Skarpskytte vill jag bli en vacker dag

Edellinen Seuraava

Olen joutunut myymään pois mm. rihlakkoni (ml. 7,62x53R "Russian" luotipiippu) ja hyvän cal .243 kiikarikiväärin. Taittuvaa asetta en usko enää koskaan ostavani, mutta haave hyvästä tarkka-ampujan kivääristä elää edelleen. Haluan osua kenttäolosuhteissa esim. 500 metrin etäisyydeltä jalkapallon kokoiseen maaliin. Ei minulla mitään jalkapalloa vastaan ole, mutta ihmisen pää on suunnilleen sen kokoinen.

Noh, eipä se kaliiperi .243 eli "pilkku-kuustoista" (6,16 mm) kelpaisikaan TA-kisoissa. Tarkka-ampujan kiväärin väljyyden minimi kilpailussa on 6,5 mm, joka kyllä on ballistisesti aika hyvä. Onnitteluni sveduille jotka ovat jo muinoin tuon valinneet sotilaskiväärinsä kaliiberiksi.

Toistaiseksi tarkka-ammunta on kuitenkin vain virtuaalista. Olen aiemmin kehitellyt PHP-ohjelmointikielellä esperantonkielisiä ohjelmia kaliipereille .22 LR eli pienoiskiväärille ja 7,62x39 eli rynnäkkökiväärin kaliiperille, suomalaiselle lyhyelle sotilaskiväärin patruunalle. Ohjelmissa kuvataan maalit MILDOT-tähtäimen läpi. Oikea MILDOT-tähtäin on siitä hieno että se tavallaan vakioi ampujan toimintaympäristön. Näiden ohjelmien käyttöliittymästä ja tuloksista on ohessa muutama näyte.

Noh, täytyy toki heti kärkeen huomauttaa ettei rynnäkkökiväärin 7,62x39 suinkaan ole mikään ihanteellinen TA-kaliiperi. Se on liian pieni pitkille matkoille ja valittu tähän vain yleisyytensä vuoksi. Pitkä kiväärinpatruuna olisi toki parempi valinta kilometriä lähenteleville matkoille laakeamman lentoradan tarjoavan luodin suuremman lähtönopeuden ja paremman tehonsa vuoksi. Pienempiäkin kaliipereja TA-kuvioissa ulkomailla käytettäneen (kuten .223 joka on noin 5,7 mm), mutta meikäläisen lyhyen kivääripatruunan eduksi on mainittava että meikäläisessä peitteisessä maastossa 7,62x39 lie niitä pienempiä kaliipereita parempi vähäisemmän risuherkkyytensä vuoksi.

Oikeassa MILDOT-tähtäimen ristikossa näkyvien halkaisijaltaan 0,2 mrad pallukoiden keskikohtien väli on yhden milliradiaanin suuruinen kulma, joka vastaa esim. yhden kilometrin matkalla noin yhtä metriä kohtisuorassa näkösädettä vastaan. Sadan metrin päässä milliradiaanin kulma on lineaarisesti 10 senttiä ja 400 metrin päässä 40 senttiä. Tarkka-ampuja pyrkii ±0,1 mrad tarkkuuteen ja pääosuma henkilömaaliin pitäisi olla mahdollinen ainakin 400 metrin etäisyydelle hyvällä kiväärillä kaikissa olosuhteissa.

Ja muuten, se perinteisen pitkän kiväärin kaliiperi on laippakantainen 7,62x53R. Se oli nuorelle Suomen valtiolle taloudellisesti ainoa mahdollinen vaihtoehto vuonna 1918. Nuoren Suomen sotilaskiväärit olivat alkuperältään venäläisiä, seikka jota ei usein kuule ääneen mainittavan. Sotasaalista yms. kosmeettisin muutoksin hiukan ehostettuina.

Jatkossa haluan kehittää TA-ohjelmasta HTML5 Canvas version joka toimii ilman palvelinta. Jotakin tällaista olen jo aloitellutkin mikrovaltio Myllynsaaren lähestystön (Ambasado de Memstara Civito de Insulo de Muelejo) uusilla sivuilla.

