Kevään ja kesän vaihteessa ... se on kai uusi alku

Edellinen Seuraava

Moottoripyöräilijä Jarno Saarisen kuoleman vuosipäivän (20.05.) aattona on todettava että olen jo hillunut täällä Porissa 4½ kuukautta yhtenä suippokorvana muiden suippokorvien joukossa.

Tyhjästä, kalustamattomasta Tekunkorven opiskelija-asunnosta on tänä aikana edistytty merkittävästi kohti täydellisyyttä hipovaa insinööri-opiskelijan työpistettä, vaikka muuttokuormaan ei ollut talvella varaa. Reppujen kanssa lähdin Kihniänkylästä linja-autokyydillä. Tunnen voittaneeni jotakin ja optimistisella asenteella haluan jatkaa tästä eteenpäinkin. Loppiaisen jälkeen tuossa oli vain tyhjä vaalea seinä.

Ilmaisia ja alehintaisia resursseja olen matkan varrella hyödyntänyt runsaasti. Esimerkiksi nuo työpöydän taustalla olevat tummat mappikotelot ovat koulun poistotavaraa. Ne nousevat noihin huimaaviin korkeuksiin aina lattiasta asti. Ajattelen että ne seinään nojatessaan toimivat äänieristeinä. Niitä on myös mukavampi katsella kuin tyhjää seinää.

Niin, tämä työpistehän on samalla varsinaisen toimensa ohella myös mikrovaltio Myllynsaaren (Insulo de Muelejo) suurlähetystö.

Viimeisin täydennys kalustukseen on uusi kompakti kuution muotoinen kelloradio. Virike tähän juontaa Anttilan viiden euron etukupongista jonka sain ostaessani rikoksia, seksiä ja väkivaltaa sisältävää DVD-elokuvaviihdettä. Kuponki oli voimassa vain kahtena päivänä joten pakko oli lähteä keskikaupungille jo alkuviikosta.

Mustan kelloradion hinta oli karvan alle 40 euroa. Valkoisen mallin olisi saanut kymppiä halvemmalla. Erona lie se että tämä musta hälyttää myös sähkökatkon aikana. Oliko lisäinvestointi aiheellinen? Tjaah, sääli olisi myös ollut jättää se viiden euron etu käyttämättä ja kyllä tämä soiva peli on, fiksu vekotin. Ehkä olen eräänlainen mainoksen uhri, mutta onhan onnellisiakin mainoksen uhreja, kuten kuulemma oli onnellisia orjiakin.

Talouselämä toimii parhaiten niin että raha vaihtaa omistajaa. Kansantalouden kokonaisuuden kannalta kahiseva, liksa, hynä, nappula, tuohi, fyffe, täppi, oravannahat tulee palauttaa talouselämän kiertoon.

Sony-merkkinen kelloradio tietää jo tehtaan paketista kuorittaessa mikä vuosi, kuukausi ja päivä on meneillään. Jossakin sisällä piilossa on valmiiksi paristo joka pitää kellon ajassa.

Kellon ajassa tosin oli aluksi tasan tunnin virhe, mutta kello tiesi että kesäaika eli DST (Daylight Saving Time) on meneillään. Aikavyöhykkeellekin saattaa olla oma asetus, mutta en sitä veivannut vaan siirsin kellonajan ihan tyhmästi näyttämään oikein. En ole aikeissa siirtyä muille aikavyöhykkeille enkä usko että sillä on kelloradion perustoiminnalle ratkaisevaa merkitystä. Käyttöohjeita en ole vaivautunut selailemaan.

Kelloradion etupaneeli toimii aikanäytön ohella myös peilinä, joten pinkki possulamppu voi peilailla siinä itseään. Kuvassa kello on 11:43 joka näkyy oranssina peilipinnan läpi.

Edellä jutussa #316 mainittu König-kelloradio ei vaikuta kovin laadukkaalta. Pistin siihen paristot mutta se ei toimi pelkillä paristoilla eikä säilytä asetuksiaan verkkosähköstä irroitettuna. Ilmeisesti pieni valmistusvika joka saattaisi olla helppokin korjata ja onhan siinä takuu, mutta en ole vaivautunut sen enempää. Verkkosähköllä se toimii ja toistaiseksi se riittää. Taajuusasetus ei ole kovin hyvä. Soitelkoot keittonurkkauksessa Porin Radion säveliä. Kello ei näytä 24-tunnin aikaa vaan iltapäivän tunnit näytetään amerikkalaiseen tapaan 1 ... 11 PM.

