Porin Vähärauman kaupunginosa muutoksessa muun maailman mukana

Edellinen Seuraava

Länsi-Porin yläasteen ja lukion rakennus
Ennen rakennustelineiden kattamista

Länsi-Porin yläasteen ja lukion rakennus näköjään on jonkinlaisessa remontissa. Vaikuttaa kuin rakennukseen oltaisiin tekemässä yhtä kerrosta lisää. Nykyistä kattoa korkeammalle yltävät rakennustelineet nousevat melko korkealle. Katoksen alle varmaan mahtuisi yksi tasakattoinen kerros lisää.

Koulun pihalla on runsaasti parakkeja, luullakseni remontin tarpeiden ohella myös koulunkäyntiä varten.

Vähärauman keskusta ei vaikuta kehittyvän hyvään suuntaan. Pankin toimipiste on lopettanut Vähäraumassa jo vuosi sitten ja apteekki on vuodenvaihteessa siirtynyt muualle. Satakunnan ammattikorkeakoulu jättää Vähärauman toukokuun alussa. Onhan täällä silti vielä jotakin, muiden muassa porilaisia ihmisiä.

Länsi-Porin yläasteen ja lukion asia koskettaa minua vain sikäli että tuolla on ollut äänestyspaikka. Toistaiseksi kuitenkin asun vakaasti Länsi-Porissa, vaikka koulu lähteekin pois alta kauas kaupungin keskustaan aseman aukiolle kesään mennessä.

Äänestäminen, niin sitä oikeutta minulta ei vielä ole otettu pois. Eipä tosin merkitsisi paljon vaikka otettaisiinkin. Yhteisiin asioihin tuntuu käytännössä olevan jokseenkin mahdotonta vaikuttaa. Hitto, enhän pysty edes omiinkaan asioihini vaikuttamaan.

Aion silti kiusallanikin äänestää niin kauan kuin mahdollista, paitsi ehkä presidentin vaaleissa. Presidentti on Suomessa jo aivan turha instituutio, kuin TE-toimisto. Ihan sama mikä homo sillä pallilla istuu.

Ei sillä etteikö politiikka olisi tärkeää. Politiikkaan vaan ei ole voinut vaikuttaa yhtään. Hallituksen tiedoitusväline YLE on armollisesti sallinut meidän saada tietää että 80'000 parhaassa työiässä olevaa suomalaista miestä on pysyvästi työelämän ulkopuolella.

Sellainen pikku juttu vain. Ohimennen kerrotaan että 80'000 miespuolista kansalaista on pysyvästi työelämän ulkopuolella. Miehiä jotka eivät ole sairaita, eivät ole opiskelijoita eivätkä ole minkään eläkkeen piirissä. Miehiä joiden tulisi saada elanto nimenomaan työstä.

Rakennustelineiden kattamisen jälkeen

Opiskelu ... no joo, oman kokemukseni mukaan kaikki opiskelu ei ole kovinkaan mielekästä. Koulutus voi olla myös aivan näennäistä, käytännössä jokseenkin sisällyksetöntä ja turhauttavan hyödytöntä peukalonpyörittelyä. Esimerkkiä ei tarvitse hakea kaukaa.

Luulenpa että kyse on periaatteessa juuri minun sosiaaliryhmästäni, vaikka tuossa yläikärajana olikin 54 vuotta, eli 4 vuotta minua nuoremmat.

Meidän halutaan siis hiljaisesti hyväksyvän sen että 80'000 kanssakansalaistamme on eläkkeen, työn, opiskelun ja kaiken muunkin toiminnan ulkopuolella. Ja työelämän ulkopuolella jopa pysyvästi. Jopa 25 vuotiaasta työikäisestä ja oletettavasti myös työkuntoisesta (koska ei ole esim. eläkkeellä) voidaan näköjään päättää että hänpä onkin pysyvästi kaiken ansiotyön ulkopuolella.

Mikä on poliitikkojen ja virkamiesten vastuu? Voivatko he valita mistä he kantavat vastuun ja mistä ei? Voivatko he määrätä ketkä kuuluvat yhteiskuntaan ja ketkä eivät? Voivatko he päättää että tämä tai tuo työikäinen ihmisryhmä olkoon pysyvästi työelämän ulkopuolella?

