Edellinen | Seuraava |
Toukokuun alkupuolella Herran vuonna 2016 Aurinko on hellinyt meitä lapsiaan. Mustikat kukkivat komeasti Tekunkorven läheisessä metsikössä ja pörheät kimalaiset pörräilevät kukasta kukkaan. Ajankohtaan tuntuu sopivan aurinkoenergian kesäkurssi kuin nenä päähän.
Aurinkoenergiakurssin puitteissa olen tullut vierailleeksi SAMK:in Vähärauman mallitilassa jonka on määrä toimia edeskäypänä esimerkkiä tulevien koululuokkien saralla. Aiemmin olen mainostanut jutun #353 lopussa hiukan väärää luokkatilaa uuden SAMK:in malliluokaksi. Varsinainen mallitila on rakennettu siihen viereen erilliseksi huoneeksi huoneen sisään. Kelloa sen seinällä ei näkynyt. Monenlaista muuta härpäkettä kylläkin.
Jos Vähärauman kampuksen uutta mallitilaa on uskominen niin SAMK:in uusissa luokissa Porin keskikaupungilla tulevat isot litteät näytöt syrjäyttämään projektorit ja valkokankaat. Malliluokka oli jaettavissa väliseinällä kahteen osaan ja kummassakin on oma iso näyttö ja luokkatilaan suunnattu videokamera seinällä. Katosta roikkuu lukematon määrä mikrofoneja. Oletettavasti luokasta käsin pystyy sujuvasti lähettämään verkkoon Hill/Webex-sessioita. Oppilailla ei ole tietokoneita koulun puolesta, mutta langaton lähiverkko skulaa ihan kybällä, joten siihen voi kytkeytyä esim. omalla tabletillaan.
Lattia on pehmeähkö. Pöydät ovat aika pieniä. Ensikatsomalta istumapaikkoja ei ole kovin paljon. Luokka on leveä mutta ei syvä. Istuimissa on vaihtelua, eräät olivat pehmeän nojatuolin kaltaisia mutta pyörillä varustettuja. Yleisvaikutelma luokassa on hiukan olohuonemainen. Perinteinen käsin tushilla piirrettävä taulu vaikutti tavallisen melko tumman seinän osalta, mutta siinä oli listat ympärillä. Tjaah, ehkä sen pinta oli kiiltävämpi kuin tavallinen seinämaali. Liitutaulua ei ole. Minulla on hiukan heikentynyt kuulo, mutta täällä akustiikka vaikutti ongelmattomalta toisin kuin esim. vanhoissa miniauditorioissa kuten luokka numero 1103.
( Myöhempänä lisäyksenä täytyy todeta että mallitilaan on kesällä ilmestynyt valkotaulu tusheineen ja kelloja seinille ihan kaksikin kappeletta )
Opettaja ei seiso ylemmyydentuntoisena katederilla, kuten ei toki monasti enää ole muutenkaan seissyt. Itseriittoisella 1960-luvulla korokkeet opettajaa varten ovat vielä olleet muotia. Sitten kouluihin tuli demokratia.
|
Ero tekniikan puolen vanhoihin ankeahkoihin toisen kerroksen luokkiin verrattuna on melkoinen. Tässä ohessa esimerkkinä luokkien 2006 ja 2008 opettajan norsunluutorni liitutauluineen. Molemmissa on kuitenkin myös valkokangas ja projektori vaikka eivät näy näissä kuvissa. Luokassa 2008 on vielä edessä koroke opettajaa varten. Vanhat luokat ovat suhteellisen pitkiä ja kapeita. Istumapaikkoja saattaa olla enimmillään jopa 40? Liiketalouspuolella luokat toki näyttävät modernimmeilta kuin nämä tekniikan puolen perinteiset opin ahjot ja tiedon vähittäisjakelun tyyssijat.
Piirtoheittimiä ei varmaan enää uudessa koulussa paljoa kaivata. Valkokankaalle projisoivat projektoritkin ovat hiukan ongelmallisia. Kunnolla valaistussa luokassa ne eivät näytä kovin hyvin ja säädötkin ovat usein olleet pielessä niin että valkokankaalla ei näy koko tietokoneen näytön sisältöä, vaan esim. kuva leikkautuu vasemmasta reunasta. Valkokankaan kaltevuus ei useinkaan ole optimaalinen suhteessa projektoriin. Valkokangashan kuuluisi olla suorassa kulmassa siihen tulevaa valoa vasten.
