Edellinen | Seuraava |
Huonomminkin voisi olla. Opintopisteiden sadan pisteen maaginen raja on rikkoutumassa. Tunnen itseni jo hyvinkin ( 100op / 240op) * 100% eli 42% insinööriksi. Kesällä jo saatan kokea itseni jopa yli 60% insinööriksi.
|
HP-tablettiani pidän kovin siunauksellisena stressileluna, vaikka siitä onkin nettiyhteys vain koulun langattomassa verkossa eikä täällä asunnolla. Kun muut koulussa keskittyneinä masturboivat tauolla älykännyköitään niin minullakin on sentään jotakin tekemistä, luen uutisia tmv.
Kahtena maaliskuun lauantaina koulussa on tuotantotekniikan laboraatioita, jotka eivät kovin paljon lie rasittaneet. Hiukan pneumatiikalla toimivan robotin käpistelyä, alumiinin valamisen kokeilu, kuuden nostokorvan tietokonepiirros plasmaleikkuria varten, sorvausta ja sen sellaista. Kevyttä tutustumista alan työtehtäviin. Meitä AME13SP-kurssilaisia oli ekana lauantaina paikalla kokonaista 4 kappaletta.
Meidän konetekniikan iltakurssimme lie Porissa ensimmäinen jolle on nakitettu tuotantotekniikan laboraatiot. Perinteisesti päiväkoulutuksessa näitä labroja lie teetetty lähinnä "ylioppilasporukalle" jolla ei ole mitään käytännön kokemusta metalli- ja konealan töistä. Eipä ole kyllä minullakaan esittää mitään paperia siitä että olisin varsinaisia metallialan töitä koskaan tehnyt.
Veljeni Pasi luki insinööriksi banaaneiden voimalla. Sittemmin hän ei ole osoittanut suurta kiinnostusta banaaneita kohtaan. Valitettavasti hän ahmi suihinsa kapitalistisia riistobanaaneita eikä reilun kaupan tuotteita joita kaupunginkirjaston esitteessä mainostetaan. Noh, enpä kylläkään oikein tiedä onko reilun kaupan tuotteet hyvä idea. Reilu kauppa kuulostaa jo sinänsä epäilyttävältä termiltä, siinä on ristiriita. Normaalit riistobanaanit saattavat kuluttajasta tuntua reilummilta, edullisemman hintansa vuoksi.
Kaupunginkirjasto aulasta saa myös vuoden 2014 pyöräilykartan johon on merkitty Porin pyörätiet. Valitettavasti tänne Tekunkorpeen ei johda sellaista. Kyllähän nuoret täällä talvellakin pyöräilevät, mutta itse katson olevani liian vanha sellaiseen urheiluun. Olen kaatunut riittävän monta kertaa. Luuni ovat liian arvokkaita katkottaviksi talven liukkailla teillä. Niin kiire ei mihinkään ole että haluaisin sen vuoksi halkaista kalloni tai nyrjäyttää nilkkani.
Porin pyöräilykarttaan on merkitty myös tämä Tekunkorpi, lähtökohtaisesti kaiketi ammattikorkeakoulun asuntola. Se on oheisessa kuvaotteessa keskellä ylhäällä karttanimien "Teknologiakeskus" ja "Kuntorata" yläpuolella rivitalon kaltaisten rakennelmien jono suunnilleen suunnassa koillinen - lounas. Pyörätiet on karttaan merkitty punaisella viivalla.
Omista elintarvikkeistani voin suositella magnesium-tabletteja. Jos on suonenvetoa takajaloissa niin magnesium auttaa siihen. Enää ei ole tarvinnut yöllä herätä suonenvetoon. Varsin tuskallinen herätys jos molemmista koivista vetää suonta yhtä aikaa oikein kunnolla.
Kuumien juomien nautiskelun valmiudet ovat kohentuneet Kihniänkylästä tuodun mukiparin myötä. Näissä on omat tyyliin sopivat lusikkansa juoman hämmentämistä varten.
Olen menettänyt uskoni kaupunginkirjaston vaihtokirjahyllyyn. Hyllyyn kannetut kirjat häviävät eikä mitään tule tilalle. Eräänlaisena elämäntaiteilijana en saata hyväksyä sitä että hyvää tarkoittavaa pyyteetöntä toimintaani ilmeisesti käytetään taloudellisten transaktioiden välikappaleena. Yleisön palvelijana voin toimia, mutta rajansa kaikella.
