPS-paikannuksen, kallistuksen, liikkeen ja kiihtyvyyden anturoinnin näkymät ovat vähäisiä. Älynukkekoti ei ole mobile-laite.

En pyri tällä rakentelulla saamaan aikaan mitään positiivista taloudellista tulosta, koska tiedän että loppumattoman ahne ULOSOTTO väijyy ja vaanii minun tekemisiäni. Joulun alla jopa perustoimeentulonikin muitta mutkitta ulosmitattiin, mukaanlukien välttämättömään diabetes-lääkitykseen tarvittava raha, eikä asia kiinnostanut KELAa sen paremmin kuin kaupungin sosiaalitointakaan. Niinpä en saanut Jouluksi edes lääkärin määräämiä reseptilääkkeitä. Laki velvoittaa viranomaisia noudattamaan hyvää hallintotapaa. Sosiaalitoimistolla oli harkintavalta viimeisenä mahdollisena avun tarjoajana, eikä viranomaisen harkinta tietenkään voi merkitä mitään mielivaltaa tai henkilökohtaista kostoa, vaan kyse on juurikin viranomaiselta edellytettävästä hyvästä hallintotavasta. Harkintavallan mukana tulee myös vastuu.

Viranomaisen tulisi virkavelvollisuuksiaan hoitaessaan olla objektiivinen ja oikeudenmukainen. Virkamiehet voivat kuitenkin nähtävästi käytännössä tehdä aivan mitä tahansa rötöksiä ja selvitä niistä pelkällä olankohautuksella. Korppi ei korpin silmää noki. Aluehallintovirasto ei näe mitään aihetta reagoida tapahtuneeseen valitukseni johdosta. Suomalainen virkamies ei vaan voi olla väärässä. Rikosilmoituksen johdosta poliisi julisti asian salaiseksi ja epäilemättä ns. painaa sitä villaisella sekä vaivihkaa loppuarkistoi Ö-mappiin tai järjestää kuljetuksen ongelmajätelaitokselle. Niin se on että - muinaisen etelä-pohjalaisen nuijasoturi Jaakko Ilkan sanoin - "ei oikeutta maassa saa, ken sit' ei itse hanki!" Suomalaiset virkamiehet ovat täysin epäasiallisia ja epäluotettavia.

Näillä asetuksilla kuitenkin jatketaan, kuin mummo lumessa, niin kauan kuin jalka nousee. Kun tälle insinöörin opintielle lähdin Winnovan Rauman Kaivopuiston kaima Gröönruussin metallialan erikoistumisen (3D-mallinnusohjelman SolidWorks-) kurssilta kesällä 2013, paikalliset vääräleuat, stand up -koomikot ja muut jäynäjärvet siellä entisellä "Lönkän" eli Lönnströmin konepajalla pilkaten epäilivät että palaan piankin Porista maitojunalla takaisin, häpeissään häntä koipien välissä surkeasti uikuttaen kuin piesty koira ikään.

Hah! Mutta ei, en tule maitojunalla takaisin. En ole mikään "maito", vaan olen vähintäänkin vaarinkalja tai ehkä jopa vahva sahti tai kipakka kilju. Jos oikein hyvin sattuu, niin pitemmän päälle minusta saattaa kehkeytyä vaikkapa ältsin trendikäs ja raflaava limuviina, estottoman markkinahenkinen, fiksu ja filmaattinen.

Mikrovaltio Myllynsaaren hallitsija
Sameli IV "Julkea"



Valikko
Pääsivu