Kun toimeentulo perustuu markkinataloudessa työn tekoon ja siitä saatavaan palkkaan, niin voiko poliitikko vain kohauttaa olkapäitään kun 80'000 parhaassa työiässä olevaa suomalaista miestä on pysyvästi työelämän ulkopuolella? Eikö se muka ole asia josta poliitikko voisi olla vastuussa? Eikö se edellytä mitään toimenpiteitä? Eikö ole itsetutkiskelun paikka?

Eikö poliitikkojen ja virkamiesten toiminta muka vaikuta niihin olosuhteisiin joissa kansalaiset toimivat?

Minusta poliitikon täytyy olla vastuussa kaikesta siitä mistä hän puhuu ja myöskin kaikesta siitä mistä hän ei puhu, siitäkin mistä hän ei koskaan halua puhua. Poliitikko ei voi valita miltä osin yhteiskunta on hänen vastuullaan. Poliitikon vastuulla on ihan kaikki, koko yhteiskunta.

Vaikutusmahdollisuuteni ovat lähes olemattomat, mutta en suosiolla luovuta äänioikeuttani pois. Vaaleissa tarjottavat vaihtoehdot ovat vain näennäisiä. Valittavana on puolueita ja edustajia. Kansa vaan ei tarvitse puolueita ja edustajia. Kansa tarvitsisi suoria vaikutusmahdollisuuksia kaikkien näiden politrukkien ja muiden mahtavien mutta turhien välikäsien armeijakuntien ohi. Se olisi oikeaa politiikkaa, suora asioihin vaikuttaminen.

Mutta me kansalaiset emme ole riittävän hienoja päättämään mistään ihan oikeasti. Todelliset asiat on jemmattava meiltä pääsemättömiin ja saavuttamattomiin politrukkien ja puoluetoimistojen sumuverhon taakse.

Minä kyllä lähden siitä että markkinataloudessa poliitikot ovat 100% vastuussa siitä jos jopa satatuhatta kansalaista halutaan sulkea pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle. Poliitikot eivät voi vapautua siitä vastuusta minkään tekosyyn nojalla. Eivät voi selittää ettei asia kuulu heille.

Jos ja kun toimeentulo markkinataloudessa perustuu työhön niin sitten kunnollista työtä tai muuta toimeentuloa täytyy olla saatavissa kaikille työikäisille. Vastuuvapautta päättäjä ei saa millään verukkeella.

Suomalaista politiikkaa vääristää pahasti se että YLE on käytännössä hallituksen ja eduskunnan media. Mediakilpailunkin kuuluisi olla vapaata.

Ymmärrän sen että media on kontrolloitua ja verovaroilla ylläpidettyä jossakin Pohjois-Koreassa, mutta en ymmärrä enkä hyväksy sitä että suomalainen YLE käy jatkuvasti veronmaksajien kukkarolla ilman näiden suostumusta. Poliitikkojen näpit on saatava irti mediasta. Median kontrollointi puoluepoliittisiin tarkoituksiin ei voi meillä olla hyväksyttävää. Suomi ei voi olla mikään Euroopan Pohjois-Korea.

Yhtäällä verovaroin ylläpidettyjen suojatyöpaikkojen ja toisaalla pysyvästi työelämän ulkopuolella olevien kansalaisten yhteiskunta ei kokonaisuutena miellytä. Jos yhteiskunnassa voi olla pysyvästi työn ja toimeentulon ulkopuolella pidettävä paaria-luokka, niin nämä julkisen sektorin suojatyöpaikat on sitten saatava pois. Jos ei voi olla aito kansalaisyhteiskunta niin virkamiesten ja poliitikkojen yhteisö ei sitten kelpaa korvikkeeksi. Näyteikkunayhteiskunta ei kelpaa koska osa kansasta pidetään näyteikkunan ulkopuolella näkymättömissä. Poliitikkojen ja virkamiesten pikkusievä näyteikkunayhteiskunta on pelkkää huijausta.

No joo, kunnallisvaaleissa ei koko yhteiskuntaan yritetä vaikuttaa miltään osin. Virkamiehethän näitä kunnankin asioita oikeasti enemmänkin hallitsevat ja he ovat tietenkin kaiken arvostelun yläpuolella. Maailmanhistoria ei tunne yhtään tapausta että virkamies olisi ollut väärässä! Kunnallisdemokratiakin on vaan sellaista pientä peukalonpyörittelyä ja silmänlumetta, leipää ja sirkushuveja, sumuverhoja kansalaisten silmille.

