Edellinen | Seuraava |
|
Kesäkuun lopussa olo on kuin rantarosvolla. Koulun kirjasto menee kiinni heinäkuuksi, mutta olen jo ehtinyt ahnehtia ilmaisia poistokirjoja haltuuni kaksin käsin.
Näiden kuvattujen lisäksi olen myös aivan kunniallisen porvarillisesti lainannut koulun kirjastosta vähintäänkin riittävän määrän uudempia asiapitoisia kirjoja kesäloman yli. Ei ole ainakaan kirjojen määrästä kiinni. Kirjojen määrä ei ole toimintaani rajoittava tekijä. Jos pullonkaula on, se on aivan jossakin muualla.
Niinpä istun kuin klassinen pyylevä rosvopäällikkö saaliini päällä pullevat posket rasvankiiltoisina rantahietikolla auringonpaisteessa täysinäisen romminassakan vieressä miekka huotrassaan, nallilukkoinen mustaruutipistoooli vyöllä ja silmälappu toisen silmän päällä, mustavalkoinen luurankosomisteinen merirosvolippu kädessä, humaltunut papukaija olkapäällä, tyytyväisenä hymyillen, kylläisenä röyhtäillen.
Kirjojen suhteen tunnen itseni rikkaaksi kuin rosvopäällikkö.
En voi luvata että lukisin kaikki nämä kirjat, ainakaan kokonaan, mutta olen iloinen voidessani omistaa ne. Osa niistä liittyy kursseihin joita olen suorittanut tai yrittänyt suorittaa. Osa on minulle aivan pelkkää haihattelua.
Esimerkiksi kemiallisen teknologian ja mineraalien käsittelyn kanssa minulla ei luultavasti tule todellisuudessa koskaan olemaan mitään tekemistä, vaikka ne periaatteessa kiinnostavatkin.
Huumelaboratorion perustaminen voisi myös olla kiinnostava ajatus, mutta en usko että näillä opeilla ihan siihen yltäisi.
Voi kysyä onko perinteisillä konepiirustuksen oppikirjoilla enää paljoakaan virkaa kun valmisohjelmat insinöörityöasemalla tekevät sen henkisesti raskaan työn melkein huomaamattomasti. Kannattaako opetella piirtämisen rutiineja kun työelämässä käytetyt ohjelmat hanskaavat ne mennen ja tullen?
Mitä merkitystä on kaikilla perinteisen työstötekniikan hienouksilla, kun uudet ohjelmoitavat työstökeskukset pystyvät valmisohjelman kautta tekemään melkoisia ihmeitä automaattisesti ja ilman että käyttäjän välttämättä tarvitsee hanskata deskriptiivistä geometriaa laidasta laitaan?
Entä mitä merkitystä on vanhoilla valmistusmenetelmillä, eikö uusi tekniikka korvaa monia vanhoja menetelmiä? Miksi kaikkien pitäisi tuntea perinteisiä valmistusmenetelmiä, niitäkään joita vielä käytetään, kun niille markkinoille uuden tulokkaan on kuitenkin aika toivotonta kuvitella voivansa asemoitua? Ne jotka nykyisin tuottavat perinteisin teollisin menetelmin, tekevät sitä luullakseni jokseenkin optimaalisesti. Ei sieltä löydy markkinarakoa, ei jää elinkelpoista nitshiä (niche) keltanokalle, ei pienintäkään ovenrakoa johon optimisti voisi työntää hikisen patiininsa.
Moni teknologia on jäänyt kehityksen junasta. Ajatellaanpa kemiallisiin emulsioihin perustuvaa valokuvausta tai videonauhuria. Ajatellaanpa vanhoja maa- ja metsätalouden työkaluja ja työmenetelmiä. Kuka jää niitä kaipaamaan, käytännön elämässään?
Ajatellaanpa vanhaa moottoritekniikkaa, vanhoja hienoja kameroiden objektiiveja, vanhoja piirtoheittimiä, diaprojektoreita, valokuvaajan suurennuskoneita, helmitauluja, laskutikkuja, kirjoiksi sidottuja logaritmitauluja, hevoskärryjä, vanhoja sairaalan laitteita, käsivälitteisiä puhelinkeskuksia, lennätintä, putkiradioita, vanhaa analogista mustavalkoista TV:tä, vanhoja LA-puhelimia, katodisädeputkia, laivojen radionavigointilaitteita, kasettinauhureita, tietokoneiden ferriittirengasmuisteja ja reikäkortteja. Veikkaanpa että tekniikka ei välttämättä lähtisi kulkemaan ihan samaa rataa vaikka joutuisimme aloittamaan kaiken alusta uudelleen.
