| Edellinen | Seuraava |
Narsissit koristavat taidemaalari Axel Gallen-Kallelan patsasta Porin puistokatujen risteyksen lähellä, pääkirjaston lähistöllä. Siitä etelään eteläpuistokadulla oli jokin uusikin patsas joka pitäisi muistaa kuvata, kauniilla ilmalla, äkkipäätä katsoen kulmikas pinnaltaan rosoinen ruskea kivi jossa on hieno reikä, epäilemättä erittäin taiteellinen?
Armeijassa tosin opetettiin hiukan seksistiseen sävyyn että missä on reikä, siihen yleensä kuuluu tappi. Ja Suomi-konepistoolin varmistin on kuin nainen: edestä antaa hyvin, keskeltä huonosti ja takaa ei anna ollenkaan.
Toivottavasti minunkin narsissini voivat hyvin siellä kaukana Kihniänkylässä. Niistä pitäisi nousta vartta sipuleistaan maan pinnalle useampaa sorttia. Niiden kukkien medessä ajattelin olevan apumuonaa kevättokkuraisille kimalaisille.
Pääsiäisenä en pääse sipulikukkieni edistystä toteamaan sinne paikan päälle, mutta kesäkukkien siementen kylväminen on jo kovasti mielessä.
Hiukan uusiakin siemeniä on hankittuna toukokuuta varten, jolloin jo uskaltaa suoraan ulos siemeniä kylvää. Pakkanen voi vahingoittaa nuoren kasvin taimen uusia pieniä juuria. Tällä kertaa tosin osa sipulikukista - ne isot rontot - kukkii vasta kesällä, joten vähemmälläkin kesäkukkien siementen määrällä pärjännee.
Tulppaanit menevät huonoiksi niin nopeasti, joten niiden kohdille voisi tiputella siemeniä. Hitaastihan ne lähtevät kasvamaan. Pitäisi 'kouluttaa' sisätiloissa jos haluaa kesäkukkien kehittyvän kukkaan aiemmin, mutta sellaiseen rumbaan en sentään rupea.
Viime kesänä minun kesäkukkieni kylvö (vasta elokuussa!) menikin aivan pipariksi. Niistä siemenistä ei juuri mitään ylös noussut vaikka kastelin niitä kuin Sateen Jumala konsanaan. Vai oliko ikämiehen laimentamaton virtsa ja saunan tulipesän tuhkat kukkasille liian tuhtia lannoitetta?
|
Minun kukkien kasvattamiseni on vaan tällaista elvistelyä, heitän äijämenetelmällä siemenet mäkeen ja katsotaan mitä niistä nousee. Eihän niistä mitään taloudellista hyötyä ole, mutta joskus on hauska kääntyä katsomaan taakseen ja todeta että tuollaistakin on joskus tullut tehtyä. Elämä ei siis aivan turhaa ole ollut. Jossakin piirtyy esiin minunkin jälkeni, jätän sentään jonkinlaisen jäljen tähän maailmaan.
Kirjoja täytyy hankkia aina kun pystyy, se on elämän ehto, jos ei muuten niin kirjaston poistokirjoja.
Nyt on Carl Grimbergin Kansojen historiaa hankittuna jo osaan 10 saakka eli keskiajan loppuun. Eipä se historia enää siitä paranekaan. Näissä kirjoissa on kaksi nidettä yksissä kansissa. Eivät ole aivan saman ikäisiä, tuo vanhin päällyspaperiton (osat 5 - 6, "Roomalaiset") taitaa olla peräisin vuodelta 1957.
Kirjakirpussa on myytävänä kylläkin noin äkkiseltään katsoen aika täydellisen tuntuinen sarja Grimbergin Kansojen historiaa myös tavanomaisina yhden niteen painoksina. Täytyy vaan oivaltaa kääntää se pienillä pyörillä varustettu hyllykkö ovensuussa irti seinästä ja kurkata hyllykön toiselle puolelle.
Pringles-rintamalla näyttää jo melko hyvältä. En tosin tiedä kannattaako niistä tyhjistä putkiloista ensihätiin ihan kirjahyllyä yrittää rakentaa niinkuin kaavailin aiemmassa jutussa #305. Kirjat ovat yllättävän painavia täysinä hyllyllisinä.
DVD-elokuvien hyllykkö tyhjistä Pringles-putkiloista olisi ehkä realistisempi tavoite. En aio sitä ainakaan ensi töikseni liimata kokoon. Helposti purettavan laitoksen kanssa muuttaminen on helpompaa. Enkä aio ihan ekaksi täyttää putkiloita kovettuvalla uretaanivaahdolla. Elokuvalevyt ovat kevyttä tavaraa.