Vanhojen PHP-ohjelmien toimintalogiikka ei ehkä ole mahdollisimman hyvä, harjoitteluun soveltuva. Nuo vanhat ohjelmat tarjoavat tulokset valmiina kunhan käyttäjä tekee sopivat valinnat. Käytännössä ampujan täytyy kenttäoloissa itse päätellä ampumaetäisyyden mukainen luodin putoama ja sivutuulen vaikutus yms. Todellinen tähtäinkiikari ei myöskään näytä miltä esim. metrin mitta näyttää maalin etäisyydellä.

Näissä kuvissa .22 LR ohjelman tähtäin on kohdistettu 100 metrin etäisyydelle siten että tuolta matkalta ampujahiihtäjien käyttämä pienoiskiväärin luoti osuu ristikon keskikohtaan. Ampumamatka on myös 100 metriä, joten putoama on nolla ristikon keskikohdan suhteen. On valittu oikealle puhaltava heikon puoleinen tuuli 4m/s kulmassa 45° ja ohjelma on päätellyt tämän tuulen kuljettavan luotia oikealle tuolla etäisyydellä noin yhden milliradiaanin suuruisen kulman. Sadan metrin päässä milliradiaanin suuruinen kulma vastaa kymmenen sentin matkaa. Pienoiskiväärin luoti on herkkä sivutuulelle ja pitemmillä matkoilla tuulen vaikutus kasvaa nopeasti.

Niinpä kun riisipeltotyöläisen näköistä itämaista vihollista tähdätään keskelle rintaa, pitäisi luodin osuman oikean keuhkon kohtaan jota punainen pallukka osoittaa. Jos KELTAISELLA VAARALLA Mr. Changilla ("Yellow Peril") on luotiliivit niin hänen ei käy kuinkaan. Toivottavasti rintataskussa oleva taskumatti ei puhkea ja valuta arvokasta sisältöään maahan.

Piekkarin hitaalle luodille yli 200 metrin ampumamatkat ovat epärealistisia, mutta pienoiskivääri on aivan käypäinen ase lyhemmillä matkoilla pehmeisiin maaleihin. Vaimennetulla pienoiskiväärillä varustettu kylmäverinen TA pystyy erikoisesti meluisassa ja sekaisessa kaupunkisodassa toimimaan huomaamattomasti yllättävän lyhyillä matkoilla ja upottamaan tappavia luoteja sisään vihollisten luotiliivien suojattomista kaula- ja kainaloaukoista sentin tarkkuudella. Rivisotilaiden kylväessä silmittömästi ympärilleen tuhansia luoteja yhtä osumaa kohti TA toimii siellä joukossa täysin näkymättömissä ja kuulumattomissa periaatteella laaki ja vainaa.

Rynnäkkökiväärin kaliiperille tarkoitetussa ohjelmassa metsässä piileskelevä vihollinen on 200 metrin etäisyydellä ja ase on kohdistettu 300 metrin matkalle. Kyseessä on oletettavasti hiukan parempi ase. Tavallisella rynkyllä perusnurmiporan olisi vaikea osua maaliin tuolta matkalta yhdellä laukauksella, eikä hänellä sitäpaitsi olisi käytössään optista tähtäintä. Ainakaan hän ei tavoittelisi pääosumaa.

Sivusuuntaista tuulta ei tässä tapauksessa ole lainkaan, joten tuuli ei kuljeta luotia sivusuunnassa. Suoraan kohti tai suoraan poispäin puhaltava tuuli ei juurikaan vaikuta ammuntaan, sillä tuulen nopeus on pieni luodin nopeuteen verrattuna. Myrskytuulella TA tuskin normaalisti ampuu pitemmille matkoille.

