Sankarikamera vähitellen eläköityy

Edellinen Seuraava

Canon PowerShot A400 alkaa olla tehnyt täyden päivätyön. Vain 3,2 megapikseliä kennossa, mutta siinäkin on normikäyttöön enemmän kuin riittävästi. Zoom ei ole kuin hiukan yli kaksin-kertainen, mutta se riitti kohtalaisen hyvin. Esim. 8-kertainen zoom-objektiivi on pisimmillä polttoväleillään jo aika hankala käsivaralta kuvattavaksi, joten en voi pitää pitkiä zoomeja pokkarissa järkevinä. Digitaaliset zoomit taas ovat pelkkää vedätystä, niistä ei ole käytännön hyötyä. Kuvia joutuu esim. nettikäyttöä varten joka tapauksessa pienentämään, rajaamaan ja ehkä muutenkin käsittelemään. Valtavan kokoisten mutta täysin mitättömien suttu-pullamössö-kuvien lähettely esim. sähköpostin liitteenä pitäisi kriminalisoida.

Iskurityöläinen ja työn sankari. Yli kymmenen vuotta aktiivipalvelusta sillä on vyönsä alla. Toinenkin neljän AA-kokoisen akun ryhmä alkaa jo olla vaikea hyödyntää vanhuudenheikkoutensa vuoksi. Kolmatta akkukertaa en usko tähän kunnianarvoisaan vanhukseen enää hankkivani.

Tällä kameralla on kuvattu mm. kaikki James Bondin Autokokoelma -sivustoni pienoismallit (JBA) ja Mestareiden Ralliautot -sarja (MRA). Eihän se aivan ihanteellinen työväline ollut siihen tarkoitukseen, mutta mikäpä olisi, reaalimaailman olosuhteissa. Digikamera joka tapauksessa tuo kuvaamiseen ennennäkemätöntä helppoutta. Ja olihan se sentään melko hyvä makrokuvauksessa salaman kanssa, hintaansa nähden.

Kokemusteni mukaan kamerassa on tärkeintä kennon herkkyys ja vähäkohinaisuus, kuvien dynamiikka, kontrasti, tarkennuksen toiminta erikoisesti hämärässä, terävyysalue. Digipokkarissa ei tarvita optista etsintä. Kameran kuvausominaisuuksia vähässä valossa ilman salamaa (esim. tähtitaivaan kuvaus) arvostaisin kovasti, mutta siihen ei ole helppoa ja edullista ratkaisua, joten sellainen kalusto jää vain haaveeksi.

Hyödyllisin kamera on sellainen joka on käsillä silloin kun sitä tarvitaan. Kun kuvaustilaisuudet eivät ole kovin hyvin ennakoitavissa, tämä edellyttää että kamera kulkee koko ajan mukana. Niinpä vain kompakti kamera sopii yleiskäyttöiseksi kuvausvälineeksi. Järkkärit ovat toki teknisesti houkuttelevia, mutta liian kookkaita povitaskuun. Pitkäpolttoväliset tele-objektiivit ovat sexykkäitä mutta normikäytössä epäkäytännöllisiä.

Vanha digipokkari jäänee vähitellen viettelemään eläkepäiviään, mutta ainakin Jurassic World -keräilykortit aion sillä vielä kuvata. Lämpimissä sisätiloissa ja heti akkujen lataamisen jälkeen sen pitäisi onnistua, vähitellen. Jos pokkarin onnistuu käynnistyessään työntää optiikka täyteen mittaansa, niin kyllä se jaksaa kuvata melko hyvin. Mekaniikka alkaa jo osoittaa iän merkkejä ääntelyllään, mutta henki on vahva.

Kiireet ovat tämän kaluston osalta taakse jäänyttä elämää, se lepäilee enimmäkseen laakereillaan. Kynäilee ehkä muistelmiaan ja tekee pientä kuppia vällyjen alla loikoillen? Rintamavastuu ja riskialttiimpi äksöni siirtyy nyt nuoremmille.

