Josko olisi mitään uutta täällä länsirintamalla

Edellinen Valikko

Olen aika laiska ylläpitämään kaikkia sivuja ja aloituksiani. Tämä kypsän iän saavuttanut NEWGAL-sivusto tuntuu toisinaan jo ylimääräiseltä ja tarpeettomalta. Voisi ehkä puhua jonkinlaisesta saittien identiteettikriisistä. Aktiivinen on nykyisin kesällä 2019 lähinnä vain sivusto mikrovaltion suurlähetystö ja sekin parhaiten ainoastaan esperanton (tunnus vihreä tähti) osalta.

Nettisivujen rakentaminen ja ylläpito on kuin avautuva kulma. Ensin sen piiriin kuuluu vain pieni pinta-ala, mutta pitemmän päälle - eteenpäin mennessä ja kulman kylkien auetessa - siitä muodostuu jokseenkin mahdoton ala hallita täydellisesti yhden pienen ihmisen resurssein.

Elämä jatkuu kunnes toisin ilmoitetaan. Ensimmäinen opiskeluvuosi yliopistossa lähenee loppuaan, joskin kahdesta aineesta pitäisi vielä yrittää saada hyväksytty arvosana ja eräs projektityö ymmärtääkseni piti alkaa nyt kevätlukukaudella ja jatkua syksyyn saakka. Voi olla että kunnian kukko ei lopulta minulle laula diplomi-insinöörin tittelin muodossa, mutta elämä ei pääty siihen. Minä selviydyn.

Opiskelua jatkan mahdollisuuksien mukaan oman henkilökohtaisen aikani tappiin saakka, vaikkakin virallinen opiskelu voi loppua lyhyeen. Itse asiassa nytkin pitäisi lukea robottikurssin uusintatenttiin, mutta täytyyhän ihmislapsen välillä rentoutua, koota itseään ja resuneerata.

Mutta tässä lienee nyt sopiva sellainen hetki laatia jonkinlainen tilinpäätös, katsaus menneisyyteen ja tulevaisuuteen, eräänlainen alustava tämän sivuston mahdollinen päättäjäispuhe. Yritän jatkossa yhä enemmän panostaa edellä viitattuihin mikrovaltion Mueleja Insulo sivuihin ja toivon että tämä NEWGAL-sivusto haipuu hiljakseen unholaan. Vai toivonko?

Kuvat ovat vanhoja, mitä parempia otoksia on viime aikoina kertynyt ja jäänyt muualla käyttämättä. En ole kuvannut mitään nimenomaan tätä juttua varten, enkä aio säveltää tätä tekstiä vanhojen ylijäämäkuvien mukaiseksi. Eri on nyt kaiku askelten.

Jo lähes loppuneesta lukukaudesta Porin yliopistokeskuksessa on jäänyt jotakin mieleen. Suuri muutos tietysti vuodenvaihteessa 2018/2019 oli se kun Tampereen Yliopisto ja minun oma Tampereen Teknillinen Yliopisto fuusioituivat yhdeksi yliopistoksi jonka nimestä on - tyypilliseen tapaan - ollut liikkeellä erilaisia versioita. Kaiketi uuden yliopiston nimi pitäisi kuitenkin olla koruttomasti Tampereen yliopisto. Suuremmat opiskelua koskevat muutokset lienevät kuitenkin odotettavissa vasta uuden lukuvuoden alkaessa syksyllä. Saapa nähdä mitä siitä sopasta lopulta tulee. Sanotaan että "Mitä useampi kokki, sen suolaisempi soppa", enkä välttämättä usko ettäkö tamperelaisilta meillä Porin yksikössä kannattaisi mitään kovin maittavaa ja suussa sulavaa nannaa odottaa.

Porin yliopistokeskuksessa on myös Turun yliopiston toimintaa ja taitaapa myös Tampereen yliopistolla olla jotakin toimintaa myös Turkkusessa. Mennään Turkkuseen, kaadetaan viinaa kurkkuseen?

Suhteeni englannin kieleen on ollut jonkin verran ongelmallinen. Todellinen kansainvälinen kieli olisi mielestäni Esperanto. Esperanto on poliittisesti ja kulttuurisesti neutraali yleiskäyttöinen ja aivan asiallinen kieli, eurooppalaiselle sanastorungolle perustuva eurooppalainen helposti opittava kieliopillisesti säännöllinen suunnitelmakieli, nimenomaan tehty eri kansojen väliseen kommunikointiin. Esperanto ei pyri maailmanherruuteen eikä pienten valtioiden kansallisen kulttuurin nujertamiseen. Se on kaikille periaatteessa tasapuolisesti aivan yhtä vieras kieli, mutta helposti opittavissa. Esperanton erikoismerkit ovat hiukan hankalia, mutta se ei päättäväisen uudisraivaajan vankkureita pysäytä.