Ohjelma on interpoloinut Pauli Salon tarkka-ampujan laskutikun eräistä arvoista että luoti osuu 1,45 milliradiaanin suuruisen kulman tähtäimen ristikon keskustan yläpuolelle. Jos maali olisi 300 metrin etäisyydellä niin luoti osuisi ristikon keskikohtaan. Kun etäisyys kuitenkin on 200 metriä niin hiukan yläviistoon ammuttu luoti ei ole vielä ehtinyt pudota niin alas, vaan sen pitäisi osua vihollista kasvoihin jos tähtäinristikko on rinnan kohdassa. Etäisyydellä 200 metriä puolitoista milliradiaania vastaa 30 sentin matkaa.

Tämä hemmo ei jää henkiin vaikka hänellä olisi luodinkestävä liivi, kypärä päässä ja kasvojen edessä visiiri. Ja taskussa henkivakuutus. Sotilaan kypärä ei suojaa sotilaskiväärin luodin suoralta osumalta, riippumatta siitä onko se terästä vaiko komposiittimateriaalia. Silmiä esim. pölyltä suojaava visiiri on vielä sitäkin heikompi. Kaula-aukon, kainaloiden ja vyötärön kohdalla luotiliivi ei yleensä tarjoa suojaa. Reisissäkin on suuret verisuonet joiden puhkeaminen vähentäisi taistelijan arvon taistelukentällä jokseenkin nollaan.

Nämä otokset siis kuvaavat vanhan PHP-ohjelman toimintalogiikkaa. Parempaa realismia kuitenkin kaivataan. Etäisyys pitäisi oikeastaan arvioida tähtäinkuvasta ja se on hiukankin pitemmillä matkoilla monasti haastavaa. Esimerkiksi pienoiskiväärin luoti putoaa melko nopeasti yli 100 metrin matkoilla ja on käytännössä aika vaikeaa sanoa onko etäisyys 140 metriä vaiko 160 metriä.

Onhan olemassa laser-etäisyysmittareita, mutta valitettavasti paljain silmin näkymätön laser-säde voidaan havaita laitteilla joita vihollisella on käytettävissään. Laser-etäisyysmittarin käyttö paljastaisi tarkka-ampujan olemassaolon ja tarkan sijainnin, vieden siten häneltä ainoan turvan. Niinpä sotilaallinen tarkka-ampuja ei liian aikaisen paljastumisen riskin vuoksi voi käyttää laser-etäisyysmittaria. Hänellä on yleensä mahdollisuus vain yhteen laukaukseen ja se vaatii valmistelua jonka aikana hänen täytyy olla huomaamaton pysyäkseen hengissä ainakin siihen saakka että ehtii lähettää matkaan sen ainoan tarkan laukauksensa.

Tuulen voimakkuutta ja suuntaa ohjelma ei tokikaan pysty simuloimaan sillä tavalla kuin ampuja käytännössä joutuu tuulen arvoimaan. Ohjelma voisi antaa tuulen voimakkuuden ja suunnan. Ampujan on näiden perusteella arvioitava paljonko sivutuuli luotia kuljettaa arvioidun etäisyyden päässä olevan maalin suhteen. Sivuttaisliikettä en ole ajatellut ottaa kuvioihin mukaan, eli maalit eivät liiku sivusuunnassa. Sellainen edellyttäisi ennakon arviointia että luoti osuisi maaliin, siihen kohtaan jossa sivusuunnassa liikuva maali sijaitsee silloin kun luoti sen etäisyydelle ehtii.

Sivutuulella idea on se että ammutaan vastatuuleen niin että sivutuulen vaikutus maalin etäisyydellä tulee kompensoiduksi. Vastaavasti jos maali on kohdistusetäisyyttä kauempana, tähdätään sen verran ylemmäs että luodin putoama kompensoituu. Tällöin täytyy ehkä tähdätä ristikon keskikohdalla maalin ulkopuolelle että osuisi maaliin. "Ammutaan asteikolta"

Pienoiskiväärin tähtäinkuvassa ase on kohdistettu sadalle metrille ja maali on 140 metrin etäisyydellä joten täytyy tähdätä noin 2 milliradiaania osumapistettä korkeammalle. Tuuli puhaltaa vasemmalle 10 metriä sekunnissa 60° kulmassa, joten tuulen vaikutuksen kompensoimiseksi tähtäinristikon keskikohdalla täytyy tähdätä peräti 4 milliradiaania maalista oikealle.

