 |
 |
| Edellinen | Seuraava |
Pikku Jättiläinen ja Välskärin Kertomuksia ovat epäilemättä tehneet minuun lapsena suuren, jopa lähtemättömän vaikutuksen. Eräässä laulussa Pikku Jättiläinen yhdistetään tämän asemesta Sudenpentujen Käsikirjaan, mutta siitä lähteestä minulla on huonosti henkilökohtaisia havaintoja, koska en ole nuorena pyörinyt partiokuvioissa ja taidan olla hiukan vanhempaa ikäluokkaa kuin ko. laulun lyyrikko. Elämän pokeri on hyvässä vauhdissa. Kaikki on jo pelissä, tahtoo kansalainen/hallintoalamainen sitä tai ei. Pohjoismainen lintukoto murentuu käsiin ennenkuin se pääsi ruohonjuuritasolla kunnolla edes käyntiin.
Julman kriittisesti suhtautuen voisi kai sanoa että Pikku Jättiläinen ei sisällä oikeastaan paljon mitään. Vaikka sillä on mahtipontisen näyttävästi koko maailma hartioillaan kannettavana. Elämän suuri totuus ei välttämättä yleensäkään löydy tietosanakirjoista, jos mitään varsinaista totuutta normikansalaisen elämässä edes onkaan. Onhan monessa opuksessa nimellisesti paljon sisältöä, mutta mitä siitä varsinaisesti jää lopulta käteen? Mikä on sen käytännön merkitys ihmiselämälle?
|
Erich von Däniken puolestaan on vain pieni ryppy läpitunkevan pragmaattisen elämäni valtavirrassa. Hän tuli nuoruudessani tunnetuksi uskomattomista tarinoistaan. Harva kai häneen oikeastaan uskoi, mutta moni tahtoi silti lukea hänen kirjojaan. Elinkeino se on sekin, kirjailijalle. Taisipa Däniken lyödä rahoiksi aika mukavasti. Ne kohutut kirjat olivat luullakseni eräänlaista viihdettä tai eeppisiin mittasuhteisiin paisuneen totaalisen epäuskottavan uskonnon korviketta, vaikkakaan ei ehkä sellaiseksi tarkoitettua. Ihmiset haluaisivat uskoa ja luottaa johonkin, ymmärtää ja tietää asioita.
Väitetään että tieto lisää tuskaa ja eräs laulu paljastaa että "Not knowing is a blessing", asioista tietämättömyys voi olla jopa siunauksellista. Tietämättömyys voi olla parempi vaihtoehto ainakin jos on kyse oman kuoleman tarkasta ajankohdasta tai parisuhteen pienestä seksuaalisesta vilpistä ja aviosiipan epärehellisyydestä pelkästään aviovuoteeseen kuuluvien aviollisten velvollisuuksien suhteen.
Agenttitarinoissa puolestaan toisinaan vihjaillaan uhkaavasti ettei kaikkea välttämättä edes kannata tietää. Tieto tuo mukanaan vastuun. Voi olla vaarallista tietää liian paljon. Silminnäkijällä ja liian uteliaalla nokkansa toisten asioihin työntäjällä on suuri riski, koska hänet täytyy vaientaa eli eliminoida. "Mind your own business!"
Rikostarinoiden mukaan löyhähuulinen lavertelu ja vasikointi voi vaarantaa elintoimintojen jatkumisen. Hölösuu voi päätyä sillalta raskaissa sementtisappaissa kalojen valtakuntaan joen pohjaa koristamaan. "Dead men tell no tales!"
Eipä siinä välttämättä auta edes uuden maailman suosittu kansanviisaus "Take the money and run!" Siinä on jo sällillä enimmät juoksut valmiiksi juoksenneltu, kun koivet ovat polvia myöten paljun kovettuvassa betonissa, joka ominaispainoltaan ylittää tuplasti ihmiskudoksen raskauden.
Tietää me silti haluamme, menkööt homma syteen tai saveen.
Olen aina pitänyt Pikku Jättiläisistä, olkoot miten turhien kirjojen maineessa tahansa. Tämä nimenomainen eksemplaari on nimellisesti vuodelle 1949, noin 9 vuotta minua vanhempi. Yleisen Pikku Jättiläisen ohella oli myös eri alojen Jättiläisiä, muiden muassa Maailmanhistorian, Urheilun ja Maatalouden Pikku Jättiläiset.
Etelä-Pohjanmaalla Jalasjärven Alavallin kylän kansakoululla lapsena 1960-luvulla kohtasin Maamme-kirjan ja vanhoja koulukirjoja eläköityneen Marttilan opettajapariskunnan entisellä vintillä. Jossakin kirjassa oli käsittämätöntä ulkomaankielistä tekstiä. Heitin sen kauhuissani menemään.
