Etenen tästä reippaan päättäväisesti kohti 60-vuotissyntymäpäivää

Edellinen Seuraava

Rajapyykki 59 vuotta on voitettu kanta, mutta siitä selvästikin uupuu jotakin, eikä se voi enää olla tulevaisuuden tavoite, joten on tavoiteltava ensi syksynä mahdollista uutta lukemaa 60. Päivä kerrallaan se voi onnistua. Se on joka tapauksessa paljon konkreettisempi tavoite kuin ns. Insinöörin Ilme.

Ohi kulkienkin vaikuttaa päivänselvältä että entinen insinöörikoulu, SAMK:in entinen Vähärauman kampus on menossa melko tarkkaan uusiin puihin. Myös ulkoseiniin tulee muutoksia toiseen ja kolmanteen kerrokseen saakka. Rakennuksen vanhemman osan ikkunat lammen suuntaan tulevat varmaankin muuttamaan ulkonäköään jonkin verran koska ne on purettu kokonaan pois.

Vanha insinöörikoulu on nyt apean näköinen, mutta ehkä se siitä vielä komistuu ja saa uuden elämän?

Synkkää on syksy, mutta uusia näköaloja täytyy koettaa etsiä että jaksaisi taapertaa eteenpäin. Todennäköisyyslaskenta voi sinänsä olla avartavaa, mutta yksin se ei kanna yli synkän virran. Parempi matematiikka on elämäni vakio tavoite jota kohti sinnikkäästi ponnistelen kaikista esteistä välittämättä.

Olen hiukan sairastellut ja mieli on ehkä siksi nyt apea, mutta kenties kunto paranee ja Aurinkoinen vielä paistelee näihin risukasoihin.

Insinööripelleily maistuu puulta tai ehkä joltakin vieläkin pahemmalta. Henkilökohtaista ilmettä ei enää kykene millään vääntämään siihen tarkoitettuun suuntaan kun on haukannut näin paljon paskaa.

Ei millään jaksa teeskennellä että insinöörin koulutuksella olisi minulle jotakin tekemistä ihan oikean työelämän kanssa. Insinöörin koulutus ei selvästikään johda minkäänlaiseen todelliseen suunnittelijan ammattitaitoon.

Työelämän suljettujen ovien takaisesta tekniikasta ei meikäläinen paljon iloa saa. Niiden käytännössä saavuttamattomien implementaatioiden katseleminen saa vain surulliseksi. Hyvin on ikääntyvä kansalainen tullut suojelluksi työelämän rasituksilta. Katsoa saa, mutta koskea ei. Samalla ikääntyvä kansalainen tulee tehokkaasti suojelluksi myös kaikesta osallisuudesta yhteiskunnan toimintoihin sekä normaalilta toimeentulolta.

Olen jo saanut oppia yli 10 vuoden ajan etten enää pääse töihin toisen palvelukseen. Sikäli kovin tyhjiltä kaikuvat poliitikkojen puheet uusista työpaikoista maassa jossa pitkäaikaistyöttömiä on enemmän kuin avoimia työpaikkoja, eikä ikärasismi ole edes korvien lotkauttamisen vaivan arvoista.

No se nuoruus sitten meni, eikä takaisin tule. Kenties vielä noin 10 vuotta jatkaisi sätkytellä jos olisi mahdollisuus. Olen kuitenkin jo menettänyt niin monta tilaisuutta että luulenpa että ihan vaan näön vuoksi en enää vaivaudu. Haluan elämään todellista sisältöä, sitä ei voi enää lykätä myöhemmäksi. On olemassa vain tämä elämä, ei mitään myöhempää elämää.

Haluaisin vielä opiskella aivan oikeassa yliopistossa. Sinänsä innostavat ja tavoittelemisen arvoiset aiheet eivät ole maailmasta loppuneet. Ne ovat ne samat klassiset. Arvokkaat asiat eivät koskaan muutu periaatteessa.

Vaikka on kylläkin käytännössä myönnettävä että yhteiskunta ja työelämä ovat hyvin pitkälti pilanneet tekniikan mahdollisuudet sellaisen aikuisopiskelijan kannalta joka on työelämän ulkopuolella. Yhteiskunta haluaa vain raskaalla koneistolla ja raskaalla lainsäädännöllä maustettua tekniikkaa. Ammattikorkeakoulu vain pahentaa tilannetta. Käytännössä tekniikka palvelee rikkaita ja hyväosaisia ja sellaisena tilanne halutaan pitääkin. Raha rulaa. Yhteiskuntaakin halutaan pyörittää työelämän ehdoilla, ainakin hallintoalamaisten osalta. Virkamiehet tietysti ovat eri asia, heitä ei voi maallinen pahuus koskettaa.