Samaten Anttilasta aiemmin ostamani Sony-kelloradio (juttu #304) on sinänsä hyvä, mutta ei täydellinen sekään. Taajuuksien asetus on vakaa, mutta sekään ei näytä kellonaikaa silloin kun radio on päällä. Taajuudella ja kellonajalla on yhteinen näyttö. Hyvää ovat paristoilla käyttö, pikavalinnat ja LA-alue.

Tämä kaikki johtaa miettimään millainen olisi täydellinen kelloradio, mitä ominaisuuksia?

Tällaista ihmettä en ole vielä nähnyt.

Stereofoonista äänentoistoa en osaa arvostaa, joten sitä en toivo. En ole mikään hifisti tai akustiikka-friikki. Ei ole absoluuttista sävelkorvaa eikä sävelkorvaa paljon muutenkaan.

Lisäksi voisi ehkä toivoa esim. kuukauden kalenteria ja ulkona vallitsevan säätilan näyttöä langallisen anturin kautta. Ja ehkä CD-soitinta. Kelloradioon integroitu kännykän akun laturi voisi olla kiva. Ihan kaikkea ei kelloradioonkaan ole järkevää yhdistää. En esimerkiksi haluaisi kelloradiossa nähdä Internetistä tulvivia hallituksen uutisia tai virkamiesten eläkesäätiöltä tulleita tekstiviestejä.

Niin, on kai todettava että opiskelun kannalta kesäkausi on alkanut. Mitään virallisempaa lukuvuoden lopetusjuhlaa ei kylläkään ammattikorkeakoulussa ole ainakaan meidän "aikuiskurssilla" pidetty. Ja voihan tenttejä kai vielä koettaa suoritella ja opintopisteitä hankiskella mm. kesäkurssien muodossa.

Seuraavalle lukuvuodelle täytyy muistaa ilmoittautua joko "paikalla" tai "poissa" olevaksi. Poissa oleva säilyttänee opinto-oikeutensa lepäävänä, mutta ei voi esimerkiksi saada työttömyysetuutta jos periaateessa on sellaisen piirissä. Paikalla olevaksi ilmoittautuneen ei välttämättä tarvitse olla fyysisesti paikalla, mutta kursseja täytyisi jotenkin saada suoritettua joka yleensä edellyttää ainakin tentteihin osallistumista paikan päällä (ja hyväksyttävää suoritusta). Joistakin kursseista on - mainosiskuista huolimatta - aivan mahdotonta saada hyväksyttyä suoritusta ellei ole fyysisesti paikan päällä.

Tämä ei ole maailmanloppu. Näin haluan optimistisesti ajatella. Tämä on uuden alku. Vielä ilmeeni tästä kirkastuu ja saavuttaa Insinöörin ilmeen loistavan tason.

Uskon että tämä kirjoittelu netissä on auttanut minua selviytymään elämässä eteenpäin. Tämä auttaa rytmittämään elämää ja hahmottamaan toimintaympäristöä. Koulusta saa aika vähän palautetta.

Matematiikka -modulin kolmannesta osasta sain toisessa uusintatentissä sen himoitsemani arvosanan 3 joka lie ainakin lähellä yliopiston vaatimuksia. Edellä aloittelemani matikkajuttujen sarja on jäänyt hiukan torsoksi, mutta kuvittelen vielä pystyväni sitä joskus hiukan jatkamaan. Kurssin käyttämän lähdekirjan aion kylläkin palauttaa kirjastoon koska ei kai sitä nyt sentään kesän yli sovi pitää. Joten ... matikkajutuissa käytetty lähde tulee ehkä vaihtumaan. Diffis ei ole mikään harvinainen aihe. Sitä käsitellään monissa minun omissa kirjoissanikin, joten en pidä tilannetta jatkossa toivottomana vaikka sydän verta valuen luovunkin koulun kirjaston Calculus -kirjasta. Toki se on erinomaisen havainnollinen opus, mutta ei korvaamaton.