Kehityksen pyörä ei pysähdy, eikä se käänny takaisin menneeseen, mutta näen silti teknologian perusteet arvokkaina. Lähtökohtani ei ole sellainen ettäkö kaikki muka olisi pantava uusiksi. Jos jotakin uutta pystyn itse tekniikan alueella tekemään, niin se on jotakin pientä. Pääosin on sopeuduttava siihen mikä on olemassa, hyväksyttävä vallitseva todellisuus, olkoon se hyvää tai huonoa.
Entisenä Lada-kuskina älähdän heti jos huomaan että Lada-kuskeja koetetaan sortaa, syyllistää tai panetella. Voiko Lada muka olla rikollisuuden symboli? Ajavatko suuret Mafia-päälliköt, kapojen kapot, takavetoisella Ladalla?
Oheisen kirjan kannessa selvästikin käännetään puukkoa Ladan omistajien haavassa. Rumasti tehty. Tämä mustanpuhuva kirjanen on Porin kaupunginkirjaston poistoja.
Huh-huijaa, tuntuu että täytyy vielä kirjoitella opiskelusta, löytää sen viisasten kivi ja syvin olemus, mutta välillä täytyy huilata. Väsyneenä ei jaksa löytää niitä herkimpiä tuntoja ja ajatuksia.
Kun on levätty ja syöty paistettuja perunoita hunajamarinoidun broilerin kanssa, pystyn taas jatkamaan syvällisesti ja suurella sydämellä.
Käytyäni kone- ja tuotantotekniikan insinöörin teoreettista opintietä kaksi lukuvuotta, eli suunnilleen opintojen puoliväliin, en tietenkään voi vielä omata insinööriksi opiskelusta kokonaisnäkemystä. No joo, tietysti opiskelijat erikoistuvat jatkossa omaan suuntaansa, joten aivan yleistä ja yhteenvetävää käsitystä kaikesta opiskelusta ei yksittäinen opiskelija voine koskaan saadakaan. Näkemys ja kokemus on pohjimmiltaan omani. Kaksi ensimmäistä vuotta ovat yleisluontoisia sisällöltään. Alku oli melkoisen verkkainen. Oletettavasti kovempiin ja vaativampiin juttuihin on tarkoitus sukeltaa jatkossa.
Opintojen lopussa häämöttää vaatimus henkilökohtaisesta koulun päättötyöstä jota on ennen, vanhaan hyvään aikaan, nimitetty "insinöörityöksi". Se on innostava haaste sinänsä. Olen aina halunnut itse kirjoittaa ihan oikean kirjan. Päättötyö voi olla ainakin melkein oikea sidottu kirja.
On kuitenkin välillä nostettava ns. kissa pöydälle. Käsitykseni mukaan vain noin 40% ammattikorkeakoulussa opiskelun aloittavista suorittaa sen tutkinnon johon he pyrkivät. En tiedä mihin homma kompastuu. Mistä tutkinto kiikastaa? Mikä on se käpy enemmistön selän alla. Loppuuko raha, kaatuvatko velat päälle, vai eikö saa hyvää mahdollisuutta päättötyöhön? Voisiko työ viedä nuoret mukanaan opiskelun ulottumattomiin? Eikö vaan jaksa? Eikö kantti kestä? Lähetettiinkö poika koulusta "maitojunalla" (kuin armeijasta) takaisin kotiin? (Kaima Kröönruussi taisi Rauman Winnowan Kaivopuistossa metallialan koulutuksessa epäillä että minä tulisin SAMKista maitojunalla takaisin?) Onko opinto-ohjelmassa vikaa?
Ilman muuta uskon että opintosuunnitelmaa voisi kehittää. Minulle henkilökohtaisesti rakkaasta ruotsin kielestä joudun valitettavasti sanomaan että useimmille suomea äidinkielenään puhuville se on aivan turha rasite. Minulle ruotsi on ollut suuri innoituksen lähde, mutta moni muu varmaankin kohdistaisi omat resurssinsa toisin. Ruotsin opettaminen suomalaisille "toisena kotimaisena" on pelkkää pottuilua, silkkaa nöyryyttämistä, kansan kyykyttämistä kurinpito- ja rankaisumentaliteetilla. Se on työikäisen väestön resurssien tuhlausta, eikä siitä voi seurata mitään hyvää. Käytännössä pakkoruotsi vahingoittaa ruotsin kielen asemaa.