Kun pyhä henki kävelee takaovesta ulos suoraa katsekontaktia vältellen ja kengänkärkiään tuijottaen, on aika vetää johtopäätökset. Joku vetää julmasti välistä. Luulenpa että näillä säännöillä peli ei tästä jatku minun osaltani.
Uutena porilaisena ja Tekunkorven asukkaana voin täällä äänestää eduskuntavaaleissa huhtikuussa Länsi-Porin lukiossa. Kihniänkylässä äänestämässä käyminen olisi tullut kalliiksi. Sopivan ehdokkaankin olen jo tullut valinneeksi. Näitähän on jo Eetunaukiolla ollut tarjolla avujaan esittelemässä, vaalikiiman vallassa. En äänestä henkilöä, vaan puoluetta.
Yleensä olen suosinut sellaisia naispuolisia ehdokkaita joilla katson olevan jokseenkin heikot valituksi tulemisen mahdollisuudet. Katson että tällöin ääni menee puolueelle eikä yksilölle. Jatkuvuus on puolueessa eikä yksilöissä. Ei sillä että mikään puolue oikeasti olisi 100% äänestämisen arvoinen. Valitsen vähiten huonon vaihtoehdon ja ennenkaikkea pidän mielessä mikä oli se Suomen ainoa poliittinen puolue joka vastusti uutta aselakia. Se oli Persut.
Ääneni ei kanna kauas, mutta äänestämättä jättäminen merkitsisi sitä että luovuttaisin ainoan vaikutusmahdollisuuteni suosiolla aivan väärän tahon hyväksi.
Johtamisen ja talouden moduli on käynnistynyt verkkokursseina. Yritysasiat eivät ole minulle täysin outoja koska olen kohdannut niitä tietojenkäsittelyn erikoisammattitutkinnon (Ohjelmistosuunnittelija C/C++) yhteydessä Raisiossa noin vuonna 2000. Kirjanpitoa olen hiukan harjoitellut joskus kansalaisopiston kurssilla. Täytyy kuitenkin tunnustaa etten koe johtamista ja yritystaloutta oikein omaksi alakseni. Ellen joskus pysty ryhtymään itsenäiseksi yrittäjäksi niin enpä usko näiden asioiden parissa juurikaan pakertelevani. Vaan mitäpä opiskelija ei opintopisteiden toivossa yrittäisi.
Espanjan perusteet 1 -kurssille päätin sitten ilmoittautua. Se alkaa vasta toukokuussa, jolloin koulu on jo hyvinkin alkanut himmailla, eli se on oikeastaan kesäkurssi. Saattaa olla melko kiivastahtinen kuitenkin koska loppuu ennen Juhannusta eli kestää vain puolitoista kuukautta. Toivottavasti tulee viileä ja pilvinen alkukesä. Kenties jopa takatalvi.
Lukemista olisi aivan kauheasti koulunkäynnin vuoksi. Kaikkea ei varmaan jaksa ja ehdi. Viihdettäkin täytyy elämässä olla.
Viihteestä käy esim. oheinen kirjarypäs. Pallosalama on James Bond-kirja jonka takakannessa poseeraa itse Ian Fleming. Kuudes painos on vuodelta 1990. Kirjan fiilis on toki hyvin erilainen kuin elokuvassa, tai oikeastaan elokuvissa koska tästä on tehty myös se Conneryn epävirallinen Bond-leffa.
Vares -kirja on R-kioskin uutta antia, liittyen viimeisimpään elokuvaan jonka katsoin jokseenkin heti Poriin asetuttuani tammikuussa.
Kolme muskettisoturia muistuttaa minua Kihniänkylässä sinnittelevistä kaktuksista. Se on yllättävän runsaasti kuvitettu. Toivottavasti pystyn vielä toukokuussa käymään Kihniänkylässä päästämässä kaktukset ulkoilemaan ja kylvämässä kesäkukkien siemeniä.
Ja Vänrikki Stoolin tarinoista on tuollainenkin vuoden 1975 pokkari-painos olemassa, Paavo Cajanderin suomennoksena.