Surullista että elämme riippuvaisina monista elektronisista laitteista. Kännykkä on käytännössä pakollinen esim. työnhakijalle. Kännykkä ei ole kilpailuetu, vaan se on vähimmäisvaatimus. Ilman omaa tietokonetta monimuoto-opiskelu on jokseenkin mahdotonta. Ohjelmoijan ammattitaidon ylläpito käy nopeasti mahdottomaksi ilman omia työkaluja joiden tulisi olla ajanmukaisia eikä mitään ongelmajätettä. Palvelut nähtävästi siirtyvät nettiin. Sähköposti täytyy olla. Vaaleissa äänestäminenkin voi tulevaisuudessa olla mahdotonta ilman nettiyhteyttä ja tietokonetta. Oma luotettava auto olisi haja-asutusalueella jokseenkin välttämätön. Postiin ei voi luottaa, postikin pitää kai kohta kuljettaa itse. Käteinen raha halutaan poistaa liikenteestä eli ilmeisesti elämä ilman pankkikorttia tulee olemaan mahdollista ainoastaan yhteiskunnan ulkopuolella, maan alla eläen. Kaikki vanhenee ja muuttuu hyödyttömäksi. Henkilökortinkin katsotaan vanhenevan, ikäänkuin ihmisen henkilöllisyys muuttuisi ajan kuluessa. Virkamiehiä tämä ei ilmeisesti haittaa, heillä menee kovaa. Digitalisointi on jo itsetarkoitus, hallituksen pyhä lehmä.

Kalevala-koruja

Porin kaupunginkirjastossa bongasin Kalevala-aiheisten korujen näyttelyn. Tokihan ne ovat vaikuttavia koristeita, perinteistä tyyliä.

Olisiko taiteellisesti liian kunnianhimoinen tavoite kehittää omalle mikrovaltiolle sopiva korukokoelma?

Meillähän on kylläkin olemassa (tosin keskeneräinen) oma kansalliseepos, josta voisi hyvinkin löytyä aineksia itsenäisen ja suvereenin valtion omaehtoisen ja muista riippumattoman korutaiteen synnyttämiseen.

Astronominen ja astrologinen symboliikka, luonnon henget, taivaan jumalat, esi-isien henget, metsän väki, veden väki, kotitonttu ja kaikki ne muut tontut (jotka eivät suinkaan ole mitään pellejä, vaan tontin vartijoita, pelottavia olentoja), luonnonmukainen elämäntapa, ylisukupolviset elämänarvot, olisihan siinä ainesta. Se olisi osittain suomalais-kansallista perinnettä, mutta ei sitä tarvitsisi suoraan Kaleva-koruista kopsata. Voisi kenties sujuvasti yhdistää mukaan myös koneinsinöörille sopivaa tematiikkaa?

Sääli ettei pyhää FinnHenge-vuorta ole vielä löytynyt. Sen yhteyteen mikrovaltion oma taianomainen korusto sopisi kuin nyrkki silmään. FinnHenge jättäisi enkkujen aneemisen Stonehengen varjoonsa. FinnHenge todistaisi että muinaiset suomalaiset olivat paljon fiksumpia kuin enkut konsanaan. Täytyy vaan varmistaa ettei jää näkyviin liian tuoreita betonivalun jälkiä sitten joskus kun tuhansia vuosia vanha Pyhä FinnHenge-vuori löytyy, maailmansensaatio paljastuu ja lehdistötilaisuuteen pukkaa väkeä ihan sikana.

Toistaiseksi täytyy tyytyä virtuaaliseen. Virtuaalinen FinnHenge ja virtuaalisia Insulo de Muelejo -koruja, ehkä jopa huikeita kullanhohtoisia kaulakäätyjä?

Eipä noista kirjaston vitriinin lasin alle jemmatuista Kalevala-koruista saa edes ilman salamaa kovin hyviä kuvia kun kattolamput ja vaaleat kattopaneelit heijastelevat lasipinnasta, mutta ehkä nämä pienehköt kuvat eivät kovin häiritsevän huonoilta näytä.

Ja entäpä koulumaailma Porin Vähärauman horisontista tarkastellen?

SAMK:in Vähärauman koulun kirjasto poistaa kirjoja melko mukavaan tahtiin. Oheinen kirjapinon päältä (Symbian-kirjoja binääriyhteensopivuutta edeltävältä ajalta) kuvattu opus voi sekin osoittautua hyödylliseksi jolle-kulle, vaikka en juuri itse omakohtaisesti sitä uskokaan tarvitsevani. Se oli niin erikoinen että oli pakko kuvata, vaikka en kelpuutakaan kokoelmaani. Sovelias äijähuumorin kohde.