Esimerkiksi saksa olisi meille paljon tärkeämpi kieli, tosin myös vaikeampi. Röyhkenen ihmetellä miksei kansainvälinen kieli Esperanto voi kuulua koulun valikoimaan. Mielestäni työelämäkielissäkin insinööreille tärkeä tekniikan sanasto jää kautta linjan lapsipuolen asemaan. Huono englanti on se käytännön elämän maailmankieli. Kielitaito ei varmaankaan ole työelämän ainoa ongelma, mutta vajavaisella kielitaidolla ei tee oikeassa työelämässä paljon mitään. Keskivertoinsinöörin on aivan turha kuvitella pystyvänsä oppimaan englantia täydellisesti. Olisi tärkeää osata ainakin yksi vieras kieli kunnolla. Röyhkenen väittää että ainoa vieras kieli jonka normikansalainen pystyy oppimaan kunnolla on Esperanto, ilman poikkeuksia kieliopissa, poliittisesti tasa-arvoinen, neutraali kansainvälinen kieli. Ihmettelen miksei sanastorungoltaan eurooppalainen suunnitelmakieli Esperanto ole EU:n virallinen kieli.
Matematiikka ja fysiikka periaatteessa muodostavat eräänlaisen kivijalan insinöörin opinnoille. Mielestäni tulisi kuitenkin vahvasti pitää mielessä se että ammattikorkeakoulussa ei ole tarkoitus kouluttaa matemaatikkoja tai fyysikoita. Painotukset voisivat osittain olla käytännöllisempiäkin. Tiedekorkeakoulut ovat sitten erikseen. Mielestäni numeerinen matematiikka, numeeriset menetelmät ohjelmallisena toteutuksena olisivat järkevä tavoite jo ainakin inssin tokana oppivuotena. Ohjelmointi tekee numeerisista menetelmistä havainnollisia ja antaa konkreettista palautetta.
Fysiikassa en välttämättä kannata pitkälle yksinkertaistettujen ja realismista karsittujen tapausten analyyttisesti integroituihin kaavoihin pitäytymistä. Todellisuutta pystyy simuloimaan "likimääräisesti" (voi kauhistus!) numeerisella algoritmilla tietokoneella. Todellisuudessa "vain likimääräinen" numeerinen ratkaisu voi kuvata todellisuutta paremmin kuin vahvasti yksinkertaistettu steriilin hedelmätön analyyttinen ratkaisu. Kysehän pitäisi olla tekniikasta, eikä tieteestä. Fysiikan periaatteita voi oppia myös simuloinnin kautta. Todellisuutta ei pitäisi kiskoa irti fysiikasta jonkin "tieteellisen maailmankuvan" puhdasoppisuuden nimissä. Mitä hittoa insinööri tekee noitavainoilla ja "tieteellisellä maailmankuvalla"! Insinöörille on parasta vallitseva todellisuus ja tekninen maailmankuva, olkoon se tieteellisesti miten epäortodoksinen tahansa. Ideologinen tieteellisyyteen pyrkiminen voi vahingoittaa tekniikan oppimista.
Opiskeluun liittyy toki muitakin näkökohtia kuin oppiaineet. Työelämä, vapaa-aika, sosiaalis-taloudelliset suhteet yms. Niissä en kuitenkaan voi mainita itseäni erikoiseksi asiantuntijaksi eikä ole edes tarjota mitään vakaita mielipiteitä. Maailma saattaa edelleen kehittyä yhä hullumpaan suuntaan. En millään voi uskoa että tulevaisuus olisi muuttunut ainakaan helpommin ennakoitavaksi kuin mitä se ennen on ollut. Ja eipä tuo tulevaisuus minun kokemukseni mukaan ole kovin hyvin ollut ennakoitavissa aiemminkaan.