Vaikka oikeasti en pidä ollenkaan moitteettomana sellaista valtiota joka haluaa jättää ehkä piankin satatuhatta parhaassa työiässä olevia pysyvästi työmarkkinoiden ja ehkä kaiken muunkin ulkopuolelle ja samalla jatkuvasti pihistää sosiaalituista. Sellainen moitittavasti toimiva valtio on paremminkin Pahan Valtakunta.



Talvilomalla eli vanhanaikaisesti ilmaisten Hiihtolomalla olisi Porissa ehkä voinut hiihtääkin ...

... mutta minä hiihdin viimeisen kerran varusmiespalveluksessa Hämeenlinnassa 1970-luvun lopulla. Ahveniston moottoriradalla kierrettiin kahdeksikon muotoista lenkkiä pari kierrosta armeijan omituisilla suksilla joiden pohjissa oli vinot reiät.

Minä oikaisin Ahveniston radalla kahdesti siinä kohdassa missä kahdeksikon lenkit risteävät, eli hiihdin vain puolet vaaditusta matkasta, mutta silti väsähdin pahoin ja jopa menetin tajuntani seuraavalla käskynjaolla. Kaaduin Suomen kasarmilla KrhK/HämJP ylivääpeli Ailion käskynjaolla tiedottomana häpeällisesti rivistä lattialle kuin akat. Heräsin punkastani päiväpeitteen päältä huuli pyöreänä. Minut oli ilmeisesti kannettu käytävältä punkkaan.

Sen jälkeen en ole suksiin koskenut. Talvella ei kuulu urheilla. Sensijaan talvella voi täydentää opiskeluvarustusta, varsinkin nyt kun SAMK valmistautuu muuttoon ja kierrättää rekvisiittaa.

Säpinää SAMK tekniikan käytävän kierrätyspöydillä

Jutussa #347 kerroin miten otin optimistisessa hengessä käyttöön DURABLE 5673 -nimisen värkin aikataulujen ja opiskelun koordinointiin. Siihen aikaan koulussa nimittäin vielä oli jotakin tarjontaa ryhmän lukujärjestyksessä. Meidän aikuisryhmämme tämän kevään lukujärjestys sensijaan loistaa nyt tyhjyyttään.

Silti innostuin viestinnän kierrätyspöydällä tarjolla olevasta hiukan vastaavasta mallista jonka kuitenkin voi kiinnittää pöydän reunaan niin ettei se vie pöytätilaa. Se nostaa muistiinpanot korkeammalle kuin edeltäjänsä.

Vehkeitten välilehdet eivät valitettavasti ole keskenään yhteensopivia. Vanhassa lehdissä on naaraspuoliset kiinnityskohdat ja tässä uudessa lehdet ovat urospuolisia eli lehdissä on saranana tapit jotka menevät rungon reikiin.

Koulun lukujärjestys ei paljoa tarjoa, mutta kyllä minä tälle uudelle telineelle jotakin käyttöä kehitän. Onhan minulla aina jotakin pientä projektia meneillään. Ja onhan tässä vielä 2 kuukautta aikaa panostaa hiukan virallisen työjärjestyksen ulkopuolelta mm. Hydrauliikkaan & pneumatiikkaan, Työelämän espanjaan ja Matte kakkoseen.

Kesäkursseistakin saattaisi netistä löytyä jotakin? Oulun amk:n viime kesäisen Louhinta-kurssin sisältö oli muuten oikein hyvä, paitsi että oululaisten Moodle:n ylläpito pisti oppimisjärjestelmän huoltotilaan ja läksi sitten muina miehinä kesälomilleen. Kurssi oli täysin oppimisjärjestelmä Moodlen varassa. Eipä siten pystynyt suorittamaan sitä kesäkurssia, mutta ehkä vielä joskus onnistaa paremmin.

Saattaahan niitä olla sellaisiakin netin kesäkursseja jotka voi jopa suorittaa kesällä? SAMKissa tosin kesällä ei pahemmin kurssitella, sillä kesällä SAMK muuttaa.

Talviloman aika on opiskelijoille kesätyöpaikkojen haun sesonkiaikaa. Olen minäkin jotakin koettanut hakea, vaikka en oikeita töitä luultavasti enää voikaan saada. Rakennusalan kesätyö voisi olla OK, jos pystyisin siellä kulkemaan, vaikka en olekaan varsinaisesti rakennusalan ihmisiä. Kattorakenteet minua kiinnostaisivat sattuneesta syystä.

Haalarihommat kelpaavat minulle, en tokikaan hae rakentamisessa työnjohtotehtäviin, suunnittelusta puhumattakaan. Onhan se ikämiehelle pieni ihme jos saa edes kesäksi jotakin duunia, opiskelun varjolla.

