Niin Joulu joutuu jo taas Pohjolaan ...

Edellinen Seuraava

Joulun väriksi sopii punainen ja kyllä Joulu silti tulla saa, ei tarvitse pysähtyä. Onhan joulukuusessa paljon vihreääkin, joten sopii edetä. Vaikka onpa niitä jouluisia värejä muitakin. Joulu on väriopillisesti hyvin demokraattinen. Joulukuusikin voi ihan hyvin olla valkoinen.

Nämä jouluiset kuvat - joskin marraskuun puolella kuvatut - ovat pääosin Puuvillassa sijaitsevasta ravintola Sofiasta, jossa Porin yliopistokeskuksen opiskelijat yleisesti ruokailevat.

Oheinen punavärinen lamppu on sikäli mielenkiintoinen että sen "etulasi" (luultavasti materiaali on oikeasti muovia) on rakenteeltaan kennomainen. Kennot ilmeisesti suuntaavat valoa. Valo kulkee kennojen sisällä ikäänkuin putkessa.

Siinä voisi olla ideaa myös peiliaurinkokellon testauslaitteeseen, jossa tarvitaan lähietäisyydellä mahdollisimman yhdensuuntaista valoa kuvaamaan kaukaisuudessa mollottavaa Aurinkoa. Tosin tätä ideaa pitäisi jatkojalostaa siihen nimenomaiseen tarkoitukseen.

En ole uskonnollinen kristinuskon tarkoittamassa mielessä. Suomalaisen alkuperäisen luonnonuskon kannattajana olen ilmeisesti evankelis-luterilaisessa katsannossa "pakana" tai "ateisti" eli "jumalankieltäjä". Vaikka enhän minä suinkaan kiellä kotimaisen perinteisen luonnonuskon Jumalien olemassaoloa.

Juutalaisten Jumalan olemassaoloon minulla ei tietenkään ole tarvetta ottaa mitään kantaa, koska en edes ole juutalainen.

Kristitythän arvelevat pääsevänsä peukalokyytiläisinä liftillä saman juutalaisten Jumalan kyydissä taivaan iloihin- ikäänkuin suomalaiset olisivat juutalaisten Jumalan valittu kansa - siinä sivussa, siivellä ja ilmaiseksi, mutta kun en ole kristitty.

En ole lapsi enkä saa Jouluna lahjoja. Siitä huolimatta Joulu on eräs elämän yleinen etappi ja perinteinen virstanpylväs. Se on stydi merkkipaalu myös opiskelijan elämässä. Sikäli sitä sietää juhlia, "pakananakin".

Olen ollut koko vuoden aivan ällöttävän kiltti. Lahjoja en kuitenkaan saa. Toisaalta koen itseni silti melko lahjakkaaksi.

Opiskelu etenee melko hyvin, vaikka paljon onkin vielä kesken. Eräät periaatteessa syyslukukaudelle kuuluvat suoritukset saattavat venyä vuodenvaihteen yli. Täytyy painaa vielä joululomallakin lujasti duunia. Ihan alkuvuodesta EXAM-tenttejä ei voi edes suorittaa, koska tietojärjestelmät ovat kaaoksessa Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston yhdistyessä ainakin alustavasti nimellä "Tampere 3" tunnetuksi korkeatasoiseksi(?) oppilaitokseksi, johon kolmanneksi jäseneksi vielä myöhemmin odotellaan Tampereen ammattikorkeakoulua.

Elämän taistelu jatkuu, säälimättömällä intensiteetillä. Heikot sortuu elon tiellä, mutta jätkä se vaan porskuttaa eteenpäin, vanhan kaavan mukaisesti.

Orpo-Sipilän hallituksen mukaan Suomen ylivoimaisesti suurimpia ongelmia on ankara työvoimapula. Työnantajien näkövinkkelistä vallitseva asiantila saattaa ehkä näyttäytyäkin tällaisena. Niitä eeppisten mittasuhteitten ihmeolentoja, pitkän ja vakuuttavan työkokemuksen omaavia, rottapalkalla tai ehkä vallan ilmaiseksi työskenteviä nuoria ja überjoustavia yleisneroja ei vaan koskaan ole kyllin paljon (ja hoh-hoijaa, josko yhtäkään). Eikä Orpo-Sipilän hallituksella varmaan mitään muita näkökantoja olekaan kuin työnantajien näkökanta.