Oikeasti numeeriset menetelmät on se joka erottelee pojat miehistä ja akanat sekä helpeet siemenistä. Esimerkiksi differentiaaliyhtälöt kannattaa käytännössä ratkoa numeerisesti. Analyyttisissä ratkaisuissa joutuisi käytännössä tekemään paljon yksinkertaistuksia. Numeerinen menetelmä on tietysti vain likimäääräinen, mutta sen suppenemista voi testata ja kontrolloida. Käytännössä 3 ... 4 merkitsevän numeron tarkkuus lopputuloksessa on varsin hyvä, joten insinöörin ja tekniikan miehen ei todellakaan kannata ottaa pulttia ja menettää yöuniaan siitä että ratkaisu on matemaattisessa mielessä "vain likimääräinen". Analyyttisen ratkaisun käytännön tehtävissä vaatimat rajut yksinkertaistukset ne vasta karmeita ovatkin ja virheen suuruuden arviointi täysin toivotonta puuhaa.

Opiskelu insinööriksi taitaa olla hiukka jakomielitautista puuhaa. Yhtäällä on teorian korkeat kukkulat ja toisaalla käytännön synkät syöverit. Ying ja Yang. Näiden kahden vastapoolin yhdistäminen riitasoinnuttomaksi kokonaisuudeksi on melko ongelmallista. Teoreettisin perustein on vaikea aloittaa alusta mitään todellista tuotannollista toimintaa. Käytännön tuotteiden teknologiset perusteet ovat jossakin äärettömän kaukana, tavalliselle kuolevaiselle saavuttamattomissa.

Yritystoiminnan perusteisiin olen jonkin verran tutustunut. Kiusallisen tietoisena siitä että oman yrityksen perustamiseen ei löydy pääomaa ja toiselle ei niin vaan töihin mennä. Suo siellä, vetelä täällä. Suomessa monella taitaa olla sama ongelma talouden rapistuessa käsiin, mutta eipä se paljon lohduta.

Ei vaikuta kaikin puolin siltä että edessä oleva opintie palvelisi suoraan todellista työllistymistä, mutta tätä polkua on toistaiseksi tallattava koska parempaakaan vaihtoehtoa ei ole. Kenties se tekniikan tohtorin arvonimi vielä joskus lukee hautakivessä. En ainakaan haluaisi kuolla erään roisin vitsin tapaan yrittäen lietelantasäiliöön hukkuessani ilmaista olevani DI eikä mikään tavallinen insinööri.

Jokin myönteinen jatko ja elinkelpoinen ratkaisu tähän kuitenkin täytyisi kehittää ellei aio kutitella aivokuortaan kolmekasin projektiilin avustuksella tai heittäytyä kaulakiikkuun.

Toimintasuunnitelma täytyy olla sellainen että sinnittelen eteenpäin päivä kerrallaan sitkeänä sissinä ja katse päättäväisesti kaukaisuuteen suunnattuna pyrin kohti sellaista tieto-taitoa jolla - minun työelämään melko korkeassa iässsänikin - olisi jotakin käytännön merkitystä. Vaikka lietelantasäiliön kautta, mutta tähtiä kohti.

Optimistisesti haluan ajatella että pystyn vielä koulujen lukuvuoden aikana käymään Kihniänkylässä kylvämässä kesäkukkien siemenet ja laittamaan kaktukset ulkoilemaan. Samalla vapautan saamani (ruoka)sipulit luontoon kasvamaan. Sipulien vapautusliikettä en aio perustaa, mutta ne ovat syömäkelvottomia eikä niitä roskikseenkaan kehtaa heittää. Kasveille on annettava mahdollisuus kukkia ja saavuttaa se mihin ne on ohjelmoitu. Riskeiltä elämässä ei voi välttyä, mutta edes jonkinlainen mahdollisuus on annettava sekä siemenille että sipuleille. Niillekin sipuleille jotka on tarkoitettu ruokapöytään. Ei meistä kukaan huomistaan oikeasti voi varmuudella tietää. Ehkä synnyn ruokasipuliksi seuraavassa inkarnaatiossani?