Matematiikkamodulille olen vihainen kuin Nummisuutareiden Eskon lautapäähärkä, tai jotakin. Tai oikeastaan olen vihoissani siitä etten ole asiassa edistynyt. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kehitän ratkaisumenetelmän Matematiikka 3 -kurssin uusintatentistä suoriutumiseksi. Tai ainakin asioiden hyvin snaijaamiseksi. Voinhan yrittää tenttiä vielä uudestaankin. Kokeen ratkaiseviksi knoppikohdiksi arvaan mm. L'Hospitalin säännön, osamurtoihin jaon, sen integrointimenetelmän joka perustuu ympyrän ominaisuuksiin ja implisiittisen differentiaalin. Tekijöihin jako on myös oleellinen perustaito diffiksessä. Ovelia menetelmiä kaikki tyynni.
Aion valmistautua näihin koettelemuksiin tässä "blokissani", kirjoittamalla niistä juttuja. Kirjoittamalla olen ennenkin asiat ratkaissut, se on minulle luontainen toimintatapa. Selkeä sitoutuminen lisää onnistumisen mahdollisuuksia. Lisäksi juttuihin ehkä piirroksia ja kuvia niin hyvä tulee. Armeijassakin opetettiin että "tulta ja liikettä", eikä se ole niin nökön-nukaa että missä järjestyksessä. Kun vaan pistää kovan rähinän päälle, oikein ison remmin vetämään, niin a vot, johan alkaa Lyyti kirjoitella ja kuso kulkea.
|
Matematiikan kertaukseen tenttiä varten on 3 viikkoa aikaa. Ei tässä silti missään jäniksen selässä olla. Mielenkiintoni matematiikkaan ei ole ohimenevää laatua, vaan aion sitä harrastaa jatkossakin. Kypsänkin herrasmiehen nyt vaan on soveliasta harrastaa matematiikka, vaikkakin sovelluksia painottaen.
Tässä yhteydessä voisin ehkä saman tien kokeilla onko CAS-laskimista oikeasti mihinkään. Luulen että symbolisessa muodossa kaavoja ratkova laskin (Computer Algebra System) olisi sallittu tentissäkin.
Laskimesta (kunhan osaa käyttää sitä) saa kuitenkin vain lopputuloksen, ei ratkaisumenetelmää. Tenttivastauksesta on ennenkaikkea käytävä ilmi miten, mitä menetelmää käyttäen tulokseen on päädytty. Pelkkä lopputulos ei riitä, vaikka se olisi miten oikea. Ratkaisumenetelmän kuvauksena "syötin huolellisesti lähtötiedot ältsin fiksuun CAS-laskimeeni ja se antoi tällaisen vastauksen" ei ole hyväksyttävissä.
Lopputuloksen tarkistuksessa laskimen käyttö on ihan OK. Ja kyllähän sekin auttaa, vaikka ei niitä tehtäviä ihan pelkästään kokeilemalla pystykään kunnialla selvittämään.
Väkisinkin harrastukseni kohdistuu teoreettisiin seikkoihin koska käytännön kanssa on niin vaikea päästä tekemisiin.
|
Olen ikäänkuin nuori opiskelijan planttu joka kohtaa elämässään vaikean probleeman. Marin ja Mian huomattavan kokoisia ja kovin mieltäkiinnittäviä rintarauhasia voi käytännössä olla vaikea päästä manipuloimaan. Niinpä hän kekseliäänä henkilönä mallintaa ne työpajalla ja valaa käsityönä alumiinista nuo mielenkiintonsa kohteet pienoismalleina.
Jotakin konkreettista olen lähtenyt insinööriopintojen kautta hakemaan pitkällisen ohjelmointi-innostukseni jälkeen. Virtuaalinen ei minulle riitä, haluan jotakin todellista, jotakin ihan oikeaa, käsinkosketeltavaa. Virtuaalitissi ei tyydytä, tahdon oikean!
Työelämän todellisuus on kuitenkin toivottoman kaukana.
Surkeaahan se on, mutta minkäs tuolle tekee. Kovin mielelläni tarttuisin johonkin konkreettiseen työprojektiin, "insinöörityöhön", mutta toistaiseksi se on vain aneemisen teoreettisesti mahdollista.