Oli englannin soveltuvuuden kanssa miten oli, se kuitenkin kuului pakolliseen opinto-ohjelmaan. Pakollinen enkku oli kurssi English Communicative Skills. Selviydyin siitä aivan siedettävästi, vaikka motivaatiovaikeudet iskivätkin aika rankasti kun hyvää tarkoittava demo-salkkuni sai niin kovin huonoa ja loukkaavaa palautetta. Me koetimme kevyesti keskustella lähinnä miespuolisten ranskalaisten vaihto-oppilaiden kanssa englanniksi. Ranska tosin olisi ollut kiinnostavampi kieli kuin englanti, meille kaikille vieras kieli, hullujen tappajajenkkien oma kieli.

Arvostan kyllä Ranskaa maana ja kielenäkin. Ranska on niitä harvoja maita jossa ollaan ylpeitä perinteisistä kansallisista arvoista. Ranskalaiset melko nuoret vaihto-oppilaat olivat osittain yllättäviä. Tavallisena ruokajuomana heillä oli vesi, eikä siis viini. Lounaspaikkana toimivan ravintola Sofian suomalainen kotikalja oli heille kauhistus. Eräät heistä ilmeisesti olivat muslimeja ja kaihtoivat siksi sian lihaa. Suomalainen ruisleipä ei ollut heille mieleen. Muutama neekerikin oli joukossa. Luulenpa että he olivat peräisin melko pieneltä paikkakunnalta, ei ainakaan Pariisista. Ainakin jotkut olivat tutustuneet mämmiin, jolla heitä epäilemättä oli peloteltu etukäteen, mutta eivät he sitä vaikuttaneet erikoisesti kammoksuvan.

En tiedä miten hyvin tämä minun otokseni kuvaa ranskalaista nuorisoa, mutta he vaikuttivat yleisesti paheksuvan alkoholin käyttöä. Olen aina luullut että kaikki nuoret ovat hulluina viinaan ja että ranskalaiset imevät viiniä kuin sienet. Nämä paheksuivat jopa sitä että kotikaljassa on alkoholia (vaikkakin hyvin pieni määrä).

Sain myös sellaisen käsityksen että suomalaiset tytöt he jättävät rauhaan eivätkä pyri opiskeluaikanaan valloitusretkiin sillä rintamalla. Tjaa-ah, luulisi että nuorella vetreällä eksoottisella ranskalaisella yliopisto-opiskelijalla kävisi melkoinen flaxi jos hän hiukankin vilauttaisi silmäänsä suomalaisille naishenkilöille. Suomalaiset naiset ovat tunnetusti välittömästi jalat levällään kun kohtaavat ulkomaalaisen miehen. Heti nurmikolla selällään tennarit levällään. Luulin aina että kaikki ranskalaiset olisivat hulluina seksiin. Oi aikoja, voi tapoja, o tempora, o mores. Kyllä ennen oli kaikki niin paljon paremmin.

Ainakin minun 60-vuotiaalla sukupolvellani lie sellainen käsitys että me pohjoismaalaiset olemme sitkeää ja kurinalaista porukkaa. Etelämaalaiset sensijaan ovat laiskoja ja veteliä. Tätä käsitystä ei kuitenkaan ilmeisesti muu maailma meidän kanssamme jaa, tai ei ainakaan pidä sitä oleellisena näkökantana.

Yritin aluksi osallistua myös valinnaiseen enkun kurssiin Intercultural Communication jonka jouduin jättämään kesken robottikurssin vuoksi. DEMO-salkun kovan kohtalon jälkeen lopettamispäätös oli helppo, vaikka olisin itse asiassa voinut tunnin verran olla enkun tunnilla ennen robottikurssin alkua jos olisin halunnut. En halunnut. Näkökanta sillä kurssilla oli hyvin erilainen kuin perinteinen suomalainen maailmankäsitys. Ylimalkaisen tulkintani mukaan esim. romaanisissa kulttuureissa kuten Ranskassa kiinnitetään paljon huomiota ihmissuhteisiin kun taas germaanisissa maissa ollaan enemmän asiasuuntautuneita. Toki myönnän että tulkintani on luultavasti globaalilta näkökannalta rajallinen, kovin pelkistetty ja hiukan epäortodoksinen.

Niin, enpä tiedä onko eri kulttuureiden välinen ero nykypäivän maailmassa kovinkaan merkittävä. Mahtaneeko monikaan meistä joutua koskaan tekemisiin sademetsien alkuperäisten neitseellisten kulttuurien kanssa. Eiköhän koko maailma ole jo pitkälti amerikkalaistettu, latistettu ja standardoitu. Pinnallisuus ja tekniikan asioiden syvällisempi tuntemattomuus on ilmeisesti myös moderni globaali trendi. Ollaan kiinnostuneita älykännyköistä ja mikrotietokoneista peruskäyttäjän tasolla, mutta syvällisempi tekniikan tuntemus loistaa poissaolollaan. Oikeasti ei tarvitse enää osata ja tietää mitään, riittää kunhan hymyilee avoimen itseriittoisesti.

