Edellinen | Seuraava |
En tiedä onko otsikon väite aivan totta, mutta niin laulelee hyvä-ääninen laulajatar uudehkossa joululaulussa. Joululaulut ovat tosin vielä nyt joulukuun alussa radiossa pannassa ja ankarasti kiellettyjä, mutta kyllä niitä pian saadaan soittaa ihan luvallisesti. Joulusta voi jo kirjoittaa. Ja kirjoitan vaikka ei voisikaan.
Sää ei ollut erikoisen jouluisen tuntuinen joulukuun ensimmäisenä lauantaina, mutta Joulupukki on totta, olemassa ja elossa, sitä todistaa oheinen otos Porin kauppahallin rappusilta. Joulupukkia on aivan turha epäillä. Tuollahan tuo Korvatunturilla asustava ukko opastaa ohikulkijoita kuin enemmänkin paikallistuntemusta omaava aito paljasjalkainen porilainen alkuasukas, perinteisessä vaikuttavassa puna-valkoisessa nutussaan ja pitkässä valkeassa parrassaan. Joulupukki on rehabilitoitava. Eihän vanhoja punikkeja ja kommareitakaan (nykyisiä "vihreitä") enää muistella pahalla.
Petteri Punakuonoa, kuuluisaa Pukin poroa, sensijaan ei näkynyt. Olikohan Pukki ihan jalkamiehenä liikkeellä? Mielestäni Joulun perinteeseen kohdistuvat epäilyt tulisikin suunnata Petteri Punakuonon suuntaan. Se ainainen nalkutus ettei enää uskota Joulupukkiin, se on vain konspiraatiota ja hämäystä. Petteri Punakuono, Joulun logistiikkaihme #1, hän jos kuka on epäilyttävä entiteetti.
On Pukin oma liikesalaisuus miten hän toimittaa lahjat koteihin Korvatunturilta koko maapallon eri puolille yhdessä vuorokaudessa. Mitäpä toiminnon implementoinnin yksityiskohdilla sinänsä on merkitystä, pääasia että homma toimii.
Petteri Punakuono Pukin ylikuormitetun lahjapulkan vetäjänä punaisena hohtavinen nenineen on joka tapauksessa ilmeisen muunneltua totuutta, täyttä tuubaa ja pelkkä myytti, kunnes toisin todistetaan. Mikä lie alkoholisoitunut poronketale. Potee itse aiheutettuja maksavaivojaan jossakin nunnuti-nunnuti-noilaa-noilaa maakunnassa. Täysin elämänhallintansa menettänyt doku-poro, totaalisesti rappiolla, työkyvyttömyyseläkeläinen, vanha kehäraakki. Sellainen pultsari-poroko muka toimittaisi kaikki maailman lahjat über-nopeassa aikataulussa, HAH, sanon minä!
Jouluvalot ovat syttyneet Porin kävelykadulla ja niin lämmin hellä on mieli jokaisen. Ilman lunta maisemat ovat hiukan synkkiä, mutta minkäpä tuolle tekee. Joulukuun sää on ollut kovin vaihteleva. Joskus Jouluna on ollut lunta ja parikymmentä astetta pakkasta ja toisinaan taas maa mustana ja lämpöasteita.
Musikaali Porin Reposaaresta kotoisin olevan laulaja Einö Grönin elämästä, TANGO D'AMORE, on näköjään kävelykadulla olevan mainoksen mukaan tulossa Promenadikeskukseen Promenadisaliin helmikuun alussa 2018. Promenadi juurikin viittaa kävelyyn ja kävelykatuun.
|
Raumalla oli jokunen vuosi sitten teatterissa Dannystä eli musiikkineuvos Ilkka Lipsasesta kertova näytelmä.
En kylläkään ole tällaisia populaarikulttuurin tapahtumiakaan jaksanut ravata katselemassa, mutta ovathan he merkittäviä henkilöitä viihdemaailmassa, tai ainakin nuorempina olivat. Eivät kuitenkaan aivan Joulupukin kaliiberia. Korvatunturi rulaa.