Tietysti 3D-grafiikka voi hiukan lohduttaa virtuaaliähkystä kärsivää. Vaikka se onkin vain piirroksia, niin ne piirrokset kuvaavat periaatteessa todellisia oikeita esineitä, ainakin jossakin suhteessa.
Suhteeni sähköoppiin ja elektroniikkaan on kai kriisiytynyt jonkinlaiseksi viha-rakkaus-suhteeksi. Sähkömagneettinen kenttäteoria houkuttelee, mutta hyödyllisen elektroniikan toteuttamisen käytännön vaikeudet tökkivät pois luotaan. Muiden työn tuloksen käyttö ei oikein innosta. Toisaalta "From the first principles" -lähestymistapa on tuskallisen pitkä ja kivinen polku.
Hoh-hoijaa, ei se kylläkään perustuotannossa tai rakennusteollisuudessa olisi yhtään sen helpompaa. Perusasiat kuten asuminen ja ravinto on onnistuttu tekemään kansalle vaikeiksi. Jäljellä ei ole muuta kuin leipäjono ja sirkushuvit. Virkamiehet ja poliitikot ovat onnistuneet eristämään kansan kaikista todellisen vaikuttamisen mahdollisuuksista. Työt automatisoidaan pois tai tuotanto siirretään muualle. Revi siitä huumoria. Pitkälle kehittynyt tekniikka ei köyhiä auta, päinvastoin se vie todella tärkeät asiat heidän ulottumattomiinsa.
Toimialajohtaja, yksikönjohtaja
Matti Lähdeniemelle
sivulla 80 mainitun
Satakunnan ammattikorkeakoulun
juhliessa satavuotista
tekniikan opetusta Porissa
8.10.1999
SAMK Täydennyskoulutuskeskus ...
Eräs koulun kirjaston ilmainen poistokirja paljastuu lähemmässä tarkastelussa entiselle rehtorille M.Lähdeniemelle noin 15 vuotta sitten annetuksi lahjakirjaksi.
Kyseessä on Suomen Hitsausteknillisen Yhdistyksen (SHY) juhlakirja, 50-vuotishistoriikki jonka ovat historiikkitoimikuntana kirjoittaneet Y.Salminen, T.Rantanen ja L.Basilier.
Hitsaus on nykyisin niin teknistä puuhaa että tavallinen insinööri ei siihen kelpaa, vaan täytyy olla erikseen koulutettu hitsausinsinööri. Kyllähän meillekin silti hitsaustekniikkaa opetetaan, vaikka meistä ei hitsausinsinöörejä tulekaan. Nykyaikainen MIG/MAG-hitsaus on sinänsä suoritustasolla paljon helpompaa kuin vanhanaikainen puikkohitsaus. Hitsauslaitteet ovat kehittyneet hurjan fiksuiksi vekottimiksi.
Lähinnä tuo kirja saa minut ajattelemaan sitä että teknillinen koulu on ehkä aloittanut Porissa noin vuonna 1900. Ehkä se siitä on lähtenyt, teknikoiden koulutuksesta? En tunne koulun historiaa paremmin, mutta tämä nykyinen koulurakennus lie peräisin 1960-luvun alusta. Koulun ruokalassa sapuskaa natustellessani katselen usein ikkunan edessä kasvavia mäntyjä ja mietin olisivatko ne suunnilleen saman ikäisiä, noin 50-vuotiaita? Ammattikorkeakouluksi tämä on tietysti muuttunut vasta myöhemmin.
Tampereen teknillinen oppilaitos on ilmeisesti perustettu jo vuonna 1886. Tähän viittaa koulun kirjaston varastosta poistettu kirja jonka kannesta on ohessa kuvaote. Tampereella on ymmärtääkseni alusta alkaen koulutettu sekä teknikoita että insinöörejä.
Tampere on tietysti äärimmäisen mielenkiintoinen kaupunki jo pelkästää kuuluisien tyttöjensä vuoksi. Vanhassa laulussa väitetään että "Yx tyttö Mikkelistä, se tykkkäs ... arvaas mistä?!" (Oletettavasti: kikkelistä), mutta enpä tiedä onko koko totuus loppusoinnussa. Minulla on sellainen käsitys että Tampereella tavara on arvossaan ja hyvinkin löytää tarvitsijansa. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat ja markkinaraot täyttyvät ilman ylenmääräistä takomistakin.
