Edellinen | Seuraava |
|
Olen jo aikapäiviä sitten tykkänään menettänyt kaiken uskoni Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan opiskelun autuuteen. Luulin aiemmin että insinöörikoulutusta tarjoavassa ammattikorkeakoulussa olisi oikeasti mahdollista opiskella tekniikkaa, mutta näin ei ole.
Insinöörin ilme jää SAMK:in jäljiltä kovin vajavaiseksi ja epäuskottavaksi. Voisin nimittää ainakin insinöörin koulutuksen loppuosaa kone- ja tuotantotekniikan aikuispuolella katalaksi huijaukseksi joka ei johda mihinkään. Opetuksen laadun kontrolli ei selvästikään toimi. Opiskelijan näkökulma ei tule huomioiduksi.
Insinöörikoulu jossa ei oikeasti voi opiskella tekniikkaa, olisiko tuo maailman kahdeksas ihme? Ainakin se on masentavan turhauttavaa. Täytyy todeta kuin sodasta palaileva veteraani aikoinaan: "Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä!"
Byrokraatit juhlivat tässä Sulo-Suomessamme vaikka niin moni valittaa pöhöttyneen julkisen sektorin kiroja ja rasituksia. Byrokratia ja sen kasvattaminen on poliitikkojen valinta. Kun byrokraatit pistetään etsimään ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin, niin ratkaisuksi he esittävät - yllätys yllätys - virkavaltaisuuden lisäämistä, byrokraattien aseman vahvistamista, kansan entistäkin byrokraattisempaa kontrollia ja kyykytystä. Taloudellisesti selkä seinää vasten ajetun työttömän olisi alennuttava syömään sosiaalityöntekijän kädestä että verovaroin kalliisti ylläpidetty sosiaalityöntekijä voisi kokea itsensä tarpeelliseksi. Paratiisi byrokraateille on köyhän kansan Helvetti.
Tavallinen kansa on ajettava mahdollisimman ahtaalle, mutta lihapadat höyryävät virkamiesten ja virallisten kädettömien kusettajien norsunluutorneissa. Et voi saada lihanpalaa nälkääsi sammuttamaan ellet riittävästi pokkuroi ja nöyristele virallisen virkamiehen ja suojatyöpaikan haltijan edessä. Kas siinäpä meillä komea kansalaisyhteiskunta?
|
Kaikki toivo ei kuitenkaan ole menetetty. Kirvestä ei kande viskata kaivoon. Kaikesta huolimatta on edelleen olemassa arvokkaita ja tärkeitä asioita. Tekniikka on siunauksellista vaikka siihen onkin erittäin vaikea päästä osalliseksi muuten kuin korkeintaan satunnaisen napinpainajan roolissa. Tekniset periaatteet ovat arvokkaita vaikka yhteiskunta näköjään koettaa meidät niistä vieraannuttaa ja eristää parhaan kykynsä mukaan.
Suomalainen demokratia on sitä että kansa mahdollisimman tehokkaasti eristetään kaikista todellisen vaikuttamisen mahdollisuuksista.
Suomalainen tekniikan koulutus on pahimmillaan sellaista että tekniikan opiskelijaa estetään opiskelemasta tekniikkaa ja estetään muutenkin osallistumasta siihen muuten kuin satunnaisen syrjästäkatselijan roolissa. Ymmärrän että tiede kuuluu lähinnä tiedekorkeakouluihin, mutta miksi tekniikka ei ole ammattikorkeakoulussa? Tieteellinen maailmankuva oli virallisesti amk:n tavoite insinööriopiskelijalle. Tieteellinen maailmankuva ei-tiedekorkeakoulussa, mutta ilman tekniikkaa? Hmmm, mielenkiintoinen yhdistelmä.
Niinpä yleensä ei ole käytännössä mahdollisuutta hyödyntää niitä mahdollisuuksia joita tekniikassa periaatteessa olisi. Tekniikka on kiehtovaa, mutta siihen ei oikeasti pysty osallistumaan.
Ainoastaan teoria on käsiteltävissä, käytäntö pakenee jonnekin byrokraattisten esteiden ja taloudellisten muurien taakse köyhiltä suojaan. Voi ehkä suunnitella jotakin, mutta toteutus tuskin on mahdollista. Yrityselämässä varmaan voi olla kystä kyllin ja jopa runsaudensarvi, mutta sinne kynnys on korkea. Minun ikäluokalleni työelämä on teljettyjen suljettujen ovien ja luisten lukkojen takana pääsemättömissä.