Aion viikonloppuisin vaivihkaa kuskata joitakin koulun kirjaston poistokirjoja kaupunginkirjaston vaihtokirjahyllyyn. Uskon että niiden menekki voisi siellä olla parempi. Esimerkiksi purjemerenkulun historia ja metsän taudit eivät tunnu pääosin nuorta opiskelijakuntaa kiinnostavan.

Meidän ammattikorkeakoululla toimii muuten nykyisin myös päiväkoti Mesikämmen ja eräs peruskoulun ala-aste. Lienevätkö pakolaisia jostakin homekoulusta?

Kauneutta on koruissa, mutta kauneutta myös löytyy koneinsinöörin oppi- ja työsaran varrelta runsain mitoin.

Uskon kuin pässi suuriin sarviinsa että mekaniikalla on loistava tulevaisuus. Mekaniikka ei vanhene konsanaan. Perusasiat ovat tärkeimpiä.

Elektroniikka ja tietokoneet ovat vain apuvälineitä. Mekaaninen todellisuus se pohjimmiltaan on joka jyrää.

Ajankohtainen ponnistelun aihe on elementtimenetelmän perusteiden etätehtävä leikkausvoima- ja taivutusmomenttikuvioineen sekä vapaakappalekuvineen. Se on tasokehä jossa on erilaisia elementtikuormia. Vain kolme elementtiä, mutta niidenkin kanssa on tekemistä. Olen sekoillut sen kanssa raskaasti, mutta nyt uskon että näen valoa tunnelin päässä. Kurssilla asia jäi aika vähälle maininnalle, mutta ilmeisesti globaalit solmuvoimat täytyy puhdistaa ennenkuin niistä voi piirtää mielekkäitä vapaakappalekuvia.

Olen varsinaisesti tavoitellut avaruusristikkoa, mutta etätehtävän perusteella arvioiden on ehkä parempi ettei sellainen sisältynyt lyhyenlännän kurssin vaatimuksiin. Helppo tenttitehtäväkin (pieni tasoristikko) on jäänyt vielä toteuttamatta JavaScriptillä, koetan muistaa vielä joskus sen esittää.

Mekaniikka, dynamiikka, kinematiikka ja kinetiikka siirtävät vielä vuoria. Ne ajelevat kahdeksikkoja ketkokaulaisten humanistien ympärillä ja jättävät puna-vihreät teknofoobiset sohvaperunat kuin nallin kalliolle.

Asiaan vihkiytymättömille mainittakoon että kinetiikka käsittelee voimien ja liikkeen yhteyttä. Kinematiikka taas koskee ainoastaan liikettä sinänsä, sen syystä välittämättä. Ei kai tämä luokittelu sinänsä kovin tärkeää ole, mutta onhan se sopiva brassailun väline kirjoittelijalle.

Ja kaikkienhan kuuluu tietää ettei isoinkaan laiva paina vedessä kelluessaan yhtikäs mitään. Fluidissa kelluvalla esineellä on massa, mutta ei painoa. Noste (eräänlainen differentiaalinen gravitaatio) kumoaa painon.

Paino on voima, massa on ainemäärän mitta. Tämä on tällaista klassillista insinööri-tiedollista brassailu-osastoa, jolla voi nöyryyttää humanisteja.

Humanistin tunnistaa parhaiten siitä että hän ei ymmärrä neliömetrin ja kuutiometrin välistä eroa. Pallo (3-ulotteinen kappale) ja ympyrä (2-ulotteinen kuvio) ovat hänelle sama asia. Hänen avaruudelliset valmiutensa ja käsityskykynsä ovat rajalliset. Hän parka-rauka on eksyksissä tässä maailmassa. Hän on kuin hallituksen ministeri josta yhtäkkisesti tulee teollisuuden ja talouden muka-asiantuntija nimityksensä myötä.

Kaikenlaisia insinöörivitsejä voi vääntää, mutta mepä iskemmekin takaisin. Uskon vilpittömästi että ilkeille humanisti-vitseille on suuri sosiaalinen tilaus ja armoton kysyntä. Eräänä parhaista pidän sitä myyttiä että sosiaali- ja terveysala mukamas olisi "tulevaisuuden ala". Markkinataloudessa mikään taloudellisesti kannattamaton ei mitenkään voi omata suurta tulevaisuutta. Oikeasti ei. Juhlapuheet voi laskea korvasta sisään ja toisesta ulos.