Täältä ruohonjuuritasolta ympäröivän todellisuuden näkymää kuitenkin ehdottomasti dominoivat työttömyyden ja toimeentulon ongelmat. Ne ovat ihmisyksilön kannalta melkoisen vakavia, vaikka eivät tyrneviä yritysjohtajia ja pankkipohattoja erikoisemmin puhuttelekaan.

Rikkaat kyllä aina pärjäävät. Ehkä korkotuotto on hiukan heikompi laman aikaan, mutta rikkaus sentään pysyy koska se on markkinatalouden pyhä asia. Globaalissa markkinataloudessa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, eikä siinä rikkaitten mielestä ole mitään pahaa. Rikkaille kyseessä on periaatteessa ylimääräinen raha, kun taas köyhille kyse on olemassaolosta ja perustoimeentulosta. Köyhille elämä on jatkuvaa sotaa, henkiinjäämistaistelua selkä seinää vasten. Rikkaille elämä on vain kepeä harraste ja raha vain lelu jolla voi leikkiä muiden kustannuksella.

Ei sillä ettäkö vasemmistopuolueet olisivat oleellisesti parempia. Vasemmisto on Suomessa jämähtänyt sata vuotta vanhoihin asetelmiin. Vasemmisto kuvittelee edelleen että perinteinen teollisuustyö savupiipputeollisuudessa voisi olla köyhän kansan kestävä tulevaisuuden kuva. Vasemmisto on korporativismin asialla, eli oleellisesti globaalin markkinatalouden kannattaja.

Oikeisto on ajanut oman viiteryhmänsä - raharikkaitten pääomapiirien - asiaa varsin tehokkaasti. Vasemmisto sensijaan on tyrinyt pahoin ja ryssinyt köyhän kansan asian perusteellisesti. Yhteiskunnassa on muitakin kuin rikkaita ja työläisiä. Tulevaisuuden yhteiskunnassa perinteisiä työläisiä ei juurikaan tarvita. Tavallisen kansan tulevaisuuden toimeentuloon tarvittaisiin aivan uutta ajattelua, jota on turha odottaa kansalaissodan homeisiin juoksuhautoihin linnoittautuneilta ja umpityperään vasemmistopropagandaan jumiutuneilta. Työläinen ei enää ole proletaari. Oikea proletaari on se työikäinen jolla ei ole työtä ja toimeentuloa. Maailma jo muuttui sitten vuoden 1918.

Osallisuus yhteiskunnasta täytyy olla perusoikeus köyhillekin. Ei voi olla oikein että robotit korvaavat ihmiset ja automatisoidut tehtaat jauhavat lisää mammonaa harvalukuisille, yltäkylläisyydessä mässäileville omistajilleen, samalla kun tavallinen kansa jää ilman ja kituu köyhyydessä. Miten voisi olla oikein että työttömiä halutaan kiusata sadistisella työnhakupakolla, kun tavanomaista työtä on tosiasiallisesti yhä vähemmän saatavilla. Seuraava lama voi olla jo aivan heti seuraavan puun takana. Eikö olisi jo korkea aika miettiä miten järjellinen ihmisarvoinen toimeentulo olisi mahdollista Joulun jälkeisessä yhteiskunnassa. Muistaakseni Suomea on mainittu sivistysvaltioksi, joten eikö tällainen olisi sivistynyt tapa varautua tulevaan.

Erikoisen vakavaksi tilanteen köyhän kansanosan kannalta tekee se, että tämä suhteellisen hyvä talous ei Suomessa tule jatkumaan ikuisesti, vaan piankin tullaan laskusuhdanteeseen. Raamatullisesti ilmaisten seitsemää lihavaa vuotta seuraa seitsemän laihaa vuotta. Suomen tapauksessa ne laihat vuodet saattavat olla erikoisen laihoja ja pitkiä kuin nälkävuodet.

Rationalisointi ja digitalisointi etenee työelämässä jatkuvasti kovalla voimalla. Taloudellisesti tuottamaton työ on erityisen kriisiherkkää. Ihmisistä ollaan tekemässä tarpeettomia, pääomapiirien kannalta. Veikkaanpa että Orpo-Sipilän politiikalla Suomessa on 10 vuoden kuluttua miljoona työtöntä. Missä on se työvoimapula silloin? Epäilemättä se edelleen kummittelee pinttyneiden konservatiivisten poliitikkojen ja AY-politrukkien puheissa. Eiväthän poliitikot voi olla väärässä, eivät silloinkaan kun yrittävät elää sellaisessa maailmassa jota ei enää aikapäiviin ole ollut olemassa.