En usko että poliitikkojen, virkamiesten, koulun tai työelämän edustajien näkökulma olisi opiskelijan kannalta ainoa mahdollinen. Kaikkien näkökulmat ovat erilaisia. Kaikkien tahojen asenne ei ole mahdollisimman rakentava ja myönteinen. Tottahan toki jokainen vetää köyttä omaan suuntaansa. Vyön alle kannattaa lyödä jos se on itselle edullista. Opiskelijan edut eivät välttämättä ole samoja kuin virkamiesten edut. Poliitikkojen etu ei välttämättä ole sama kuin kansan etu. Yhteinen hiili, se on käytännössä komplisoitu ja monisärmäinen entiteetti, se hiili nimittäin johon kaikkien tulisi yhdessä puhaltaa. Kaikkihan me samassa veneessä ollaan, mutta mutta ... myös taistelemme samoista resursseista. Nollasummapeliä aika pitkälti, sitä vaan ei saisi sanoa ääneen. Virkamiehille on parempi välttää kansalaisyhteiskunnan arveluttavat karikot ja pitää vaan yllä umpityperää kurinpito- ja rankaisuyhteiskuntaa ilman mitään vaihtoehdon mahdollisuutta. Virkamies saa sillä tavoin liksansa helpommalla.
Problematiikka ei maailmasta lopu ihan ensimmäisenä, mutta eespäin aina tekee ihmisen mieli. Koulutie ei sekään ole täydellinen ja vailla kivikkoja joissa voi rikkoa uudet sandaalinsa, mutta sitä nyt kuitenkin on määrä edetä aina katkeraan loppuunsa saakka. Ainakaan ei pidä jäädä hakkaamaan päätään seinään, vaan jos aikoo elää niin kandee etsiä elämisen arvoisia ratkaisuja. Vaikka olisi miten luja tahto, harmaat kivet kandee kiertää, eikä yrittää kävellä niistä läpi. Ja tottahan toki maailmassa on mielettömän paljon innostavia mahdollisuuksia ja hienoja, toimivia oppirakenteita. Kultajyvä ei ole pudonnut opintien ihan jokaiseen karheikkoon, mutta niitä on toisinaan mahdollisuus poimia reitin varrelta makonsa täydeltä.
Eikä se raumalainen kaima Kröönruussi sittenkään osunut oikeaan minun maitojunalla Porista takaisin tulemiseni epäilyissään. Insinöörin ilme siintää vahvasti henkilökohtaisessa horisontissani. Minua ei tapa pirukaan. Bin to Hell, and back, eli kävin Helvetissä ja tulin sieltä vielä takaisinkin. Ehkä Piru karkoitti minut Helvetistään koska ei enää kestänyt kuunnella minua?
Monimuoto-opiskelussa oma uudehko tietokone ja hyvä nettiyhteys ovat jokseenkin välttämättömiä, mutta sitä lie turha yrittää selittää esim. sosiaaliviranomaiselle. Yksinkertaisetkin asiat muuttuvat sosiaalitoimiston oven väärällä puolella hyvin monimutkaisiksi. On vaikea kuvitella sellaista määrää rautalankaa jolla asiat pystyisi havainnollistamaan niille hengen jättiläisille. Jos on jo entuudestaan taloudellisia ongelmia, niin opiskelun aloittaminen ei tuo niihin helpotusta. Velkaneuvonta on niitä varten joilla on säännöllisiä työtuloja. Työtön ja opiskelija eivät saa velkaneuvonnasta mitään apua. Opiskelu saattaa viedä talouden ojasta allikkoon, mutta toisaalta ainakaan yli 50-vuotiaalla pitkäaikaistyöttömällä ei ole kauheasti muita vaihtoehtoja järjelliseen elämän jatkamiseen.
Viranomaisista ei paljon apua ole. Kukin viranomainen vastaa vain omasta luukustaan ja kovin mielellään lähettää asiakkaan kerjäämään jollekin toiselle luukulle jos katsoo pääsevänsä sillä tavalla helpommalla. Kokonaisvastuuta viranomaiset eivät ota, he hoitavat vain omaa luukkuaan. Maksuhäiriöt johtavat vaikeuksiin myös opiskelija-asunnon hankinnassa. Esimerkiksi opiskelija-asuntoon pakollisena vaadittua kotivakuutusta ei voi tehdä puhelimitse tai netissä jos on maksuhäiriö. Jos ei ole tarjota vuokravakuutta tai kotivakuutusta niin tulkinta on sitten se että et oikeasti halunnutkaan sitä opiskelija-asuntoa. Oikeuslaitos säestää enkelikuorona viranomaisten "luukulta luukulle"-rumbaa ja komppaa velvollisuudentuntoisesti rahaa kumartelevalla pohjavireellä raharuhtinaiden ja muiden koronkiskojien etua suhteessa velalliseen. Korppi ei toisen korpin silmää noki, mutta kaikki ne korpit nokkivat työttömien ja opiskelijoiden silmiä oikein mielellään. Siinäpä oivallinen kansalaisyhteiskunta? Harvoja valopilkkuja on että työttömyysetuutta ei voi ulosmitata. Mutta a vot, menepä työhön, niin jopa voi ulosmitatakin ne vähäiset roposet.
