Edellinen | Seuraava |
Kiusallisen hitaasti se Joulu tulee. Tähän jatkuvaan venaamiseen ihan kyllästyy. Ei sillä etteikö tärkeää tekemistä olisi. Joululoma alkaa ihan näillä näppäimillä, mutta suorituksia pitäisi vääntää ihan Simona.
Kiihkeimmän työn alla juuri nyt ovat Olio-ohjelmoinnin kurssin netti-harjoitukset ja yliopistokeskuksen tenttiakvaariossa suoritettavat EXAM-tentit. Arvosanassa voisi tähdätä kolmoseen, mutta alimpaan hyväksyttävään arvosanaan eli ykköseen tarvitaan siihenkin vielä harjoituksista parikymmentä pistettä lisää ja kolmoseen vaaditaan hurjan harjoitusmäärän lisäksi toinenkin EXAM-tentti. Viitosesta en jaksa edes uneksia.
Ehkä niitä pisteitä joululomalla ehtii kelata kasaan riittävästi. EXAM-tentit koetan suorittaa mahdollisimman pian koska eipä sitä varmuudella tiedä miten järjestelmät vuodenvaihteen jälkeen toimivat kun Tampereen teknillistä yliopistoa ei enää ole olemassa. Tamperelaiset tuskin ovat kovin usein harjoitelleet yliopistojen yhdistämistä, joten ei se välttämättä ihan kerrasta heittämällä mene suoraan putkeen aivan täysillä tyylipisteillä ja alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Mr Murphy:lla saattaa myös olla eriävä sanansa ja painava juridinen kantansa lausuttavana.
Toivottavasti Tampereen yliopistojen yhdistymisestä ei kuitenkaan kehkeydy aivan Windows 10 -käyttöjärjestelmän veroista loppumatonta päivitysrumbaa.
Porissa olemme automaatiotekniikassa koettaneet urhoollisesti harrastaa myös Tampereelta käsin tarjottuja kursseja, vaikka onkin todettava että kosketuspinta niihin on ollut verrattain ohut.
Hydrauliikan ja koneautomaation perusteiden yhteydessä lie aiemmin mainittu jotakin paikallisesta "aktiivipäivästä" jonka aikana Porissa voisi tehdä alan labroja käytännössä, mutta tällaisesta ei kuitenkaan ole vielä syyslukukaudella kertynyt havaintoa.
Hydrauliikan perusteiden tentti sentään on saatu suoritettua. Meitä taisi olla kokonaista 2 (kaksi) tenttijää paikalla. Toiselta puuttui laskin, jolle kyllä olisi ollut käyttöä laskutehtävissä. Muut opiskelijat ehkä arvelevat saavansa tuon peruskurssin hyväksiluetuksi aiemman osaamis/opinto-taustansa perusteella? Tosin he kylläkin sitten tarvitsevat tutkintoon lisää opintopisteitä menetettyjen tilalle.
Automaatiotekniikan DI-koulutuksessa oli Porissa aloituspaikkoja 30. Koulutukseen osallistujia oli syksyllä käytännössä aluksi 12 tai 13. Viimeisimpien havaintojen mukaan meitä on ollut Porissa paikan päällä 6 tai ehkä 7 aktiivista osallistujaa. Sääli, harvalukuinen joukkomme vaikuttaa hupenevan uhkaavasti.
Olen tainnut väittää ettei Porin yliopistokeskuksessa ole aiemmin tarjottu automaatioalan DI-koulutusta. Kyllä sellaista ilmeisesti kuitenkin on ollut koska hydrauliikasta ja automaatiosta on aiemminkin tehty videoita nimenomaan Poria varten. Juuri niitä videoita olemme netissä katselleet. Tampereen videoyliopisto. Toivottavasti tästä ei lopulta tule sellaista fiilistä että on ikäänkuin suorittanut armeijan kirjekurssilla.
Automaation teoria tarjoaa paljon pureksittavaa. Se on kuitenkin periaatteessa hyvin tärkeää, joten koetan panostaa siihen lujasti. Ne asiat täytyy osata. Loppiaisen jälkeen on vielä automaation lopputentti ja silloin haluan olla viisaan näköinen ja kulkea korskeasti pystypäin. Laplace oli kova äijä.
|
JYM-kurssi (eli Johdatus YliopistoMatematiikkaan) meni pipariksi kun unohdin toisen tentin johon olin kyllä ilmoittautunut hyvissä ajoin. Mutta antaa olla, sillä JYM on jo poistettu HOPSistakin, joten eipä sen suoritus auttaisi mitään. Yliopistotasoista diffistä Porissa ei ole tarjolla. JYM oli lukion matematiikkaa.