Isot tietokonenäytöt ovat valoisia ja teräväpiirtoisia. Ne sopivat myös melko matalaan luokkahuoneeseen, ainakin eturivissä istujien kannalta. Tietokonenäytön kontrasti on aivan omaa luokkaansa verrattuna projektoreihin ja piirtoheittimiin. Piirtoheittimen piirtämisominaisuuksia vapaalla kädellä lie vaikeaa ylittää millään tietokonepohjaisella ratkaisulla, mutta harvapa opettajistakaan osaa niin kovin hyvin piirtää tai edes kirjoittaakaan käsin, varsinkaan opetustilanteessa. Leonardodavicien aika tuntuu olevan ohi.
Aurinkoenergian aiheeseen liittyen osallistuinpa myös Aurinkoenergiaseminaariin SAMK:issa 11.05.2016, voimaini tunnossa ihan ilmoittautumisen kanssa.
Paikkoja näkyi olevan vapaana hiukan yli 100 kun ilmoittautumisaika hiipui kohti loppuaan. Olisi sinne kyllä voinut mennä ilmoittautumattakin.
Tämä tapahtuma oli Tiedepuisto A:n eli liiketalouspuolen auditoriossa jonka edessä on sairaan iso auditorion perältä elokuvateatterityyliin projektorilla valaistava valkokangas. Eipä kyllä osu siinäkään kohdistus ihan nappiin. Vasen reuna leikkautuu näkymättömiin jos dokumentin tekijä yrittää käyttää näytön tilaa ihan laidasta laitaan.
Surulliseksi tuollaiset tilaisuudet vaan tekevät koska rahaa ei ole näiden valmiuksien valjastamiseen. Tuotteita on tarjolla hyvään hintaan. Byrokraatit vahtivat jokaista liikettämme. Lakien säätäjä ei selvästikään ole kansan ystävä, vaan enemmänkin sähköyhtiöiden kaveri.
Aurinkolämpö on keväästä syksyyn saakka toimiva juttu käyttöveden lämmittämiseen, mutta itse rakentaminen ei enää kannata. Rakentamiseen tarvittavat materiaalit maksavat jokseenkin saman kuin valmis tuote.
Sähköä voisi tuottaa aurinkopaneeleilla omakotitalossa, mutta talvella se ei Suomessa oikein lykästä. Verkkosähköstä joutuu maksamaan noin 12 centtiä per kilowattitunti ja jos voi myydä ylimääräsähköä verkkoon niin siitä saa vain 2 centtiä/kWh. Siitä voi kukin aloitteleva bisneshenkilö päätellä miten hyvin homma kannattaa jos ulosmyyntihinta on vain yksi kuudesosa sisäänostohinnasta. Tuotanto kannattaa vain omaan tarpeeseen. Verottaja ei hellitä kynsiään kansalaisparoista.
Jos omakotitaloasuja noudattaa vimpan päälle kaikkia taiteen sääntöjä ja hankkii standardien sekä ohjeiden mukaiset laitteet niin sähköyhtiöllä ei ole oikeutta kieltäytyä jos tämä tahtoo liittyä aurinkosähköjärjestelmällään sähköverkkoon aikomuksenaan myydä kesäistä ylimääräsähköä sähköyhtiölle. Sähköyhtiön ei kuitenkaan tarvitse maksaa siitä sähköstä paljon mitään. Hyvät ideat on helppo saada taloudellisesti kannattamattomiksi poliittisilla päätöksillä. Teknisenä ongelmana tietysti on se että kysyntä on kesällä melko vähäistä silloin kun aurinkosähköstä on ylitarjontaa. Sähköä on vaikea varastoida pitemmäksi aikaa. Se pitäisi käyttää silloin kun se tuotetaan.
Aurinkoenergiayhdistys vaikuttaa olevan niin hampaaton taho että sen edustajat eivät varmaankaan koskaan sano yhtään poikkipuolista sanaa poliitikoille. He jaksavat iloita siitäkin että aurinkosähkön omakotitalotuottaja ei joudu maksamaan sähköveroa siitä itse tuottamastaan aurinkosähköstä jonka hän itse käyttää! Öh-öh-öh.
|
Ympäristöystävällisyys jää poliitikoiden juhlapuheisiin. Kun loppuu juhla ja tulee arki niin verottaja iskee. Eikä ne verot ole mitään vahinkoja, jumalallisen intervention ilmentymiä tai fysikaalisesti väistämättömiä. Verotus ei perustu luonnonlakeihin, vaan se on ihan ihmisten tekosia. Kyllä ne verot ihan tahallaan on juuri sellaisiksi tehty.