Neekerit, niin. Näitä asioita on tavattoman helppo tulkita väärin, mutta nostanpa silti kissaa pöydälle. En sanoisi ettäkö olisi ilmennyt varsinaista "rasismia" (jonka termin merkitystä tosin en täysin tajua) mutta tietynlaista eriseuraisuutta kylläkin. Voihan tosin olla että he olivat peräisin eri kouluista ja sikäli toisilleen vieraita. Mustaihoisilla epäilemättä oli kokemuksia jonkinlaisesta syrjinnästä, mutta en usko että Suomessa, vaan omassa kotimaassaan. Mustasta Afrikasta peräisin olevalla ranskalaisella opiskelijalla oli vahva ranskalainen identiteetti vaikka hän ehkä oli islaminuskoinen. Häntä kutsuttiin nimellä Eric koska hänen oma nimensä oli liian vaikea muistaa.

Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään neekereitä vastaan. Nämähän eivät edes olleet mitään poliittisen turvapaikan hakijoita, vaan aivan kunniallisia yliopisto-opiskelijoita. Kun kirjoitan maahanmuuton kontrollista, kyse ei ole yksittäisiin henkilöihin kohdistuvasta vihasta tai vastenmielisyydestä. Väkivalta luonnollisesti on asiatonta. Kyse on suomalaisen politiikan toivottavasta linjasta. En millään tavalla vastusta ulkomaalaisia jotka ovat Suomessa luvallisesti ja laillisesti, eivätkä toimi tätä meidän yhteiskuntaa vahingoittavalla tavalla.

Monen turvallisen maan kautta Suomeen tulleet turvapaikan hakijat, lakia ja sopimuksia vastaan rikkovat ja Suomessa luvatta oleskelevat ulkomaalaiset ovat silti paheksuttavaa porukkaa. Jos MaMu on määrätty poistumaan Suomesta niin siten tulisi myös tapahtua käytännössä ja ellei sellainen ole mahdollista, ei kuitenkaan käy laatuun että hän hiippailee vapaana. Karkotuspäätöksen täytyy merkitä jotakin.

No juu, tunnetusti mielekäs ja hedelmällinen keskustelu turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikasta on Suomessa lähes mahdottomuus, ainakin jos punavihreät ovat siinä mukana. Tämä lie juuri heille tyypillistä taktiikkaa, tehdään keskustelusta niin kaoottista että signaali hukkuu kohinan sekaan ja kaikki toiminta pysähtyy.

MaMu-kritiikkini ei kuitenkaan kohdistu yksilöihin, vaan järjestelmään. Kuten suomalaiskansallisesti asia on ollut tapana ilmaista, kyse on aidasta eikä yksittäisestä aidan seipäästä. Suomessa on voitava päättää siitä miten ja millä ehdoin maahan voi tulla.

Opiskelun on määrä jatkua, kävi niiden parin hankalan tamperelaisen kurssin kanssa miten hyvänsä. Noh, diplomityö lie vaikea saada, joten aika kyseenalaista se valmistuminen vuoden päästä joka tapauksessa olisi. Haluan kuitenkin oppia paremmin ja kehitellä juttuja. En koe vielä olevani balsamoitu muumio tai zombie eli elävä kuollut. Vanhat ihmiset eivät nimittäin monastikaan omasta mielestään ole vanhoja, vaan juuri sopivan ikäisiä, kuten nuoretkin.

Porin kaupunki on kohdellut meikäläistä opiskelijaa melkoisen tylysti, ei edes diabetes-lääkkeitä rahattomalle diabetikolle, mutta enpä enää tiedä olisiko Tamperekaan kovin houkutteleva paikka opiskelijalle. Sinne muuttaminen vaikuttaa joka tapauksessa mahdottomalta, joten jos en kahden vuoden yliopisto-opinnoista Porissa valmistu, niin sitten jatko menee vaikeaksi. Noh, mikäpä siinä auttaa, täytyy pyrkiä eteenpäin päivä kerrallaan. Ei hyödytä itkeä maahan kaatunutta maitoa, vaan jättää menneisyys taakseen kuin itseriittoinen satakuntalainen karhu paskansa ja keskittyä siihen mitä on nokan edessä.