Yritys vetää lukuvuotta ja tulevia opintoja yhteen
eli ns. Insinöörin ilmeen edistymisen väliaikaraportti

Koulun kesäkurssit ovat vielä meneillään, mutta tässä on tilaisuus jo hengähtää kevään kiireiden jälkeen ja tutkailla tilannetta. Ajattelin pari vuotta sitten että ilta- ja viikonloppuopiskelu mahdollistaisi myös päivätyössä Porissa kulkemisen, mutta kokemani perusteella ihmettelen miten se oikeasti olisi mahdollista, vaikka sellainen ihme sattuisikin että saisi jotakin työtä. Pidän kunnollisia insinööriopintoja käytännössä aivan kokopäivätyönä, eikä jonakin viihteenä jota pystyisi harrastamaan täyden päivätyön ja muun elämän ohessa, ikäänkuin vasemmalla kädellä. Diabeetikolle se ainakin olisi erittäin raskasta ja vaikeaa. Anteeksi vaan kaikille vasureille.

Joudun arvioimaan että monasti opiskelu insinööriksi ammattikorkeakoulussa ainakin aikuislinjalla eli ilta- ja viikonloppuopiskeluna, suhteellisen vähäisellä lähiopetuksella, on entuudestaan olemassa olevien tietojen ja taitojen testausta. Kovin paljon uutta tuskin pystyy tämän aikataulun mukaan oppimaan.

HOPSia eli Henkilökohtaista OPintoSuunnitelmaa tarkastellen näyttää siltä että tässä vaiheessa - kahden koneinsinööriksi opiskeluvuoden jälkeen - olen menettänyt Energiatekniikan kurssin jota ei alunperinkään voinut tenttiä. Olen käytännössä myös menettänyt Hydrauliikka & Pneumatiikka -kurssin vaikka mielestäni selviydyinkin uusintatentistä ja yritin suorittaa netissä olevaa ohjelmaa mahdollisuuksien mukaan. Mielestäni kävin hydrauliikka-osiota netissä läpi paljon, mutta ohjelma ei myönnä minun suorittaneen edes viidesosaa. Luultavasti aika ei enää riitä tähän vaikka mitä tekisi. Ja H&P-kurssin vaatimuksiin kuuluisi myös jokin mystinen vain paperilla oleva tehtävä jota en sen paremmin tunne. Ilmeisesti pakollinen ja kurssin lukujärjestyksen mukainen Hydrauliikka ja pneumatiikka -kurssi siis on jo menetetty vaikka mielestäni yritin panostaa siihen paljon jo syksylläkin.

HOPSista paljastuu myös sellaista että ensimmäisen vuoden opintoihin laskettu statiikka onkin yllättäen jakautunut kolmeen osaan ja poikinut toiselle opintovuodelle nakitetut osat Statiikka B ja Statiikka C. Näille en ole nähnyt kurssin lukujärjestyksessä mitään merkintää eikä niitä ole osoitettu kolmannelle vuodelle. En edes tiedä niiden tarkkaa sisältöä. Olen kuullut ohimennen puhuttavan jostakin statiikan uusintatentistä, mutta kuvittelin että se on menneen talven lumia. Olen kuitenkin suorittanut vain sen statiikan osan joka on nyttemmin nimetty Statiikka A:ksi.

Lujuusoppi kieltämättä jäi aika vähäiseksi vaikka sainkin sen ryhmätentissä hyväksytyksi nippa-nappa. Toki aiheeseen on tarpeen jatkossa panostaa lisää, vaikka se ei ehkä pakollista olisikaan. Lujuusoppi on tylsää mutta ei siitä eroonkaan pääse.

Näihin kaikkiin edellä mainittuihin puutteisiin tarvitsee ensi lukukaudella löytää jonkinlainen ratkaisu että opinnot edistyisivät normaalisti. Opintopisteiden määrästä sinänsä en enää ole huolissani, niitä lie pian jo 180 vaikka eräiden kurssien pojot ovat toistaiseksi jääneetkin saamatta. Olen jopa saanut harjoitelupisteet ikäänkuin mestaruusvyön pelkällä nyrkkeilykehässä kumartamisella, ehkä 30 vuoden työuran perusteella. (Joka työura ei tosin sisällä varsinaista kone- tai metallialan työtä virallisesti yhtään päivää)

Kone- ja tuotantotekniikan insinöörin normaaliin kolmannen vuoden ohjelmaan kuuluu mm. konstruktiosuunnittelu, elementtimenetelmän perusteet, tietokoneavusteinen suunnittelu, koneenosat, polttotekniikka, höyrytekniikka ja laivasuunnittelun perusteet. Onhan minulla näistä jo jonkinlainen alustava käsitys. Tokihan voisi yrittää lisäksi napsia omaan ohjelmaansa myös sellaisia kursseja joita ei ole nimenomaan meille erikseen tarjottu. Henkilökohtaisesti minua himotttaa ainakin Matematiikka-modulin osat 1, 2 (ja ehkä myöhemmin jopa osa 4) sekä Ranskan kielen perusteet. Ja kenties Työelämän venäjä jos sellainen vielä joskus on Porissa tarjolla.