Virkamiehet ja poliitikothan voivat raiskata tätä maata miten tahtovat, sitähän emme mitenkään pysty estämään. Virkamiehillä ei näköjään ole mitään vastuuta, mutta poliitikot sentään kantavat ns. poliittisen vastuun ... vai kantavatko Suomessa? Ja mitä se poliittinen vastuu konkreettisesti on? Mihin se kiteytyisi jos koko sotkuinen keitos kiehutettaisiin kuiviin, vaikkapa jonkin säästötoimissa riutuvan koulun kemianluokan viimeisellä joten-kuten toimivalla Bunsen-polttimella emalimaljassa? Jäisikö lopulta jäljelle mitään?

Ohjelmistosuunnittelijana, insinöörinä ja yliopisto-opiskelijana olisin erikoisesti huolissani insinööriyden arvosta ja merkityksestä. Insinööriosaaminen kunniaan! Koulutus kohdalleen! Mamoilu pois! Oppilaitosten tulisi oman alasajonsa ja itsensä hengiltä säästämisen sijaan voida keskittyä opetuksen kohentamiseen ja tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseen.

En näkisi ettäkö kansakunnan hyvä tulevaisuus voisi olla pelkkien perässähiihtäjien ja myynti-androidien varassa. Tarvitaan myös rohkeita ja rivakoita ladunaukojia. Suomessa tarvittaisiin suuri määrä reippaita uusien latujen aukaisijoita. Joidenkin täytyy kulkea edellä ja näyttää tietä. Suomalaisia johdetaan edestä, esimerkillä. Emme voi elää menneisyyden saavutusten varassa. Emme voi kansakuntana elää pelkästään muiden tekemän suunnittelun, työn ja tuotannon varassa. Meidän täytyy itsekin osata jotakin.

Euro-aluen jäsenyys on jo nyt tullut köyhille suomalaislle kalliiksi. Seuraavan laman aikana sen seuraukset olisivat karmeat. Niinpä rahaliiton jäsenyydestä tulee erota välittömästi. Euroon liittymisessä ei tarvittu kansanäänestystä, joten siitä eroaminenkin on varmaan pelkkä ilmoitusluontoinen asia. Kaikenkattava faksi Brysseliin: "Son moro €natzit".

EU:sta on erottava heti sitä osoittavan kansanäänestyksen jälkeen. EU-jäsenenä Suomi ei pysty ohjaamaan omaa politiikkaansa. Ollaan vaan rottia jotka jättävät uppoavan laivan. Rotta on viisas eläin. EU-laivan tuho ei ole meidän ongelma. Emme voi pelastaa Eurooppaa edes nipottamalla EU-mallioppilaana oikein superniuhona. Jos Saksa ja Ranska haluavat sotia keskenään, niin sotikoot vaan. Omapahan on soppansa. Emme me suomalaiset voi sellaista estää. Miksi meidän olisi oltava osapuoli kaikissa maailman kriiseissä, selkkauksissa jotka eivät meille ollenkaan kuulu! Miksi meidän olisi sodittava Venäjää vastaan NATOn puolesta kun emme sellaisesta hyödy, vaan rajanaapuri Venäjä on meille luonnollinen kumppani.

Suomen on suojeltava omaa tietotaitoaan, omaa talouttaan ja omaa tuotantoaan tässä globalismin raatelemassa rahan ja markkinatalouden maailmassa. Se ei olisi mahdollista EU-jäsenenä. EU:ssa olemme vain Saksan pankkitirehtöörien vapaaehtoisia orjia, Saksan neljännen valtakunnan vierastyöläisiä.

Perusasiat kunniaan. Tarvitaan kunnollista insinööriosaamista, kunnollista koulutusta ja hyvää tietotaitoa. Tarvitaan oleellista osaamista ja tuotantoa nimenomaan omassa maassa. Muussa tapauksessa Suomesta kehkeytyy pelkkä surkea tuottamattomien virkamiesten, verovaroin elävien poliitikkojen, mentaalihygieenikkojen, mielipidepoliisin, puhelinhygieenikkojen ja parturi-kampaajien banaanivaltio, kattavan sensuurin ja mielipiteen vaientamisen malli-ihmemaa, kaiken maailman verenimijöiden ja ulosottomiesten paratiisi, Eurostoliiton Pohjois-Korea, jossa ei oikeasti osata mitään sellaista millä olisi todellista arvoa. Taskuvarkaat, maantierosvot, silmänkääntäjät, stand-up -koomikot ja muut kaiken maailman huijarit eivät tuota kansantalouteen todellista lisäarvoa. Suomi ensin! Suomi suomalaisille!