Hammaspyörät ovat aivan mielenkiintoisia. Tokihan ne ovat periaatteessa vanhaa teknologiaa ja niidenkin valmistuksessa taloudellinen kannattavuus olisi vaikeaa saavuttaa, maailmanlaajuisesti erittäin kilpailtu ala. Jokainen sohvaperuna ja uusavuton luulee osaavansa hammaspyörät kuin vettä valaen. Kaikki luulevat että älykännykän masturbointi tai netissä surffaileminen on fiksumpaa kuin hammaspyörien yksityiskohtainen ymmärtäminen.

Käytännön taloudellisesti kannattava tuotanto on vaikea saavuttaa ja insinööriopintojen teoriasta on tuskallisen pitkä matka reaalitodellisuuteen. Tuotteiden on oltava varsin pitkälle kehitettyjä ennenkuin niillä olisi mahdollisuuksia mennä kaupaksi.

Lainsäädännöllisin keinoin poliitikot ja virkamiehet turvaavat - monessa tapauksessa vieläpä ulkomaisen - olemassa olevan tuotannon kilpailukyvyn niin että uusilla yrittäjillä ei ole mitään mahkuja saada patiiniaan ovenrakoon. Yhteiskunnasta ollaan tekemässä kovin raskasta koneistoa. Se tappaa uuden yritystoiminnan. Yhteiskunnasta tehdään liian hieno paikka ihmisille elää, surullista.

Tämä täytyy vaan ottaa vallitsevana tosiasiana. Enimmäkseen elämä on uuvuttavaa kurassa ja paskassa kahlaamista. Valoa suomalaiseen henkisen yön synkkyyteen heittää vain jokin heikko kaukainen loisto joka uhkaa hukkua äveriäitten markkinapohattojen silmiä häikäiseviin mutta sisällöllisesti niin ylen tyhjiin, yhdentekeviin valomainoksiin.

Insinöörikoulutuksessa ilman muuta olisi kehittämisen varaa, mutta ilman sitä tukevia yhteiskunnallisia muutoksia sekin menisi hukkaan. Nykyistä näennäis-hyvinvointiyhteiskunta-mallia pidän umpikujana. Kotimaisen yhteiskunnan täytyy olla enemmän kuin nätti näyteikkuna ulkomaan pellejä varten. Virkamiesyhteiskunta ei ole terveellä pohjalla.

Me suomalaiset emme voi sitoutua Ranskan sotilaalliseen seikkailupolitiikkaan. Ranskan hallituksen tulisi erota. Ranskan tulisi keskittyä oman alueensa puolustamiseen ja lopettaa vieraiden ihmisten tappaminen kaukana rajojensa ulkopuolella. Ranskan yritys sitouttaa koko EU omaan omituiseen hyökkäykselliseen sotilaalliseen toimintaansa sille täysin vieraassa maassa on erittäin huolestuttavaa, ehkä jopa uhka maailmanrauhalle.

Sääli että poliitikot elävät norsunluutorneissa eivätkä uskalla katsoa vallitsevaa todellisuutta. Suomen hallitukset ovat kovin opiskelu-vihamielisiä. Peukalonpyörittely, byrokratia ja virkamieskunta ei tule tätä maata koskaan pelastamaan. Virkamiehet ovat pelkkä rasite, painolastia. Painolastin määrän ei kuitenkaan tulisi antaa kasvaa suhteettoman suureksi.

Suomi ei tule nousemaan talousvaikeuksistaan muulla tavalla kuin uuteen tuottavuuteen, uuteen osaamiseen ja uuteen käytännölliseen tietämiseen lujasti panostamalla. Eipä vaan ole sellaista edes näköpiirissä. Mopo on mennyt hallitusherroilta ja AY-politrukeilta hukkaan. Pakolaisvyöry on heille epäilemättä hyvä tekosyy jättää kantasuomalaisten asia hoitamatta, kuin taivaan lahja. Poliitikkojen ei tarvitse enää edes vaivautua hajottamaan kansaa sitä hallitakseen. Kansa hajottaa itse itsensä. "Hajota ja hallitse" -periaatteessakin on tässä itsepalveluyhteiskunnassa siirrytty virkamiehille ihanteelliselle tasolle. Kansa riitelee keskenään, virkamiehet nautiskelevat virkapaikoillaan.

