Jalasjärven Alavallin entisen koulun yhteydessä lienee sopivaa mainita myös kylän entinen kirjasto, sillä se on toiminut Alavallin koulun yhteydessä.
Kylän vanhempien asukkaiden kirjastosta käyttämä nimitys taisi itse asiassa olla »Lainakirjasto» (tai paikallisella murteella jopa »Laihnakirijasto»). Nykyisin pidämme kai itsestään selvänä että kirjastosta nimenomaan voi lainata kirjoja, mutta asiat muuttuvat »itsestään selviksi» vasta sitten kun niiden eteen on tehty lujasti töitä.
Alavallin kylään perustettiin kylän omien asukkaiden aloitteellisuuden ansiosta kirjasto jo vuonna 1912 - kaksi vuotta kylän koulurakennuksen valmistumisen jälkeen. Kirjasto on toiminut kylän koulun tiloissa - yläkoulurakennuksen kansliassa. Kulku sinne tapahtui yläkoulun ulko-oven ja voimistelusalin kautta. Koulun remontin aikoihin 1971 kirjasto siirrettiin alakoulurakennukseen, aiempaan koulukeittolaan.
Äitini Armi Petäys (sittemmin Peltola) on toiminut kirjaston hoitajana 15 vuotta, noin vuosina 1960 - 1975. Häntä ennen kirjastoa hoiti opettaja Marttila. Myös ennen Marttilaa on jonkun täytynyt olla kirjastonhoitajana, mutta nimi ei ole tiedossani. Ainakin äitini sitä hoitaessa oli kirjasto avoinna kahtena iltana viikossa - muistaakseni tiistaina ja torstaina, kaksi tuntia kerrallaan. Vuonna 1965 on kirjastossa ollut kaikkiaan 151 henkilöä lainaajina.
Kylien kirjastot olivat sivukirjastoja. Jalasjärven kirkonkylässä oli kunnankirjasto, joka oli »pääpaikka». Alavallin sivukirjasto lakkautettiin noin vuonna 1975, jolloin kunnan kirjastoauto alkoi kulkea kylällä.
Koulun kanslia, jossa kirjasto toimi, oli pikkupojan maailmassa melkoisen juhlallinen ja erikoinen huone. Siellä oli kokonaista kolme ovea, joista yksi johti yläkoulurakennuksen itäpään asunnon välieteiseen, toinen makuuhuoneeseen ja kolmas koulun voimistelusaliin. Lämmitysmuuri oli erikoisessa syvennyksessä huoneen nurkassa. Samassa syvennyksessä sijaitsi myös kapea - muistaakseni siniharmaaksi maalattu - »puulaatikko», jossa polttopuita säilytettiin. Jostakin syystä tuo syvennys on jäänyt mieleeni mukavana paikkana, jossa on helppo piileskellä.
Erikoista kirjastossa olivat tietysti myös kirjat. Lapsena ahmin suuren määrän sodanjälkeisen ajan lasten- ja nuortenkirjoja. Ne lienevät jonkin verran vaikuttaneet maailmankuvaani, sankaritarinat ja sen sellainen. Tauno Karilas oli kova nimi kirjailijana. Ja Väkevä-Santtu seikkaili ympäri maailmaa. Lasten- ja nuortenkirjojen lisäksi kirjastossa oli toki kirjoja myös aikuisille, sillä kyse ei ollut pelkästään koulun kirjastosta.
Tärkeänä yksityiskohtana voin mainita että olen joskus itsekin 1960-luvun lopulla lapsena istunut tärkeänä kirjaston kirjoituspöydän takana ja lyönyt leimoja lainaajien kirjoihin! Varsinainen kirjaston hoitaja oli tietysti äitini, mutta hän lienee ollut jossakin reissussa.
Asiakkaina oli sekä aikuisia että koululaisia. Jokaisella lainaajalla oli oma numeronsa, joka kävi ilmi hänen lainaajakortistaan. Lainaajan numero merkittiin lainattavan kirjan viimeisellä aukeamalla olevaan lappuseen. Lainatun kirjan numero taas merkittiin kirjastossa säilytettävään lainaajan korttiin. Lisäksi viimeisen palautuspäivän merkitsemiseen käytettiin päivämääräleimasinta, joka oli uskomattoman tekninen kapine. Päivämääräleima lyötiin sekä kirjan lappuseen että lainaajan korttiin.
Kylän oman kirjaston lopettamisen myötä alkoi Jalasjärven kunnan kirjastoauto kulkea myös Alavallissa. Kirjastoauto päivysti tuolloin ainakin koulun pihassa ja Salonmäellä.
Tähän liittyy pieni tarina, jonka vilpittömän vahingoniloisena paljastan. Olenhan sentään perinteisen, pyörättömän kirjaston aikakauden kasvatti ja itsekin toiminut tärkeänä kirjaston toimihenkilönä - ainakin epävirallisesti.
Kirjastoauton toiminta Alavallin koululla alkoi hiukan ikävissä merkeissä. Ensi töikseen se nimittäin opettaja Mikko Sepän harmiksi ajoi koulun ainoan hyvän jalkapallon yli, hajottaen sen. Tällaista törkeyttä ei kylän oma kirjasto olisi koskaan tehnyt! Eikä siinä kaikki! Kirjastoauton kuljettaja väitti ettei hän mitenkään olisi voinut ajaa koulun jalkapalloa littanaksi jos se olisi todella ollut hyväkuntoinen ja täynnä ilmaa ...
Johtuneeko tästä pikku episodista että opettaja Mikko Seppä ei kuulemma koskaan käynyt kirjastoautossa, vaan alkoi kerätä luokkaansa omaa pientä kirjastoa...