Matte ykkösen eli lineaarialgebran esileikit uskon suorittaneeni harjoituskokein. Erillinen tenttikin olisi vielä ollut tarjolla, mutta en vaan jaksanut. Sulautettujen järjestelmien opintopäiväkirjaan täytyy vielä varata paljon aikaa ja energiaa. Epäonninen rakennusprojekti täytyy koettaa selittää parhain päin. Mekaaninen maailma on joka tapauksessa kingi. Sähkömekaniikka on ystävämme ja askelmoottorit kostea päiväunemme.
Kevään HOPS:in mukaisille kursseille olen ilmoittautunut jo hyvissä ajoin. Lisäksi yritän diskreettiä matematiikkaa ylimääräisenä. Yliopiston ensi vuoden sähköpostiin tarvittavat uudet tuni-tunnukset (tyyliin judas.iskariot@tuni.fi) on myös jo plakkarissa. Saatan jopa voittaa arvonnassa "aifounen" (vai oliko iPad?) koska olin liikkeellä hyvissä ajoin. Sähköpostin osa "student" vaikuttaa jäävän pois koska muoto ei ole juutas.käkriäinen@student.tuni.fi. Eipä se pitkä muoto kyllä tenttipapereille oikein kunnolla mahdukaan.
Opiskelu on aina über-tärkeää, mutta elämässä täytyy olla muutakin, nimittäin haaveita. Haaveilla voi esimerkiksi viininvalmistuksesta. Se jalo taito on minulla vielä oppimatta. Viinin juomista olen kyllä jo ehtinyt hiukan kokeilla. Olenhan sentään viinatrokarin poika. Isä Veikko joutui nuorena vankilaan alkoholin luvattomasta myynnistä ja virkamiehen vastustamisesta. Virkamiehiä minäkin mielelläni vastustan.
Metsästäminen ehdottomasti kuuluu vapaan suomalaisen miehen harrastuksiin. Eteläpohjalaiselle asia on itsestään selvä. Vähintäänkin täytyy voida kulkea nevalla pyssy kourassa määrätietoisin askelin ja sanoinkuvaamattoman julma ilme naamalla.
Kangaspuistakin voi aivan hyvin haaveilla olematta mikään epämääräinen sateenkaariheebo tai kolmannen sukupuolen edustaja. Kangaspuut ovat mielenkiintoinen laite, perinteistä agraarikulttuurin tekniikkaa. Rakentelisin oikein mielelläni hyviä kangaspuita jos se olisi käytännössä mahdollista. Ehkä niitä voisi koettaa varovasti automatisoidakin? Kankaan kudonta ei ole turhuutta, vaikka sitä ei voikaan tehdä älykännykällä.
|
Niin ja salainen agentti 007 James Bond tietysti on aina keräilyn arvoinen (CARTE BLANCHE), vaikka uudet Bondit ovatkin erkaantuneet alkuperästään melko kauas. Kaiken täytyy nykyisin olla niin hiton ihmeellistä, tai muuten se ei ole yhtään mitään, yleisen käsityksen mukaan.
Ihmeellisen kauan se Bond jaksaa sätkytellä, vaikka yleisen käsityksen mukaan tuplanolla-statuksen omaavien agenttien jäljellä olevan elinajan odotusarvo pitäisi oleman erittäin alhainen. James Bondin elinajan odotusarvo on ollut erinomaisen alhainen jo varmaan noin 60 vuotta.
Vasemmalla kuvia Porinsillalta jokeen. On satanut lunta pari senttiä ja on hiukan pakkasta. Lumikerros joen pinnalla on muodostanut mielenkiintoisia kuvioita.
Ohikulkijat arvelivat että tuossa olisi öljyä. En kylläkään usko öljyyn, sillä silloin myös vedessä näkyisi värikäs kalvo. Pienikin öljypisara värjää veden pinnan laajalta alalta valossa värikkään näköiseksi. Kyllä minä tiedän miltä öljy vedessä näyttää, sillä olen entinen laivatelakan kiertävä vartija. Olen vuosien varrella nähnyt öljyä vedessä vähän ja paljon.