Maailma menee yleisesti ottaen päin Helvettiä. Julkinen sektori yrittää elää ikäänkuin se itse olisi kaiken tarkoitus ja päämäärä. AY-politrukeilla varmaankin pyyhkii hyvin, vaikka työelämä sairastaa.
Suomen todellisuudessa yli 400'000 työtöntä ei ole poliittisesti merkittävä tekijä. Työelämän ei tarvitse muuttua. Byrokraattien näkemyksen mukaan vika on työttömissä, heitä ei ole kyykytetty riittävästi. He eivät ole riittävän "aktiivisia". Työelämän pudotuspeli jatkuu edelleen. Pitäisikö Suomessa olla puoli miljoonaa työtöntä, työelämästä ulkopuolista ihmistä, sekö olisi toivottava tilanne?
Vain rahalla on enää merkitystä. Järki on paennut kauas markkinamiesten myyntipöydiltä. Ehkä se maailmanloppu sittenkin tuli vuonna 2000 mutta emme vain sitä huomanneet?
Iloita voi ainakin siitä että Porin kaupunginkirjaston vaihtokirjahylly on nyt verrattain hyvässä kunnossa. Siellä odottavat Raamattu, Byggarsvenska ja vanhat, tuhansin huulin suudellut dekkarit sulassa sovussa niitä janoavia halullisia sieluja.
Tekniikan puolen kieltenopetuksen kierrätyspöydälle SAMK:in Vähärauman kampuksen luokan 2011 lähistölle oli nimittäin ilmestynyt uutta materiaalia ja minä kiiruhdin kiikuttamaan osan siitä kaupunginkirjaston vaihtokirjahyllyyn. Lähinnä ruotsinkielistä aineistoa, kuten syksylläkin.
Havaitsin siellä samalla että kireäilmeinen kaupunginkirjaston virkailija kärräsi vaihtokirjahyllyn täytteeksi vanhoja dekkareita. Siis kirjasto todellakin osallistuu vaihtokirjahyllyn täydentämiseen. Hyvä niin, sillä hävikki on iso. Vaihtokirjahyllyn "vaihto" on vain teoria joka ei toteudu.
Ilman tekohengitystä vastikkeetta tarjolla olevat kirjat hupenisivat kovin vähiin ja vaihtokirjahyllyn idean ilmeinen kestämättömyys näkyisi kaikelle kansalle erittäin häiritsevällä tavalla.
Kaupunkilaisena ja kirjaston asiakkaana en enää koe olevani rintamavastuussa mitä vaihtokirjahyllyyn tulee. Idea ei ollut minun, joten vastuukaan ei kuulu minulle.
Maailmanloppu tai ei, mutta matematiikkaa täytyy jatkuvasti opiskella sinnikkäästi ja määrätietoisesti, Come Hell or High Water!
Matematiikkaa eivät sentään pysty kaiken maailman SAMK:it ja virkamiehet pilaamaan, asia ei ole heidän vallassaan. Olen aiemmin pitänyt matematiikkaa vain pakollisena apuvälineenä, mutta tekniikan nyt yllättäen paetessa ulottumattomiin, on matematiikka ainoa joka johtaa jonnekin. Matematiikasta tieteenä ei silti ole kysymys, vaan se on väylä jonka kautta voi lopulta saavuttaa jotakin todellista, parempaa tekniikkaa.
Tavallista insinöörimatematiikkaa katson jo hiukan alaviistoon, nenänvartta pitkin, nenää nyrpistellen ja ylenkatseisesti. Tavallinen insinöörimatematiikka on ristiriitainen juttu. Se on yritys saavuttaa käyttökelpoinen matemaattinen viisaus ja ymmärrys jonkinlaisin vippaskonstein, vaivattomasti kuin "kuninkaantietä" pitkin kevyesti askeltaen.
Kuninkaantiellä tyyli on sellainen että Kunkku liikehtii kepeästi kiirehtimättä majesteetillisen sulavasti ja hoviväki sipsuttelee siinä sivulla, rupattelevat kohteliaasti hyväntuulisina keskenään. Ei kärsimystä eikä vaivaa. Ei ponnistelua eikä epävarmuutta. Ei itkua, ei parkua, ei särkyä, ei hampaiden kivistystä, ei valitusta. Rattoisan sopuisa kuninkaallinen PikNik-retkue kauniilla kepeällä idyllisellä kinttupolulla kesäisen aurinkoisen kukkaisniityn keskellä. Orjat kantavat herkullisia (taatusti hygieenisia, salmonellasta 100% vapaita) eväskoreja ja raikkaita virvokkeita (ehkä joitakin alkoholipitoisiakin) sopivasti varjostavan puun suloiseen siimekseen. Kaukana kavala reaalimaailma.
