Kas tuulet etelänpuoleiset nuo kesäisen viestin taas tuovat

Edellinen Seuraava

Toukokuun toisen viikon kynnyksellä alkaa todella vaikuttaa siltä että kesä siitä tosiaankin sittenkin lopultakin tulee. Kaikki alkaa vihertää, paitsi kaikkein pinttyneimmät kommunistit. Porin kauppatorilla kaikuneen äänekkään viestin mukaan Karl Marxin aatteiden uusi nousu on kuulemma maan hallituksen porvarillisen politiikan ansiota. Pääoma on silti poikaa, vaikka punaväri on valttia?

Voimakas ja hyvä puhuja kieltämättä, massiivisen jykevä sanoma, mutta enpä tiedä. Mitä olen ns. kansanedustajien puheita kuunnellut, niin aika vähän sieltä kuuluisan Karl Marxin ajatuksia enää kuulee. Kansanedustajat ovat siis näitä kansan-kurissa-pitäjiä joita meillä äänioikeutetuilla on velvollisuus fanittaa ja kannattaa. Me äänestäjät olemme siis ns. kansanedustajien todellisia edustajia, puolueiden äänettömiä yhtiömiehiä, niiden meitä parempien ja meitä oikeammassa olevien ihmisten nöyriä tukijoita, puolueesta riippumatta.

Politiikka, jaa, se on melkein yhtä surullinen tarina kuin insinöörikoulutus. Media vaatii meiltä myötätuntoa turbulenssissa elävän SAMK:in henkilökuntaa kohtaan, mutta unohtuu että kuvaelman todellisia uhreja ovat opiskelijat, opiskelijoiden opiskelumahdollisuudet kärsivät. Jos opiskelu ei oppilaitoksessa suju, niin eipä tarvita sitä henkilökuntaa eikä myöskään koko oppilaitosta. Oppilaitoksen täytyy olla nimenomaan opiskelijoita varten, sitä ei pitäisi mediankaan unohtaa. Muistettakoon virkamiesten virkavastuu. Opiskelijatkin ovat ihmisiä. Virkamiehet eivät ole kaiken tarkoitus ja päämäärä.

Globaaleissa kysymyksissä vaikutusmahdollisuuteni ovat äärimmäisen vähäiset, koska en ole mikään Karl Marx, mutta aion sentään vapauttaa pari löytämääni urheilukalastuksesta tutulla "catch and release" -periaatteella käytettävää www.bookcrossing.com romaania.

Ruotsinkielisen ajattelin viedä Porin vanhalle linja-autoasemalle, eli vanhaan matkakeskukseen, jossa on sentään katto pään päällä ja seinät ympärillä, toisin kuin uudessa matkakeskuksessa. Kuolemattoman kissan mukaan nimetyn kirjan tunnus eli BCID on 684-12118491, painettu vuonna 2001. Tosin kannessa kuvattu kissa on aivan liian värikäs ollakseen kirjan alussa esiintyvä kissa, ei mikään harmaa maatiaiskisu.

Saksankielisen Alfred Hitchcockin lyhyehköjä rikoskertomuksia sisältävän ajattelin vapauttaa Porin rautatieasemalle. Se on oikein kunniallinen sidottu kirja, eikä mikään nidottu kyhäelmä. Toivottavasti joku matkamies/-nainen maan löytää näistä viihdykettä ja siirtää niitä Porista ympäristöön sekä pitää kierrossa. Pienillä kirjoillakin on omat kohtalonsa - habent sua fata libelli!

Tuo saksankielinen on lähtenyt kiertoon ihan Saksasta saakka vuosia sitten, vuonna 2007 syksyllä, kirjan tunnus BCID 757-5504184. Tämä saksankielinen laitos on painettu jo vuonna 1981? Gratis zum Mitnehmen! "Mitnehmen - Lesen - Freilassen". Se on kuitenkin laputettu myös suomeksi. En kylläkään jaksa näitä itse kokonaan lukea. Sitäpaitsi osaan saksaa aika heikosti. Näiden kirjojen kuuluu kiertää ja nähdä maailmaa. Eikä vaan pölyttyä jonkun tunkkaisessa kirjahyllyssä.