Ehkä tämä alustava essee opiskelusta on hiukan kohtuuttoman kriittinen ja synkkä? Eihän kaikki kuitenkaan ole päin turkulaista Prinkkalan taloa. Joka tapauksessa olen vahvasti sitä mieltä että opiskelijan oma panos on ratkaisevan tärkeä. Opiskelijasta itsestään, hänen valmiuksistaan, jaksamisestaan ja panostuksestaan riippuu hyvin paljon se millainen lopputulos opiskelusta muodostuu. Arvosanat eivät välttämättä kerro koko totuutta. Näkisin että opiskelussa täytyy olla korkeampi tavoite kuin pelkkä todistus, nimittäin aito käytännöllinen tieto-taito, oma todellinen vankka osaaminen. Mielestäni opiskelijalla täytyy olla vahva käsitys siitä mitä sitten kun koulu loppuu, sillä elämä ei voi loppua siihen.
Onhan se kylläkin melkoisen mielipuolinen kokonaisuus. Olen ehdottomasti sitä mieltä että opiskelu ammattikorkeakoulussa on oikeasti kokopäiväinen työ sinänsä jos homman ottaa tosissaan. Periaatteessa ilta- ja viikonloppuopiskelun ohessa täytyisi kuitenkin pystyä tekemään myös palkkatyötä, jopa ihan kokopäiväisesti. Jotkut tahot tuntuvat suhtautuvan kuin kyseessä olisi jokin kepoinen vapaa-ajan harraste. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan usko pystyväni tekemään insinööriksi opiskelun ohella kuin korkeintaan osapäivätyötä. Aivan alussa opiskelun voisi ottaa melko kepoisestikin, mutta jatkossa sellainen peli ei enää vetele jos aikoo saada kunnollisia tuloksia. Vaativuusastetta tutkinnosta kyllä löytyy vähintään se määrä mitä lääkäri määrää, kun kunnianhimonsa virittää tavoitteensa sellaiselle tasolle jolla on käytännön merkitystä, alalla suuntautumisesta riippumatta.
Kauniina päivänä uskaltauduin polkemaan pyhää maata ja kuvailemaan sankarihautoja yms. kivi-Porin liepeillä. Keski-Porin kirkko rautaiselta vaikuttavine torneineen varmaankin on vaikuttavimpia temppeleitä täällä päin.
Minullahan on kylläkin työn alla oma valtio ja sille oma luonnonuskonto, joten en voi sitoutua näihin Suomen evankelis-luterilaisen (valtio)kirkon kuvioihin henkilökohtaisella tasolla. Jonkinlaisen täydellisyyden vuoksi niitäkin täytyy kuitenkin kuvata, ne ovat osa ympäröivää todellisuutta, hyvässä ja pahassa.
|
Eräässä ehkä liki sata vuotta vanhassa kivipaadessa voisi herkkäaistinen tarkkailija jopa havaita kaikuja Suur-Suomen nykyisin poliittisesti arkaluontoisesta ideologiasta.
VIRO, AUNUS, KARJALA, VIENANMAA, YKS SUURI ON SUOMEN VALTA.
Suomen valta siis ylettyy tämän kiveen hakatun vastaansanomattoman julkisen totuuden mukaan Suomenlahden eteläpuolelle ja yllättävän laajalle itään maan rajojen ulkopuolelle.
No, minulle ihan sama. Otan nämä vanhat kivet historiallisina monumentteina, oman aikansa muistoina. Ja taiteellisella vapaudella höystettyinä.
Jossakin muinaisessa Egyptissä oli tapana hakata vanhat opit pois monumenteista kun valta vaihtui, mutta näin ei meillä ilmeisesti pääsääntöisesti menetellä.
|
Kansalaissota, vapaussota, sisällissota, vuoden 1918 tapahtumat, millä nimellä sitä kukin tahtoo kutsua.