Kirjasto on Porissa joulukuussa hiukan vähemmän auki tietojärjestelmäremontin vuoksi. Kirjastoautokaan ei kulje. Noh, Joulu on lähinnä sellaista yksityisen perhejuhlan aikaa. Vaikka onhan suomalainen yhteiskunta yleensäkin melkoista perheiden juhlaa tulonsiirtoineen kaikkineen, kenellä sellainen perhe sattuukin olemaan.
Minulle Joulu ei enää oikeasti merkitse paljon mitään. Joulu yksin on aivan OK siinä kuin muutkin vuoden ajankohdat.
Edes joulukuusta en ole koskaan laittanut itselleni, en tekokuusta enkä varsinkaan oikeaa elävää puuta & olen siitä ylpeä. Yksikään kuusipuu ei ole kuollut ja kärsinyt minun Jouluni vuoksi. Joululahjat, hmmm, luulenpa että olen ne jo ostanut syksyllä.
Ehkä sentään jouluvalot yritän laittaa ikkunalle. En saanut keväällä vanhalta kampukselta kierrätyspöydältä hankkimaani 7-lamppuista sinänsä päällisin puolin nättiä puurunkoista sähkökynttelikköä toimimaan, joten täytyisi hankkia uusi. Kotona Kihniänkylässä olisi joku isän siskon Sanelman sähkökynttelikkö, mutta en pysty kulkemaan ja sitä noutamaan.
Tuo seitsemän kynttilää tulee juutalaisesta perinteestä, mutta ehkä sellaisen voisi "pakanakin" vielä niukin-naukin hyväksyä.
Yksi kynttelikön sarjaan kytketyistä 34 voltin lampuista oli rikki, mutta se ei ole rakennelman ainoa vika. Melkoisen huolto-epä-ystävällinen kynttelikkö. Verkkojohto ja kytkin ovat kunnossa. Luulenpa että on vaikeasti paikannettava kosketushäiriö jonkin lampun ja sen rakenteeltaan kovin heppoisen kannan välillä. Sarjaan kytketyt lamput toimivat vain jos sähkövirta kulkee peräkkäin niiden kaikkien kautta.
Ilmeisesti kertakäyttöiseksi tarkoitettu kynttelikkö on liimaamalla koottu, joten jätän sen lepäämään rauhassa enkä tongi sitä sen enempää. Tyydyn siihen että se on SAMK-laatua, eli siitä kannattaa pitää näppinsä visusti erossa.
Porin Vähärauman kaupunginosan omaehtoista kulttuuritarjontaa edustaa tässä KUVISKERHO. Ainakin luulen että oheiset taideteokset ovat Länsi-Porin koulun kuviskerhon aikaansaannoksia.
En tunne kyseistä kerhoa sen paremmin, mutta ilmeisesti se toimii samassa rakennuksessa jossa ennen oli Vähärauman apteekki ja Osuuspankin toimipiste.
Luulisin että eräät näyteikkunaan pistetyt kolmiulotteiset teokset kuvaavat koivupuun runkoa. Taiteellinen kompetenssini ei riitä muiden, melkoisen abstrakteilta vaikuttavien teosten arviointiin.
Suuri joulukuun alun tapahtuma Vähäraumassa oli uuden kirpputorin avautuminen. Uusi KARHUKIRPPIS toimii samassa rakennuksessa kuin aiempikin Vähärauman kirpputori, siinä R-kioskin lähellä kadun toisella puolella.
Ilmeisesti aiempi kirppis jostakin syystä tuli tiensä päähän ja toiminta hiipui. Sinänsä valitettavaa. Siellä oli myös kellarikerros jossa oli huonekaluja ja muuta kookkaampaa tavaraa. Sainhan sieltä tänne Tekunkorven tyhjyyttään ammottavaan opiskeluboksiin pikkurahalla pöydän, tuolin ja kirjahyllyn sekä lipaston alkuvuodesta 2015. Niin ja hienot pitsiverhot ikkunaan ja mattoja lattialle.
