Valoa tunnelin päässä?

Edellinen Seuraava

Edellisessä jutussa #292 tuvan vanha viisas hella jo lupaili "valua" eli valoa Porin suunnalta; PORIN VALU. Nyt sitä valua ehkä olisi näkyvissä. Riskinä tunnetusti on että tunnelin päässä näkyvä valo onkin kohti tuleva juna.

Marraskuun lopulla vaikuttaa että voisin ehkä joskus vuodenvaihteen 2014/2015 aikoihin saada Porista asunnon jonka avulla pystyisin jatkamaan opiskelua siellä paikan päällä Vähärauman kampuksella. Toisen opiskeluvuoden syyslukukausi on käytännössä jo lähes menetetty, mutta kevätlukukausi voisi vielä onnistua.

Opiskelu ja kaukana vuosien päässä häämöttävä tutkinto olisivat ainoa mahdollisuus päästä ulos köyhyysloukusta ja hankkia uutta toimeentuloa. Ongelmia ei jatkossakaan matkan varrelta puutu, mutta tämä on ainoa mahdollinen tie jota voi kulkea. Shakkitermiä käyttääkseni kuluneiden vuosien aikana kaikki on ollut pakkosiirtoja. Elämässä ei oikeasti ole ollut vaihtoehtoja.

Eipä silti kannata tuudittautua siihen uskoon että kaikki menisi lupausten mukaan. Minua on vedetty retkuun vuosien varrella jo niin monasti että en enää ihan kaikkeen luota. Takaiskuja ja pettymyksiä epäilemättä on luvassa vastakin. Tämä isältä peritty mökkipahanen ja elinkelvottoman maatilan rippeet ovat ulosotossa ja pahantahtoinen entinen vuokranantaja voi edelleen pistää ne ulosmittaukseen jolloin menetän kaiken. Ei kotia, ei asuntoa, ei rahaa, ei työtä, ei toimeentuloa, ei opiskelumahdollisuutta, ei niin helvetin mitään. Siitä olisi vaikea nousta, enkä kokisi saaneeni oikeutta.

Emme me päähänpotkitut silti ihan kädettömiä ole. Verottajan, velkojien ja verenhimoisten AY-politrukkien kannattaa se muistaa. Jos menettää kaikki kohtuullisen elämän vähimmäisedellytykset niin siitäpä voi äityä katkeraksi. Katkera kehittyy helposti kitkerän kostonhimoiseksi. Mikäpä olisi vaarallisempi vihollinen kuin hän joka kokee kärsineensä katkeraa vääryyttä ns. "oikeuden" nimissä. Kokonaisuuden kannalta ei ole ratkaisevan tärkeää kohdistuuko kosto juuri oikeaan henkilöön. Toinen ja kolmas sukupolvi tai naapuri, työtoveri kelpaa yhtä hyvin. Kokonaisuuden kannalta on oleellista että vääryys tulee kostetuksi. Jos oikeus onkin vääryyttä niin todellinen oikeus täytyy etsiä omasta kädestä eli Jaakko Ilkan sanoin "ei oikeutta maassa saa ken sit' ei itse hanki".

Tämä kannattaa hyeenalaumojen, kohtuuttomien koronkiskojien ja muiden raadonsyöjien painaa visusti kalloonsa. Muuten voi tulla pipi eikä oma äiskä aina voi olla paikalla siihen puhaltamassa.

"Elämä on ihmisen parasta aikaa"
[filosofi Matti Nykänen]

Mahdollisesti saan joululoman jälkeen tammikuussa osallistua toisen lukuvuoden opetukseen ihan paikan päällä Porissa, jos saan sieltä opiskelija-asunnon. Tämä asia pyörii nyt mielessä aivan ympärivuorokautisesti. Sen kautta voi tarjoutua viimeinen mahdollisuuteni päästä uudelleen leivän syrjästä kiinni. Eihän siitä tietenkään välittömästi mitään uutta toimeentuloa voi syntyä, mutta jos kevätlukukausikaan ei onnistu niin jatkossa näyttää pahalta.

Insinöörikoulutuksesta raportoiminen olisi sinänsä mielenkiintoista, mutta olen jo tavallaan pudonnut osittain sen kelkan ulkopuolelle kun kuluvalla syyslukukaudella en ole asunnottomuuden vuoksi pystynyt osallistumaan lähiopetukseen ja tentteihin. Tulevien vuosien opiskelun jatkomahdollisuuksista ei ole mitään varmuutta. Ilman rahaa, ilman työtä ja ilman opintolainaa kolmannen vuoden opiskelu kävisi kovin vaikeaksi. Opintososiaalista luottoakaan tuskin voisin saada. Sikäli en luultavasti muutenkaan pystyisi antamaan insinöörikoulutuksesta hyvää kokonaiskuvaa.