Minua miellyttäisi olla tekemisissä oikeiden, konkreettisten asioiden kanssa. Virtuaaliähkyn ja turhan digitaalisaatiosössötyksen vastainen taistelujärjestö Harmaat Koneinsinöörit näyttää vielä kyntensä ja hampaansa. Psykopaatti-byrokraattien valtakunta ei ole kestävällä pohjalla.

Oikeastaan olen nyt aika optimistisella mielellä koska olen näköjään vähitellen pääsemässä eroon talvilomalla vaivanneesta ankarasta räkätaudista ja kurkkukivusta. Kunto tuntuu jo paranevan. Oliko tämä se influenssa?

Vatsakin oli pahoin sekaisin, mutta toivon tästä saavani hyvän lähtölaukauksen laihduttamiseen. Syöminen ei auttanut, eikä parantanut oloa, joten kokeillaan sitten vaihteeksi syömättä olemista. Tai ainakin illalla syömisen vähentämistä.

En ole vaivautunut kerjäämään influenssarokotetta, vaikka kuulunkin jonkinlaiseen riskiryhmään koska minulla on aikuisiän diabetes eli eräänlainen aineenvaihduntasairaus. Kokemuksesta tiedän etteivät systeemit siellä SoTe -puolella käytännössä toimi ihan niin kuin voisi toivoa. Byrokraattien kiiltokuvayhteiskunta on reikiä täynnä. Byrokraattien ja poliitikkojen mielestä asia on aivan OK.

Aineenvaihduntasairaus on minusta sitä että fyysisesti paukut tuntuvat välillä loppuvan. Auton bensiinimoottorikaan ei toimi hyvin ellei se saa tarvitsemaansa polttoainetta. Ihminen ei kokonaisuutena toimi kovin hyvin ellei aineenvaihdunta pelaa normaalisti.

Olen nyt suhteellisen vahvoilla. Elämä voittaa, tai niin ainakin nyt tuntuu. Odotan kesää toivorikkaana, sillä minulla on uusi upea aikatauluteline. Voin tarvittaessa liiskata kesän kärpäsiä punaisella sosiaali- ja terveysalan kärpäslätkälläni. Liiskaan ne hyönteiset rakkaudella sillä kärpäslätkässä on sydämen muotoinen lätkä. Muistiinpanovälineissä löytyy. Taskulamppuja ja pelikorttipakkauksia on kertynyt kun olen vieraillut TIGER-liikkeessä.

Koulun kierrätyspöydiltä olen rohmunnut vanhoja - ehkä jopa 1960-luvun - tuhkakuppeja joissa lukee "Kiitokset tuestanne" ja "Porin teknillinen oppilaitos ASUNTOLAN TUKI ry." Tosin en polta tupakkaa, mutta asun ilmeisesti entisessä Tekun eli Teknillisen oppilaitoksen asuntolassa, Tekunkorvessa. Tuhkiksen kuvassa ei ole tämä asuntola, vaan se on näkymä koulun johdon käytävän ulkoseinästä. Vanha konevasara näkyy etualalla. Tuhkiksessa on ihan kullanvärinen reuna. Definetely a collectors item!

Nähtäväksi jää missä määrin SAMK:in siirtyminen täältä Vähäraumasta Porin keskustaan vähentää vuokra-asuntojen käyttöastetta täällä Tekunkorvessa. Nykyisinhän tämä on YH-Asunnot Oy nimisen yrityksen hallussa vuokratalona, paitsi että A-talo on myyty Satakunnan sairaanhoitopiirille. Taloja täällä taitaa olla rappuun H saakka ja jokaisessa ehkä noin 20 asuntoa. Kaikki täällä eivät varmaankaan enää nykyisin ole opiskelijoita, mutta mahdollisesti Vähärauman metsissä asuminen kiinnostaa uusia opiskelijoita entistä vähemmän jos se koulu onkin jossakin aivan muualla. Meri-Porin bussit kulkevat kohtalaisen tiuhaan, joten kyllähän täältä periaatteessa kulkemaan pääsee, mutta matkoihin kuluu enemmän aikaa.

Eipä tässä koulussa suurempaa hurraamista ole, mutta ehkä opinnäytetyö vielä jostakin löytyy, niin että voisin saada sen tutkinnon Insinööri AMK jota tavoittelen jo neljättä vuotta. Eipä sitten ainakaan tarvitsisi lähteä maitojunalla kotiin.



Galleria