Markkinatalouden sietämätön kepeys

Edellinen Seuraava

Tulipa jälleen vierailtua kameran kanssa Porin Vähärauman pienellä neuvostosotilaiden hautausmaalla sateisena iltana matkalla SAMK:in espanjan kielen kesäkurssilta asunnolle. Se kun on lyhimmän tien varrella ulkoilureitin vieressä matkalla liiketalouspuolelta vuokrakasarmille Tekunkorpeen. Kello 19:n jälkeen liiketalouspuolelta ei enää pääse tekniikan puolelle eli Tiedepuisto B:hen koska väliovi on lukossa, joten täytyy poistua Tiedepuisto A:n pääovesta.

Kukkia on kertynyt kivelle ja multaankin asti. Sade ja tuuli ovat kyllä jo kukka-asetelmia riepoitelleet ja musteella kirjoitetut tekstit ovat märässä paperissa levinneet. Tunnelma on silti edelleen juhlallinen. Ihmiset välittävät.

Siellä on siis virallisesti vieraillut SVS eli Suomi-Venäjä Seura 09.05.2015 ainakin Porin ja Vähärauman osastojen voimin. Kolmannen osaston nimestä en oikein saa selkoa. Lisäksi epäilemättä monet yksityishenkilöt ovat käyneet tarjoamassa oman panoksensa eri aikoina.

Puna-musta-raitaiset nauhat näyttävät ikäänkuin kunniamerkin nauhoilta, tosin ilman mitalia. Niitä on sidottu kiinni mm. läheisiin puihin. Kai tämä sitten on yleinen venäläinen traditio? Myös (enkeliä esittävällä?) pienoispatsaalla on sellainen puna-musta-raitainen nauha ikäänkuin kaulahuivinaan.

Minun ikäluokallani - ja varmaan monilla minua nuoremmillanikin - on tallella vanha kammo itäistä naapuria kohtaan. Ja tokihan eräät haluavat poliittisin tarkoitusperin lietsoa uuttakin kammoa Venäjää kohtaan.

Itse en Venäjää pelkää. Enemmänkin kammoaisin näitä kotoisia Sortaja-Suomen hallituksia.

Suomalaisen ei tarvitse etsiä vihollista maan rajojen ulkopuolelta. Ne löytyvät oman maan virkamieskunnasta.

Suomen kansaa ajetaan sotaan Venäjää vastaan kuin käärmettä pyssyn suuhun, mutta Venäjä ei ole kansan todellinen vihollinen. Kansan vihollisia ovat täkäläiset virkamiehet ja heidän juoksupoikansa.

Niin se vaan nyt on että venäläisiä vastaan en sodi. Suomi on maantieteellisesti luonnollinen osa Venäjää (ellei rajaa vedetä kaukana Itä-Karjalassa suurten järvien välistä, mutta sitähän yritettiin turhaan ja ydinasevaltiota vastaan sotien sellainen on jo aika toivotonta). Se taistelu on hävitty jo ennen alkamistaan. Olen reserviläinen ja reserviläisjärjestön jäsen, mutta Venäjää vastaan en tule sotimaan Suomen rajojen sisälläkään.

En ilmeisesti enää kuulu suojajoukkoihin koska en ole saanut sitä paljon puhuttua kirjettä. Kenttäkelpoisuuttani voi varmaankin epäillä. Aivan kädetön en minäkään silti ole.

Siviilejä murhaavilta tappaja-jenkeiltä, maan puolueettomuuden vaarantavilta NATO-joukoilta ja heidän liittolaisiltaan olen kyllä valmis repimään vaikka silmät päästä. Aseista en kieltäydy koskaan, mutta minne aseen piipun suuntaan, se on toinen juttu.

NATOa emme ole ja jenkeiksi emme tule, olkaamme siis puolueettomia. Perinteinen ja koeteltu suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella pysyttäytyminen on meille paras rauhan ja turvallisuuden tae. NATO ja Venäjä saavat minun puolestani sotia keskenään niin paljon kuin haluavat, mutta ei meidän alueella. Sotikoot omalla maallaan. Emme ilmoittaudu vapaaehtoisiksi uhrilampaiksi jenkkien sotapolitiikan alttarille.

