| Edellinen | Seuraava |
Synnyin keskelle luonnon kasvien ihmemaailmaa. Olen kamppaillut elämässä eteenpäin kasvien ympäröimänä. Selvästikin luonnon kasvien täytyy olla huisin tärkeitä. Ne olivat täällä ennen meitä. Olemme kasvien kanssa jopa sukulaisia, joskin kaukaisia, samaa elämän alkujuurta.
Olisi todella sääli jos menehtyisin juoppohulluna johonkin maantienojaan ihmetellen viimeisillä voimillaani - ennen sitä kuuluisaa viime potkaisua - että mikäköhän swiddun ruoho tuokin kasvi on joka minun nenääni kutittaa. Silloin on jo myöhäistä sivistyä kasvitieteellisesti. Koko elämä olisi mennyt hukkaan.
Kasvit pitäisi tuntea mahdollisimman nuorena. Vielä ei ole liian myöhästä. Niinpä haluan oppia tuntemaan luonnon kasveja. Niinpä olen alkanut keräillä niitä ja kuivata kokoelmaa varten, vaatimattomalla tasolla.
Kasvien keräilyssä ja kuivaamisessa on ilmennyt eräitä pieniä ongelmia. Se ei olekaan ihan niin helppoa kuin mitä äkkiseltään voisi kuvitella.
|
Kaikki värit eivät säily kovin hyvin. Kissankellojen ja harakankellojen siniset kukat tuppaavat painon alla kuivattaessa menettämään väriään. Kielon ja oravanmarjan vihreät lehdet kellastuvat.
Johtuuko tämä kasvin osien vaaleneminen talouspaperista? Valkaiseeko jokin talouspaperin sisältämä aine kasveja? Onko talouspaperissa tuotantoprosessista peräisin olevia valkaisuaineen jäämiä?
Mikä mahtaa olla talouspaperin pH-arvo? Neutraali ympäristö varmaankin olisi kasveille paras. Pakon edessä säästäväisenä sällinä käytän paperini moneen kertaan välillä niitä kuivatellen, joten onhan niihin voinut jäädä jonkin aiemman kasvin mehuja jotka kenties ovat happamia tai emäksisiä?
Perinteinen kasvienkeräilijän apuneuvo on vanha kunnon imupaperi, mutta normihenkilö ei sellaista enää kaupasta löydä tässä julman markkinatalouden raiskaamassa yhteiskunnassa. Iso raha, hävyttömät koronkiskurit ja pyhä markkinatalous eivät tarvitse imupaperia. Talouspaperi lie imupaperin lähin korvike. Olisiko saatavissa valkaisematonta talouspaperia?
Yritin selvittää tätä kissankellon kukkien värin katoamisen mysteeriä pienellä erillisellä kokeella jonka moniselitteinen tulos näkyy oikealla.
Nämä kellokasvit ovat olleet vain yhden ainoan päivän taatusti neitseellisten käyttämättömien valkaistujen talouspapereiden välissä kohtuullisessa puristuksessa. Näissä papereissa ei ainakaan ollut muiden kasvien vanhoja mehuja.
Hmmm, joistakin kukista väri on lähtenyt, toisista ei. "Go figure"
Noh, ainakaan sinisen värin lähtemiseen kissankellon kukista ei tarvita muiden kasvien vaikutusta. Pelkkä tavallinen valkaistu talouspaperi voi tehdä sen. Tai sitten ei tee.
Onhan kasvien kerääminen silti hauskaa. Ainakin kosteampia kasveja täytyy kuivatella painon alla talouspaperin välissä viikon verran, välillä muutaman kerran papereita vaihtaen.
Joidenkin kasvien nihkeät ja tahmaiset lehdet tai mehevät kukat tarttuvat talouspaperiin kiinni niin että niitä on vaikea saada ehjinä irti. Isommat puolikuivat lehdet ovat hankalia käsitellä papereita vaihdettaessa. Ne ovat menettäneet alkuperäisen jäntevyytensä, mutta eivät ole vielä kuivan kuolonkankeuden kourissa. Niinpä lehdet jäävät helposti huonoon asentoon.
Pitäisi olla äärimmäisen herkät ja motorisesti lahjakkaat "pillunkoittajan sormet" (1970-luvun lopulla varusmiespalveluksessa Hämeenlinnassa oppimani hyödykäs ilmaisu) että pystyisi kaikki ne hankalat lehdykäiset kauniisti asettelemaan.
En ole kesällä oppinut kasveista kovin paljoa uutta. Kaikki kasvikirjat ovat painona joten kirjallisuutta ei ole niin helppoa tutkia. Lajinmääritykset jäävät paljolti myöhemmin tehtäviksi. Hienoja ne kasvit silti ovat vaikka nimet monilta puuttuvatkin.