Karl Marxin ohella Porissa muistetaan värikkäällä kukkaseppeleellä myös paikallista Eetu Salin -nimistä demaria jonka tekemä janoista työmiestä esittävä veistos on Salinin mukaan nimetyllä Eetun aukiolla Suomen ensimmäisen kävelykadun varrella. Varsin keskeisellä paikalla siis.

Kyllä kai tuo duunari punaisista kukista huolimatta ihan sopuisasti vaan vettä sieltä lähteestä ryystää, eikä porvarin verta äkkiväärällä katkeran vallankumouksellisella asenteella.

Noh, minulle ihan sama. En ole duunari sen paremmin kuin porvarikaan. Minun puolestani saisivat tapella aivan vapaasti niin verisesti kuin haluavat, kunhan tappelevat toisiaan vastaan, eivätkä työttömiä vastaan.

Haluan keskittyä myönteisiin asioihin, eikä politiikka välttämättä kuulu niihin. Politiikka on sinänsä tärkeää, mutta rivikansalaisen kannalta se on valitettavasti enemmänkin "lost case" - menetetty tapaus, valmiiksi jo hävitty taistelu. Käytännössä politiikka on kansan manipulointia, aivopesua, poliitikoiden vaikutuskanava kansalaisten suuntaan. Media häärää kiltisti politrukkien pikku apulaisena. Se on niin vastenmielisen kieroutunutta ja valheellista. Eipä ole pahitteeksi jos sitä epäpyhää allianssia hiukan pöyhitään ja hämmennetään.

Luonnon kesäiset (kukka)kasvit, aah, täältä tullaan! Valmiuteni keräillä kasvistoa ja kuivata niitä kokoelmaan ovat jo erittäin merkittävällä tasolla. Toki kerään vain suhteellisen pienikokoisia ja ohutvartisia kasveja jotka on helppo litistää ja ikuistaa kuiviksi painon alla - hajottajaeliöiden tavoittamattomiin.

Vanhan koulun kierrätyspöydältä löytämäni muovitaskuisen värikkään SAMK-kansion varustin kokonaisen talouspaperirullan käyttäen kasvien keräilyyn sopivaksi kenttäkansioksi jonne kerättävät kasvit jemmataan metsässä turvaan hellävaraisen talouspaperin huomaan odottamaan raskaita kuivaustoimenpiteitä sisätiloissa.

Lähteissä ja muistiinpanovälineissä löytyy ja painoksi on tarjolla mittava määrä painavaa kirjallisuutta, muiden muassa SAMKin kirjastosta poistettu "Tekniikan tietokeskus" joka iästään huolimatta palvelee hyvin painona. Gravitaatio ei konsaan vanhene. Keräilykansioon on ehtinyt vasta pari kevään aikaista leskenlehteä, mutta olen jo niistä äärimmäisen ylpeä. Leskenlehdessähän ei ole lehtiä keväällä kun se kukkii, vaan vasta kesällä. Yleensä kasvit kehittävät ensin lehdet ja kukkivat vasta sitten.

Viikon verran kasveja täytynee kuivata talouspaperin välissä painon alla. En tiedä olisiko perinteinen imupaperi nopeampaa, mutta tiedän että sitäpä ei kirjakaupassa enää ollut. Kyllä ne kasvikokoelmat tästä vielä syksyksi komistuvat ja laajenevat kunhan kasvit pääsevät kunnon vauhtiin kasvussaan ja kukinnassaan. Tekniikka ja luonto eivät sulje toisiaan pois, eivätkä ne myöskään ole ristiriidassa keskenään.

Uutta vihreää ruohoa näkyy jo metsässäkin. Puiden silmut pullistelevat mahtipontisesti ja pieniä lehtiäkin on jo näkösällä. Odotan kuitenkin vielä isompia lehtiä. Puuvartisia oksia tuskin yritän kuivata, ainoastaan ruohovartisia kasveja ja tuoreita puiden lehtiä.

