Schrecklich, einfach schrecklich!

Edellinen Seuraava

SAMK Vähärauman koulun kirjastossa olen havainnut insinööritieteitä halveksuvaa toimintaa, erikoisesti vanhojen matematiikan kirjojen häpäisemistä ja tuhoamista "taiteen" varjolla.

Sama vallattomuus näkyy levinneen Porissa laajemmallekin. Kaupunginkirjaston näyttelyssä on esillä myös tätä kaikkia kirjojen ystäviä syvästi huolestuttavaa anarkistista trendiä.

Onneksi ainakin osa näistä paljastuneista uusista literaarisista silpomistapauksista on kohdistunut tieteen ja tekniikan kannalta yhdentekeviin nuottivihkoihin eikä insinöörien pyhiin kaavakirjoihin.

Ihmetellä sopii miten kirjasto, kirjojen Mekka, voi helliä povellaan tällaista kyykärmettä ja syöpäpesäkettä!

Pientä ne on hautakivien kaatelut, saatananpalvonnat, hyvän ja pahan tiedon puun hedelmien napostelut, päivää sanomatta jättämiset, syntiinlankeemiset, kansanmurhat ja Lenita Airiston paheksuma valkoisten urheilusukkien käyttö tällaisen turmiollisen destruktiivisen käyttäytymisen rinnalla! Kirjojen kidutusta!

Anarkistit, tuo perinteinen pomminheittäjien verinen veljeskunta, on laajentanut toimintansa uudelle alueelle, jäytäen järjestäytyneen länsimaisen yhteiskunnan tukipylväitä, vetäen lokaan korkeampia eettisiä arvoja ja pahoinpidellen koko kansakunnan henkistä moraalia erittäin fataalilla tavalla.

Tällainen tuhoisa kehitys on pysäytettävä nyt kun maamme kirjastoissa vielä on jokunen lukukelpoinen kirjanen tallella.

Olen lauantaisin raahannut monta kassillista vanhoja - olettavasti yleistä mielenkiintoa omaavia - asiapitoisia kirjoja Porin kaupunginkirjaston vaihtokirjahyllyyn. Olen koettanut kantaa korteni kekoon. Toivottomalta näyttää sekin urakka. Kirjojen määrä vaihtokirjahyllyssä tuntuu jatkuvasti vähentyvän ilman että kirjojen keskimääräinen koko oleellisesti pienenee. Selvästikään kaikki eivät tuo ottamansa kirjan tilalle mitään edes muutaman viikon päästä.

Toki ymmärrän sen että kaikki kirjaston käyttäjät eivät välttämättä juoksentele kaupungilla kuin pienet eläimet kantaen mukanaan sellaisia omia kirjojaan joista haluavat välttämättä päästä eroon ja jotka sikäli olisivat sopivia kirjaston vaihtokirjahyllyyn pistettäviksi. Sitä sensijaan en niinkään ymmärrä että miksi jotakin sopivaa vaihtokirjaa ei ilmaisesta tarjonnasta nautittuaan voisi ohimennen nakata vaihtokirjahyllyyn vaikkapa kuukauden aikajänteellä.

Kirjat ovat nykyisin niin aliarvostettuja. Kirja ei ole enää mitään, korkeintaan raaka-ainetta lapsosten leikkeihin. Masentavaa.

Kansakoulussa oli tapana järjestää Joulun alla käsitöiden ja piirrosten näyttely joulujuhlan yhteydessä. Ammattikorkeakoulussa ei tietääkseni järjestetä mitään joulujuhlaa, ainakaan opiskelijoille, mutta ehkä nämä kaupunginkirjaston taideteokset auttavat virittäytymään kuusijuhlan tunnelmaan nyt kuin joululoma painaa päälle aivan kybällä.

On ne kirjat vaan mahtava juttu, myös vanhat kirjat. Jos paperin laadussa on säästetty niin haurastuu ja ruskettuuhan ne lehdet vanhemmiten, mutta kirjan laatu ei ole pelkkä paperin laatu. Sisältökin on hyvä olla olemassa.