No juu, en ole niin sinisilmäinen ettäkö oikeasti uskoisin että oikea ja hyvä ratkaisu koskaan tapahtuu. Nykymaailmassa pientenkin muutosten tekeminen pyhän markkinatalouden olosuhteissa on poliittisesti mahdotonta jos se aiheuttaisi äveriäissä pääomapiireissä hiukankin kulmakarvojen kohauttelua.

Voi taivas tätä ylitsepursuavaa kuvarunsautta

Pääsääntöisesti olen pyrkinyt rajoittamaan kirjoittelua tällä saitilla ja siirtämään tajunnan virtaani yhä enenevässä määrin muualle. Sitäpaitsi nyt Joulun alla olisi luettava 24/7 tentteihin niin että pää höyryää. Mutta kun noita kuvia vaan jatkuvasti kertyy. Pakkohan niitä jonnekin on tyrjätä ja tämä vaikuttaa edelleen olevan helpoin tapa julkaista kuvia.

Valo, se on ihmeellinen asia. Miksi on valoa? Eikö jatkuva läpitunkeva pimeys olisi luonnollisempaa? Valon täytyy olla energian tuhlausta, tavalla tai toisella. Valo tulisi ehkä lopettaa, on se sen verran roisia touhua. Samoin kuin kaikkinainen hengittäminen tulisi keskeyttää välittömästi, sillä sehän tuottaa hiilidioksidia, eli voimistaa kasvihuoneilmiötä ja ilmaston lämpenemistä.

Valo on ylimääräistä ylellisyyttä, luksusta joka tyrnevien virkamiesten tulisi jyrkän linjansa johdonmukaisuuden säilyttämiseksi kieltää hallintoalamaisilta, joista yltiöpäisimmät ja uhittelevimmat ilmeisesti kuvittelevat voivansa kutsua itseään "kansalaisiksi" ja vieläpä luulevat röyhkeästi voivansa omata aivan omia mielipiteitä (siis aivan uskomatonta!), joille ei edes ole myönnetty SDP:n ja ammattiyhdistysliikkeen 100% virallista hyväksyntää, lupaa ja lisenssiä! Siis niin perusteellisen törkeää, että!

Melko pimeänä vuodenaikana valo metsässä vaikuttaa kiinnostavalta ilmiöltä. Oikealla on kolmella kuvalla paljastettu erään valoilmiön luonne ja alkuperä.

Tämän nimenomaisen valoilmiön sisin olemus ei suinkaan ole se tavanomainen, eli UFO, eli Lentävä Lautanen, oho ... eikun Tunnistamaton Lentävä Esine. Tämä on entisen SAMK:in Vähärauman kampuksen liiketalouspuolen valoja. Siis nykyisen Winnovan valoja tarkasteltuna Tekniikantien suunnalta, eli Tekunkorpeen johtavalta tieltä.

Kyllä siellä joulukuusikin jossakin on, tosin pienehkö ja selvästi kallellaan, mutta joulukuuseksi sekin reppana on laskettava.

Noh, oikeasti oheisia kuvia ei ole otettu tässä järjestyksessä, mutta kuitenkin saman päivänä ja näin ne on paras esittää.

Kuvat on otettu melko hämärässä, vanhalla pokkarilla ja käsivaralta, mutta näin pienissä kuvissa käsien vapinan aiheuttamaa epätarkkuutta suhteellisen pitkään valotetuissa kuvissa ei juurikaan havaitse. Sopiva valotus ja siedettävä lopputulos on melko vaativa saavutus meikämannelle vaatimattomalla, henkitoreissaan riutuvalla noin 15 vuotta vanhalla pokkarilla näissä olosuhteissa, vaikka en mitään erikoisempia korkeakulttuurillisia taiteellisia ambitioita omaakaan.

Valo on aika kinkkinen juttu. Isot kontrastit. Heijastukset. Esineiden värien oikea esitys valotuksesta ja valon värilämpötilasta riippuen. Humoristinen värejään vaihteleva kameleontti värikkäissä strobo-valoissa olisi herkkäsieluisen valokuvaajan painajaisuni.

Olen pettynyt Porin kaupunginkirjaston politiikkaan pois myytävien kirjojen ja asiakkaiden vaihtokirjahyllyn suhteen, kuten olen aiemmin antanut ymmärtää. Vaihtokirjahyllyn toteutus ei ole hyvä, joten en sitä voi kannattaa.