Painettuja kasvien nimilappujakin olen joskus nähnyt, mutta pärjään ilmankin. Keräilykansiona kelpaa A3-kokoinen luonnoskirja. Sääli etten aloittanut tätä puuhaa jo aiemmin. Keskikoulussa olisi periaatteessa voinut kerätä kasveja, kauan sitten 1970-luvun alussa, mutta ehkä rohkeus ei silloin riittänyt. Pelkäsin ehkä kylähullun mainetta? Enää en pelkää mitään, paitsi ehkä sitä että jos taivas ottaa ja romahtaa niskaan, mutta sitähän pelkäävät myös rohkeat gallialaiset Asterix ja Obelix, joten olen sentään hyvässä seurassa. Tai kyllä ne ranskikset oikeasti ovat nykyisin aika lälläreitä. Donald Trump ei ole täysin väärässä.

Saksalainen vitsi ranskalaisten sotilaskunnosta: "Myytävänä ranskalainen sotilaskivääri, toisen maailmansodan ajalta, hyväkuntoinen, lähes käyttämätön. Kiväärillä ei ole ammuttu yhtään laukausta, mutta se on pudotettu kerran".

( Vitsin selitys: Ranskalaiset ovat pelkureita. Kun he näkivät saksalaisten tulevan, he pudottivat aseensa ja juoksivat pakoon. )


Helatorstain 10.05.2018 aurinkoisen iltapäiväkävelyn kuvasatoa

Oheinen otos on eräänlainen omakuva, siinä on nimittäin minun varjoni vedessä Vähärauman lammen koirien uintipaikalla. Pohja on tuossa matala ja melko tasainen joten se näkyy hyvin aaltojen läpi. Siinä uskaltaa antaa pienemmänkin koiran totuttautua kosteaan elementtiin. Jonkun isomman koiran olen joskus nähnyt siellä porskuttelevan vedessä komeasti koira-tyylillä uiskennellen.

Säät ovat nyt aivan viimeaikoina olleet ajoittain jopa helteisen tuntuisia ja uusia tuoreita vihreitä lehtiä lykkää joka puusta ja pensaasta. Ruohovartisia kasveja nousee maasta laajalla rintamalla, mutta ne ovat vielä niin kehittymättömiä, etteivät ne hevin paljasta täsmällistä taksonomista identiteettiään.

Iltapäiväkävelyn pääasiallinen tavoite oli käväistä neukkusotilaiden hautausmaalla Vähärauman metsikössä, käydä katsomassa Vähärauman koulua jota en ole hetkeen nähnyt ja varmuuden vuoksi tshekkailla myös parhaaseen vakoilijatyyliin olisiko joku übernopea ruohovartinen kukkakasvi sittenkin saanut jotakin kukintoa aikaiseksi. Voikukkia ja leskenlehtiä näkyy jonkin verran, mutta ne eivät enää tunnu niin kiinnostavilta, koska kasviprässistä sellaista jo löytyy.

Uutiset kertovat että Vähärauman koulussa on vakavia sisäilmaongelmia. Niinpä on kuulemma suunnitteilla rakentaa Vähäraumaan peräti uusi koulu joskus parin vuoden kuluttua. Tämä antaa aihetta valokuvaukseen. Tosin Meri-Porin bussit eivät ole enää ajaneet Vähärauman koulun ohi, koska arkipäivinäkin reitti on siirtynyt kulkemaan Nupurintien kautta. Niinpä en enää näe Vähärauman koulua bussimatkoilla.

Menin ensin väärää tietä, koska olin unohtanut bussien vanhan reitin, mutta kyllä se koulu sentään uskoakseni löytyi, vaikka en siihen sen lähemmin perehtynytkään. Bussien reittimuutoksen syy oli koulun remontti, joka katkaisi tien, mutta en tiedä olisiko reittimuutoksen ylläpitoon oikeastaan enää aihetta. En nähnyt paikalla mitään remontin jatkumiseen viittaavaa.

Tavallaan hyvä että kuljin hiukan harhaan Vähärauman koulua etsiessäni, sillä uusilla seuduilla harhaillessani löysin uuden kukan. Se on sinänsä aika pieni kasvi, mutta kukka on suhteellisen iso ja väriltään violetti. En vaan tiedä onko se luonnonkukka, joten jätin sen rauhaan. Siellä se sinnittelee voikukanlehtien joukossa. Juuristokamppailu maanpinnan alla on epäilemättä aivan murhaavaa.