Monta on maailmassa ihmeellistä asiaa, jotka kummastuttavat kulkijaa, mutta koulun kirjaston pöydällä vaanineen tehtävän osaan ratkaista. Pidetään tätä vaikkapa eräänlaisena dynamiikan välitenttinä? Tämähän on dynamiikkaa, koska kyse on liikkeestä.

Rannalta toiselle on siirrettävä kookas kasvis, kasvissyöjä ja petoeläin. Vain yksi niistä mahtuu veneeseen kerrallaan. Jos jäniksen jättää porkkanan kanssa niin jänis syö porkkanan. Jos suden ja jäniksen jättää kahdestaan niin jänölle käy huonosti.

Rannalle on turvallista jättää ainoastaan susi ja porkkana toisiaan ihmettelemään koska sudet eivät syö porkkanoita (eivätkä porkkanat ahmi susia). Niinpä farmarin on ensin vietävä jänis joen toiselle puolelle. Lopputilannetta lähestyttäessä joen toisella puolella täytyy myös olla susi ja porkkana kaksistaan koska se on ainoa turvallinen yhdistelmä.

Toisella reissulla farmari vie joen toiselle puolelle suden, mutta ottaa palumatkalle jäniksen mukaan koska tätä ei voi jättää suden seuraksi. Jänis tuodaan siis takaisin lähtörannalle. Kolmannella reissulla farmari vie kookkaan porkkanan suden kaveriksi ja palaa tyhjänä lähtörannalle hakemaan vielä sen ongelmallisen jäniksen. Näin koko seurue on lopulta onnellisesti ylittänyt joen. Jänis saa eniten veneilykokemusta koska se kulkee joen yli 3 kertaa.

Vaihtoehtoisesti toisella reissulla joen ylittää porkkana, paluumatkalle takaisin lähtörannalle tulee jänis ja kolmannella ylityksellä porkkanan kaveriksi vastarannalle menee sille vaaraton susi. Tällöinkin jänöjussi kuljetetaan joen yli kolme kertaa.





Kirjojen tenhovoima ei vaan hellitä otettaan

Koulun kirjaston poistoissa olivat vuorostaan sanakirjat joutuneet tulilinjalle. 1960-luvulta peräisin olevan venäläis-suomalaisen sanaston haltija Pirjo-Riitta Niemi oli kirjoittanut nimensä kirjan etulehdelle oikein kaunolla eli kaunokirjoituksella Leningradissa vuonna 1971.

Myyrä Fan Club on minulle valitettavasti tuntematon suuruus. Itse Myyrä vaikuttaa virtaviivaiselta tyypiltä. Tässä vaiheessa osaan arvailla vain että olisikohan tuo Myyrä jokin tamperelaisten kessuttelijoiden ikioma juttu? Manselaisten kessun ystävien klubi? Tampereellahan, Suomen Nääs-villessä, virkistyksen tarpeessa olevat kanta-asukkaat voivat tunnetusti kysäistä "Onk sulla tupakkia, Myyrä?" puhutellen siis ilmeisesti toisiaan Myyriksi.

"POTRA HUJA" ; ei oppi ojaan kaada eikä tieto tieltä työnnä?

Jalasjärven Yhteiskoulun keskikoululuokkien loppupuolella ikäluokkani teki luokkaretken silloisen Neuvostoliiton (nykyisen Venäjän Federaation) silloiseen Leningradiin (nykyiseen Pietarin kaupunkiin) joskus 1970-luvun puolivälin paikkeilla. Vallitsevat poliittiset realiteetit olivat silloin jonkin verran erilaisia nykyisiin verrattuna, tai niin ainakin on viime vuosina haluttu ajatella.

Monen mieliin tuo ryhmäviisumilla ja Eero Lumiahon liikenteen komeilla uudehkoilla linja-autoilla tehty luokkaretki naapurin puolelle varmaankin jäi siitä että sen lopussa A-rinnakkaisluokan Jalasjärven kirkonkylän K-kauppias Saarnion eräs poika Olli putosi yöllä hotelli Leningradskajan kolmannen kerroksen ikkunasta hotellin sisäpihalle ja kuoli. Ehdimme kuitenkin sitä ennen tsiguloida monia kaupungin nähtävyyksiä. Maalaispoikiin ne väkisinkin tekivät jonkinlaisen vaikutuksen. Viimeinen muistikuvani Ollista oli sellainen että hän teki purukumikauppaa jonkun naperon kanssa kun vierailimme paikallisessa koulussa. Siellä oli kyllä isompiakin oppilaita ja musiikillisesti sekä englannin kielen osalta koulun taso lie ollut melko korkea.