Rynkyn kaliiperin tähtäinkuvassa ase on kohdistettu 300 metrin matkalle, mutta maalin etäisyys on 400 metriä, joten täytyy tähdätä 2 milliradiaania ylemmäs. Tuuli puhaltaa oikealle 6 m/s kohtisuorassa suunnassa näkösadetta vastaan, jonka kompensoimiseksi on tähdättävä maalista runsaat 3 milliradiaania vasemmalle. Maali on tiiliseinän takana, joten pyrimme ampumaan maalista näkyvän osan keskelle.

Vanhaan PHP-ohjelmaan on koetettu sisällyttää liian paljon toimintoja yhteen vaiheeseen. Kaiketi realistisemman ohjelman tulisi toimia ainakin kahdessa vaiheessa. Ensin käyttäjä valitsee maalin ja vallitsevat olosuhteet, sitten hän itsenäisesti arvioi luodin putoaman ja sivutuulen vaikutuksen ja asettaa tähtäyksen. Vasta kun hän arvelee tähtäyksen olevan kohdallaan, hän valitsee ampumisen ja saa nähtäväkseen tuloksen, mihin kohtaan luoti osuisi maalin todellisella etäisyydellä. Ehkä käyttäjä voisi valita millaisia etäisyyksiä hän suunnilleen haluaa harjoitella, esim. 100 - 200 metriä tai 200 - 400 metriä vaiko 400 - 800 metriä, ja ohjelma valitsee satunnaisen harjoituksen tältä väliltä?

On epänormaalia että maalin tarkka etäisyys muka olisi etukäteen tiedossa kenttäolosuhteissa. Pelkästään ampumaradalla tarkoilta lyhyehköiltä vakiomatkoilta (esim. 150 metriä) ampuvat eivät tiedä oikeasta käytännön ampumisesta paljon mitään. Pitkän matkan tarkka-ampujat ovat ampujien eliittiä.

Käytössä täytyisi olla erilliset taulukot tai diagrammit joista nopeasti näkee esim. paljonko tietylle etäisyydelle kohdistetun aseen luoti putoaa tähtäinlinjalta eri etäisyyksille. Pitäisikö Pauli Salon tarkka-ampujan laskutikku toteuttaa ohjelmallisesti? Se tässä nimittäin on ollut lähtökohtana...

MILDOT-tähtäin kattaa tarkasti vain ±5 milliradiaanin suuruisen kulman ristikon keskikohtaan nähden. Tämä tarkoittaa sitä että etäisyyksien suurella vaihteluvälillä ja voimakkailla tuulilla kiinteä asteikko ei ehkä riitä. Epäkohtaa voi osittain lieventää kohdistamalla aseen niin että lyhimmät käytännön ampumamatkat tulevat asteikon ylälaitaan ja pisimmät asteikon alalaitaan. Pitkän matkan TA-kiväärin ristikon keskikohdassa on tällöin kohdistusmatkana luultavasti jotakin aivan muuta kuin se radalla tavallinen 150 metriä.

Niin noh, sitten on tietysti olemassa hintavan puoleisia tähtäimiä joissa ristikon keskikohtaa voi (kuulemma) nopeasti ja tarkasti muuttaa kenttäoloissakin luotettavasti säätöjä "napsauttelemalla" jopa käsineet kädessä. Enpä kuitenkaan menisi luottamaan siihen että minkä tahansa tähtäimen toiminta olisi täysin virheetöntä heti ensimmäisellä laukauksella pienen säädön ja napsuttelun jälkeen.