Kesäisestä metsässä harhailusta on jäänyt hyviä muistoja. Alkukesän käenkaalin (ketunleipä) valtakausi vaihtui kuin taikaiskusta oravanmarjan dominoimaksi. Alkukesä oli sikäli miellyttävää että hyttyset loistivat poissaolollaan. Juhannuksen lähestyessä metsän pienet lehtipuut ja muut matalammat kasvit muuttivat näkyvyysolosuhteita dramaattisesti. Vihreä seinä nousi metsän reunaan.
Keräilykansioksi hankin isohkon luonnoskirjan. Tavallinen A4-koko olisi aivan liian pieni. Kirjan selkä saattaa olla pettämässä kovassa rasituksessa. Kirjan paksuus kasvaa lehtien väliin tulevien kasvien vuoksi, jolloin selkään kohdistuu voima jota sitä ei ole rakennettu kantamaan. Ihan kaikki ei ehkä siihen kirjaan mahdu. Epäilemättä erilliset tukevahkot paperiarkit olisivat parempia, mutta tämä on pienen budjetin projekti. Täydellisyys ei ole tarpeen. Riittää kun karavaani kulkee.
Kesä ei tokikaan ole vielä ohi. Kokoelma epäilemättä vielä kertyy. Eräitä kasvien kukkia vielä puuttuu. Täytyy jemmata myös lehtipuiden lehtiä talven muisteloita varten. Muutamia pajulajeja, 2 eri koivua, 2 eri leppää, haapa, pihlaja, tuomi, vaahtera, tammi, lehmus ...
Uskon vähitellen oppivani ja rutinoituvani keräilemään kasveja paremmin. Nämä ovat vasta ensi askeleita toivottavasti pitkällä tiellä.
Nyt tulee jo olemaan suoranainen ilo elämän ehtoossa vanhana deekuna lopuksi kyykähtää sen tyhjentyneen Koskenkorva -viinapullon kanssa umpitunnelissa sinne kuraiseen tienvarteen kun tietää nokan edessä tönöttävän kasvin nimen ja ehkä jopa muistaa sen tieteellisen nimen. Kuolen hymy huulillani. Käymään vaan tänne tultiin eikä olemaan.
Kirjojen kierrättäminen ja reilu vaihtaminen ilman kontrollia on periaatteessa kaunis ja ylen jalo ajatus. Käytännössä se on kuitenkin ongelmallista. Käytännössä se luultavasti on aivan liian optimistista ja herkkäuskoista. Jos ei olisi, niin kirjastosta voisi luvallisesti lainata kirjoja anonyymina ilman korttia. Kirjastossa ei silloin myöskään tarvittaisi mitään hälyttimiä.
On olemassa bookcrossing.com josta on hiukan aiempaa kokemusta. Joskus tapaa niin hellyttävää hyväuskoisuutta että ei auta kuin osallistua. Alla kuvattu kirja on minua vanhempi, painettu vuonna 1950, mutta hyvin säilynyt, kuten olen itsekin. Sitäpaitsi nimimerkki ANULIINI 1975 on luullakseni etelä-pohjalainen, joten alla kuvattu kirja matkustaa pian Porin vanhaan matkakeskukseen, vedenpitävän katon alle, josta se toivottavasti löytää hyvää seuraa.
Erään toisen kirjan siirsin Porin rautatieaseman odotussaliin. Porin rautatieasemalla ei ole enää pitkään aikaan ollut edes lipunmyyntiä. Taitaapa olla melko hiljaista sillä sektorilla. Noh, Porihan ei ole mikään rautateiden solmukohta. Täältä pääsee junalla vain yhteen suuntaan, Tampereelle.
Tulin kuitenkin havainneeksi tällä käynnillä että vanhalle rakennukselle aiotaan tosiaan tehdä jotakin, päätellen rakennusvalmisteluista. Tuo vanha rakennus on kai suojeltu, joten siihen ei välttämättä ole kovin helppo tehdä muutoksia, eikä sitä purkaakaan voi, mutta olisiko tuossa tarjolla sentään hiukan sateen- ja tuulensuojaa linja-autolla matkustaville?
( Nääh, jälkikäteen voi todeta että siinä vissiin tehtiin vain jotakin pintaremonttia, pientä kosmetiikkaa )
Liikennepolitiikka on Porissa kautta linjan perin avutonta, mutta tässähän pitäisi kuitenkin sijaita Porin uusi matkakeskus. Muutama paalu ja hiukan pleksiä asfaltoidulla kentällä ei välttämättä aivan täysin lunasta hohdokkaan termin "uusi matkakeskus" herättämiä odotuksia.
Mutta kyllä siellä Porin rautatieasemalla sentään joskus on jotain tapahtunut, siitä kertoo sisätiloista löytyvä korkokuvainen taulu kiiltävine kuparisine kyltteineen. Taulun tekijää en tiedä, mutta kyltissä lukee LÄNSI-SUOMEN SOTALAPSET RY.