Hotelli Leningradskaja sijaitsi Iisakin kirkon aukion reunalla. Sellaisesta hotellista on enää vaikea löytää tietoja. Onhan suunnilleen samalla paikalla kylläkin kaksi varsin maineikasta hotellia, mutta en usko että Astoria olisi nimeään muutellut. Astoriaan se Adolf Hitlerkin olisi halunnut vastaanottoaan pitämään. Eipä vaan Aatulta onnistunut kun piiritys sitkeästi kampoihin panevalla Krimin niemimaalla kesti niin kauan ja piiritystykistö ei ehtinyt ajoissa Leningradiin.

Varsinainen leningradilainen tarinani kuitenkin liittyy vankasti isänmaallisuuteen. Isänmaallisina urhollisina nuorina miehinä halusimme olla valmiita kohtaamaan kommunismin pahuuden kasvoista kasvoihin kaikessa kauheudessaan. Niinpä meitä suuresti kiinnosti tieto että alatyylinen ilmaus "haista vittu" olisi venäjäksi "potra huja". Olikohan tuo tieto peräisin Kujalan Sepolta? Niinpä huutelimme pienissä kaljoissa ("berjoshkasta" myytiin meillekin jokunen olutpullo) kadulle tuota "potra hujaa" hotelli Leningradskajan kolmannen kerroksen ikkunasta. Emme ehkä suoranaisesti kirkastaneet Suomi-kuvaa naapurikansan katsannossa, mutta koimme olevamme oikealla asialla, eräänlaisia maanpuolustajia.

Varsin ahdas aukko paksussa seinässä oli se alempi ikkuna jonka pystyi avaamaan, ainakin Iisakin kirkon suuntaan. Vaikea siitä olisi ollut vahingossa pudota. Ikkunaan joutui melkein ryömimään sisään voidakseen sen kautta esitellä erinomaista kielitaitoaan kadulla kulkijoille.

Sittemmin olen saanut kuulla että tuo sana "huj" viittaa paremminkin miehen sukupuolielimeen kuin naisen ulkosynnyttimiin. Ohessa kuvattu uudissanasto vahvistaa tätä käsitystä. Tämä oli hämmentävä, maailmankuvaa järkyttävä uutuus. Kun suomalainen haistattelee naisen alapäällä, niin venäläinen siis tarjoaakin primitiivireaktiona sen miehistä vastakappaletta! Oleellinen tieto kaikille kielen opiskelijoille!

Vuoden 2008 "Ginessin" ennätysten kirja sisältää pimeässä hohtavia sivuja. Porin kaupunginkirjaston nuortenkirja maksoi poistettuna 0,50€. Huikeaa.

Kyllä nyt pitäisi olla grafiikkaoppaita käytettävissä kun kaupunginkirjaston vaihtokirjahyllyn anti on hyödynnetty. Ei ole ainakaan siitä kiinni "Köyhän insinööriopiskelijan hyötygrafiikkapaketin" synnyttäminen. Kielet ovat tietty hiukan sopimattomia, mutta luen kyllä Javan ohella sekä BASICiä, Turbo Pascalia että C/C++:aa. Eivätkä perusperiaatteet vanhene koskaan.

Saatan piankin hankkia "rahaa, ystäviä ja vaikutusvaltaa" kuten eräs koulun poistokirja tuntuisi lupailevan. Tai no joo, rahasta otsikossa ei kylläkään ole puhetta. Minulle se on vain vitsi.

Alistair MacLeanin tunnettu kirja "H.M.S. Ulysses" on suomennettu nimellä "Saattue Murmanskiin". Tässä on esillä ruotsinkielisen käännöksen komeat kansipaperit. Tosin näyttää hiukan oudolta kun Stuka-syöksypommittajat lähestyvät laivaa matalalla vaakalennossa. Olisiko niissä muka torpedot? Minusta nuo pommit ovat torpedoiksi liian lyhyitä. Eikä syöksypommittaja ole mikään torpedokone.



Galleria