Kirjoja ja omistajuutta tulisi arvostaa. Kirjaston tulisi tajuta se että kirja ei enää ole minkään kirjaston omistama kirja kun se on sieltä myyty tai annettu pois.

Rautalankaa kaiken typeryyden uhallakin. Johdonmukaisuutta ja oikeudenmukaisuutta kehiin. Kirjakirpun kirjat eivät vielä ole pois myytyjä kirjoja, vaikka ne on jo sellaisiksi leimattu. Ne ovat vasta myytävänä.

Sensijaan Kirjakirpusta ulos myydyt kirjat eivät todellakaan enää ole kirjaston omaisuutta. Niistä tulee kaupan myötä ostajan omaisuutta, riippumatta siitä missä ne kulloinkin sattuvat sijaitsemaan ja mitä merkintöjä niissä sattuukaan olemaan.

Jotakin mielenkiintoista voi silti toisinaan löytyä. Anni Polva on jostakin muinaisuudesta tuttu nimi. Luulenpa että hän oli nuortenkirjailija. Vuonna 1987 hän on kirjoittanut ohessa kuvatun kirjan "Hyvästi lapsuus". Reipas tyttö kaikesta päätellen.

Kirjassa olevan litanian mukaan vuonna 1945 hän on julkaissut kirjan "Rakasta minua hiukan". Ei siis aivan eilisen teeren tyttäriä. Akateemisen tietosanakirjan mukaan Anni Polva on syntynyt vuonna 1915. Vuonna 1987 lie siis hänellä - silloin jo 72 vuotiaana - hyvinkin ollut perusteet sanoa lapsuudelleen hyvästit.

No mutta, eihän tuo ole ikä eikä mikään. Minäkin olen jo täyttänyt 60 vuotta enkä aio heittää pyyhettä kehään vielä pi-ii-tkään aikaan.

Vasemmalla näkyy pari osaa teoksesta Koululaisen tietosanakirja noin vuodelta 1970, täydellisenä muistaakseni kaikkiaan 5-osainen. Aah, tämä herättää suoranaisia nostalgisia muistiryöppyjä.

Olin silloin keskikoulun alaluokilla (tai ainakin pian menossa sinne) ja ilmeisesti minuun kohdistui perhepiirissä suuria odotuksia. Äiti tilasi kiertävältä kirjakauppiaalta tuollaisen tietosanakirjan. Uskoi poikansa tulevaisuuteen.

Niinhän sitä runoillaan että "äiti pojasta pappia toivoi ..." ja että "pojasta piti tuleman tuomari, mutta tulikin pelkkä juomari". Tosin minusta ei ollut määrä tulla sen paremmin pappia kuin tuomariakaan. Eikä kyllä sen puoleen tullut erikoisempaa juomariakaan.

Voi niitä tuhlattuja lapsuusvuosia, voi voi sentään. Mutta minkäs tekee, mennyttä mikä mennyttä. Voi hyräillä katkerasti Fredi-tyyliin että "kun kolmatta linjaa takaisin kuljen kerran, saa vanhat saatavat jokainen ...", mutta ei sitä nuoruutta koskaan saa takaisin.

Eihän elämästä kylläkään varsinaisesti selviä hengissä. Elämä on aivan yhtä helvettiä ja sitten vielä lopuksi kuolee. Taisteluahan se elo järkiään on tässä suomalaisen hyvinvoinnin puhkeavassa - ja jo pitkälti rikki puhjenneessa - kuplassa.

Hautakiveeni jos saisin tekstin "TEKN TRI", niin olisivatko menneiden vuosien laiminlyönnit ja petetyt odotukset sillä sovitettuja? Mutta täytyisi ensin valmistua diplomi-insinööriksi, ennen ei kelpaa tohtorikoulutukseen. On siis sittenkin nöyrästi palattava niitten yliopiston runsailta tuntuvien tehtävien ja oppijaksojen pariin. Hammasta purren ja suu vinossa. Jumatsukka... vielä minä teille perkuleen Mulkquisteille näytän.

Nykyisin tietosanakirjoja kohdellaan erittäin kaltoin. Niitä ei kuulemma enää tarvita. Netti muka riittää. Hienoja kirjoja silti, ilo omistaa.

Oikealla on vielä konkreettinen kesäinen todistuskappale siitä miksi kokoelmaa varten kerätyt kasvit täytyy kuivata painon alla. Käppyräinen hapero vaahteranoksa. Lehdet pysyvät kauniina ja sileinä vain siten että ne litistetään armotta littanoiksi jo heti kättelyssä.


Galleria