Sitäpaitsi se oli ainoa tuollainen sillä kasvupaikalla jossa oli myllätty maata, tehty maansiirtotöitä. Olisiko tuo viljelykarkulainen, puutarhasta karannut? Joka tapauksessa se ei muistuta lapsuuteni kukkia, joten annan sen olla. Tavoitteeni on kerätä aivan tavallisia luonnon ruohovartisia kukkakasveja, ei mitään harvinaisuuksia.

Olen myös katsellut himoiten Professorintien eräällä penkereellä kasvavia mielestäni valkovuokkoja. Luulenpa kuitenkin että ne voivat hyvinkin olla tuohon aivan vasiten istutettuja, joten hillitsen keräys- ja kuivaushimoni niidenkin suhteen.

Jouduin siis palaamaan helatorstain iltapäiväkävelyltä kasvitieteellisessä mielessä tyhjin käsin.Mutta eipä hätää, kesään on vielä aikaa. Kesäkuussa kukkivia luonnon ruohovartisia kukkakasveja varmaan on jo vaikka kuinka paljon.

Venäläiset ovat juhlineet "Voiton päivää", voittoa Saksasta toisessa maailmansodassa, luullakseni eilen 9.5. Vähäraumassa se tietää sitä että paikalliset venäläiset parveilevat Vähärauman metsikössä sijaitsevalla neuvostosotilaiden haudalla jota olen muutamia kertoja kuvannut aiemminkin. Ensimmäiset kuvani siitä taitavat olla jutussa #304 aivan lopussa, vuoden 2015 talvelta, yli kolmen vuoden takaa.

Onhan tuo hautamuistomerkki oloissamme erikoinen. Tuntemattomien sotilaiden hauta on tavanomaista emotionaalisempi. Tuolla lepää nimeltä tunnettujen lisäksi 221 tuntematonta Neuvostoliiton sotilasta.

Hautakynttilät paloivat vielä siellä hautapaadella, jossa oli mm. leikkokukkia. Hallitseva väri sini-valko-puna, Venäjän lipun värit. Uusia kukkia on myös istutettu multaan. Vaikutti siltä että istutettuja kukkia oli kasteltu äskettäin, sillä maa oli tummaa eli märkää. Paikalla oli myös SVS:n Vähärauman osaston tekstitetty kukkalaite, "Neuvostosotilaiden muistoa kunnioittaen", ilmeisesti siis Suomi-Venäjä-Seuran Vähärauman osaston toimesta haudalle laskettu.

Itse inhoan leikkokukkia. Mitä järkeä on riistää kauniilta kasvi-paralta henki, ellei sitä aiota kuivata asianmukaisesti ja säilyttää kokoelmassa arvokkaasti sekä suurella rakkaudella! Miksi jättää viattomia kauniita kukkakasveja mätänemään! Mitä pahaa ne muka ovat kenellekään tehneet? Kukat kuuluu joko istuttaa maahan jolloin niiden elämä voi jatkua, tai kuivata kokoelmaan jolloin ne säilyvät hienoina paljon kauemmin kuin luonnossa. Leikkokukat ovat raakalaisen hirmutyö, kuin Texasin moottorisahamurhaajan ihmisten irtonaisten päiden kokoelma.

Ehkä Voiton päivä on venäläisille iso juttu. Itse en niin ole siitä innostunut. Ei millään pahalla mutta mielestäni Saksan olisi pitänyt voittaa sodassa. Hitlerin ei vaan olisi pitänyt tunkeutua armeijoineen liian syvälle itään, ja olisi ollut visusti varottava vetämästä USA:ta mukaan sotaan. Ei pidä tavoitella Kuuta taivaalta, vaan tyytyä kohtalaiseen menestykseen. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.

Oikeastaan toinen maailmansota oli jokseenkin suoraa jatkoa ensimmäiselle, jonka jälkihoito epäonnistui surkeasti Saksan näkökannalta. Ensimmäisen maailmansodan voittajavallat saavat siis kiittää itseään toisesta maailmansodasta.



Galleria