Täälläkin sitä on kuitenkin muisteltu. Itsenäisyys oli totta-maar iso juttu.
Samaisen itsenäisyyden menettämiselle EU:lle ja rahaliitolle ei sensijaan vielä lie muistomerkkejä kirkkomaalle pystytetty.
Näissä vuoden 1918 muistomerkeissä näkyy miekkaa, äijää, pyssyä ja kypärää.
Mitähän olisi Eurostoliitolle antautumisen muistomerkissä meikäläisessä banaanivaltiossa? Voisiko olla pitkiä ruokajonoja, Venäjä-fobian vallassa panikoivia paskantärkeitä virkamiehiä, jokunen vanha risa Nokian kännykkä, ydinjätteiden loppusijoituspaikka Eurajoella, muutama kettingeillä ja munalukolla metsätyökoneeseen itsensä kahlinnut ns. luonnonsuojelija noin niinkuin malliksi, konkurssin kärsinyt laivatelakka ja savua tuprautteleva paperitehdas joka potkii duunarit portista ulos ns. kilometritehtaalle?
Sitten vielä Suomen suurin aseasiantuntija entinen (ja omasta mielestään voisi varmaan olla vaikka elinikäinen) pääministeri Matti Vanhanen esittelemässä keksimäänsä "lähes sarjatulta" ampuvaa asetta. Mies joka kuvitteli voivansa olla asia.
Jos sitä pääministerin virkaa nyt ei kuitenkaan ihan suvussa perinnölliseksi muutettaisi, vaikka Matti Vanhanen sellaista näköjään tavoitteli. Säilyisi demokratialla edes jonkinlainen pinnallinen uskottavuus.
|
Oheinen viime sotiin viittaava sotamuistomerkki haluaa ehkä tekstinsä mukaan olla omatuntomme.
En vaan ole ihan varma millaisia tunnontuskia meidän pitäisi kokea yli 70 vuotta vanhoista asioista. Valtiokirkkohan on kyllä nämä sotamme siunannut, joten eiköhän siellä sakastin syövereissä ja saarnastuolin katveessa voitaisi vaikka katsoa peiliin jos on tarpeen syyllistä etsiä ja synneistä rankaista.
Sodan uskontohan se on. Väkivalloin maahamme levitetty murhamiesten uskonto. Ei millään pahalla, mutta ei niin kovin hyvälläkään. Kristillinen kirkko ei koskaan saa anteeksi sitä että murhasi alkuperäisen kotimaisen uskontomme papit, tuhosi pyhät uhrilehdot ja vainosi luonnonuskon kannattajia. Noitavainot, roviolla elävältä polttamiset ynnä muut vähäosaisiin ihmis-parkoihin kohdistuneet julmuudet eivät tule sovitetuiksi millään tavalla. Kristinuskon pappien käsistä ei väkivallan viattomien uhrien veri lähde pesemälläkään. Ei tule koskaan kuitatuksi millään köyhäinavulla tai kätten päälle panemisella.
No joo, yritän kyllä parhaan kykyni mukaan olla mahdollisimman neutraali suhteessa kirkkoon ja kristinuskoon, mutta Suomea koskevia historiallisia tosiasioita ei pidä unohtaa. Kristillisen kirkon toiminta maamme vähäväkisiä kohtaan on ollut varsin halpamaista. Puhukoot papit vapaasti perisynnistä, mutta vain omasta puolestaan.
|
Uudempaa taiteellista näkemystä edustaa kirkon lähistöllä etelärannassa Kokemäenjoen rannalla oleva metallinen kiiltävä patsas. En löytänyt siitä nimikylttiä.
Älkää kysykö mitä se esittää. Vaikuttava krypellys joka tapauksessa. Lokkikin katselee sitä katulampun päältä huuli aivan pyöreänä hämmästyksestä.
Julkiselle paikalle pystytettävä monumentti täytyy uskoakseni olla melko hyvin ilkivallan kestävä. Tässä rakennelmassa on ainakin se etu että puliukon lie aika vaikeaa kiivetä vääntämän ns. torttu sen päälle.
Puhtaasti käytännöllinen näkökohta joka lie hyvä pitää mielessä : sadeveden tulee valua patsaan päältä pois, eikä se saa keräytyä mihinkään onkaloihin tai kuoppiin.
Juu, tänne joutuu kirjoittelemaan kaikenlaista että saisi kuvien välit sopivasti täyteen tekstiä.