Taloudellisesti tulevaisuus on synkkä, sitä seikkaa lie vaikea muuttaa miksikään. Jos pystyn pysyttäytymään kohtuullisen terveenä, niin elämä voi kuitenkin vielä kehkeytyä kohtalaisen tyydyttäväksi. Jos pystyn hyvään työkykyyn ja aikaansaanti pelittää melko ongelmitta niin voisin varmaan olla köyhänäkin lähes onnellinen.

Porilaisen liikennepolitiikan ihmeet

Lokakuun myötä linja-autojen kaukoliikenne on Porissa siirtynyt vanhasta matkakeskuksesta uuteen matkakeskukseen. Matkahuolto röhnöttää kuitenkin edelleen siellä vanhassa paikassa ja lipunmyynti on edelleen siellä. Toivottavasti linja-autot edes ajavat vanhan matkakeskuksen kautta.

Vaikuttaa hankalalta järjestelyltä kun uudessa matkakeskuksessa ollaan lähes taivasalla, eikä siellä mitään matkalippuja voi ostaa. Ehkäpä tällainen äkkiväärä poilitiikka on siten selitettävissä, että tärkeintä on ollut häätää linja-autot mahdollisimman hätäseen pois tulevan uuden tornitalon rakennustyömaalta? Tietääkseni siihen vanhan linja-autoaseman kohdalle nimittäin aiotaan rakentaa joku noin 16-kerroksinen talo, porilaiseksi korkea.

Pitäisikö matkalaisen siis ensin mennä vanhaan matkakeskukseen ostamaan lippu linja-automatkaa varten ja sitten kävellä puolen kilometrin päähän uuteen matkakeskukseen värjöttelemään ja vartomaan sitä linja-autoa?

Onnibus -niminen firma on jo jonkin aikaa ollut uuden tyyppinen yrittäjä linja-autoliikenteen saralla. Erikoista firmassa on se että matkaa ei voi maksaa käteisellä rahalla. Pankkikortti käy, mutta selvä käteinen ei. Pääsääntöisesti edellytetään että matkustajat maksavat lippunsa netissä. Kuski ei siis kuljettele käteiskassaa mukanaan ollenkaan, ehkä maantierosvojen pelossa?

Matkahuolto ei myy lippuja Onnibus:in autoihin. Luullakseni perinteisen linja-autotoiminnan ja Onnibus:in välit eivät ole erityisen lämpimät. Oman ilmoituksensa linjojen lähtöpaikan muutoksesta he ovat kuitenkin - kumma kyllä - saaneet kiinnittää vanhan matkakeskuksen ovenpieleen.

No eipä silti, porilainen liikennepolitiikka on muutenkin aika erikoista. Ei kai sillä ole niin väliä jos on kaupungin duunissa. Tekunkorpeen kulkiessa voi todeta että kylttien mukaan Vähäraumassa on edelleen ammattikorkeakoulu. Kaupungin virkamiesten mielenrauhaa eivät tällaiset vähäpätöiset maalliset seikat voi häiritä.

Ettei menisi aivan pelkäksi haukkumiseksi, niin todettakoon että kuluneena kesänä Vähäraumassa Tekniikantien varrelta ajettiin kasvillisuus melko hyvin lyhyemmäksi, paremmin kuin miesmuistiin. Oli oikein ilo tallustella ruohikolla asfaltin vierellä kun kasvillisuus ei ollut päässyt kasvamaan liian pitkäksi. Kevyen liikenteen väylää ei varsinaisesti ole, mutta suhteellisen kapealla (ja heikkokuntoisella) asfaltilla liikennöivät suhteettoman kiireiset autoilijat, joten apostolinkyytiläisen mieli tekee hyödyntää piennarta, eli asfaltin viereistä ruohikkoa.


Vanha koulu on siis heikossa hapessa. Koulutoiminta ei kuitenkaan ole Vähäraumassa kokonaan lakannut.

Lapset hyödyntävät aktiivisesti entisen insinöörikoulun ja Tekunkorven vuokrakasarmin välistä metsikköä jossa on kuntopolku. Viimeisin villitys on polun varren puihin ilmestyneet ulkomaisia mielikuvitusolentoja kuvaavat lappuset. Onko tämä jokin uusi versio suunnistuksesta?



Paistaahan se armas Aurinkoinen vielä risukasaankin

Runoilijan sanoin "Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen". Syksy ei ole erikoisempaa auringonpalvojan juhlaa, muttta vieläpä tuo kaiken maanpäällisen elämän lähde ja elämän suuri ylläpitäjä naamaansa välillä vilauttelee.