Mikä minusta sitten varsinaisesti isona tulee? Tätä kyssäriä pohdiskelen syksyllä 2015 jo 57 vuotta täyttävänä ukonrahjuksena joka kuitenkin aikoo vielä roikkua elämässä kiinni ainakin 10 vuotta. Insinöörin ilmettä olen harjoitellut ahkerasti peilin edessä, mutta riittääkö se? Mitä minä aivan oikeasti aion osata? Mikä tulee olemaan ydinosaamiseni? Millaisen koulun lopputyön esitän raadin raadeltavaksi? Aionko jatkossa menettää elämäni hallinnan, alkoholisoitua ja heilutella jalkojani Rauman Ganalin rantalaiturilla A-piimäpurkki kädessä (kun muuta ravintoa ei ruuansulatus enää pysty sulattamaan)? Entäs se hautakiven teksti, eikö TEKN.TRI kalskahtaisikin komealta! Tekniikan tohtoreista ei tietääkseni ole olemassa lietelantasäiliöön hukkumisvitsejä.

Äiti, mikä minusta tulee isona? Äiti ei vastaa, joka puuttuva vaste saattaa palautua siihen että äiti kuoli lähes 8 vuotta sitten. Joskus lapsena minusta piti kai tulla nokikolari eli nuohooja, rohkea mies joka uskalsi kiipeillä - lapsen silmissä lähes pilviä hipoville - Alavallin koulun katoille ja keekoili siellä vaikuttavaan tapaan kylmän rauhallisena. Jossakin vaiheessa olin vakuuttunut että minusta tulee maanviljelijä ja metsästäjä. Maailma osoittautui kuitenkin yllättävän hankalaksi paikaksi nuorelle ihmiselle. Maailma ei ollutkaan vakio vaan se muuttui jatkuvasti. Se mikä päti maaseudulla 1960-luvulla, ei pätenytkään enää 1970-luvulla, seuraavista vuosikymmenistä puhumattakaan. Maailmamme osoittautui käytännössä enimmäkseen olevan typerää paskakukkulasta taistelua, veristä kamppailua arvottomasta.

Jos minusta jotakin vielä tulee niin insinööri lie sille sopiva nimitys. Kas kun vaan kaikesta skeidasta huolimatta on niin-ikään että elämämme tärkeimmät seikat lukeutuvat insinööritieteiden reviirille. Ihminen tarvitsee ainakin asunnon, lämmitystä, ilmanvaihtoa, vettä, siisteyttä ja ravintoa. Näitä voidaan tuottaa erilaisilla koneilla. Esimerkiksi ihmisten asumista tuotetaan asumiskoneella jota voi nimittää esimerkiksi omakotitaloksi tai maatilaksi.

Koneita ja niiden toimintaa pystyy hyvin esittämään piirrosten ja grafiikan avulla. Kolmiulotteiset tietokonemallit ovat kovasti siunauksellisia. Koneiden tekniikkaa voi simuloida, niitä voi suunnitella, mitoittaa ja parannella ohjelmien avulla. Mekaanisen maailman objektit ovat merkitykseltään perustavanlaatuisia. Elektroniikka on vain eräs apuneuvo muun tekniikan palveluksessa. Elektroniikka ei korvaa esimerkiksi ruokaa ja juomaa. Virtuaalinen maailma on vain viihdettä tai parhaimmillaan suunnittelun apuneuvo. Virtuaalinen väestönsuoja on pelkkää huijausta, se ei anna käytännössä mitään suojaa. Konkreettista ei voi korvata. Loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä elämässä on se mitä lapsuuden ja nuoruuden koulutus koki saada minut väheksymään ja välttämään.

