Edellinen | Seuraava |
Kesäpäivän seisauksessa todella muuttuu Auringon liikkeen suunta deklinaatiossa. Taivaanpallolla pohjoiseen sitten talvipäivän seisauksen liikkunut Aurinko hetkiseksi pysähtyy etelästä pohjoiseen suuntautuvassa liikkeessään Juhannuksen aikaan ja sitten sen liike deklinaatiossa kääntyy päinvastaiseksi, kohti etelää. Kaiken järjen mukaan tuolla luulisi olevan jotakin vaikutuksia ihmisen elämään.
Keskikesä ei ole kummitustarinoiden kaikkein herkullisinta aikaa. On liian valoisaa. Mutta kyllä tämä elämä kuitenkin on yleisesti ottaen melkoisen hirvittävä tarina. Elämä on pelkkää tarkoituksetonta kurassa kahlaamista, silkkaa kitumista ja sitten vielä kuolee pois.
Cantervillen Kummitus on aivan mukava vanha tarina. Sitä loppua en vaan oikein hyväksy. Siinä ei kerrota koko totuutta. Millä tavalla Virginia teki kummituksen niin perin onnelliseksi? Ettei siihen vaan liity jotakin syntisen lihallista limakalvokontaktia? Tässä arveluttava sitaatti kertomuksen lopusta:
Oli miten oli, lukijalle pitäisi asiat kertoa halki. Ei ole reilua informaatioyhteiskunnassa salata noin keskeistä tietoa suurelta yleisöltä.
Kunhan selviydyn histamiineista ja jaksan hiukan paremmin, niin tarkoitus olisi ruveta aivan oikeasti tekemään jotakin. Jos virallinen opiskelu on mielekkäästi mahdollista niin sitten se on se iso juttu, vaikka se ei olisikaan ihan sitä mihin oikeasti pyrin. Jos se ei ole mahdollista, niin täytyy kehittää tilalle jotakin muuta. Tai oikeastaan tehdä juuri sitä mitä haluankin tehdä, vaikka on hyvin vaikea päästä juuri sitä aivan virallisesti opiskelemaan.
Pitäisikö ottaa Orm Punaisesta mallia ja lähteä idän retkelle? Alkuteos on "RÖDE ORM HEMMA OCH I ÖSTERLED". Suomennos on vuodelta 1946. Ilmausta "i österled" on Ruotsissa monasti käytetty Suomesta, mutta tässä se kai tarkoittaa Suomea vielä itäisempiä seutuja.
Valitettavasti matkustaminenkin on kallista ja vaatisi huomattavia resursseja. Perinteiselle ryöstöretkelle lähteminen on nykysin tehty aika hankalaksi tavaksi rikastua ja sanktioitu raskaasti, ainakin suomalaiselle alkuperäisväestölle. Ulkomaiset varasliigat sensijaan saanevat riehua maassamme melko vapaasti. Sellaisen ulkomaisten tekemän ryöstelyn vastustaminen olisi kai rasismia? Hui kauheaa!
Muukin legitiimi ja kelvollinen toimeentulo on nyky-yhteiskunnassa tehty melkoisen hankalaksi. En ollenkaan epäile etteikö Suomessa olisi miljoona työtöntä 10 vuoden kuluttua kaikista kepoisista uudelleenkoulutuspuheista huolimatta. Euro-jäsenyys tekee elämän vaikeaksi pääomapiirien ulkopuolella.
Merkittävämpi lottovoitto on epätodennäköistä ja kunnon palkkatyö aivan mahdotonta. En kuitenkaan aio aivan vielä heittää kirvestä kaivoon ja pensseleitä santaan. Syksyllä täytän 60 vuotta ja jatkan siitä vetreästi eteenpäin.
Tämä on elämän epäjatkuvuuskohta ja se sattuu melko tarkkaan yhteen keskikesän juhlan Juhannuksen kanssa. Ennusmerkkien tulkinnassa on vielä pientä epävarmuutta. Onko henkilökohtaisen kehitykseni suunta parempaan vaiko huonompaan?
Juu, ei tässä muu auta, täytyy vaan jaksaa tsempata. Eräs lyyrikko kehoitti että "Älä sinä ihminen hermostu, ihmettele vaan". En usko että ihan pelkkä ihmettely riittää kuitenkaan oman elämänsä akateemikolle, niin oleellinen elementti kuin onkin.
Eipä ole hurraamista tässä Suomen valtiossa, mutta myöskään omaa ihannevaltiota ei oikeasti pysty rakentamaan, ei ole niitä resursseja. Täytyy vain yrittää jotenkin keplotella eteenpäin tässä reaalitodellisuudessa ja toivoa että pahat poliitikot ja v-maiset virkamiehet lopulta saavat mitä ansaitsevat. "Menetetty sukupolvit" kostaa vielä kalsean kohtelunsa.