Opin lapsena - jo hiukan vanhahtavista kirjoista - että amerikan newyörkissa asuu miljoonia ihmisiä. En usko että minulla olisi ollut konkreettista käsitystä siitä paljonko "monta miljoonaa ihmistä" oikeastaan on, mutta vaikuttavalta se kuulosti. En vaan silloin snadina poikana staattisen turvallisessa maalaismiljöössä snaijannut sitä että aika ei enää pysähdy, ajan rattaat eivät koskaan seisahdu vaan ne jauhavat vastustamatttomasti eteenpäin.
Alavallin kansakoululla opin 1930-luvulla painetusta suuresta eläinkirjasta että afrikkalainen kafferipuhveli on pahuksen vaarallinen ja petollinen eläin. Ampumalla haavoitettuna se piileksii ryteikössä ja ryntää sieltä salakavalasti survomaan terävillä sorkillaan tantereeseen kaikin puolin moitteettoman kunnollisen metsämiehen aivan muhjoksi. Kauheaa! Eikö elämä olekaan reilua!
Toivottavasti se katala suuri afrikkalainen kafferipuhveli sentään edes raaski jättää entisen uljaan eränkävijän suurikaliiperisen ja arvokkaan suurriistakiväärin koskematta. Perikunta epäilemättä arvostaisi sellaista jaloa elettä.
Lapsena halusin tulla hienoksi sulkahattuiseksi metsästäjäksi joka komea ampuma-ase olkapäällään kantaa metsältä kotiin sievälle vaimolleen herkullisia lintupaisteja, tai ainakin niiden tykötarpeita. En ajatellut linnun kuolemaa, en ajatellut riistaeläimen mahdollista kärsimystä, en ajatellut pikku vaimon raadantaa nyrkin ja hellan välissä, en ajatellut avioliiton yleistä ongelmallisuutta, vaan ajattelin sitä kaunista perheidylliä.
Kaikki oli kohdillaan lapsuuteni maailmassa, sikäli kuin haluan muistaa. Maalaiskansakoulun ja agraarikultturin maailmassa oli ryhtiä, järkeä ja tarkoitusta. Entä miten on nykyisin? Missä päämäärä ja kansalaiskunto? Missä ältsin stydi elämän kivijalka ja maksimaalisen luja olemassaoloa kantava rakenne?
Mitä sanoo Pyhä Digitalisaatio, onko vanha Maamme-kirja ja Vänrikki Stoolin Tarinat vielä pätevä lähdeteos ja joka kodin perusopus? Luoko Pikku Jättiläinen ja Välskärin Kertomuksia uskottavan pohjan ikääntyvän keskivartalolihavan kansalaisen elämälle urbanisoituvassa kilpailuyhteiskunnassamme ja globalisoituvassa markkinataloudessamme?
Onko se yleinen elämänohje ihan oikeesti ylevästi Star Wars-tyyliin "Be the Force with you" vai onko se vaan julman ahneen markkinasuuntautuneesti "Show me the money!"
Suuria kysymyksiä, suuria kysymyksiä!
Ei voine välttyä siltä että tällaiset syvälliset pohdiskelut - vaikkakin hiukan tyyliin "kieli poskessa" - sivuavat myös uskontoa. Valtavirtauskonto on tietenkin kristinusko, jota ainakin minun sukupolveni on koulussa saanut pakkosyöttönä suun ja silmät täyteen. Tokihan kristinuskon tapasi myös Marttilan vintillä, eihän sekään ollut voinut siltä säästyä. Ei se vaan silti minulle oikein ottanut tulta. Ei kolahtanut kohdalleen.
Minusta meidän kuuluisi kunnioittaa kansamme alkuperäisiä luonnollisia uskonnollisia kantoja ja näkemyksiä jos ylipäätään jotakin uskontoa haluamme harjoittaa. Tästä muistuttaa oheinen kirjan kansi. Suomalainen kansanusko on suomalaisten oikea ja alkuperäinen uskonto. Kristinusko ei ole tervetullut koska se on tänne väkivallalla levitetty ulkomainen ja meille vieras oppi. Niinpä suomalaista uskontoa tulisi kehittää perinteisen suomalaisen luonnonuskonnon pohjalta, eikä taipua vieraan vaikutuksen alle.
Pakkasista huolimatta porilaisten vehkeet ovat iskussa ja pulskan mehevässä kunnossa. Tätä katson todistavan ohessa kuvatun ilmapallorykelmän joka on kiinnitetty puistopuun oksaan Porin kauppatorin laidalla. Siellä se lerputtelee ja heilahtelee iloisesti erektoiden vilpoisen tuulen kielissä. Kylmyys ei sitä kutista.