Kuvasin komeaa sateenkaarta Porin keskustassa. Sateenkaarihan muodostuu Auringon vastapisteen ympärille. Tässä oli vielä heikko toinenkin sateenkaari noin 10 astetta ulompana, vaikkakaan ei taida näkyä kuvassa kovin selvästi.

Koko sateenkaari vaan ei mahdu Ixus-pokkarin suurimman kuvakulman sisään. Maanpäällisissä kohteissa ns. "jalka-zoom", eli muutamia askeleita taaksepäin, yleensä auttaa mahduttamaan laajan kohteen kameran kuva-alalle, mutta se periaate ei toimi ilmakehän valoilmiöiden suhteen. Sateenkaaren kuvaamisessa pari askelta taaksepäin ei vaikuta.

Aurinko oli ko. päivänä muutenkin ajankohtainen teema.

Energiatekniikan kurssin puitteissa nimittäin vierailin SAMK:in uuden kampuksen katolla, jossa on - vielä hiukan keskentekoinen - aurinkosähköjärjestelmä. Vanhalla kampuksella oli myös aurinkolämmön keräimiä, eli LVI-tekniikkaa, mutta uudella katolla ei ole sellaisesta jälkeäkään, vain sähköpaneeleja.

Neitseelliseen huopakattoon ei ole tehty reikiä, vaan aurinkosähköpaneelit ovat betonisten vastapainojen päällä.

Aurinkosähköpaneeleja on asennettu aivan vasiten (tahallaan) eri kaltevuuskulmissa ja hiukan eri suuntiinkin. Pääsäntöisesti ne toki on suunnattu etelään. Tarkoitus on kuulemma tutkiskella kiinteän paneelin suuntauksen vaikutusta käytännön energiantuotantoon. Tämän kokoisten aurinkosähköpaneelien tuotto on optimioloissa parisataa wattia paneelia kohti. Neljällä paneelilla voi siis päästä noin kilowatin (kW) tehoon jos Aurinko paistaa hyvin.

Nämä aurinkopaneelit saataneen poikkeuksellisesti tuottamaan sähköä myös sähkökatkon aikana, sillä talossa on iso sähköakku, eli ns. saarekekäyttö, irrallaan ulkoisesta sähköverkosta, voisi onnistua sopivalla ohjauselektroniikalla. Tavallinen verkkoon kytketty aurinkosähkö sammuu sähkökatkossa, vaikka Aurinko paistaisi täydeltä terältä. Irrallaan verkosta oleva vaatimaton mökkijärjestelmä toki toimii verkon sähkökatkon aikana, mutta sen teho on aika pieni.

Aurinkopaneelien tasasähköstä vaihtosähköä tuottavien aurinkoinverttereiden suuri määrä selittynee sillä että eri suuntiin asennetuista paneeleista saadaan paras hyöty niin että samaan aurinkoinvertteriin kytketään vain samaan suuntaan ja samaan kaltevuuteen asennettuja paneeleja. Aurinkopaneelit tuottavat parhaiten silloin kun ne kaikki toimivat samoissa olosuhteissa. Aurinkoinverttereitä voi ongelmitta kytkeä rinnakkain. Ne tahdistuvat automaattisesti ulkoisen sähköverkon vaiheeseen.

Tavallisten aurinkosähköpaneelien hyötysuhde Auringon energian muuttamisessa sähköksi ei sinänsä ole kovin kaakoinen, ehkä vain noin 15% ... 18% jos valo tulee pintaan kohtisuoraan, mutta Auringon energiahan on ilmaista, joten mitäpä sillä on väliä. Enemmänkin merkitystä on hinnalla, eli mitä järjestelmä maksaa ja missä ajassa sen voisi odottaa kattavan hankinta- ja asennuskulunsa.

Satakunnan ammattikorkeakoulun katon eräänlainen tähti on "träkkeri", "Sun Tracker", joka suuntautuu automaattisesti siten että aurinkosähköpaneelin taso on aina jokseenkin kohtisuorassa Auringon suuntaa vasten. Idea on siinä että Auringon säteilyä hyödynnetään silloin paikallisissa olosuhteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Laitteen ohjauslogiikka on Siemensin valmistamaa.