Hankalaa olisi tätäkin tekstiä lattialla tai vessanpöntöllä istuen kirjoitella. En siellä vanhalla kipputorilla kovin usein käynyt, koska maksaa voi vain käteisellä ja harvoin on sellaista määrää käteistä rahaa päällä että uskoisi sillä jotakin sellaista merkittävämpää voivansa ostaa jonka pystyy itse kantamaan Tekunkorpeen.
Avajaispäivänä sunnuntaina 03.12.2017 yleisöä vaikutti uudelle KARHUKIRPPIS-kirpputorille saapuneen päällisin puolin tarkastellen melko runsaasti. Ja täytyy kai Vähäraumassa sentään ainakin oma kirpputori olla. Se on nykypäivän realismia. Ei ehkä korkeaa teknologiaa ja veret seisauttavaa korkeakulttuuria, mutta tervettä paikallista toimintaa realistisesti tavallisten ihmisten ja markkinoiden ehdoilla.
|
Äitini Armi Sofia os. Kalliokoski syntyi Ilmajoen Koskenkorvalla 06.12.1930, joten tänään 06.12.2017 hän täyttäisi 87 vuotta, ellei olisi kuollut 10 vuotta sitten. Eipä ihme että koko Suomi juhlii äiskän synttäreitä.
Äitillä oli ikkunallaan rahapuu. Niinpä minäkin olen hankkinut K-kaupasta Tekunkorpeen ikkunalleni ihan oman rahapuun, kuten aiemman kesäisen jutun #402 aivan lopussa ylvästelin. Kasvi voi jo paljon paremmin kuin ostohetkellä. Se on levittäytynyt valtaamaan tilaa vaakasuunnassa kuin suurempikin valtakunnanjohtaja nyt kun kaupassa liki pakatut kilpailijat eivät sitä häiritse.
Toistaiseksi rahapuuni ei ole tuottanut minulle mitään havaittavaa taloudellista etua, vaikka sen nimi tuntuisi niin vihjailevan, mutta kyllä se sinänsä hyvin voi. Olisiko siinä jokin vakava toimintahäiriö? Hullun rahapuun tauti? Tai jos se vaan on hiukan laiska ja vapaa-aika-orientoitunut.
Ei pitäisi olla viherkasvilla valittamista. Substraalia ja rakkautta on tarjolla runsain mitoin. Pari isoa mehevää lehteä sen rungon tyvipuolelta siitä on irronnut, mutta uusia kasvaa latvoihin.
Syksy ja talvi ovat synkkää ja valotonta aikaa, joten olen kehitellyt rahapuulle kierrätysosista luonnonvaloa voimistavan peilijärjestelmän.
Valoa vahvistava systeemi on tehty Tiger-kaupan kahdesta kevyestä aukileikatusta lämpölaukusta, kahdesta pitkästä metallisesta kutomispuikosta (olisiko sukkapuikko parempi nimi), langasta ja suurista klemmareista. Kurkistusaukkoa peittää teipin varassa roikkuva alumiinfolio, joka edellisessä elämässään toimi jonkin muovipurkkiin pakatun maitotuotteen kantena.
Lämpölaukuissa on kiiltävä metallinhohtoinen kalvo toisella puolella ja se toimii tässä peilinä. Oletettavasti metallista pintaa tarvitaan lämpölaukussa lämpösäteilyn poispäin heijastamiseen. Kuvassa näkyy vain lämpölaukkujen vaalea vaahtomuovinen puoli.
Lämpölaukkujen metallinhohtoinen kerros on aika ohut. Valo menee siitä hiukan läpi kun aukileikatussa lämpölaukussa käytetään vain yhtä puolta laukusta, mutta paljolti se heijastaa valoa. Tuo kaarevaksi taivutettu kiiltävä pinta toimii peilinä joka heijastaa ikkunan ja ohuen verhon läpi tulevaa valoa kohti viherkasvia. Fazer-suklaalevyjen tinapaperit heijastavat lisäksi valoa alhaalta.
Heijastava pinta on taivutettu suunnilleen sopivaan muotoon lämpölaukun kädensijoja kiinnityskohtina käyttäen kudinpuikkojen ja langan avulla. Ei se nyt sentään mikään polttopeili ole, mutta uskoakseni lisää valoisuutta kasvin lähellä. Isojen klemmareiden avulla lämpölaukut sidotaan yhteen niin että kiiltävät pinnat muodostavat suunnilleen sylinterin puolikkaan rahapuun ympärille.