Asiapitoisen kirjallisuuden lisäksi minua miellyttävät mm. Alistair MacLeanin tuotannon alkupään jännitysromaanit, siis ajalta ennen liukuhihnatuotantoa. Lapsuuden muistona on edelleen jäljellä viehtymys 1950-luvun nuortenkirjoihin, kirjailijoina esim. Tauno Karilas ja Aaro Honka joita vähemmän näkee nykyisin muisteltavan. Tämä nostagiapläjäys on perua Jalasjärven Alavallin kylän sivukirjaston ajoilta. Hiukan nuoremmat 1960-luvun nuortenkirjat alkavat jo vaikuttaa liian moderneilta, eivät puhuttele.

Alavallin sivukirjaston nuortenkirjojen anti on vaan aika tiukka rako ajallisesti. Ei ole enää helppo löytää niitä nuortenkirjoja joita ahmin kasapäin joskus 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Ne eivät suinkaan olleet aivan uusia kirjoja. Pienessä kirjastossa tarjonta vaihtui hitaasti.

Varsinaisesta antiikista ei ole kysymys. Minustakin esim. 1920- ja 1930-luvun kirjat tuntuvat tosi vanhoilta. Sitäpaitsi todella vanhat kirjat ovat sairaan kalliita.

Ei ole toivoakaan löytää niitä rakkaita vanhoja nuoruuden ystäviä tavallisista kirjastojen nuortenkirjojen poistoista. Nykyisin poistettavat nuortenkirjat ovat ehkä korkeintaan noin 15 vuotta vanhoja eli minun kalkkeutuneessa harmaahapsisessa maailmassani ne ovat ultra-super-hyper-moderneja. Tarvitsen uusia lasten- ja nuortenkirjoja yhtä kipeästi kuin kala polkupyörää.

Olenkin monasti manannut että missään ei ihminen tunne itseään niin vanhaksi, riutuneeksi ja raihnaiseksi kuin kirjaston liian vanhoina ja/tai huonokuntoisina poistettujen lasten- ja nuortenkirjojen hyllyn edessä. Että siis ajatella siinä kaikessa rauhassa että nuo huippunykyaikaisilta vaikuttavat kirjaset ovat liian vanhoja. Vetää siitä sitten johtopäätöksen, omalta osaltaan.


Lapponia -korujen näyttely Porin kirjastossa

Kuulut Kalevala -korut ovat tiämmä täyttäneet kokonaista 80 vuotta ja tämän johdosta niitä on ahkerasti esitelty ainakin Porissa.

Kalevalan kanssa hiukan niinkuin samaan kategoriaan lukeutuvia Lapponia -koruja oli nyt esillä kirjastossa vitriinissä, joten täytyy kai niitä yrittää kuvata parhaansa mukaan. Lähestulkoon kansalaisvelvollisuus.

Korut ovat aika pieniä ja kyllä surku tulee kuvaajan puseroon kun yrittää niitä muistikortin pikseleille vangita vitriinin karmeasti heijastelevan ja naarmuisen lasin läpi. Kunnon lähikuvista voi vain haaveksia. Parhaiten koruja voinee yrittää kuvata vitriinin pystysuorien seinien läpi, jolloin kattolamput ja vaaleat kattopaneelit eivät sillä tavalla ole haitaksi, mutta heijastukset lasista häiritsevät silti.

Rahvaanomainen Kiroileva Siili -laukkuni nojailee tuossa yleiskuvassa huolettomasti korujen näyttelytelinettä vasten. Arvostan silti Lapponia -koruja velvollisuudentuntoisesti ihan sikana ja täydeltä laidalta. Laukussa on sisällä muutama poistettu Alistair MacLeanin romaani. Vaikka Takaa-ajo Vaccaresiin on kyllä minun makuuni jo liian uusi MacLean.