Suurikaliiperisen kiväärin päälle tuleva tähtäinkiikari joudutaan rakentamaan kestämään melkoisia kiihtyvyyksiä ja sen asetusten täytyy myös pysyä. Säädöt eivät saa lähteä itsekseen vaeltelemaan ammuttaessa. Radalla ahkerasti harjoittelevalle metsästäjälle on ehkä hyväksyttävissä jos kiikarin asetus seuraa säätöä muutamien laukausten viipeellä asetta kohdistettaessa ampumisen tärinän laukaisemana, mutta yksittäisiä laukauksia hyvin vaihteleville etäisyyksille ampuva TA ei voi elää sellaisen epämääräisen tähtäimen kanssa.

MILDOT-tähtäimen asteikolta ampuminen vaatii totuttelua, mutta se on nopeampaa kuin tähtäimen säätöjen kanssa näprääminen ja asettaa tähtäimen säätömekanismin laadulle helpommin ja halvemmalla toteutettavat vaatimukset. Riittää että tähtäin luotettavasti pitää ne säädöt jotka siihen on asetta kohdistetaessa asetettu.

Ehkä noita vanhoja proggiksia ei kuitenkaan kokonaan hyödyttömiksi voi tuomita. Ainakin niissä pääsee hiukan kokeilemaan miten herkkä kokonaisuus on etäisyysarvion ja tuulen nopeuden sekä suunnan arvion laadulle. Tältä pohjalta voisi ratkaista onko esim. pääosuma henkilömaaliin tietyissä oloissa realistinen tavoite kun tunnetaan etäisyyden mahdollinen virhe ja tuulen vaikutuksen mahdollinen virhe. Todellinen MILDOT-tähtäinkiikari ei tietenkään suoraan näytä luodin putoamia eri matkoille, mutta ohjelmassa tuo antaa hiukan tuntumaa siihen miten tarkka etäisyys pitäisi olla että osuma olisi mahdollinen.

Eräs problematiikka tarkka-ammunnassa liittyy ammuntaan esteen ali (tai joissakin tapauksissa ehkä jopa esteen yli, jos este on vaakasuora palkki jonka ali tähtäinlinja kulkee). Maali saataa olla esim. 600 metrin päässä jolloin luodin lentorata on jo melko kaareva. Suora näköyhteys maaliin tähtäinlinjaa pitkin on tietenkin tarpeen, mutta täytyy muistaa ettei luoti lennä tähtäinlinjaa pitkin, vaan enimmäkseen sen yläpuolella. Ampujan ja maalin välissä saatta olla esim. puun oksia tai muita esteitä jotka eivät peitä tähtäinlinjaa, mutta voivat olla luodin kaarevalla lentoradalla. Tällöin täytyy voida päätellä onko luoti matkan varrella vaarassa osua esteisiin. Esteiden etäisyys on otettava huomioon. Hankalimmat esteet ovat siellä jossakin matkan puolivälin paikkeilla ja ne voivat olla jopa metrejä tähtäinlinjan yläpuolella.

Harvahkoltakin vaikuttavan risukon läpi ampuminen pitkälle matkalle on huono ajatus, paitsi jos se risukko on aivan lähellä maalia, jolloin luoti ei risuun osuessaan ja sen vuoksi lentosuuntaa hiukan muuttaessaan ehdi enää osumapistettään paljoakaan muuttaa.

Korkeista tavoitteista huolimatta TA-harjoittelun kalustoni on toistaiseksi vaatimattomalla tasolla. Sakon vanhempi puutukkinen kaliiperiin nähden raskaahko pienoiskivääri huokealla 6-24*50 MILDOT-tähtäimellä. On aseessa sentään säädettävä perä ja tähtäimessä parallaksisäätö sekä valaistava tähtäinristikko. Parallaksisäädön merkitys on siinä että ampujan silmän tarkka sijainti ei vaikuta tähtäyspisteeseen kun etäisyys on säädetty oikein.