Aurinkoenergian kannalta sijaintimme täällä Suomessa on epäedullinen talvikuukausina. Kun energian tarve olisi suurin, on aurinkoenergian tarjonta olematonta. Helmi-maaliskuusta aina lokakuulle saakka aurinkoenergiaa kylläkin pystyisi hyödyntämään. Talven ulkopuolella aurinkolämmön keräimillä pystyy hyvinkin lämmittämään suuren osan omakotitalon lämpimästä käyttövedestä. Aurinkosähkön varastointi on ongelmallista. Kesällä ylimääräinen aurinkosähkö kannattanee käyttää käyttöveden lämmittämiseen. Myyminen ei kannata, siitä pitää sähköyhtiö huolen.
Minun energiapoliittinen linjani on sellainen että aurinkosähköä ei kannata käyttää lämmittämiseen, paitsi jos taloon on jo suureksi onnettomuudekseen valittu sähkölämmitys. Lämmittäminen on mieluiten tehtävä polttamalla esim. puuta. Riippumattomuutta verkkosähköstä on vaikeaa ja kallista saavuttaa. Tavalliset verkkosähköön kytketyt on-grid-järjestelmät eivät toimi lainkaan sähkökatkon sattuessa. Niinpä tavallisesta aurinkosähköstä ei ole varavoimaksi jos on kytkeydytty sähköverkkoon. Jos haluaa että verkkoon kytketty aurinkosähköjärjestelmä tuottaisi sähköä myös silloin kun yleinen sähköverkko on alhaalla, täytyy kaivaa kuvettaan hiukan syvemmältä eli maksaa lisää. Verkosta irrallinen off-grid eli mökkisähköjärjestelmä on lähinnä sellainen hankintahinnaltaan inhimillinen ratkaisu.
Onhan noita mielenkiintoisia uusia energiaratkaisuja olemassa, esimerkiksi jätteestä muodostettava biokaasu ja bioetanoli, sähköä liekittömän palamisen kautta tuottava polttokenno, ylimääräisen aurinkosähkön avulla muodostettava kaasusäiliöön varastoitava metaani. Nollaenergiatalo lie silti vielä kaukainen haavekuva. Esimerkiksi maalämpöpumppu tarvitsee toimiakseen runsaasti sähköä, jota talvella ei voi Suomessa saada suoraan Auringosta. Isotkaan akkusysteemit eivät paljoa auta kuukausia jatkuvassa kaamosajassa.
Sähköyhtiöiden hirmuvaltaa vastaan on kuitenkin taisteltava. Yksityisen kansalaisen kannalta olisi tärkeää kehittää edullisia asumismuotoja joissa olisi myös talvella toimiva tuontienergiasta riippumaton energiaratkaisu. Kyllähän ihminen itsekin tuottaa lämpöä mutta se ei riitä asumiseen. Ilmanvaihto väkisinkin hukkaa osan lämpöenergiasta. Biokaasuratkaisuja tuskin saa toimimaan omakotitalon mittakaavassa? Toivottavasti pystytään piankin kehittämään pieneen mittakaavaan taloudellinen ja turvallinen järjestelmä joka varastoi kesän ylimääräistä aurinkosähköä elektrolyysin kautta palavaksi kaasuksi painesäiliöön, jonka voi talvella valjastaa käyttöön sähkön ja lämmön tuotantoon polttokennon avulla.
En vaan kuitenkaan usko että byrokraatti ja verottaja koskaan julistaisi kansalaisen suojelluksi eläimeksi ja lakkaisi tätä vainoamasta. Verenimijät tulevat aina imemään kansan verta verukkeella millä tahansa ja byrokraatit tulevat aina päällä-päsmäröimään koska se juurikin on heidän valitsemansa tie. Nollaenergiatalo saattaa tulevaisuudessa olla mahdollisuuksien rajoissa täällä kaamosmaassakin, mutta nollaverotaloa ja nollabyrokratiataloa tähän maahan ei tule koskaan.
Tekunkorven lähellä olevassa metsikössä sijaitseva osittain nimiltään tuntemattomien neukkusolttujen hauta ei vaivu unholaan. Olen tätä kuvaillut muutamissa aiemmissa jutuissa, mm. talvisessa jutussa #305.
Nimilappujen mukaan muiden muassa Suomi-Venäjä seuran Porin osasto ja olikohan SKP:n (ja jonkin muun) Satakunnan piiri ovat käyneet jättämässä kukkasensa hautakivelle joka kuvattaessa on pitemmän kuivan kauden jälkeen keväisestä sateesta märkä. Nuo taustalla olevat havupuut eivät ole tavallisia kuusia, erikoisista litteistä neulasista sen meikäläinenkin ummikko huomaa.