Teen ensin sellaisen kevyen prototyypin, eli yksinkertaisesti kasaan tarpeet päällekkäin. Sopivia levyjä vaan tarvitaan Pringles-pylväiden lisäksi. Niille perunalastuille en edelleenkään ole keksinyt muuta käyttöä kuin syöminen.
Koulupojan päiväkirja 1 - 3 on uskomaton tarina nuoren pojan kirjoittamaksi. Porin Kirjakirpun antimia, eli pääkirjaston poistettuja kirjoja. Kirjoittaja, inkeriläinen Aleksanteri Ahola-Valo oli kuitenkin aivan todellinen henkilö eikä mikään trendikäs vedätys ja fantasiakirjailun kohde.
|
Uskomattoman kypsän tuntuista tekstiä pienen pojan kirjoittamaksi. Koulupoikahan olen itsekin. Nämä netissä kirjoittelut ovat eräänlaisia päiväkirjojani. Vastaavaan graafiseen esitykseen ja piirroksiin en kylläkään taida kyetä. Osat 1 ja 2 ovat melko runsaasti kuvitettuja.
Aarteita yli sadan vuoden takaa. Poika ilmeisesti osasi kirjoittaa sekä suomea että venäjää jo koulua aloitellessaan.
|
Se pelaa ei joka pelkuri on.
Enhän minä näistä peleistä paljon mitään ymmärrä, vaikka olenkin monasti pelannut itseni näännyksiin asti tietokone-pasianssia.
Biljardi on tosimiesten peli. Se sopii insinöörifysiikan ja vektorilaskennan ystäville. Pistää miettimään millaisia täytyy olla kosketusvoimien kun kovat pallot törmäävät toisiinsa. Kovien pallojen törmäys on hyvin lyhytkestoinen tapahtuma eikä niiden muoto ilmeisesti kovinkaan paljon siinä muutu.
Ei kovinkaan kauan aikaa sitten sain suurenmoisen mikro-onnistumisen kokemuksen, eräänlaisen henkisen mikro-orgasmin, tajutessani että tuossa koulun jääkiekko-pelissä kuuluva melu johtuu siitä että reikäisen pelilevyn reikien läpi puristetaan ilmaa joka saa kiekon liukumaan sen päällä pienemmin häviöin.
Epäilemättä ilmaa tarvittaisiin vähemmän jos se tulisi kiekon sisältä. Sellainen kiekko tosin varmaankin olisi painavampi.
No mitäpä tässä. Elämä jatkuu. Johtamisen ja talouden moduli teettää paljon töitä enkä siltikään usko koskaan olevani johtaja missään organisaatiossa. En oikeasti edes halua johtaa ketään. Asiaan liittyy niin vaikeaa problematiikkaa että tuntuu ettei siinä juurikaan olisi mahdollista onnistua.
Jos ihmeen kaupalla saisin sellaiset vankat rahavarat joilla pystyisi perustamaan oman yrityksen niin ... perustaisinko sellaisen todella ... vai olisiko silloinkin houkuttelevampi vaihtoehto häippäistä livohkaan ulkomaille tästä verottajan paratiisista niiden suurten rahojen kanssa.
Hiukan murehduttaa se etten luultavasti tule saamaan hyvää arvosanaa Matematiikka 3 -uusintatentissä, mutta tärkeintä on että saan tentin jotenkuten läpi ja pussitan ne opintopisteet. Onhan tässä vielä aikaa ennen kesää. Omanarvontuntoni kokee kolauksen, mutta ei se minua tuhoa. Matematiikkaan panostaminen on pitemmän aikavälin tavoite. Tentin jälkeen nousen itsekunnioitukseni tuhkasta kuin Fenix-lintu.
Vilpitön tarkoitukseni on edelleen tuottaa edeltäviin vielä keskeneräisiin juttuihin jälkikäteen hyödyllisiä konsepteja diffiksen saloista, vaikka en niistä tentissä hyötyisikään.
Vaikea kuitenkin on kattavaa ja tasalaatuista tulosta saada aikaiseksi. Ne ovat vain pieniä yrityksiä siihen suuntaan. Tasainen työn jälki vaatisi panostamaan aiheeseen paljon enemmän. Siis ihan mitään diffiksen oppikirjaa en yritä saada aikaan.
Aiemmin esittämäni "ratkaisumenetelmä tentistä selviytymiseksi" on liian kunnianhimoinen tavoite. Nämä jutut pystyvät vain hiukan raapaisemaan pintaa. Oikeannäköisen matemaattisen notaation aikaansaaminen on hankalaa. Aihetta pitäisi käsitellä paljon enemmän.
Matematiikkaan ei ole kuninkaantietä!