Me suomalaiset tuskin kaipaamme sitä "vapautta" jota sotahullut jenkit ovat mattopommitusten muodossa auliisti jakaneet öljyalueiden tuntumassa. Meidän ei kannata ryhtyä jenkki-imperialistien ja NATO-intoilijoiden pelinappulaksi ja käsikassaraksi. Emme tarvitse heidän sotaansa, se ei palvele meitä.

Taide pitkä ja elämä lyhyt ... tai jotain ...

Noh, siellä SAMK:in liiketalouspuolella on taidetta. Ainakin oletan maallikkona että se on taidetta. Jopa auditorio on melko taiteellinen, vaikka se ei oheisessa kuvassa olekaan edustavimmillaan. Toisen kerroksen ovi auditorioon ei ollut lukossa joten räpsäisin salamalla kuvan siellä illalla hämärissä takaosasta alaviistoon. Eihän pokkarin salaman teho tokikaan riitä kunnolla. Istuinten hieno punainen väri ei näy tässä takaa eteenpäin otetussa kuvassa.

Liiketalouspuolella on ärsyttävästi katossa metalliristikoita joiden funktiota en ymmärrä. Sisustuksen toteutus on mennyt hiukan överiksi. Ne ristikot ovat liian heikkotekoisia ettäkö niissä voisi riippua ja heilautella itseään eteenpäin kuin apina sademetsässä. Tuollaisen alkukantaisen halun ne minussa synnyttävät, mutta en ole antanut esi-isiltä periytyvälle vaistolle valtaa. Niistä ristikoista johtuu salamavalon metallinen heijastus katonrajassa.

Vihreä valo oikealla on varapoistumistien kyltti.

Kirjaston ja sisäänkäynnin lähellä yli kahden metrin korkeudessa kelluvaa eteeristä valaan näköistä himmeliä en oikein osaa arvostaa taiteena.

Nimeltään se on "Todellisuuskelluja", kuten portaikon reunaan isketty kilpi meitä valistaa. Se saattaa olla ainakin osittain metallirakenteinen ja on säilyttänyt muotonsa yllättävän hyvin vaikka näyttää noinkin ilmavalta ja hontelolta. Ehkä se sentään on lujuusopillisesti melko ansiokas?

Lohdutuksen sanoina taiteilijalle on todettava että toimin täysin oman kompetenssialueeni ulkopuolella arvostellessani tällaisia korkeakulttuurin ilmentymiä.

Rohkenen silti arvuutella suurempaa tarkoitusta ja isompia eettisiä arvoja tällaisen katossa roikuskelevan himmelin taustalla. Onko tarkoitus että liiketalouspuolen ihmiset samaistavat itsensä tuohon valaskalaan ja mieltävät ikäänkuin sen tavoin kelluvansa todellisuudessa?

Selvästikin samasta aiheesta on Tiedepuisto A:n ekassa ja tokassa kerroksessa kaksi hyvin erilaisella tekniikalla toteutettua näkemystä. En nyt vaan muista kumpi näistä sijaitsee ekassa ja kumpi tokassa kerroksessa.

Molemmat ovat kookkaita ja saman tekijän kätten töitä. Nimikin on molemmissa sama "Kaupunki 2002".

Kantavana ideana näissä näkyy olevan jonkinlainen kaupungin asemakaava. En kuitenkaan uskalla arvata minkä kaupungin, tokkopa sentään Porin?

Yhdessä työssä tuo "asemakaava" on levitetty ikäänkuin maailmankartan päälle. Suomella ei tässä tosin näkyisi olevan isompaa roolia, vaan se on ikäänkuin sivustakatsoja. Mantereiden ääriviivoja on kartassa osittain kohdeltu taiteellisen vapauden suomin valtuuksin.

Toinen työ on ruosteisen näköistä metallilankaa. Siinä on osittain myös kolmatta ulottuvuutta mukana. Paikoitellen metallityöhön on rakennettu erikoisia rakenteita joiden tarkoitusta ja merkitystä en rohkene edes arvailemaan.