Mutta tuleva kevätlukukausi joka tapauksessa on übertärkeä. Täällä isän mökillä minulla ei ole mitään toimeentulon mahdollisuutta, joten opiskelua on pakkokin yrittää jatkaa. Muuta tietä tulevaisuuteen ei ole olemassa. Voihan olla että työvoimaviranomainen katsoo talvella etten ole ansainnut tarpeeksi opintopisteitä ja vetää työttömyysetuuden pois. Ikävä juttu, mutta minkäs sille tekee. Opiskelun jatkaminen on joka tapauksessa ainoa mahdollisuus enää koskaan saada mitään uutta toimeentuloa. Pakko sitä on yrittää, ei ole vaihtoehtoa.

En enää kuvittele menestyväni koulussa hyvin. Ilman kytkentää työelämään tutkinto jää haaveeksi. Monessa suhteessa luultavasti "tulee takkiin niin että turkki tomajaa" eli yleisesti ottaen huonosti menee. Uskon kuitenkin että pimeydessä voi olla joitakin valonpilkahduksiakin. Pystyn ehkä vaalimaan joitakin projekteja ja työskentelemään niiden parissa mielekkäällä tavalla. Valitettavasti nuo projektit ovat lähinnä vain teoreettisia ja työelämän kannalta vailla suoraa merkitystä. En tule niillä rikastumaan, mutta elämän tahtoa ne voivat ylläpitää.

Voihan olla ettei minusta tulee insinööriä ainakaan Porissa vuonna 2017 ja ehkä ei missään muuallakaan, koskaan myöhemminkään, mutta pyyhettä en koskaan heitä kehään. Pysyn ikuisesti insinöörifysiikan sekä tekniikan ystävänä ja opiskelijana. Se pakkomielle tekee minusta vahvan. Sitä vakaumusta eivät koronkiskojat ja muut verenimijät pysty koskaan minulta pois saamaan.

Kevätlukukaudella pinnistän ja ponnistan parhaani mukaan

Kouristuksenomaisesti myönteisessä hengessä tähän maailmanloppuun valmiiseen maailmaan suhtautuen perussuunnitelma on nyt kuitenkin se että opiskelu jatkuu Porissa joulun jälkeen. Aion osallistua mm. sähkömagnetismin, sähkötekniikan, hitsaustekniikan ja työstötekniikan opiskeluun. Sähkömagnetismi on osa fysiikan opetusta joka jäi ensimmäisenä opintovuonna käsittelemättä, siis "tiedettä" ja sähkötekniikka lie sitten paremminkin käytännön teknisiä ratkaisuja.

Hitsaustekniikkaa en välttämättä osaa kovin paljoa arvostaa, eikä se olisi pakollinen aine, mutta haluan olla hengessä mukana. Se on kuitenkin kurssin lukujärjestyksessä. Hitsaaminen on materiaaliteknisesti arveluttava tapa liitää metalleja toisiinsa. Hitsattujen rakenteiden lujuuteen ja kestävyyteen liittyy paljon ongelmia. Hitsaaminen voi heikentää perusmateriaalin ominaisuuksia.

No jaa, skeptisen asenteeni pohjalta vanhana rasitteena täytynee mainita että laivatelakalla viettämäni vuodet eivät erikoisesti ole kouluttaneet hitsaustekniikan kiihkeäksi rakastajaksi ja ihailijaksi. Kaikkea telakan toilailua ei kuitenkaan ole reilua panna yksin hitsaustekniikan syyksi.

Kaikkein tärkeimmäksi toisen opintovuoden kevätlukukauden ohjelmassa koen ehkä sähkömagnetismiin liittyvät asiat. Minulla kun on se vanha pakkomielle Maxwellin yhtälöistä.

Niin ja matematiikkaa täytyy opiskella lujasti vaikka se ei laajemmin sisällykään meidän kurssin lukujärjestykseen. Vektorianalyysin kukkulat ovat vieläkin valloittamatta. Verkossa syksyllä seuraamani - ymmärtääkseni DI - wanna - be -heeboille eli jatkossa diplomi-insinööriyteen pyrkiville suunnattu - Matematiikka 3 -kurssi ei yltänyt sinne saakka, mutta ehkä sen jatko Matematiikka 4 veisi keväällä perille? Kolmoskurssi on ollut perinteistä diffiksen puurtamista kynän ja paperin kanssa, mutta neloskurssilla ehkä on MathCad-ohjelma apuna.

Teknikko- ja insinöörikoulutuksessa käytetyt fysiikan oppikirjat ovat mielenkiintoinen keräilykohde. Vaikka eihän minulla näitä vielä kovin montaa ole. Lennart Simonsin Fysiikka korkeakouluja varten, toinen painos edustaa 1960-luvun oppeja.

Oheinen englanninkielinen University Physics on peräisin 1950-luvulta, mutta on hiukan syvällisempi. Se on silti vahvasti teknisesti suuntautunut eikä mikään yliopiston elämästä mitään tietämättömien mustaa aukkoaan kaivelevien teoreettisten persikkaposkien päänalunen.

1960-luvulta on myös oheinen Teknillisen koulun fysiikka. Sitä ovat siis teknikoksi opiskelleet aikoinaan lukeneet. Teknikoita ei enää koulutetakaan. Teknikot ymmärtääkseni olivat paremminkin käytännön miehiä, kun taas insinöörin ilme on perinteisesti edellyttänyt hiukan vahvempaa teoreettista suuntausta.