Eihän se joen vesi ole kovin puhdasta. Siinä on pölyä, kuraa, hiukkasia, kakkaa, skeidaa, schaissea, ihan vaan bull-shittiä ja ripaus sitä tarunhohtoista "poliittista vastuuta" eli täyttä paskaa. Ei se puhdas luontokaan aina niin kovin puhdasta ole.
Minusta tuossa kuitenkin on vaan pinnalle satanut lumikerros rikkoutunut ja hiukan poimuttunut erikoisen näköisesti. Pakkasen vuoksi lumi ei sula, eikä pinnan kylmä nolla-asteinen vesikään sitä pysty sulattamaan. Olomuodon muutos vaatisi lämpöenergiaa.
Seisova vesi voi kasvukaudella vaikuttaa likaiselta esimerkiksi runsaan siitepölyn vuoksi. Öljystä pidetään yleisesti paljon melua, mutta monasti öljyiseksi väitetty vesi on vain luonnollisen ilmasta laskeutuneen ja rannalle kertyneen kasvien siitepölyn vuoksi likaisen näköistä. Ei aihetta paniikkiin.
Orpo-Sipilän ulosottohenkinen hallitus päätti ulosmitata kokonaan veronpalautuksen jonka olisin välttämättä tarvinnut laihaan opiskelijan perustoimeentulooni, mukaanlukien uudet reseptilääkkeet. Jokaisen kokkareen, kepulin kuten myöskin jokaisen AY-politrukin sisimmässä on niin Jouluna kuin Jussinakin - ei suinkaan mieli hyvä lämmin hellä - vaan pieni ja erittäin ahne ulosottomies. Tämä Suomi on innokkaiden ulosottomiesten maa. Tuhkatkin halutaan viedä pesästä ja siemenperunat varastetaan aivan varmasti. Paljon puhutaan hyvinvointiyhteiskunnasta, mutta käytännössä asiat eivät ole aivan niin hyvin.
KELAn mielestä veronpalautus on joka tapauksessa tuloa ja siten estää perustoimeentulotuen myöntämisen, ulosmitattu tai ei. Taistelulippu kuitenkin liehuu edelleen. En ole niin kevyesti tapettavissa. Väärämieliset Orpo-Sipilä-linjan ulosottomiehet kukistuvat vielä ja pierevät verta.
Jään Jouluna rahan puutteessa ilman lääkärin määräämää diabetes-, hyperaldosteronismi- ja kolesteroli-lääkitystä. En ota asiaa kevyesti. Lääkkeiden suhteen harkinnanvaraisen tuen kielteisen päätöksen tehnyt kansalaisen viimeinen turvaverkko Porin kaupungin sosiaalitoimisto tulee vielä kuulemaan minusta. He aiheuttavat minulle virkamiehinä tahallista terveydellistä vaaraa ja vahinkoa. Sellainen ei tietenkään voi olla lain virkamiehiltä edellyttämän hyvän hallintotavan mukaista. Se on paremminkin virkarikos ja laitonta virkamiesmielivaltaa.
Lain virkamiehiltä edellyttämä hyvä hallintotapa merkitsee myös vastuuta. Sossun harkintavalta ei suinkaan merkitse lisenssiä vapaasti harjoittaa mielivaltaa, vaan siinä on kyseessä viimeisen viranomaisen vastuu hyvästä hallinnosta. Aluehallintovirasto on jo saanut asian tietoonsa ja poliisia lähestyn tutkimuspyynnön puitteissa sitten kun voin varmistua siitä ettei ns. rikosilmoitusta kuitata pelkällä olan kohautuksella, eli pystyn sen myös vahvistamaan paikan päällä määräajan puitteissa, huonojalkaisena jalkamiehenä vailla kulkuneuvoa. Luonnollisesti muistan vaatia rangaistusta, muutenhan tutkimuspyyntö menee suoraan mappi-ööhön. En ole ensimmäistä kertaa asialla ja asia on minulle iso. Oikeusturvani ei toteudu jos Porin virkamiehet voivat kohdella minua ja vastaavassa asemassa olevia kuin halpaa makkaraa.