Näitä metallirakenteen kolmannen ulottuvuuden yksityiskohtia täytyy muistaa vielä joskus myöhemmin kuvata tarkemmin. Voisiko kyseessä olla jonkinlainen arvoitus? Kryptogrammi? Onko teokseen kätketty salaisuus? Jokin kammottava kriminologinen insidenssi kenties? Luurankoja vaatekaapissa? Ehkä jokin syvät ja jopa parantumattomat arvet jättänyt lapsuusiän trauma? Mitä taiteilija yrittää meille tunnustaa? Mistä mitä kauheimmasta eeppiset mittasuhteet toteuttavasta hirmuteosta tällainen synnintunto ja tilittämisen tarve kumpuaa? Keitä kaikkia hän on murhannut? MITÄ SÄÄ TAITEELIJA OOT MENNY TEKEMÄHÄN, KERRO HETI!

Vai voisivatko ne metallirakenteen kummallisuudet olla joitakin tiettyjä rakennuksia siinä asemakaavan mukaisessa kaupungissa? Jos se nyt nimittäin esittää jotakin todellista kaupunkia eikä ole puhtaasti mielikuvituksen tuotetta.

Onhan toki aina mahdollista että taiteilija vaan ihan julman ylimielisesti kusettaa katsojia ja yrittää saada heidät etsimään tarkoitusta sieltä missä sitä ei ole. Hihittelee vaan jossakin pylvään takana kun rahvas yrittää ymmärtää jotakin mitä ei oikeasti edes voi ymmärtää kun mitään ymmärrettävää ei ole.

Abstraktiin taiteeseen suhtaudun terveen epäluuloisesti, erikoisesti jos kyse on ammattilaisesta joka kiskoo rahaa hyväuskoisilta ihmisiltä.

Opiskelijoiden taloudellista voittoa tavoittelemattomiin töihin voi ehkä ottaa hiukan myönteisemmän kannan. Ilmeisestikin seuraava nimittäin on opiskelijoiden ryhmätyötä.

Mitä minun taiteen tuntemukseeni tulee, niin yhtä hyvin tuon olisi voinut tehdä Pablo Picasso.

Käytävällä oli aiemmin enemmänkin tätä pienikokoisempia piirroksia ja maalauksia, mutta ne oli jo evakuoitu pois kun innostuin näitä kuvailemaan. Jotkut olivat vallan hyvän näköisiäkin.

Koulun kirjastosta kävin myös aiemmin räpsimässä kuvia. Seuraavat näkymät ovat mielestäni hiukan vähemmän kirjastomaisia, mutta kyllä ne SAMK:in Vähärauman kirjastosta vaan ovat.

Ensimmäisessä kuvassa on opiskelijoiden kansiin sidottujen opinnäytetöiden tai päättötöiden hyllyjä. Nämä eivät siis ole mitä tahansa yleisiä runokokoelmia, vaan koulun opiskelijoiden henkisen työn ainutlaatuisia hedelmiä.

Tuollaisen ohuehkon sinikantisen kirjasen minäkin ilmeisesti koen jossakin vaiheessa keitellä kokoon. Tosin haluaisin omaan työhöni rutkasti omaehtoista informatiivista graafista esitystä ja ainakin hienon-hienoja mustavalkoisia viivapiirroksia mukaan. En vaan tiedä missä määrin se on mahdollista. Interaktiivista painetusta kirjasta ei pysty tietenkään tekemään, mutta ältsin ällistyttävää sisältöä pystyy tekemään myös perinteiseen painetttuun sanaan ja sakramenttiin.

Asialinjalla tässä kirjastossa pitäydytään muutenkin visusti. Kaunokirjallisuutta tai vastaavaa ei taida olla kuin hiukan malliksi vaihtokirjojen hyllyssä. En tosin ole sitä tosissani etsinytkään. En yleisesti ottaen osaa pitää kertomakirjallisuutta kuin hetken lohtuna ja paremman tekemisen puutteessa ajan tappamisen välineenä, välikappaleena ilman isompaa itseisarvoa. Tietokirjallisuus on poikaa, se kohentaa itsetuntoa.

Makuupatjat ja sohvan sisältävä kirjaston nurkkaus on kaikkein hienoin ja erikoisin. Vaikkakaan en ole käynyt siellä koisimassa. Ei luulisi että kirjastossa saa makailla selällään, mutta tuossapa ilmeisesti saa.

Onneksi koulun kirjasto sentään on vielä yleensä auki koulupäivinä, vaikka koulun toiminta muuten onkin jo vetäytynyt aika tavalla sordiinolle ja kesälaitumille. Lähiopetus on periaatteessa ainakin meidän kurssilta jo lopahtanut tältä lukukaudelta.