Esillä ovat Suomen ja Venäjän värit. Luulen että mm. lähiseudun venäläistaustaiset henkilöt tapaavat käydä tuolla ajoittain käymässä ja muistamassa edesmenneitä maanmiehiään, sodan uhreja. Ihan hieno perinne. Elämä vaatii aina uhrinsa ja päättyy poikkeuksetta kuolemaan tavalla tai toisella, mutta se ei merkitse ettäkö elämä olisi vailla merkitystä tai etteikö päättynyttä elämää pitäisi kunnioittaa.
Kukkasia on istutettu ihan maahan asti ja joku lie jättänyt tässä yhteydessä maanmöyhennykseen tarvittavan työkalunkin paikalle, kenties muiden sellaisen tarvitsijoiden käyttöön? Leikkokukkia on hautakivellä, mutta eräät kiven päällä makaavat puketit pystyisi ehkä myös istuttamaan multaan jos tilaa vielä on.
Läheiseen puuhun on myös muovipussiin sateelta suojaan jemmattu pari tulitikkurasiaa. Suojatut hautakynttilät vaikuttavat kuitenkin jo melkoisen loppuun palaneilta, joten uutta kyntteliä kaivataan myös.
Kielteinen näkemys tähän ilmiöön voisi olla sellainen että venäläiset juhlivat "Voiton Päivää". Sehän heiltä luonnistaa koska lukeutuvat toisen maailmansodan voittajavaltioiden joukkoon. Suomi kun ei ole sodan voittajavaltio, niin meidän tulisi ehkä juhlia "Turpaan tuli niin että tukka päästä lähti" -päivää?
|
Raumalaisen taiteilija Kerttu Horilan ihmisen kokoinen ja näköinen teos Maire on jälleen toukokuun puolivälin vaiheilla ilmestynyt porilaiseen kaupunkikuvaan taskuvarkaan kestävine käsilaukkuineen, Eetun aukiolle kävelykadun varrelle.
Eetu [Salin] oli demari, joten en häntä erikoisemmin ole täällä erikseen mainostanut. Siellä aukion laidalla on eräs hänen työnsä, varmaankin lähteelle kumartuva AY-politrukki tai korruptoitunut puna-aatteen puoluepamppu? Joka tapauksessa kyseessä täytyy olla oikean jäsenkirjan omaava mallihenkilö, puhdasverinen demari.
Olen tällä sivustolla seurannut Mairen vaiheita aina Raumalta jutusta #228 saakka. Porissa eräs ensimmäisiä kohtaamisiamme taisi olla jutussa #301. Edellinen kesäinen auringonpaisteinen kuva Mairesta lienee jutussa #326.
Suhteellisen hyvässä vedossa tuntuu tyttönen edelleen olevan, joskin tarkemmin tarkastellen neitokaisen hipiä ehkä kaipaisi pientä ehostusta ja sotamaalauksen virittelyä, uutta pakkelia pintaan?
Jos Maire on edelleen sinkku, niin hänhän voi sitten saunassa vihtoa itseään koivuvihdalla erilaisista intiimeistäkin paikoista ja sanailla vartalolleen että "Maista nyt siitä salaattia kun ei nuorempana liha kelvannut!" kuten vanhassa tuhmassa ikäneitovitsissä.
Ikä ei tule yksin. Kiireesti on myönnettävä että päteehän tuo sama kyllä omallakin kohdallani. Vuosia on syksyllä koossa jo 58 ja olisi varmaan ollut jo monta mahdollisuutta heittää veivinsä tähän ikään saakka, mutta niinpä vaan viimeistä potkuani viivyttelen kaiken uhallakin.
Kesäisen "Tsaari Aleksanteri II" -ilmeeni kruunaa ulkona miehekäs maastolippis jonka muistan aina sisätiloihin tai vaikkapa linja-autoon astuessani riisua päästäni, koska miehet eivät käytä päähinettä sisällä.
Hyvin käyttäytyvien karhujenkaan ei ehkä pitäisi käyttää päähinettä sisätiloissa, mutta oheisessa kuvassa kaupunginkirjaston pääosin teräskettingistä tehty porilainen rautakarhu kuitenkin sovittaa minun lippistäni päähänsä yhäti sisällöltään hiipuva vaihtokirjahylly taustanaan.
Luonnonolosuhteet vaikuttavat jo melko kesäisiltä. Kasvit rehottavat ja eläinkunta tekee olemassaolonsa tiettäväksi.