Ikkuna ei ole suoraan etelään, joten en usko että vaaraa liiallisesta Auringon säteilystä olisi kesälläkään. Verhot ja varjostavia puitakin on edessä, eikä ikkuna ole erikoisen puhdas. Tavallinen ikkunalasi läpäisee noin 80% Auringon valoa, joten kaksi lasia läpäisee vain 64%. Niinpä valon kerääminen viherkasvin ympärille ei ole ollenkaan pahitteeksi varsinkaan näin kaamosaikaan.
Kesäiseen aikaan kävin urkkimassa Porin Taidekoulun pihamaalla ja löysin sieltä lupaavan merihevosen metallilankaisen rungon jota kuvasin jutun #409 aivan lopussa. Joulun lähestyessä tuo merihevosen runko on verhottu värikkääseen kaapuun ja asetettu oikein juhlavalaistuna ihan taidekoulun paraatioven viereen. Ilmeisesti merihevosen päällysteen materiaali kestää kastumista ja jäätymistä.
Pikaisella kuvauskäynnillä taidekoulun pihalle (korvat luimussa peläten namusetä- ja pedofiili-syytöksiä) minulle muuten jäi sellainen vaikutelma että vanhan jutun käsin piirretyssä kartassa näkyvää savipajaa ei enää ole olemassa. Sen kohdalla sisäpihalla on uudehko kerrostalo. Värikäs ulkorakennus sentään vielä seisoo paikoillaan. Noh, eipä se vanha savipaja kylläkään erikoisen edustavaa vaikutelmaa ulkoasullaan synnyttänyt. En kehdannut sitä edes kuvata.
Porin kaupunginkirjasto puolestaan on Joulun alla toipunut tietojärjestelmän vaihdosta. Siellä oli näytteillä Porin karhuja. Onhan Pori - Björneborg karhukaupunki ainakin nimellisesti. Porilla on kuulemma uusi brändi. Jaaha jaaha.
Oletan että oheisessa tiedotteessa mainittu "opisto" tarkoittaa nykyistä Porin kansalaisopistoa joka sijaitsee pääkirjaston kanssa samassa rakennuksessa. Porissahan tämä kai isompi opisto on perinteisesti ollut työväenopisto, mutta nimi on vaivihkaa vaihdettu vähemmän proletaariseen ja vähemmän maailmanvallankumoukselliseen, enemmän porvalliseen asuun. Porin työväenopistossa olen täällä töissä käydessäni tullut käyneeksi rannikkolaivurin ja avomerilaivurin kursseja ja olen myös suorittanut vastaavat Navigaatioliiton harrastajille tarkoitetut tutkinnot. Saaristolaivurin kurssin kävin ensin Raumalla. En silti voi väittää olevani mikään merikarhu.
Raumalla taas oli alunperinkin nimenomaan kansalaisopisto noin 1920 alkaen. Tiedän koska olin joskus Rauman kansalaisopiston johtokunnan jäsen, kiintiökepulainen.
Porin tunnuskarhu on siis liikunnallista tyyppiä. Julisteessa hän pyöräilee selkä köyryssä.
Kirjastossa näytteillä olevissa keramiikkatöissä karhukaupungin tunnuskarhu on myös pyörien päällä monessa työssä. Jos keramiikkaa on uskominen niin tunnuskarhu on myös golfin harrastaja ja lainelautailee reippaasti meren sinisillä aalloilla. Ainakin näiden keramiikkakarhujen puolustukseksi on sanottava että ne vaikuttavat ryhdikkäämmiltä kuin julisteen pyöräilevä kyyryselkäinen olio.
Lisäksi karhut ovat ilmeisesti kovia lukumiehiä - tai lukukarhuja - koska eräs keramiikkatyö kuvaa karhut jonkinlaisessa kirjallisuuspiirissä Pori-sivistystä harjoittamassa perheen puitteissa.