Ruokalassakin on vielä tarjontaa yleisinä koulupäivinä, mutta kesäaikataulun mukaan lounas on vain klo 13:een saakka kun talvikaudella voinee ruokailla jopa aina kello 14:30 saakka. Väkeä on koulussa näin keväällä jo vähemmän kun ruoho alkaa maassa vihertää ja lehtipuut alkavat lykätä lehteä ilmoille.

Sattumoisin olen tullut ajatelleeksi että olisi kiva pystyä simuloimaan ohjelmalla lämmityslaitteen, lämpöpumpun, lämmönvaihtimen, maalämpöpumpun ja talon ilmanvaihdon toimintaa. Epäilemättä se on käytännössä melkoisen haastavaa. Jos vielä pystyisi simuloimaan Auringon lämmön vaikutusta omakotitalon lämpötalouteen niin olisin onneni kukkuloilla, niinsanotusti kusisin hunajaa (henkisesti). Tämä on eräänlainen päättötyöajatus. Ennen sellaista on mielestäni kutsuttu insinöörityöksi.

Tällaisiin kevytmielisiin haaveisiin olen ajautunut kuunneltuani seinäjokelaisen yrittäjän "nollaenergiatalon" esittelyä. En tiedä tuleeko siitä mitään, mutta siinä olisi hieno tavoite. Tarkka simulointi ei ehkä onnistu, mutta hienoa olisi jos pystyisi määrittämään jonkinlaiset todennäköiset "raja-arvot" joiden sisällä todellisuus suurella todennäköisyydellä on. Rakentamisesta ja energiatekniikasta en kylläkään tiedä vielä paljon mitään. Perusarvojen äärellä tässä ollaan. Olen kuullut että rakentaminen on murroksessa. Uudet ajatukset valtaavat alaa. Hometaloja on jo riittävästi, joten vaihteen vuoksi halutaan rakentaa jotakin muuta.

Energiaomavaraisuus on tietysti ylevä ja kirkasotsainen tavoite omakotitalossa, mutta käytännön vaikeudet lienevät siinä talvea ajatellen melkoiset näillä meidän korkeilla leveyksillämme. Nollaenergiatalon nimestä tulee näin äkkipäätä mieleen että sen täytynee olla talvella melkoisen viileä talo.

Sittemmin olen kylläkin sikäli sivistynyt että varsinainen idea siellä taustalla lienee se että kesän ylimääräistä lämpöä pumpataan jemmaan syvälle maan sisälle niin että sitä voidaan talven kylmillä ottaa sieltä käyttöön. Ehkä sellainen nollaenergiatalo todella joskus vielä on mahdollinen. Kanadassa (vanha kansa sanoisi KANAATASSA) taitaa olla kokonainen kylä taloja joissa lämpöä varastoidaan kesällä maaperään talvea varten.

Simulaatioissani en ole ajatellut hyödyntää mitään valmista "Black Box" -kilkettä tai "Milla-Magian Maaginen Musta Laatikko" -tsydeemiä. Ei ole todellista insinöörin ammattitaitoa se että tietää painaa jotakin tiettyä nappulaa valmisohjelmassa. Topattu apinakin pystyisi siihen. Todellista ammattitaitoa on hallita aihepiiri syvällisesti, yksityiskohtaisesti, "from the first principles", insinöörifysiikan ja numeeristen menetelmien kautta, kirkasotsaisesti ja puhtaaksiviljeltyä teoreettista viisautta huokuva Insinöörin ilme säilyttäen.

Elättelen sellaista (harha?)kuvitelmaa että ihan täällä ruohonjuuritasolla pystyisi ehkä laatimaan hyödyllistä avoimen lähdekoodin softaa joka pystyy havainnollistamaan ainakin jotakin oleellista vaikkapa lämmitysjärjestelmästä tai ilmanvaihdosta. Olen koulutukseltani C/C++ ohjelmoija joten mikään epäinhimillinenkään ei voi olla minulle vierasta. Fyysinen todellisuus rulaa, mutta sitä voi myös simuloida, havainnollistaa ja ehkä etsiä sen kautta uusia ratkaisuja.

Ohjelmoija tekee ohjelmansa itse. Bill Gates jää nuolemaan näppejään. Tai onhan hänellä kyllä se kaunis vaimonsa.


Galleria