Vaikka tuo perunanuijan kokoinen tähtäin on kylläkin .22 LR aseeseen jonkin verran ylimittainen. Kun järjellinen ampumamatka pienoiskiväärillä olisi korkeintaan noin 200 metriä, riittäisi 4 - 6 kertaa suurentava tähtäinkiikari. Piekkarissa ei ole 24-kertaiselle suurennukselle mitään tarvetta ja suuret suurennukset ovat turhan hankalia käyttää.

Objektiivikokona noin 30 mm voisi riittää. Sellaisia ei vaan ollut MILDOT-tähtäiminä saatavissa, ainakaan alemmassa hintaluokassa. Objektiiviltaan pienemmän tähtäimen voisi sijoittaa lyhyemmille jaloille pienemmälle korkeudelle piipun yläpuolelle. Ampujan päätä jäisi vähemmän näkyviin.

Optinen laatu mielestäni käytännössä merkitsee enemmän kuin mitat, mutta halvemmista tähtäimistä ei löydy brassailun aihetta. En pidä zoom-okulaareista, mutta halvemmassa hintaluokassa heikkolaatuinen zoom-okulaari valitettavasti on standardi. Irvokasta sikäli että kiinteä okulaari voisi olla sekä halvempi että parempi.

Kestävyyden suhteen pienoiskiväärien kiikaritähtäimet eivät yleensä ole ongelmallisia koska piekkarin rekyyli on niin vähäinen.


En siltikään ole koulutukseltani tarkka-ampuja ...

Selkeyden vuoksi tulkoon tässä erikseen mainituksi, etten ole varusmiespalveluksessa saanut TA-oppia, enkä ole myöhemminkään reserviläisenä osallistunut niin vaativan erikoisalan toimintaan. Ampujana en ole ollut erikoisempi, ehkä keskiverto. Henkisiltä ominaisuuksilta en tiedä soveltuisinko alalle oikeasti. Olen vaan eräänlainen myöhäisherännäinen joka haaveksii joskus vielä hankkivansa erinomaisen tarkka-ampujan kiväärin reserviläiskäyttöön.

Olen palvellut vain sen 8 kk lähinnä kauniissa Hämeenlinnan kaupungissa 1970-luvun lopulla Linnan ja Suomen kasarmeilla. En siis juurikaan ole hikoillut ankeassa Parolassa, vaikka pataljoonan pääosa oli siellä. Hämeen jääkäripataljoonan yksikkö oli Kranaatinheitinkomppania, eli yksikkö oli HämJP/KrhK. Linnan kasarmi on sittemmin muuttunut tykistömuseoksi, aikoinani siellä oli samaan Panssariprikaatiin kuuluva Jääkäripatteristo eli Jpsto joka harrasti tykkien kanssa operointia. Kyllä ne Jipston tyypit räikeine punaisine kauluslaattoineen varmaan ihan fiksuja olivat, vaikka ivallisesti sanotaankin että "tyhmä saa olla, mutta ei tykkimies". Suomen maineikasta kasarmia en tiedä josko enää on olemassakaan. Se oli jo silloin heikkokuntoinen.

Erikoiskoulukseni oli suojelumies, tai se ainakin oli tarkoitus. Kävin 5 viikkoa kestäneen suojelumieskurssin porilaisen Mannilan Jorman kanssa Upinniemessä Suojelukoulussa. En ollut kurssin paras teoriakokeessa, mutta sijoituin sentään kärkipäähän, olinkohan kuudes? Taso oli mielestäni yllättävän kova. Vanhempi ydinfyysikko, yliopistomies ei hänkään tainnut teoriakokeen perusteella yltää kolmatta sijaa korkeammalle? Suojelukoulu lie melko pian sen jälkeen muuttanut muualle, sisä-Suomeen. Sääli, Upinniemessä Suojelukoululla oli hieno hiekkaranta.