Mutta matematiikkaan ei oikeasti ole olemassa mitään sellaista pikkusievää "kuninkaantietä". No pain, no gain.
Tavallinen insinöörimatematiikka on eräänlainen kaavakokoelma ja menettelytapojen galleria. Mutta se ei perustu asian aitoon ymmärtämiseen. Se on kuin vettä joka on yritetty kantaa kuivaan kaivoon toivossa että se riittää.
Eräs opettaja K.Kivi kertoi aloitelleensa joskus differentiaali- ja integraalilaskennan kurssia koulussamme esittelemällä opiskelijoille innoittavasti ja innovatiivisesti miten tavattoman hyödyllistä ja tärkeää "diffis" on tulevalle insinöörille. Hän arveli pystyvänsä täten motivoimaan opiskelijat opiskelemaan aihetta antaumuksella ja hyvin tuloksin. Epäilemättä hän esitti asian tunnusomaiseen tapaansa hyvin vakuuttavaan sävyyn, vaikka hän olikin silloin nuorempi kuin nyt. En usko että vika olisi ollut esitystavassa. Ideana kaiketi oli raamatulliseen tapaan että siemenet lähtevät hyvään kasvuun kunhan ne heti alussa lankeavat hedelmälliseen maaperään. Pian kuitenkin eräs oppilas tokaisi yksikantaan: "Meidän firmassa insinööri sanoi, ettei noita tarvita!" Siitä oli Kiven hyvä jatkaa?
Tunteet matematiikkaa kohtaan ovat kovin vaihtelevia. Tavallinen insinöörimatematiikka varmaankin on vaikeassa välikädessä. Pitäisi saada vähällä aikaan paljon ja se ei vaan ole oikeasti mahdollista. Vähäinenkin matematiikka on joillekin aivan liikaa ja jos todella aiotaan oppia matikkaa kunnolla, niin se vaatii paljon panostusta. Varmaankaan kaikki insinöörit eivät tarvitse varsinaisia matematiikan taitoja lainkaan. Toisaalta on insinöörejä joille ei ihan vähäinen matematiikka riitäkään.
Tasa-arvo ei koskaan saavu matematiikan maailmaan. Eikä se tasa-arvo kyllä tosin saavu muuallekaan, mutta matematiikassa asian huomaa erikoisen selvästi. Demokratiassa pystyy huiputtamaan, matikassa ei.
En suinkaan väitä ettäkö tavallinen insinöörimatematiikka olisi helposti opittavissa. Onhan siinä toki omat vaikeutensa. Eräs keskeinen vaikeus on mielestäni siinä että se on paljolti perustelemattomien kaavojen ulkoa opettelemista. Se ei perustu aitoon perusteiden ymmärtämiseen jonka pohjalta voisi itse omin voimin toimia ja jopa itse johtaa jotakin hyödyllistä.
Insinöörimatematiikka yrittää ikäänkuin ulkoistaa matemaattisen ymmärryksen. Matemaattisen ymmärryksen ei muka tarvitsekaan olla insinöörin korvien välissä, vaan riittää että sitä on pään ulkopuolella, jossakin kuivankäpsäkässä kaavakokoelmassa. Varatun ajan puitteissa aihetta on tuskin mahdollista oppia kunnolla. Aiheen läpijuokseminen ei tuota hyvää tulosta. Kiireestä huolimatta pitkällekään aiheessa ei päästä, mutta perusta jää silti huteraksi. Juosten kusten ei tule hyvää jälkeä (...tämän saattoi jo suurjuoksijamme Paavo Nurmi todeta aikoinaan?).
|
Erikoisen ärsyttäväksi koen Majaniemen vihkosille perustuvassa insinöörimatematiikassa sen että determinantteja käsitellään ennen matriiseja. Determinantti on kuitenkin vain eräs skalaariarvoinen funktio jonka argumentti on neliömatriisi. Majaniemi kohtelee matriiseja kuin ne olisivat vain determinantin väheksyttäviä alivuokralaisia.
Lineaarialgebra on minusta perinteisesti vaikuttanut melkoisen abstraktilta ja kuivakkaalta matematiikan haaralta. Se on tuntunut elämälle vieraalta, lähes filosofiaan verrattavalta hedelmättömältä peukalonpyörittelyltä. Mutta ei se ole niin. Lineaarialgebra on paremminkin kaiken matematiikan äiti.