Aluehallintovirasto ei luultavasti reagoi mitenkään, he eivät koskaan rankaise kaupungin virkamiehiä. Poliisikaan ei varmaankaan tee oikeasti mitään, vaan ilmoittaa esimerkiksi ettei esitutkintaa asiassa käynnistetä, mutta kun poliisi on näin tehnyt itsestään tarpeettoman, eli luopunut asiasta, niin minä jatkan siitä siviilikanteen kanssa niin kauan kuin elän. Rikollista on rankaistava, ihan perusjuttu. Koen asian henkilökohtaisesti erittäin tärkeäksi ja mahdollisesti laajojakin kansalaispiirejä koskettavaksi. Ulosotto tekee opiskelun vaikeaksi, mutta välttämättömien reseptilääkkeiden evääminen sairaalta on sentään jo liikaa. Sitä voinee rinnastaa avuttomassa asemassa olevan hädänalaisen heitteillejättöön tai sairaan pahoinpitelyyn. Eikä suinkaan ole lieventävä asianhaara se että vaaran tai vahingon aiheuttaja on virkamies virantoimituksessa.
|
Ei siitä minun oikeustajuni mukaan pääse mihinkään että virkamiehillä täytyy olla vastuu kokonaisuudesta. Poliitikot pääsevät aina luistelemaan vastuusta irti, mutta virkamiehet eivät saa koskaan päästä pälkähästä toimittuaan vastoin hyvää hallintotapaa ja kansalaiselle vaaraa tai vahinkoa aiheuttaen. Perusasia josta ei voi tinkiä. Virkamiesten on toimittava 100% moitteettomasti olosuhteista riippumatta, ilman jossittelua, ilman muttia, ilman selittelyä, ilman poikkeuksia. Asiakkaalta laki ei edellytä esim. kohteliasta käytöstä ja virheetöntä toimintaa omassa asiassaan, mutta virkamiehen epäasiallinen toiminta virantoimituksessa tai virkavastuun piiriin kuuluva toimimatta jättäminen on aivan mahdoton hyväksyä.
Suomen köyhtyvä kansa ei voi olla niin tyhmää että se jatkuvasti äänestäisi vain rikkaita ja suurituloisia, muka itseään - siis köyhää kansaa - edustamaan. Rikkaat ja suurituloiset edustavat vain varakasta ja hyvinvoipaa itseään, jokseenkin puolueesta riippumatta. Sama kaiku on askelten niin oikealla kuin (nimellisesti) vasemmallakin. Todellista proletariaatin edustusta Suomessa ei olekaan.
Tuntien entuudestaan Sipilän hallituksen korostetun kielteisen asenteen kaikkinaista opiskelua kohtaan, epäilemättä he siellä säihkyvissä korkeissa norsunluutorneissaan kokevat köyhän opiskelijan perustoimeentulon ulosmittauksen erityisen riemukkaaksi tapahtumaksi. Sipilän uskonnollisessa hurmahenkisessä lahkolaisyhteisössä se saattaa aikaansaada kiihkeitä hurraa-huutoja ja kenties jopa uskonnollisia hurmiotiloja. "Ou Jes, nitistetään opiskelijat, Raamattu korvaa insinöörifysiikan, teologia ja kreationismi pakolliseksi oppiaineeksi, näin saadaan Suomi nousuun!?"
Noh, eihän niistä pohjoisen nunnuti-nunnuti-noilaa-noilaa omituisista poronpanijoista koskaan tiedä. Saattaisi hyvinkin olla. Ja toivottavasti koko Sipilän suku saa Jouluna poroa, siinä tuhmassa mielessä. Mitenkäs vanhassa sota-ajan laulussa runoiltiinkaan "... peuranpyllyä ihanaa ..."
Tarvitaanko parantumattoman, säännöllistä lääkintää vaativan aineenvaihduntasairauden hoidon suhteen jotakin asiaatuntemattomien virkaruippojen harkintaa? Luulenpa että kaiken siinä oikeasti tarvittavan tarveharkinnan ovat paljon paremmat ihmiset, lääkärit eli asiantuntijat, jo valmiiksi tehneet, eikä siten enää tarvita mitään ammattitaidottomien suojatyöpaikka-virkamiesten, niitten kaupungin sosiaalitoimiston saatanan toheloitten, harkintaa.
Vailla omaa kulkuneuvoa ja bussirahojen loppuvuodesta loputtua täytyy keskikaupungin leipäjonoon täältä Vähäraumasta ilmeisesti kulkea jalkaisin jonottamaan. Noh, sellainen runsaan tunnin reipas kävely toki lämmittää sen verran ettei pikkupakkasilla tarvitse puolen tunnin jonossa ulkonakaan pahoin palella vähätuulisella säällä. Sellainen kolmen tunnin ulkoilu pakkasessa alkaa kuitenkin jo olla suorituskykyni äärirajoilla.