Suojelumiehen pitäisi kuitenkin pystyä ampumaan suojanaamari päässä, joka miehistön osalta sulkee rillipäät ulkopuolelle, koska miehistön naamarin kanssa ei voi käyttää normaaleja silmälaseja. Armeijassa ei tehdä varusteita räätälintyönä miehistöä varten, vaan valitaan tehtäviin sellaiset miehet jotka sopivat olemassa oleviin varusteisiin. Niinpä en käytännössä kurssin jälkeen ole kelvannut suojelumiehen tehtäviin. Kranaatinheittimellä en myöskään koskaan ollut kun on ammuttu kovia.

Varusmiespalveluksen loppuajan palvelin komppaniassa mittausryhmässä ja radiomiehenä ja parissa kertausharjoituksessa olen sittemmin ollut esikunnan viestissä eräänlaisena puhelinmiehenä. Tämä ehkä juontaa käymästäni elektroniikka-asentajan ammattikoulutuksesta. En kylläkään erikoisemmin puhelimista mitään ymmärrä, eikä kertausharjoituksissa ole mahdollisuutta ryhtyä opettelemaan puhelinkeskuksen rakenteen yksityiskohtia. Käytännössä se oli paljolti puhelinlinjan vetoa ja purkamista metsässä puiden oksille kaapelikeloja ja "oravakeppejä" käyttäen sekä esikunnan kenttäpuhelinkeskuksen pystytystä ja siellä päivystämistä.

Kertausharjoituksissa olen jo saavuttanut sotilasurani huipun korpraalin arvon myötä. Arvomerkeistä heikommin perillä oleville paljastettakoon että korpraali on se kaikkein äkäisin sotaherra. Eräs saksalainen korpraali (Adolf Hitler) on lähtemättömästi jäänyt historian kirjojen sivuille. Ilkeät aliupseerit tosin muistavat aina huomauttaa että "korpraali kuuluu miehistöön!"

Pahat kielet nimittävät suojelumiehen hihamerkkiä hevosmiehen tunnukseksi. Se ei kuitenkaan esitä pitkää hevosen naamaa, vaan "kaasunaamaria", vanhanmallista suojanaamaria. Suojelukoulussa meillä oli omat hienot prenikat suntispuvun olkapäillä poleteissa kannettaviksi. Niissä on miekat ristissä naamarin takana. Komppaniassa käyttöön täytyi kuitenkin taas ottaa torvisoittomusiikkia harrastavan ilveksen merkit eli Hämeen jääkäripatajoonan tunnukset.

Eräät ovat niuhottaneet että nuo 9 räkäpäätä ovat valtion omaisuutta. Niin ovatkin! Ne ovat mikrovaltio Myllynsaaren omaisuutta. Myllynsaaren valtio on kansallistanut eli sosialisoinut nuo käyttämättöminä haltuuni jääneet harjoituspatruunat ja ne ovat siis valtion omaisuutta, vaikkakin eri valtion kuin alunperin. Päähineeseen kiinnitetyn sini-valkoisen kokardin sai ottaa muistoksi aivan luvallisesti.

Jotkut luulevat että suojelumies olisi tekemisissä väestönsuojelun kanssa, joten tähdennettäköön että väestö saa sodassa suojella itse itseään, sikäli kuin pystyy. Suojelumiehen toiminta tähtää omien taistelujoukkojen taistelukyvyn ylläpitämiseen, pyrkien suojelemaan näitä mm. vihollisen mahdollisilta kemiallisilta aseilta. Kyse on ABC-aseilta eli ns. joukkotuhoaseilta suojautumisesta. Mahdollisessa ydinsodassa suojelumiehen täytyy yrittää tehdä se mitä on tehtävissä mm. puhdistaen taistelujoukkoja ja kalustoa suojavarusteissa ydinlaskeuman radioaktiivisesta pölystä ennenkuin se aiheuttaa sairastumista. Suojelumieskurssia johtaneen kapteenin näkemyksen mukaan jopa radioaktiivisen pölyn saastuttama näkkileipä eli "vanikka" oli muutettavissa vaarattomaksi sitä tarmokkaasti harjaamalla.


Galleria