Minä tekisin koruista isompia, mutta en toki ole alan asiantuntija. Mikrovaltio Insulo de Muelejo kylläkin tarvitsisi kipeästi oman kansalliskoruston. Toistaiseksi valtio voi kuitenkin ansaita sellaisen ainoastaan virtuaalisena. Ei siis ole toistaiseksi pelkoa että naisten kaulaan tulisi hiertymiä ja polviniveliin kulumia koska kantavat mikrovaltion mahtipontisia koruja joissa on kunnon dimensiot ja miehekkäät ainevahvuudet käytössä.

Shakkinappuloita vastaan haluan kuitenkin päättäväisesti protestoida Star Wars -shakkinappuloista viisastuneena. Erikoisen muotoisista shakkinappuloista ei ole pelillisesti mitään iloa. Shakkinappuloiden ei tule olla taide-esineitä. Shakkinappuloiden tulee olla muodoltaan yksinkertaisia ja väriltään sekä arvoltaan helposti tunnistettavissa.

Noh, nämä Lapponia-shakkinapulat eivät sentään ole yksilöllisiä kuten Star Wars -shakkinappulat. On kovin sekavaa jos esim. kaikki sotilaat ovat erinäköisiä ja väristäkin on vaikea päästä selvyyteen ellei osaa elokuvia ulkoa.

Sanotaan että sota on käytännössä ihan täyttä kaaosta. Shakkipelistäkin uhkaa tulla täyttä kaaosta jos Star Wars -elokuvahahmot täytyy muistaa ulkoa että pelilaudalla saisi selkoa nappuloiden merkityksestä.

Voin vakuuttaa että Insulo de Muelejo -shakkinappuloita en ole lanseeraamassa markkinoille. Enkä muutenkaan ole shakista niin kovasti kiinnostunut.

Masentavinta shakissa on että alan tietokoneohjelmat ovat niin vahvoja. Tavallisella hemmolla ei ole tietokonetta vastaan mitään mahdollisuutta, ellei sitten fuskaa aivan sikana. Sanokoon Zoltan Popovits mitä tykkää, mutta kyllä siitä on juhlamenot kaukana jos jatkuvasti tulee turpaan niin että tukka lähtee ja turkki tomajaa.

Sitäpaitsi shakkilauta ei pelissä kokonaan tyhjene koska siihen jää ainakin kuninkaat jäljelle. Kuningasta ei voi "löydä", tai "syödä" kuten ennenvanhaan oli tapana ilmaista. Kuningasta ei siis pelissä voi poistaa laudalta.

Korujen pienuus ehkä juontaa siitä että ne ovat arvometallista kuten hopeasta tehtyjä. Tai kyllähän kullastakin saa väriltään tuollaista vaaleaa, valkokultaa. Ehkä on pyritty välttämään rahvaanomaista rehvastelua korujen suurella koolla? Pienikokoinen koru ehkä vaikuttaa poliittisesti korrektimmalta ja sosiaalisesti hyväksyttävämmältä? Kaikki eivät halua näyttää rantarosvon, upporikkaan parittajan ja äkkirikastuneen huumediilerin yhdistelmältä jonka kaulassa ja ranteissa roikkuu törkeän kokoiset kirkkaan keltaiset kultaketjut?

Minulla ei ole kultaa juuri muualla kuin etuhampaiden emalikuorikossa ja ehkä hiukan paapan Amerikankellossa. Kullan ostajia näkee mm. Porin torilla, mutta en aio vähästä kullastani luopua. Enhän sentään myy hampaita suustani.

Monumentteja ehkä suunnittelisin sittenkin mieluummin kuin koruja. Mikrovaltiota vaivaa vaikea alemmuuskompleksi jonka vuoksi mikrovaltio haluaa esiintyä itseriittoisen mahtipontisena, törkeän rehentelevänä, ainakin virtuaalisesti.






Galleria