Yläkoulurakennus - pohjapiirroksia

Ennen vuoden 1971 remonttia

Suunnilleen tällainen lienee yläkoulurakennus ollut vuosina 1956 - 1970. Rakennuksen länsipään huoneet on rakennettu 1920. Vuonna 1956 on rakennettu asuntoihin sisävessat. Koulun kuisti on ilmeisesti tehty umpinaiseksi samassa yhteydessä. Yläluokan ja eteisen välinen ovi lienee myös tehty tällöin. Vuoden 1971 remontissa varsinkin rakennuksen itäpään pohjaratkaisu muuttui paljon.

Rakennuksen molemmissa päädyissä oli asunto. Varsinainen koulu on keskellä. Melkein jokaisessa huoneessa oli muuri lämmitystä varten, mutta näitä ei ole piirrokseen merkitty.

Erikoisuutena voidaan mainita itäpäädyn asunnossa ollut - talvella viileän puoleinen - välieteinen, josta johti ovet kuistille, keittiöön, vintille, kellariin, vessaan ja kansliaan (jossa oli kirjasto).

Koulun varsinainen eteinen oli pienehkö läpikulkutila. Tyttöjen eteinen oli varattu tyttöjen ulkovaatteille ja kengille. Kaikki olivat tietysti tasa-arvoisia, mutta tytöt olivat ilmeisesti vielä hiukan poikia tasa-arvoisempia...

Minulla on sitkeä mielikuva siitä että yläluokassa olisi ollut komero kuvaan merkityllä paikalla, mutta saatan tässä olla väärässä - »oppositio» kiistää komeron olemassaolon.

Itäpäädyn asunnossa oli oma kellari. Tämä ei remontissa hävinnyt minnekään. Sen yläpuolella oli remontin jälkeen uusi keittola ja se toimi täten sittemmin keittolan kellarina.

Koulu vuoden 1971 remontin jälkeen

Toimistoksi merkitty tila oli remontin jälkeen voimistelutarvikkeiden varasto ja tuli toimistokäyttöön vasta myöhemmin. Toimiston ikkuna ja keittolaan johtava ovi on tehty vasta vuoden 1971 remontin jälkeen.

Luokkien sijoittelu vastaa vuoden 1972/1973 tilannetta.


Kaikki näillä sivuilla esitetyt pohjapiirrokset ovat ulkomuistista laatimiani vaatimattomia hahmotelmia Alavallin entisen koulun rakennuksista. Ne eivät ole ammattimiehen tekemiä. Piirrokset eivät perustu rakennusten todellisiin mittoihin, joten mittasuhteet eivät ole oikein! Ikkunoiden leveydet, ovien paikat ja ovien aukeamissuunnat ym. yksityiskohdat voivat olla virheellisiä. Tarkoitukseni on ollut vain esittää suurinpiirtein rakennusten huoneiden keskinäinen sijainti ja mahdolliset kulkureitit.


Myöhäisempiä muutoksia

Yläkoulurakennus on muuttunut vuoden 1971 remontin jälkeenkin. Erikoisesti koulun avara eteinen on kokenut muuutoksia, sillä tähän tilaan on rakennettu uusia huoneita. Siellä on nykyisin mm. sähkölämmitteinen sauna. Eteisen kattoa on laskettu ja putket on vedetty välikaton sisään.

Keittolasta lienee nyt ovi myös entiseen voimistelusaliin.

Asunnosta vintille johtaneiden portaiden paikalle on rakennettu pesutila. Vintin rappuset ovat ilmeisesti nyt jossakin entisen koulun puolella?

Yläkoulurakennuksen itäpäädyssä on kesällä 2003 ollut rakenteilla toinen sisäänkäynti toimiston kohdalla.

Alavallin koulun historian aloitussivulle