Alavallin koulun opettajia

Alavallin koululla ovat opettajana toimineet ainakin seuraavat henkilöt
  • A
    • Aittokallio Kerttu (englanti)
    • Anttila Asko
    • Aro Jorma
    • Autio Anna
  • H
    • Haapala Anna
    • Hatanpää Hedvig
    • Hinssa Raili
  • J
    • Järvilehto Kaisli
  • K
    • Kallio Seppo
    • Kalliokoski Armi (myöh. Petäys, Peltola)
    • Kinnunen Hilma
    • Korpi-Kokko Leila
    • Koskela Matti
    • Koskinen Hulda
    • Kuisma Kyllikki (myöh. Ijäs)
    • Kuoppala Maria
  • L
    • Leppäkoski Pirkko
    • Levä Anna
    • Levä Kaarlo
    • Levä Maria
    • Luhtanen Kari
    • Luukkonen Brynolf
  • M
    • Marttila Martti
    • Mäenpää Pauli
  • N
    • Nuortama Kyllikki
  • O
    • Ollila Sylvi
  • P
    • Paasivirta Kerttu
    • Paavola Aini
    • Puranen Anni
  • R
    • Rantala Martti
  • S
    • Saari Alma (myöh. Marttila)
    • Saarinen Eeva (myöh. Ahola)
    • Saarela Pirkko
    • Salovaara Tuomo (poikien käsityöt)
    • Seppä Mikko
  • V
    • Veikkola Antero
    • Virrankoski Osmo
  • Y
    • Yli-Kohtamäki Yrjö

Eräitä opettajapersoonallisuuksia

Martti ja Alma Marttila olivat lapsuudessani erittäin arvovaltainen opettajapariskunta. He toimivat Alavallin koululla 1920-luvulta lähtien ja lopettivat 1960-luvun puolivälin paikkeilla. He menivät keskenään naimisiin vasta Alavallin koululla jonkin aikaa asuttuaan. Minua vanhemman sukupolven edustajien mielissä Alavallin koulu varmaankin henkilöityy juuri Marttiloihin. Heidän vaikutuksensa koulun asioiden hoitoon oli suuri - hyvässä ja pahassa.

Marttiloiden olohuone oli »Sali». Salissa oli suuri palmu joka erikoisuutensa vuoksi on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Salissa oli myös piano. Voi kai sanoa että tässä lapsettomassa pariskunnassa oli tiettyä aristokraattista tyyliä - ainakin tuossa maalaisympäristössä.

Tyylistä puheen ollen en malta olla mainitsematta Martti Marttilan erikoista juoksutyyliä. Hänellä oli jonkinlainen vamma jaloissaan. Sodassakin hän oli ollut, mutta tuo jalkavamma hänellä lienee ollut jo aiemminkin. Hän ei pystynyt juoksemaan normaalilla tavalla. Tästä huolimatta hän juoksi usein lyhyen matkan. 1960-luvulta on mieleeni syöpynyt miten Marttila pyrähtää omituiseen juoksuunsa kuistinsa edustalla. Lyhyin askelin, vain vähän jalkojaan liikuttaen hän vaappuu autotallina toimineeseen liiveriin noutamaan kuplavolkkariaan. Ei hänellä minnekään silti kiire ollut!

Marttiloilla oli ollut myös palvelija silloin kun koululla vielä oli lehmiä. Rouva Alma Marttila lienee ollut allerginen lehmille. Palvelija asui Marttiloiden asunnon vintille rakennetussa huoneessa yläkoulurakennuksen itäpäässä. Huone oli talviasuttava, sillä siellä oli myös muuri. Yllättävää kyllä tuota huonetta oli osittain purettu jo 1960-luvun lopulla - siis ennen remonttia. Miksi? Oliko huone virallisesti olemassa?

Martti Marttila oli varmaankin jonkinlainen tekniikan mies. Marttiloilla oli puhelin ainakin jo 1950-luvun lopulla. Käsivälitteinen puhelinkeskus oli tuolloin läheisessä Mannilassa. Kotiin hankittiin myös TV kylän ensimmäisten joukossa. Minullakin on ollut kunnia käydä sitä katsomassa. Ja melko dramaattinen kokemus se onkin ollut, sillä äitini kertoman mukaan putosin tällöin tuolilta lattialle jonkin yllättävän, äänekkään tapahtuman johdosta.

Osmo Virrankoski on toiminut koulussa luokkien 5 ja 6 opettajana 1960-luvulla. Hän vaikuttaa nykyisin Turun suunnalla ja on esiintynyt myös julkisuudessa koulumaailmaa koskevien tutkimustensa ansiosta. Virrankoski on kotoisin Kauhavalta - hän lienee samoja Virrankoskia kuin EU-parlamentaarikko Kyösti.

Jo Alavallissa hän osoitti orastavia taipumuksia tutkimustyöhön. Hän nimittäin teki kaikille Jalasjärven kouluille kyselyn voimistelu- ja urheiluvälineiden määrästä ja laadusta. Niissä kysyttiin mm. montako voimistelussa käytettyä hernepussia koululta löytyy. Eräs vääräleuka oli lomakkelle kirjoittanut hernepussien kohdalle »syöty»...

Kylällä on sittemmin kuitenkin hiukan paheuksuttu hänen tutkimustensa luonnetta. Hänen julkisuudessa esitellyt tutkimuksensa ovat nimittäin melko »edistyksellisen» ja »vasemmistolaisen» tuntuisia ; Virrankoski on tutkimuksissaan kiinnittänyt huomioita pakolaisvastaisiin asenteisiin ja sen sellaiseen...

Itse muistan Osmo Virrankosken huolettomana poikamiehenä joka soitti klarinettia. Aivan huumorintajutonkaan hän ei liene ollut. Eräänä keväisenä iltana hän sai huhuilullaan minut uskomaan että koulun kellarin lähistöllä kasvavissa isoissa männyissä on pöllö tai huuhkaja. Hän oli kiivennyt - silloin vielä hyväkuntoiseen - mäntyyn kiinnittämään linnunpönttöjä ja huomannut pihalla helposti jymäytettävän alakoululaisen. Ilmoitin lintuhavainnostani äidille, jolloin asian todellinen laita paljastui. Lintubongaria minusta ei sitten koskaan tullut.

Muutamaa vuotta itseäni vanhemmalta kylän tytöltä olen kuullut hänen koko luokkansa tyttöjen puolesta tekemän tunnustuksen »me olimme kaikki rakastuneita Osmoon». Aivan kaikki eivät kuitenkaan välttämättä ihastuneet tapaan jolla Osmo hoiti virkaansa Alavallin koululla. Hän nimittäin lähti opiskelemaan ja hänen puolestaan »miesopettajan» työtä hoiti usein vaihtuva joukko viransijaisia. Pienen kylän suurena tapauksena voinee tässä mainita myös sen, että eräs näistä nuorista viransijaisista - viinakaupan johtajan poika - teki itsemurhan.

Alavallin koulun historian aloitussivulle