Sinisiä pillereitä ('Viagra', 'Levitra' tmv) tosin saattaa meikäläinen ikämies tarvita ennenkuin voi tuloksellisesti takoa kenenkään markkinarakoa. Eihän minulla tästä mitään omakohtaista kokemusta voi olla, mutta isot pojat ovat kertoneet, ne joilla on henskelit ja oma pullo lauantaisin (© Ahosen Antti, karvakoiramies noin joskus 1970 Jalasjärvellä).
Tampereella suuri osa suomalaisista tiettävästi oikeasti haluaisi asua. Siellä olisi myös 2-vuotinen jatkokoulutusmahdollisuus jos normitasoinen "Insinöörin ilme"®™ ei täysin tyydytä.
Tosin onpa Porissakin tarjolla TTY:n eli Tampereen Teknillisen Yliopiston järjestämää DI-koulutusta 60 aloituspaikan turvin. Hakuaika on meneillään, kuten oheinen esite kertoo.
Tämä toiminta on Porin keskustassa Yliopistokeskuksessa eli entisen Porin Puuvillan jyhkeissä tiilirakenteisissa tiloissa siellä ison joen rannalla. Olen ohjelmistosuunnittelijan työurani aikana muutaman kerran käynyt työnantajan kustantamalla ohjelmointiin liittyvällä kurssilla siellä "Etelärannassa" ... eikun oho, sori vaan po. "Pohjoisrannassa", joten täysin outo paikka se ei ole. Vaikka en olekaan mikään akateemikko, ainakaan vielä.
Valitettavana pidän sitä että porilainen tarjonta tulevalle dippainssille on pelkästään johtamisen ja tietotekniikan tutkinto-ohjelma. En tuosta johtamisesta niin perusta. Organisaatiojohtamisen verkkokurssilla vaadittava viisisivuinen kirjoitelma persoonallisuusteorioista ja kymmensivuinen analyysi erilaisista motivaatioteorioista on jo ajamassa minut raivohulluuden ja hermoromahduksen partaalle.
Ohjelmistotuotantoonhan aiempi koulutukseni varsinaisesti onkin, mutta olen jo pitkään kaipaillut jotakin konkreettisempaa ja teknisempää. Perinteistä tekniikkaa, vankkoja matemaattis-fysikaalisia perusteita, todellisen elämän hajua ja makua, inhimillisiä perusjuttuja kuten hikeä, verta ja kyyneleitä. Väkeviä tosielämän nesteitä, alkuvoimaisia insinööriyden alkutekijöitä ja teknologisia elementtejä eli alkuaineita, tyyliin maa, vesi, ilma ja tuli. Lisäksi hammaspyöriä, ristikkorakenteita, mekanismeja, konkreettisia materiaaleja, syvällisesti ja suurella tunteella. Halajan paluuta insinööriyden alkulähteille, pääsyä teknologisen kultturimme juurille, teknisten perusarvojen äärelle. Vaadin saada olla mutteri- ja pulttimies sanan täydessä ja oikeassa myönteisessä merkityksessä. Mekaniikka ja sähkömekaniikka on seksikästä ja kiihoittavaa.
Virtuaalinen maitorauhanen ei tunnu aivan täydelliseltä, jotakin uupuu. Virtuaalinänni ei maistu miltään, korkeintaan muovilta.
Mutta tätäpä on aivan liian aikaista murehtia. Insinöörin ilme on mahdollista minulle aikaisintaan vasta joskus kahden ja puolen vuoden kuluttua ja sekin edellyttänee soveltuvaa työharjoittelua joka meikäläiselle vanhalle ukolle lie kiven alla. Yleensä lähdetään siitä että "iltakurssi" eli aikuisopiskelijat eivät tarvitse erillistä työharjoittelua koska ovat todistettavasti jo toimineet työelämässä alan hommissa. Tuo oletus vaan ei välttämättä kaikkiin päde. Olenkohan tässäkin suhteessa onneton väliinputoaja? No ei se mitään, minä selviydyn aina jollakin tavalla. Mikrovaltio Myllynsaari - Insulo de Muelejo ei tuhoudu koskaan milloinkaan, ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana.