Pyrkikäämme olemaan tulematta hulluiksi tässä böbissä maailmassa

Edellinen Seuraava

Maailmamme epäilemättä muuttuu yhä böbimmäksi. "End of the world, in slow-motion" kuvannee hyvin aikaamme. Niinpä selkeä tavoite onkin pyrkiä pysymään järjissään kaikesta hulluudesta huolimatta.

Karmean kuuma kesä alkaa olla jo voitettu kanta. Normaali elämä voi taas sen puolesta jatkua tai ainakin alkaa. Alkaa olla aika alkaa olla hyvä insinööri. Insinöörikin voi nimittäin olla hyvä.

Kulttuuri rauhoittaa ihmismieltä. Tässä malliksi kunnon sotamies Svejkin runoutta på svenska:

Vad menar du, vad säger du?
Månne fångvaktarn sover nu
här mitt i vår här?
Och gör han det, så flyr han väl,
så snart han ser, den goda själ,
att fienden är när!
Sen bygger han mot fientlig bravad
av britsarna en väldig barrikad
och sjunger, var har går:
"i evighet vårt fosterland
tack vare kejsarns starka hand
mot alla stormar står."

Käännös Daniel Brick.

Toinen runo on hiukan tuhma, kuin bordellin piilomainos uskonnollisessa muodossa:

Av alla har jag kärast
min älskling skär och ren
men går till henne ej allen.
Ja, många tusen andra
älskare till henne vandra.
Och vem har jag då kärasts?
Jo, fungfru Maria...

Kunnon sotamies Svejk on alunperin tullut tutuksi vanhasta radion kuunnelmasarjasta, tosin suomeksi. Kunnon sotamies osallistui ensimmäiseen maailmansotaan.

Häntä pitäisi varmaankin varsinaisesti luonnehtia antisankariksi, rypyksi kapitalistisen markkinatalouden täydellisyydessä, mutta ainakin hän on hauska ja viihdyttävä.

Sääli että kirja jäi kesken kun kirjailija kuoli vuonna 1923. Kuvitustakin opuksessa on. Hän istui useita vuosia venäläisessä vankilassa. Vanginvartijoihin hänellä tai roolihenkilöllä kunnon sotamiehellä lie ollut hiukan traumaattinen suhde:

Vår gamla fångvaktare,
han ska inte dö,
djävulen honom tar med
till sin helvetesö.
Han i vagn till honom rumlar,
blir slagen, så han på marken tumlar.
Djävlarna i helvetet
ska använda honom till bränsle ...

Niin kukkii kunnon sotamiehemme runosuoni vähän väliä:

Berg, dalar och klippor jag känner,
de är och var mina vänner.
Men de kan ej hjälpa mig här,
att återge mig henne, jag har kär.

Tässä fysikaalisessa ihmemaailmassa kaikkien meidän herra Tompkinsien täytyy jatkossa koettaa pärjätä. Tompkins on käsittääkseni sukunimi jolla englanniksi koetetaan kuvata hiukan yksinkertaista ihmistä, olisiko ehkä Möttönen tai Turhapuro sille sopiva suomalainen vastine.

Ajokortin säilyttäminen on minulle suuri haaste. Jos menetän vanhan kuorma-autokorttini niin työnhaku ja varsinkin työn saanti vaikeutuu entisestään muutamalla magnitudilla.

Olen toistaiseksi saanut pitää vanhan kuorma-auton ajamiseen oikeuttavan ABC -ajokorttini, vaikka näkökyky ei täytä uuden kuorma-autokortin muuttuneita vaatimuksia.

Uudessa kuorma-autokortissa nimittäin testataan näkökyky myös ilman silmälaseja. Vaikka autoa ei saakaan ajaa ilman silmälaseja. Uusia silmälaseja ei oikein pystyisi hankkimaan.

Täyteen tulee 60 ikävuotta ja sen myötä pitäisi saada lääkäriltä lausunto ajokorttiin riittävästä ajokunnosta. Saapa nähdä kuinka äijän käy.

En aio silti tulla böbiksi, vaikka ajokortti menisikin, eikä uuteen henkilöautokorttiin ole varaa. Minä aion selviytyä elämässä. Olen vaan päättänyt niin.

Varsinainen elämän suuri haaste on "Disc Jockey" -koulutus ... vai olikohan se DI-koulutus, en muista ihan varmasti? Olen ehkä hiukan kesäterässä. Porin yliopistokeskuksessa eli Puuvillassa pitäisi kuitenkin aloittaa päätoiminen opiskelu elokuun viimeisellä viikolla. Ehkä parin vuoden kuluttua kävelen sieltä ulos automaatiotekniikan diplomi-insinöörin tutkinnon suorittaneena? Ainakin voi niin toivoa. Jos olen vielä järjissäni. Vai olisiko se sittenkin ollut tiskijukan tutkinto, en ole aivan varma?

Aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin, eli kaulaa katkaistiin.

Noh, eipä silti, elämästä ei tiettävästi kukaan selviä hengissä, kuten Juice Leskinen totesi.

Uusia kypsän ihmiselämän opastetauluja ja arkirutiinien suuntalinjoja

Winnovan uudessa rakennuksessa, entisellä SAMKin Vähärauman kampuksella, ollaan ilmeisesti tekniikan puolellakin melko perusteellisessa remontissa jo loppusuoralla. Entinen SAMK liiketalous on jo ollut käytössä. Rakennushemmot ovat paiskineet töitä viikonloppuisinkin. Parakkeja jo raijataan pois.

Paikalle on ilmestynyt viikolla 33 opastetaulut, jotka kuvasin tuoreeltaan. Niissä on vielä paikalla puiset tuet joiden tehtävänä on varmistaa että rakennelma jää betonivalun kuivuessa oikeaan asentoon. Nämä tukilankut toki poistetaan kun valu on valmis, joten myöhemmin niitä ei voi kuvata näin komeina.

No juu, aivan hienot taulut, mutta eivät ne varsinaisesti ole minun oman henkilökohtaisen elämäni suuntaviittoja.

Ajokorttiasiassa kävi lopulta aivan hyvin, vaikka olin vallan kauhuissani ajokortin menettämisen mahdollisuudesta. Puntti tutisi ja manasin jo että työnhaku loppuu siihen ja hanskat putoavat laakista asfalttiin jos ajokielto tulee. Kävin yksityisellä lääkäriasemalla MediPorissa jossa asia hoituu sutjakasti ja kivuttomasti yhdellä käyntikerralla. Se on tuttu paikka entisen duunipaikan työterveysasemana kauppatorin laidalla. Käynnin hinta taisi olla noin 60€. Julkisella puolella käyntejä tulisi kaksi ja kustannusta siksi enemmän, liki satanen? Sitäpaitsi julkiselle puolelle saa jonottaa.

Nämä yksinkertaiset ja huokeat silmälasit ovat oikeastaan oikein hyvät kaukolasit. Silmäni ovat sen verran ikääntyneet että oikeastaan tarvitsisin kaksiteholasit, mutta ne raumalaiset 2-teholasit jotka minulla aiemmin oli, olivat aika pirun huonot. Niistä lähti pian kalvot irti ja ne näyttivät naarmuisilta. Huonot sekä lähelle että kauas katsoen. Niinpä päätin olla ylikuormittamatta Instrumentariumin osaamista ja ammattitaitoa ja valitsin aivan yksinkertaiset lasit. Normaalin lukuetäisyyden päässä voi silmillä olla hiukan sopeutumisvaikeuksia, mutta ei vakavia. Tyypillinen kirja on liian kaukana katsoa ilman laseja ja mukavuuden kannalta hiukan liian lähellä lasien kanssa.

Poliisi sai paperinsa ja nyt voi taas 5 vuotta körötellä vanhalla paperisella vuoden 1983 raumalaisen Keulan Autokoulun ABC-kortilla joka ei kelpaa henkilöllisyyden osoittamiseen. Jerraj-jumala, siitä on jo 35 vuotta. Uusi muovinen ajokortti kävisi henkkarinakin. Vanha paperinen ajokortti ei siis kelpaa henkilöllisyyden osoittamiseen, mutta kylläkin ajo-oikeuden osoittamiseen. Hmmm, mitenköhän se on. Voin siis vanhalla ajokortilla osoittaa että minulla on ajo-oikeus, mutta en voi kuitenkaan osoittaa olevani minä. Saatan siis kuitenkin ratin takana istuessani olla joku aivan muu kuin se jolla on se ajo-oikeus. Poliisi ei siis voi vakuuttua että fyysisesti olisin juuri se henkilö jota ajo-oikeus koskee? Tjaah tjaah, byrokraattien logikka on ihmeellistä, ei sitä tavallinen kuolevainen ymmärrä.

Moottoripyörän ajo-oikeus eli tuo kirjain A tuli silloin vielä kaupan päälle, vaikka en sitä tavoitellut. En ole vielä koskaan ajanut oikeaa moottoripyörää. Vielä ehtisi tappaa itsensä moottoripyöräillen aivan luvallisesti. Tätä ennen minulla oli henkilöauton ohjastamiseen oikeuttava AB-kortti, mutta se otettiin pois kun ajoin kuorma-autokortin.

Seuraava autonajokuntoa luotaava lääkäritarkastus on 65 vuotiaana, viiden vuoden päästä. Vanha ajokortti on voimassa 70 vuotiaaksi asti eli vuoteen 2028. Hmm, mitähän sen jälkeen, jos vielä olen hengissä? Voisiko vielä harmaantuneena seniorikansalaisena saada henkilöauton ajokortin, tai ehkä traktorimönkijän kortin? Traktorimönkijän voinee varustaa melko käyttökelpoiseksi talviseenkin maantieajoon katteineen ja tuulilaseineen ja tietääkseni sellaisella pääsee jopa 60 km/h, joten muutaman kymmenen kilsan pituinen ajomatka ei voine olla ongelma. Mopoauto varmaankin olisi se viimeinen mahdollisuus omatoimiseen liikennöimiseen, mutta sillä ei kuuttakymppiä voi luvallisesti ajaa.

Se todellinen koti nyt kuitenkin on Etelä-Pohjanmaan haja-asutusalueella jossa linja-autot eivät ole kulkeneet enää pitkiin aikoihin ja palvelut ovat jossakin vähintään kymmenen kilometrin päässä. Vanhalle äijälle pitkä matka veivata polkuvituseerilla, varsinkin talvella.

Juu, verenpaine on ehkä niin korkea että sille täytyy tehdä jotakin. En pidä niistä Cardace -verenpainelääkkeistä joita lääkäri viimeksi määräsi. Ne aiheuttavat sitkeän yskän joten en enää syö niitä. Mielestäni kalsiumsalpaaja ja betasalpaaja olivat parempi yhdistelmä. Tai niin, betasalpaaja saattaa olla hiukan riskaabeli rohto luvallisten ampuma-aseiden omistajalle. Riskinä on että SoTe-henkilöt päättelevät tähän tapaan:

Beta-salpaaja ... verenpainelääke ...
mutta sehän on myös mielialalääke?
Siis beta-salpaaja on PSYYKEN lääke.
Mitä, käytätätte siis PSYYKEN lääkkeitä!
Olette siis mielenterveyspotilas, avohoitotapaus!
Siis jumatsukka, umpihullu äijä ja omistaa ampuma-aseita!
Äkkiä pyssyt hullulta pois saatana!

Aseiden harrastajan oikeusturvaa loukkaavat valtuudet paukkukammoiset Matti Vanhanen -linjan poliitikot ovat allokoineet todella alhaalle SoTe-hierarkiassa, joten kannattaa olla epäluuloinen SoTe-porukkaa kohtaan. Kaikki ne hysteeriset ämmät ja epämääräiset sosiaalisisaret eivät suinkaan ole ystäviämme vaan ovat valmiita puukottamaan selkään kun käännymme. Objektiivisuus, asiallisuus, maltillisuus, järkevyys, suurin ammattitaito ja asiantuntemus ei välttämättä ole siellä ammatillisen SoTe-hierarkian pohjalla.


... Mutta koetetaanpa nyt pistää rauhoittuen ... ja keskitytään opiskeluun ...

Otetaan kuitenkin aivan rauhallisesti ja koetetaan olla kohottamatta verenpainetta. Rauhoittumisessa voinee auttaa Porin kaupunginkirjaston näyttely "Koukussa kirjansidontaan". Nimensä mukaisesti se käsittelee kirjojen sitomista.

Pääpaino tässä näkyisi selkeästi olevan taiteellisessa vaikutelmassa. Ja eipä siinä mitään, komeitahan nuo ovat.

Kirjansidonta on periaatteessa aivan mielenkiintoista. Olen joskus haaveillut että esimerkiksi James Bondin Autokokoelman kymmeniä liukaspintaisia lehtiä voisi sitoa kokonaisiksi kirjoiksi. Siten niitä olisi helpompaa ja mielekkäämpää säilyttää siististi.

Vaikka iso hommahan siinä epäilemättä olisi ja paljon säätämistä.

Tyhjä kirja ei välttämättä ole kovin mielenkiintoinen, vaikka olisi miten komeasti sidottu.

Tässä digitalisaatiomanian riivaamassa maailmassa ja kirjojen polkumyynnin olosuhteissa on joka tapauksessa hauska nähdä että kirjaakin vielä arvostetaan.



Galleria