Vähäiselläkin aikuisen likaisella mielikuvituksella ja Sherlock Holmesin päättelykyvyllä tuossa näkee toimintakuntoisen miehisen sukuelimen ja kivespussit jotka vaikuttavat kahdeksikon muotoisilta.
Päättelisin että tämä on viriilin 88-vuotiaan mieshenkilön julkilausuma siitä että hänellä on ns. kevättä rinnassaan. Tai sitten hänellä ovat siemenjohtimet pahoin kiertyneet solmuun.
Saattaa olla tuskallista, elämäntaitelijan tuskaa? Noh, kansalliseepoksemme Kalevalan mukaan juurikin "soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu".
En minä ainakaan voi kuvitella mitä muuta tuollainen voisi merkitä. Tämä on tieteellisen metodin mukaista. Maailman täytyy olla looginen paikka ja ilmiöiltään ymmärrettävissä, joten todellisuudesta tehdyistä havainnoista on voitava vetää loogisia johtopäätöksiä. Muutenhan romahtaa koko ns. tieteellinen maailmankuva! Siinä tapauksessa myös pyhät arvomme, länsimainen yhteiskuntajärjestys, pankkijärjestelmän toimivuus, länsimainen oikeuskäsitys, pyhä ryssäviha, työrauha paperitehtaissa ja vientiteollisuuden kilpailukyky saattavat olla vaarassa! Hirmuista, sanoisi Paasikivi!
|
Omaa henkilökohtaista mieskuntoani ja yleisemminkin kansalaiskuntoani aion testata ja ylläpitää pistämällä ilmaisen kirjan kiertoon.
Löysin sen torikahvilan pöydältä ja aion viedä sen koulun kirjastoon kenen tahansa vapaasti saataville. Ehkä se siellä löytää otollisen maaperän mihin langeta ja uuden elämän.
Olenhan näitä ilmaisia bookcrossing.com kirjoja nähnyt aiemminkin, mutta nyt ensi kertaa tartun toimeen ja siirrän kirjaa toiseen paikkaan. Pystyn todella vaikuttamaan, maailma muuttuu hiukan erilaiseksi.
En jaksa ruveta sitä itse lukemaan. Se lähtee siis kiertoon jokseenkin välittömästi. Olen vasta toinen merkinnän tekijä. Kirja on lähtenyt Porista.
Toivottavasti tuo toisen maailmansodan aikaan sijoittuva vakoilukertomus näkee paljon maailmaa, elää vanhaksi ja kokee elämässään täyttymyksen, sikäli kuin painotuote sellaiseen kykenee.
Aah, ensimmäinen tällainen kirjan vapauttamiseni! Menetän neitsyyteni aivan mieluusti.
Hmmm, kirjaston asiakkaiden kirjojen vaihtohyllyssäkin tällaisia on näkynyt. Vaihtohylly tosin toimii kokemukseni mukaan aika heikosti jos toiselta osapuolelta odotetaan jotakin vastavuoroisuutta. Vaihtohylly on silmittömän rohmuamisen paikka, hävyttömän saalistuksen estraadi. Vaihtohyllyn asiakkaalta ei voi odottaa sääntöjen noudattamista. Kirjastokaan ei noudata omia sääntöjään, vaan siirtää vaihtohyllystä Kirjakirppuun myytäviksi sellaisia poistokirjoja jotka on sieltä jo kertaalleen myyty pois ja jotka sikäli eivät minun käsityskykyni mukaan enää voi olla kirjaston omaisuutta. Vai moneenko kertaan kirjasto haluaa myydä pois ne samat poistokirjat?
Kaupunginkirjaston poistokirjojen ja vaihtohyllyn protokolla mättää pahasti. Kirjoja ei pitäisi leimata kirjastosta myydyiksi ennen kuin ne todella on myyty pois kirjastosta. Nykyisin leima MYYTY KIRJASTOSTA ei merkitse mitään koska se on kaikissa Kirjakirpun kirjoissa, siis kirjoissa jotka ovat vasta MYYTÄVÄNÄ.
Hyviä ilmaisen kirjan vapauttamisen paikkoja voisivat ehkä olla linja-autoasemat ja rautatieasemat? Ehkä kokeilen vielä joskus sellaisiakin.
En voi väittää ettäkö ne tuontyyppiset ilmaiset kirjat bookcrossing.com joita olen nähnyt olisivat olleet erikoisen mielenkiintoisia. Voi tietysti epäillä että on kiehtovampiakin kirjoja jotka herättävät omistamisen halua ja niinpä mukava kirja sitten vaan jähmettyy jonkun kirjahyllyn täytteeksi ja jää sinne vangiksi. Niin ei kuitenkaan tämän kirjan osalta tässä vaiheessa käynyt. Se on vapaa, vapaa kuin taivaan lintunen!
Kirjoitin nettiin merkinnän "Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel minulle henkilökohtaisesti".