Päätoiminen opiskelija ei voi olla työtön, koska hänellä on päätoimi, nimittäin opiskelu. Opiskelusta ei voi olla työtön, joten ei voi saada työttömyysetuutta. Työtön ei pääsääntöisesti voi virallisesti opiskella. Mielekästä työtä olisi hyvin vaikea saada ja runsaasti lamaannuttavia väsytyskohtauksia kokeneena diabeetikkona on vaikea uskoa että työtä ja opiskelua voisi onnistuneesti yhdistää vaikka työ olisi osa-aikaista. No eipä silti, osa-aikaistakaan työtä tuskin olisi saatavilla. Yliopisto-opiskelu voi olla melkoisen vaativaa eikä siitä paljoa ylimääräisiä paukkuja muuhun jää. Sitäpaitsi ulosotto voisi viedä palkan jolloin jäisin tyhjän päälle.

Kesällä ihmisen on uskoakseni määrä ottaa rennosti, vaikka varsinaista kesälomaa työttömällä ja opiskelijalla ei olekaan. Minä haluan kesällä tehdä juuri sitä mitä kulloinkin haluan, varsinkin koska realismin nimessä on todettava että se DI-titteli on todennäköisesti jo menetetty etukäteen, tohtorin hatusta nyt puhumattakaan. Omaehtoinen opiskelu on juuri sitä mitä haluan.

Kun normien mukainen valmistuminen ei enää vaikuta kovin uskottavalta, yritän saada elämään mielekkyyttä ja motiivia keskittymällä siihen mikä kiinnostaa. Kiinnostavaa on esimerkiksi mekanismit joita koneinsinöörin opinnoissa sivutaan ällistyttävän kevyesti. Tulosta ei ehkä synny yliopiston tarkoittamassa mielessä, mutta ainakin verenpaineeni pysyy siedettävissä lukemissa ja terveyteni paremmalla kantilla.

Pienten sähkömoottoreiden mikrokontrolleriohjauksen demo-salkku sai hyvin tylyn vastaanoton kautta linjan, mutta siitä ei luovu. Se on hyvä ja hyödyllinen projekti. Sitä kandee kehittää ja dokumentoida edelleen. Opiskelun ja hyvän dokumentoinnin tarve ei maailmasta lopu koskaan.

Moni näsäviisas besserwisser luulee olevansa niin fiksu että hanskaa sähkömoottoreihin ja muuhun sähkömekaniikkaan liittyvät asiat mennen tullen, ne kun mukamas ovat niin pirun yksinkertaisia aiheita. Vaan minäpä väitän että sellainen kattava yksityiskohtiin yltävä viisaus on oikeasti ylen harvinaista ja eikä sitä kukaan äidinmaidossa päähänsä ime, vaan se oppi on hankittava omin panostuksin ja omia kantapäitään hyödyntäen, kantapään kautta kuten armeijassa sanotaan.

Hydrauliikka ja pneumatiikka ovat käytännössä hankalia aiheita. Ne olisivat harrastuksina opiskelijalle aivan liian kalliita ja muuta mahdollisuutta käytännön työhön tällä alueella ei juurikaan työelämän ulkopuolella ole. Valmiisiin robotteihin pätee pitkälti sama valitusvirsi. Suurisuuntaiset rakennusprojektit ovat omana työnä täysi mahdottomuus. Vanhana patuna en näe tulevaisuuttani suomalaisen teollisuuden palveluksessa. En sovi niihin suurpääoman muotteihin.

Ainoa köyhälle opiskelijapoloiselle käytännössä mahdollinen automaatioon liittyvä tekniikan ala on huokeampi elektroniikka ja sähkömekaniikka. Vain tällä alalla pystyy kohtuukustannuksin tekemään jotakin järkevää. Hyvä mekaniikka tuskin on mahdollista toteuttaa itse, mutta ainakin jotakin pystyy tekemään. Pelkkä hedelmätön teoreettinen peukalonpyörittely ei ole tyydyttävää. Virtuaalisuus on syvältä. Tekniikan mies kaipaa konkretiaa.

Tarkoitus on tosiaan jatkossa vain himmailla tällä sivustolla ja keskittyä oman valtion Mueleja Insulo asioihin edellä linkitetyllä sivustolla, eli vain hiljaiseloa on tällä NEWGAL-sivustolla odotettavissa. Onhan näitä sivuja jo täällä melkoinen määrä. Oikeastaan pitäisi karsia, mutta realistisesti on vaikea osoittaa sellaiseen resursseja.

Elo tää juoksuhaudoissa on ; meille käskynä vain kohtalon ; ja kenties matkamme määrä ; sodan myrskyissä kadota on ... Mutta eletään silti toivossa kuin entinen lapamato. Ehkä joskus vielä on paremmin. Nähdään jos ei sokeiksi tulla.

Lopuksi hiukan Tähtien Sodan (Star Wars) tekniikkaa Porin kaupunginkirjastossa, Porin taidekoulun nuorten päättötyönäyttelyssä:




Galleria