Sikäli näkisin graafisen esityksen ja 3D-mallit tärkeinä kuvaamaan esim. rakenteita. Fluidien (neste, ilma) virtaus sekä lämmön virtaus ovat perustavan tärkeitä alueita. Haluan nimenomaan hallita asiat yksityiskohtaisesti, perusteista lähtien. En tyydy johonkin nappulan painajan rooliin. En halua vaan jäädä monttu auki pällistelemään joitakin valmiita teollisuuden koneita. Käytännön toteutuksiin oikeasti käsiksi pääseminen on tunnetusti vaikeaa, mutta teoriassakin voi tehdä yhtä ja toista. Haja-asutusalueen kannalta olisi tavattoman tärkeä saavutus jos olisi mahdollista uuden tekniikan avulla rakentaa energia-omavaraisia omakotitaloja tai maatiloja joiden käyttökulut ovat pienet. Se aivan oikeasti merkitsisi ihmisille jotakin. Konetekniikka voi olla meidän paras ystävämme. Konetekniikan avulla voimme ehkä maaseudulla jopa saavuttaa riippumattomuuden ahneesta sähköyhtiöstä ja haavoittuvan sähköverkon sähkökatkoista.

En kuvittele normi-insinöörinä pääseväni käytännössä kovinkaan pitkälle näissä pyrinnöissäni. Työpaikasta ei juurikaan kannata elätellä toiveita tässä iässä. Maan talous on pahoin kuralla, yritykset eivät investoi tänne, työttömyys vaan lisääntyy. Korkeintaan eräät poliitikot tiuskivat että nuorille pitäisi saada työtä. Minun ikäluokastani yksikään ei puhu mitään, meidät katsotaan menetetyksi sukupolveksi. Kyllähän nuoret työtä muutenkin sitten saavat kun/jos sitä on saatavilla, sikäli kuin saavat, ei se vaadi erikoistoimia. Automaatio tulee edelleen etenemään ja koneet tulevat korvaamaan ihmisiä työelämässä, eikä pelkästään teollisuudessa. Monista tärkeistäkin palvelutehtävistä taas voi kysyä että vaikka kaikenlaisia tarpeita voi ollakin, niin mistäpä ne rahat saataisiin sellaisen tuottamattoman työn ylläpitoon kiristyvän verokilpailun ja taloudellisen romahduksen oloissa. Puheet tulevaisuuden suurista työvoimatarpeista taloudellisesti tuottamattomilla julkisella rahalla elävillä aloilla ovat myöskin perättömiä, sillä niille tarpeille ei löydy rahoitusta, ei ole maksumiestä.

Pitemmän tähtäimen tavoite täytyy siis ilmeisesti olla tekniikan opintojen jatkaminen yliopistossa. Eihän sekään välttämättä mitään toimeentuloa tuota, mutta ainakin on jotakin mielekästä tekemistä ja järjellinen päämäärä. Hankalaahan sekin on, mutta ei ole muuta valoa tunnelin päässä. Veroviranomaiset ja ulosotto-kusipää hymyilevät liian aikaisin, vielä se ivahymy heillä itkuksi muuttuu. Minut nitistääkseen he joutuvat syyllistymään suoranaisiin rikoksiin. Hyvällä en tästä elämän tähteestäni hellitä. Mitä vähemmän on jäljellä, sitä arvokkaampaa se on.

Joo, "Köyhän insinööriopiskelijan hyötygrafiikkapaketti" on selvästikin se viisasten kivi johon on käytävä käsiksi hihojen käärimisen ja kämmeniin sylkäisyn jälkeen. Ehkä siltä pohjalta urkenee vastaukset perimmäisiin kysymyksiin, tosin ei ehkä ihan 10 metriä korkeina tulikirjaimina kuten Douglas Adamsin tunnetussa scifi- eli tieteiskirjassa, mutta kuitenkin. Aivan välittömästi on kuitenkin perjantaina 22.05. mentävä Peräseinäjoen Kihniänkylään käymään, nyt kun linja-autot vielä kulkevat kouluvuoden aikana, niin että maanantaina aamulla 25.05. pääsee Myllärin linja-autolla Seinäjoelle (kun seuraavalla viikolla alkaa kesä ja sitten ei enää pääse) Tampereen junaa odottamaan ja vielä Poriin illaksi silmä kirkkaana koulun espanjan kesäkurssille klo 17. ¡Hasta la vista!


Galleria