Maatasolle kaiken kansan ihmeteltäväksi on kuulemma myöhemmin tulossa SAMK:in uuden kampuksen tuntumaan jonkin verran isompi aurinkoträkkeri, ikäänkuin näyttelyesineeksi ja aurinkoenergian symboliksi. Ongelmana vaan tuppaa olemaan uuden ison träkkerin sijoittaminen katutasoon niin etteivät ympäristön rakennukset varjosta sitä kovin pahoin.

Eihän se yksi Aurinkoa seuraava aurinkopaneeli koostaan huolimatta tokikaan Suomen energiaongelmaa ratkaise, sijoitettaisiin se minne tahansa, mutta olisihan kivaa jos se ihan oikeasti tuottaisi jotakin, ainakin kesäisellä vuosipuoliskolla. Talvella edes "Aurinkoa seuraava" aurinkosähköpaneeli käytännössä tuskin tuottaa paljon mitään. Varjostavat esineet lähellä horisonttia ovat rakennetulla alueella aivan yleisiä.

Träkkerin taloudelliseen kannattavuuteen en kuitenkaan usko. Isonkin aurinkoträkkerin tuotannon teho olisi parhaimmillaan vain joitakin kilowatteja. Aurinkoträkkerit ovat kallista tekniikkaa ja meikäläisissä oloissa niiden on vaikea haukkua hintaansa käyttöikänsä aikana. Sähkö on kuitenkin meillä Suomessa vielä aika halpaa. Träkkerit ovat enemmänkin erikoisuuksia, näyttöä osaamisesta ja ehkä toimivat jonkinlaisena johdatuksena aiheeseen. Toki olisi toivottavaa että edes tässä suosittaisiin suomalaista ja paikallista osaamista, mutta globaalissa maailmassa paikallisuus ei lie mikään arvo.

"Armi eestä, Armi takaa, Armi istuu, Armi makaa." Näin taisi tunnettu Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari Suomalainen ilkamoida öbauttiarallaa 1950-luvun missi Armi Kuuselan kustannuksella. Tämä on sikäli jäänyt mieleen että äitin nimi juurikin oli Armi. Kuvasin katolla aurinkoträkkeriä hiukan samaan tyyliin.

Muotoilussa olisi kylläkin vielä parantamisen varaa. Träkkerin muodot kokonaisuutena eivät ihan ole viehkosti kaareutuvaan naiskauneuteen rinnastettavissa. Ei voi objektiivisesti ja rehellisesti sanoa ettäkö aurinkotrackerin takaosa erityisemmin hivelisi sensuellia taiteellista silmää.

Toivottavasti sen uuden isomman katutasoon köyhän kansan pällisteltäväksi tulevan träkkerin muodot ovat tätä pehmeämpiä. Ilkivallan kestolta odottaisi myös hiukan enemmän, sillä tässä pahassa maailmassa ilkivalta on vallitseva käytännön standardi.

Vaan eipä sellaiset "Aurinkoa seuraavat" laitteet meikäläiseen jo 1980-luvulla astronomiaa harrastaneeseen tee suurtakaan vaikutusta. Aurinkoträkkeri ei oikeasti tiedä Auringon suunnasta mitään, ei tee siitä havaintoja, vaan kellokoneisto kääntää aurinkosähköpaneelia. Arvattavasti träkkerissä on eräänlainen ekvatoriaalinen jalusta niin että Auringon deklinaation muutos on helppo korjata vuotuisen kalenterin mukaan. Kovin suureen tarkkuuteen ei oikeasti ole tarvetta. Asteen suuruinen suuntausvirhe tuskin vaikuttaisi lopputulokseen havaittavasti. Aurinkosähköpaneelille on jokseenkin samantekevää tuleeko valo pintaa vasten 90° vaiko 89° kulmassa. Nimittäin funktiolaskin kertoo että viiden numeron tarkkuudella sin(89°) = 0,99985 sen suoran kulman tasan ykkösen asemesta. Ero jää siis promillen murto-osiin.

Astronomisten kaukoputkien ekvatoriaaliset jalustat ja kiertokoneistot ovat vaan paljon hienompia. Niitä täytyy välttämättä voida ohjata asteen murto-osien tarkkuudella, sillä kaukoputken kuvakulmakin saattaa olla astetta pienempi.

Juu, kyllä komea peiliaurinkokello vaan olisi paljon parempi näyttö paikallisesta suomalaisesta osaamisesta. Se toimisi ilman liikkuvia osia, ilman ohjauslogiikkaa, ilman toimintahäiriöitä. Ei huoltotarvetta. Fiksu kiinteä muoto määrää toiminnan. Se lisäisi ymmärrystä. Oma tieto ja osaaminen on arvokkaampaa kuin ulkomaisten nappien kouristuksenomainen painelu.



Galleria