Kyllähän nälkäiseltä tällainenkin reippailu onnistuu jos polvinivelet ja takajalat muutenkin säilyvät yhteistyökykyisinä. Ei kai parissa viikossa oikeasti nälkään kuolisi, mutta työ- ja opiskelukyvyn kanssa voisi olla hiukan niin ja näin. Joulun aikaan täytyy opiskella lujasti ja tarmokkaasti jos mielii pärjätä yliopistossa. Nälkäkurkena tehokas opiskelu voisi jäädä haaveeksi. Diabeetikkona syöminen on vaikeaa, mutta ilmankaan ei kunnolla elä.
Mennen kesän asuntomessualue Karjaranta sopii kävelyreitin varrelle, joten vierailinpa siellä ohimennen. Ruosteiset lehmätaideteokset ovat jokseenkin entisellään. Kuiva ruoste tosin on vaaleampaa, ilmeikkäämpää ja kauniimman väristä kuin kostea tumma ruoste. Vasta kuivalla lumikelillä ruostetaideteokset ovat komeimmillaan. Ryysyrantaa!!!
Typerä korkeatekninen käänteinen suihkulähde/vesiputous on pakkasilla ehtynyt veden osalta, mutta litteät näytöt koettavat edelleen välittää ulkomaailmalle graafista sanomaansa, mikä se varsinaisesti lieneekään.
Kuvissa kuivahtaneen suihkulähteen näytöt ylivalottuvat aamun hämyssä, joten niiden ilosanomasta ei tässä saa selvää.
Jotakin liikkuvaa sinistä vedenpintaa niissä näytöissä näkyi visuaalisesti eli syntyperäisellä näköaistilla tarkastellen. Onhan silmienkin valotuksen säätö automaattinen kuten digipokkarissakin, mutta dynamiikka on parempi ja laajemmassa valonvoimakkuuden alueessa käyttökelpoinen. Tuollaisen liikkuvan mutta kuitenkin jatkuvasti oleellisesti samanlaisena toistuvan kuvan informaatioarvo vaan on mielestäni verrattain vähäinen ja asettaa oman tarpeensa kyseenalaiseksi.
Meikäläisen taiteellisesti sivistymättömän maallikon ei ole aivan helppo hahmottaa mihin sellaista korkeateknistä toteutusta tässä kohdin aivan välttämättä tarvitaan. Kun ei ole vettä niin ei ole vettä. Ei se asia ole sähkön tuhlauksella autettavissa. Sähkö ei oikeasti muutu vedeksi. Litteät näytöt voivat soveltua vaihtelevan informaation välittämiseen, mutta onko jatkuvasti samanlainen vedenpinnan liikkeen kuva oikeasti uutta informaatiota? Todellista vettä löytyy viereisestä joesta. Äly hoi, älä jätä!
Tämä Karjarannan typerä keinotekoinen vesiputous on perin kyseenalaisessa siunauksellisuudessaan erinomainen varoittava esimerkki siitä miten tekniikkaa voidaan toteuttaa aivan umpityperästi. Fiksua tekniikkaa voidaan käyttää äärimmäisen typeriin ja täysin tarpeettomiin tarkoituksiin. Se ei ole tekniikan vika.
Kiintoisinta Karjarannan alueella on joen ylittävä silta jota syksyllä kuvasin jutun #442 lopussa. Mitäs minä sanoin. Kuten näkyy, niin oheisessa samasta kohdasta otetussa kuvassa ei näy siltaa.
Koen että insinöörikunniani, arvostelukykyni ja terve talonpoikaisjärkeni on täten tullut pelastetuksi, sillä se kevytrakenteinen silta on todellakin evakuoitu turvallisemmille vesille ilmojen kylmetessä, vaikka joki ei vielä olekaan jäässä.
Eiköhän jokeen tänäkin talvena sentään jääpeite tule kunhan pakkasukko pääsee kunnolla vauhtiin piristävien pikku jekkujensa kanssa.
Noh, eihän kevyen ponttoonisillan väliaikaisuutta ollut silloin syksyllä paikan päällä vaikeaakaan arvata. Siihen oli jätetty toisesta päästään irralliset kettingit ponttooneiden päälle valmiiksi siihen malliin että varmaankin tarkoitus oli hakea silta hinaamalla pois hiukan myöhemmin. Kiinteäksi tarkoitettu silta ei olisi sellaisia hinauskettinkejä enää asentamisensa jälkeen tarvinnut.