Talouselämä tjaa-ah, se on kaikkiaan melkoisen kummallinen kökkökasa. Teollinen tuotanto halutaan mahdollisimman pitkälti automatisoida ja siirtää pois Suomesta, niin ettei se vahingossakaan työllistä suomalaisia. Maataloudestakin halutaan tehdä teollisuutta joka merkitsee monelle toimeentulon loppua. Käsityön avulla lie vain harvan mahdollista pysyä leivässä. On epäselvää voiko taloudellisesti tuottamattomilla palvelualoilla olla suurtakaan tulevaisuutta markkinataloudessa. Terveyden- ja sairaanhoitokaan ei voi pitemmän päälle maksaa ihan mitä tahansa.
Työikäisen kansan - tai ainakin tavallisen verokirjaporukan - toimeentulon tulisi kuitenkin tiettävästi perustua juurikin työntekoon. Ilmeisesti pääomapiireillä, poliitikoilla ja virkamiehillä on suuri pelko että joihinkin harvoihin ihmisarvoa alentaviin paskaduuneihin ei riitä työvoimaa ellei köyhän kansan toimeentulo ole hiuskarvan varassa.
Tällaisten olojen luulisi suosivan uutta taloudellista ajattelua. Työn ja toimeentulon problematiikka on siksi vakavaa laatua.
Automaation ja robotiikan eteneminen tulee lähivuosina "vapauttamaan" työelämästä - ja samalla myös henkilökohtaisesta toimeentulosta - suuren joukon suomalaisia, työikäistä aikuisväestöä. Missä on se "viisasten kivi" jolla ne ihmismassat työllistyisivät? Pitkälle automatisoitu teollisuus ei kaipaa suuria määriä työntekijöitä. Olemassa oleva tuotanto pyörii pienellä työvoimalla. Kasvun mahdollisuudet ovat joka tapauksessa rajalliset, joten tuotanto kokonaisuutena tuskin voi paljoakaan kasvaa. On sitäpaitsi paljon mahdollista että se uusi tuotanto tapahtuu jossakin aivan muualla kuin Suomessa.
Entistäkin paremmalle suunnittelulle on tietysti aina tarvetta. Se vaan että vaatimusten koventuessa siihen pystyvät yhä harvemmat ja menetelmien kehityttyä siihen tarvitaan yhä vähemmän työvoimaa. Suomessa tuskin koskaan voi olla miljoonaa huippuhyvää suunnittelijaa jotka myös aidosti saisivat siitä työstä elantonsa. Varsinkaan tuota määrää huippusuunnittelijoita ei synny niistä miljoonasta aikuisesta joilta 10 vuoden aikana menee työ ja ammatti alta.
Ohjelmistokehitys luo joitakin työpaikkoja, mutta miljoonaa uutta peliohjelmoijaa Suomessa tuskin tarvitaan. Ohjelmointiakin voi automatisoida kuten kaikkea muutakin. Ohjelmistoala välillisesti myös luo työttömyyttä. Emme voi olettaa ettäkö Suomessa tälläkään alalla muka pystyttäisiin oleellisesti parempaan kuin muualla maailmassa. Kasvun mahdollisuudet ovat ehdottomasti rajalliset.
Eräs kauhukuva on sellainen että tulevaisuudessa tietokoneet tekevät itselleen ohjelmistoja ilman ihmisen apua. Kun tehtävät on riittävän pitkälle analysoitu ja automatisoitu, niin se on mahdollista. Vaan mitäpä sitten kun jotakin menee pieleen, niin että tietokoneet eivät pysty siitä toipumaan, kaikesta "älystään" huolimatta.
Ihmiset eivät silloin enää osaa ohjelmoida, se taito on menetetty, joten me työttömien armeija palaamme takaisin kivikauteen. Kiipeämme takaisin puihin joita kasvaa rikki menneiden tehtaiden ja jumiutuneiden tietokoneiden ympärille. Heittelemme siellä banaania poskeen ja olemme yhdessä äimän käkenä.
Niin, köyhien toimeentulo perustuu palkkatyölle, mutta sitä työtä ei ole. Toimeentuloa sivistysvaltiossa pitäisi siltikin olla saatavissa, ainakin alkuperäisväestölle. Vai myönnetäänkö vaan ihan avoimesti ettei Suomi ole oikeus- sen paremmin kuin sivistysvaltiokaan? Niiden raamatullisten seitsemän lihavan vuoden aikana homma vielä on joten-kuten hanskassa, mutta entä sitten kun tulee ne seuraavat seitsemän laihaa vuotta? Seuraavat laihat vuodet alkavat luullakseni viimeistään vuonna 2020.
Veikkaan miljoonaa työtöntä suomalaista vuoteen 2025 mennessä. Tosin lasken myös monet melko hyvinvoivat ja ainakin osittain työkykyiset eläkeläiset työttömiksi, sillä mitäpä muuta he voisivat markkinataloudessa olla. Ikä ei ole varma työkunnon mittari.
Omenahotelli kieltämättä tulee rivakasti alas, mutta en usko ettäkö talouselämän uusi nousu voisi olla pelkästään tuolla pohjalla. Ei kai tämä maailma voi koskaan tulla valmiiksi sillä tavalla että vanha puretaan pois!
|