Laajennetun matriisin ja sen porrasmuodon aikainen käyttöönotto herättää lineaarialgebran eloon. Se osoittaa että kyse ei ole pelkästä kuivankäpsäkästä teoreettisesta pohdiskelusta tai fakiirimaisesta askeesin harjoittamisesta. Lineaarialgebra ei ole elämälle vierasta, vaan paremminkin kaiken todellisen matemaattisen ymmärryksen alku.
|
Täytyy kylläkin huomauttaa etten opinnoissani ole oikeasti nähnyt kunnollista matemaattista todistusta sille että laajennettu matriisi ja (riviredusoitu) porrasmuoto toimivat ehdottoman oikein. Ehkä sen moitteettomuus hyvinkin on tieteellisesti todistettu, mutta käytännön opinnoissa kyseessä on vain eräs työkalu jonka käyttö opetetaan. Ja hyvä että opetetaan.
Talviloman jälkeen Matte-kurssin tavoitteena on selkeästi valloittaa matriiseiden ominaisarvojen ja ominaisvektoreiden salat. Ominaisvektorit ovat tärkeitä lukuisilla tekniikan aloilla. Niiden kautta on myös yhteys differentiaaliyhtälöihin. Niinpä lineaarialgebra ja diffis eivät olekaan kaksi eri maailmaa, vaan niiden välillä on silta joka sitoo ne yhteen. Differentiaaliyhtälöt ovat nykyaikaisen fysikaalisen maailmankuvan kivijalka, Graalin Malja, sine qua non
sekä myöskin Bread and Butter.
Tekniikka on siis ältsin hieno asia - sinänsä. Sitä ei kuitenkaan käytännössä ole juurikaan mahdollista käsitellä oikeasti. Tekniikkaa ei esimerkiksi ole ammattikorkeakoulussa ollenkaan helppo päästä oikeasti opiskelemaan, tekniikkaa jolla olisi merkitystä. Factum, non fabula!
Ja minä olen sentään jo koulussa sisällä, nimellisesti opiskelemassa insinööriksi. Sisällä insinöörikoulussa, mutta toivottomasti ulkona tekniikasta.
Käteen jää siis vain lähinnä matematiikka, mutta kyllä matematiikkakin on hieno juttu, kunhan siinä edistyy riittävän pitkälle. Pitkä ja kivinen tie, mutta kulkemisen arvoinen.
Työelämään yli 57-vuotiaita ei uusina työntekijöinä kaivata. Ikärasismi on työelämän vallitseva standardi. Ikärasismilla on hiljainen julkinen siunaus. Työelämäkin on käytännössä huijausta minun ikäluokalleni. Työttömälle työuran pidentämisen nimikkeellä harjoitettu eläkeiän nosto merkitsee vain työttömyyden pidentämistä, eli se ainoastaan pahentaa minun sosiaaliryhmäni tilannetta.
Selviytymisstrategia on siksi jatkossa sellainen että on jatkuvasti pyrittävä opiskelemaan tekniikassa tärkeää parempaa matematiikkaa ja kunnollista tekniikkaa mikäli mahdollista ... or die trying.
Kaikkien pahantahtoisten sosiaalityöntekijöiden, TE-toimiston hyödyttömien ääliö-ämmien, verenhimoisten verovirkailijoiden, ulosottomiesten ja muiden julkisen sektorin kalliisti verovaroin ylläpidettyjen virkavaltaisten riippakivien ja yhteiskunnan perinteisten byrokraattisten painolastien kiusaksi en aio kiltisti menehtyä ja lakata olemasta. Vielä on mahdollisuuksia tässä virkamiesten ja poliitikkojen näyteikkunayhteiskunnassa kulissien takanakin, vaikka ei ole kyllin kaunis kampe näytteille asetettavaksi.
Pöhöttynyt julkinen sektori ja vilpilliset poliitikot eivät pysty pilaamaan paremman matematiikan välttämättömyyttä sekä suurta hyödyllisyyttä ja tekniikan periaatteellista hyvyyttä. En juokse käpälämäkeen, en pyytele anteeksi olemassaoloani, vaan tallon omaa polkuani Camel-buutsit kintuissani.
Vielä pilkottaa valoa tunnelin päästä. Vielä kirkastuu lineaarialgebran ja differentiaaliyhtälöiden välinen yhteys. Vielä taipuu vektorianalyysi vetreään hyötykäyttöön kaikkine roottoreineen ja divergensseineen. Parempi matematiikka antaa toivoa tälle masentavan tavallisen insinöörimatematiikan raskauttamalle kansalle.