Pikkulinnut ovat viserrelleet Tekunkorven läheisessä metsikössä oikein ansiokkaasti. Veträt vesilinnut uiskentelevat vakuuttavasti läheisissä lammissa ryhdikkäinä kuin sotilaalliset laivasto-osastot.
Keväällä täytyy olla toivorikas kuin pyrstöään keikutteleva västäräkki. On etsittävä kuningasajatusta. On löydettävä viisasten kivi ja muinaisten arvoitusten ratkaisut. Tai ainakin jotakin.
Koko muu Suomi saa vaikka menehtyä, mutta Porin täytyy menestyä. Missä uuden nousun avaimet? Missä se ihmeellinen filosofin kivi joka muuttaa, jos ei kaikkea mustaa valkoiseksi, niin ainakin jotakin harmaata verevän punaruskeaksi?
Nollaenergiatalo epäilemättä täyttää kuningasajatuksen tunnusmerkistön. Siitä lienen täällä jotakin pientä tarinoinut edellä. Idea ei tokikaan ole minun. Olen vain perässähiihtäjä. Ajatus on ollut ilmassa muutenkin.
Nollaenergialla ei siis suinkaan tarkoiteta ettäkö energiaa ei olisi tai etteikö sitä lainkaan käytettäisi, vaan sitä että talo ei rakentamisensa jälkeen tarvitse energiaa oman tonttinsa ulkopuolelta, paitsi ehkä poikkeustapauksissa.
Suomalaisissa oloissa nollaenergiatalo edellyttää kesäisen energian varastoimista talvea varten. Tarkoitus ei ole nousta takaisin puihin tai elää karuna elämäntapaintiaanina askeesia harjoittaen, vaan tavoite on mukava nykyaikainen elintaso. Esimerkiksi aurinkosähköä pystynee varastoimaan palavan kaasun muodossa talvea varten, käyttäen raaka-aineina vettä ja hiilidioksidia. Puun polttaminen on järkevä ratkaisu. Puuhan ei ole fossiilinen polttoaine. Puut uusiutuvat.
Isommassa mittakaavassa nollaenergia olisi realistisempaa, mutta omakotitaloa pitäisin lähtökohtana. Tekniset ongelmat ovat sentään pieniä ja voitettavissa olevia verrattuna niihin ylivoimaisiin sosiaalisiin ongelmiin joita yhteisöasumiseen liittyy. Käytäntö on monasti osoittanut että yhteisöt toimivat huonosti. Ylevät periaatteet eivät materialisoidu lisäarvoksi arkipäivän todellisuuteen. Sosialismin perusajatus ei toimi, tämä vaan aukiostaan kuuluisalle Eetu Salinille tiedoksi sinne nurmen alle ja Manan Majoille tai ehkä jopa Helvetin Esikartanoon?
Tuotekehitys on epäilemättä ongelmallista, mutta pyyhkeen heittäminen kehään ei auta mitään. Tavallisen insinöörin opin taival tuskin kovin pitkälle avittaa. Olen unelmoinut erään uuden lämmönsiirtoratkaisun mallintamista elementtimenetelmällä (FEM) mutta oikeasti en siihen edelleenkään omaa toimivia valmiuksia. Uskon kuitenkin että FEM voisi näytellä merkittävää osaa uusien lämmitysratkaisujen kehittelyssä jopa ihan perustason toteutuksina. Mitä vikaa selaimessa toimivassa JavaScriptissä muka olisi teknisten ratkaisujen opettelemisessa, tutkailemisessa ja kehittelyssä!
Mystiikkaa ja eepisen mittakaavan ihmeitä ei tarvita, se on kaikki tekniikan avulla tehtävissä. Mikään ei ole niin viisas kuin insinööri!
Edullinen asuminen, talven yli selviytyminen, suuryhtiöistä riippumaton energia, ne ovat yksittäiselle kansalaiselle isoja juttuja, kohtalon kysymyksiä. Valtio ei näissä auta, valtio on hanurista.
Kävi miten kävi, mutta tunnen jo olevani porilaine kaikil mausteil.
Lopuksi näytteitä niistä kidutusvälineistä joita näin käydessäni diabeetikkona pääterveysasemalla mitä nöyrimmin ja alamaisimmin kerjäämässä verensokerikokeen ottamisessa tarpeellisia kertakäyttöisiä näyteliuskoja. Nämä muistoesineet oli jemmattu vitriinin valon kulkua haittaavan lasin taakse, joten kunnollisia kuvia niistä ei pystynyt ottamaan.