Alavallin koulun remontti vuonna 1971

Radikaalein muutos sitten vuoden 1956 uudistuksen koululla tapahtui vuonna 1971, jolloin yläkoulurakennuksessa suoritettiin perusteellinen remontti. Remontin aikana »koulunmäellä» ei voitu käydä koulua.

Koulunkäyntiä Ahjolassa

Kaksi ensimmäistä luokkaa Ahjolassa 1971 Nuorisoseurantalo Ahjola kesällä 1995

Koulun remontin aikana vuonna 1971 koulua Alavallissa käytiin kylän nuorisoseurantalolla. Vuonna 1933 rakennettu nuorisoseurantalo Ahjola sijaitsee Alavallin keskustassa, alle kilometrin etäisyydellä koululta. Koulutoiminnan edellytykset eivät ehkä siellä olleet mahdollisimman hyvät.

Myös alaluokat kävivät koulua Ahjolassa, vaikka koulun remontti ei varsinaisesti koskenutkaan alakoulurakennusta. Oheisessa kuvassa koulun ensimmäisten luokkien oppilaat opettajansa Aini Paavolan kanssa luokkakuvassa Ahjolassa 1971.


Koulun remontti

Yläkoulurakennuksessa alkoi perusteellinen remontti talvella 1971, tammikuusta alkaen. Alakoulurakennusta remontti ei koskenut. Alavallin sivukirjasto siirtyi kansliasta alakoulurakennukseen, entiseen keittolaan - ilmeisesti jo hiukan ennen varsinaista remonttia, jossa koulun kanslia kokonaan hävisi.

Yläkoulurakennuksen pohjapiirros muuttui jonkin verran. Joitakin väliseiniä tehtiin uusia. Itäpäädyn isompi asunto poistui. Sen tilalle tuli koulun uusi keittola ja uusi voimistelusali. Vanhan asunnon ulko-ovi oli uuden keittolan kohdalla. Remontin jälkeen rakennuksessa oli kuitenkin yksi ulko-ovi vähemmän, sillä keittolalle ei sallittu omaa ulko-ovea. Tarvetta olisi kyllä ollut, sillä koulun normaaliin toimintaan liittyvä suurin päivittäinen tavaravirta koski varmaankin juuri keittolaa.

Ennen remonttia pystyi yläkoulurakennuksessa kulkemaan sisäkautta rakennuksen päästä päähän. Itäpäädyn asunnosta pääsi oven kautta kansliaan (jossa oli kirjasto), sieltä koulun puolelle voimistelusaliin ja edelleen eteisen, sekä »tyttöjen eteisen» kautta länsipäädyn asuntoon. Säännökset olivat kuitenkin muuttuneet. Asunnon ja koulun välillä ei saanut enää olla ovea ja niinpä länsipäädyn asunnon ja koulun välinen ovi tukittiin remontissa.

Ennen remonttia olivat koulun lattiat olleet maalattua puuta. Sitä voi puhdistaa myös kuuraamalla, johon käsittääkseni kuuluu kostealla hiekalla hankaaminen - melko rankka mutta ajoittain ehkä tarpeellinen puhdistusmenetelmä. Ennen remonttia koulun lattiat (ja myös luokkien taulut) oli tapana joskus maalata kesällä, jonka jälkeen ne taas olivat kuin uusia. Asunnon puolella oli myös korkkimattoa lattiassa. Remontin jälkeen useimpien huoneiden lattioita peitti muovimatto, jota ei varmaankaan kuurattu.

Remontissa yläkoulun valkoinen väri vaihtui kirkkaan keltaiseen. Puulämmityksen tilalle tuli öljykeskuslämmitys ja rakennukseen saatiin myös lämmin vesi. Kattokorkeudet olivat yläkoulurakennuksessa olleet huimaavan suuria puulämmityksen aikakaudella. Remontissa rakennuksen sisäkattojen korkeutta laskettiin. Samalla siirryttiin myös käyttämään matalampia ikkunoita. Vanhat jykevät lämmitysmuurit luonnollisesti poistettiin yläkoulurakennuksesta remontin yhteydessä. Savupiippuja ei enää siinä määrin tarvittu, joten vanhoja savuhormeja varmaankin purettiin, ainakin rakennuksen itäpäästä.

Myös yläkoulurakennuksen sähköjohdot uusittiin remontissa. Ennen remonttia sähkö ilmeisesti tuli sisään koulurakennuksen etelän puoleisen sivun keskeltä, yläluokan seinän läpi. Yläluokassa oli myös koulun sähkömittari. Remontin jälkeen koulun sähkömittarin paikka oli pitkässä eteisessä pihan puolella olevassa komerossa.

Remontissa poistuivat myös rakennuksen itäpäädyn asunnosta vintille johtaneet portaat. Ainoat portaat yläkertaan jäivät läntisessä päädyssä olevaan asuntoon. Yläkerta oli periaatteessa ollut aiemmin jaettu kahtia väliseinällä, joka ilmeisesti on koulun alkuperäisen vuodelta 1910 peräisin olevan osan ja vuoden 1920 uudemman osan välinen raja. Tähän väliseinään - oikeastaan vanhaan vuoden 1910 pärekattoon - puhkaistiin remontissa kulkuaukko. Mutta minäpäs tiedän että kyseisessä väliseinässä on jo ainakin 1960-luvun puolivälissä ollut miehen mentävä aukko! En uskalla edes kuvitella mitä mahdollisuuksia tällainen on tarjonnut ;-)

Remontin jälkeen koululla pidettiin huutokauppa, jossa myytiin remontissa tarpeettomaksi käynyttä tavaraa, mm. rakennuksesta purettuja vanhoja lämmitysmuureja, ovia ja ikkunoita. Yläkoulun ovet ja ikkunat uusittiin remontissa.

Alavallin koulun historian aloitussivulle