1960-luvun kirjoissa hiukan ärsyttävästi esitellään vielä putkitekniikkaa, mutta transistoritkin sentään mainitaan.

Väinö Valkolan Teknillinen fysiikka on klassikko vuodelta 1920. Siihen voi suhtautua ainoastaan kunnioittavasti vaikka se ei insinööritieteiden nykyistä huippua edustakaan.

Eiväthän nuo tavalliset fysiikan oppikirjat käsittele esim. sähkömagneettista kenttäteoriaa kovinkaan syvällisesti. Syvällisempi tieto sähkömagnetismista vaatii sitä himoitsemaani vektorianalyysiä omituisine symboleineen, siis diffiksen soveltamista 3D-avaruuden vektoreihin.

Vielä minä ne saamarin Maxwellin yhtälöt selätän, se on pakko, vaikka se ei meidän kurssin opintiehen sisällykään. Kone- ja tuotantotekniikan opiskelussa painoarvoa on toki monella muulla asialla. Ja kyllä minä työstötekniikasta periaatteessa olen kiinnostunut, varsinkin numeerisesti ohjatuista työstökeskuksista jotka toimivat ohjelmallisesti. Koneistaminen on kallis valmistustekniikka joten sarjatuotannossa sujuvampi automatisoitu vaihtoehto olisi suotava, mutta periaatteessa se on kiehtovaa.

Oppikoulun kirja vuodelta 1900

Tuotannon kanssa ihan oikeasti tekemisiin pääseminen on tunnetusti ongelmallista, varsinkin tällä Dalai Laman hallituskaudella (vitsi-vitsi, oikeasti [talous]LAMA ei ole herra Dalai Laman keksintö tai hänen syytään).

Vaikeaahan yksin olisi joka tapauksessa mitään merkittävämpää luoda vaikka ajat parantuisivatkin. Rutiinihommiin ei vanhoja oteta uusiksi työntekijöiksi. Suunnittelussa ja tuotekehityksessä lie sijaa vain kaikkein terävimmälle kärjelle. Oman yritystoiminnan käynnistämiseen tarvittaisiin lujasti (velatonta) pääomaa koska omaa tuotetta ei ihan noin vaan yhtäkkiä maasta polkaista.

Vanha kunnon tekniikka ei ole vanhentunut. Tietokone, musiikkisoitin ja älykännykkä eivät ratkaise kaikkea. Digitalisointi ei yksin pelasta maailmaa. Mekaniikalla on merkitystä. Tekniikka ei ole ihmisen vihollinen. Tekniikka tuottaa ratkaisuja ihmisten tarpeisiin. Todellisuudessa merkittävimmät tarpeemme ovat mekaniikan ja perinteisen tekniikan vaikutuspiirissä.

1970-luvun hedelmiä

Uskon että tavallisellekin sähkötekniikalle olisi uusiakin sovellusmahdollisuuksia. Kaiken ei tarvitse olla mahdollisimman suurta ja raskasta. Esimerkiksi kevyeen kolmipyörään soveltuva pyörä jonka navan sisällä suoraan on sähkömoottori joka voi alamäessä toimia myös generaattorina.

Polkupyörän tekniikalla voisi ehkä toteuttaa talvikäyttöönkin sopivan katetun kevyen ajoneuvon joka toimisi osittain ihmisen poljinvoimalla ja osittain ladatulla akkusähköllä. Katteen päällä voisi olla aurinkopaneelit jonka kautta akut latautuvat aurinkoisella säällä. Polkimista ei olisi suoraa mekaanista yhteyttä vetopyöriin.

Sähkömoottori suoraan pyörän navassa parantaisi hyötysuhdetta, pienentäisi häviöitä. Voimansiirtoakseleita ei tarvittaisi. Kaikki pyörät voisivat olla vetäviä, ohjaavia, jousitettuja ja jarruilla varustettuja. Ympäristöystävällinen vaihtoehto alle 20 kilometrin matkoihin noin 40 tuntikilometrin nopeudella. Ekologinen kauppakassi. Sarjatuotannossa sen hinta ehkä jäisi mielekkäälle tasolle?

Tuo kevyt katettu kolmipyörä voisi olla 1½ metriä pitkä. Niitä voisi ehkä kytkeä peräkkäin jopa kymmenkunta 15 metriä pitkäksi letkaksi joka toimisi yhtenä kokonaisuutena esim. työmatkaliikenteessä. Ohjausvastuu olisi etummaisella kolmipyörällä. Muut voisivat vaikkapa surffailla netissä tai tehdä töitään lievän polkemisen ohella. Nuo yhteenkytketyt kolmipyörät voisivat ehkä tehdä uukkarin eli U-käännöksen alle 3 metriä leveällä tiellä kiltisti peräkkäin kulkien kuin köyhän talon porsaat, edellisen ajoneuvon jälkiä tarkasti seuraten.

Kytkinkappaleen täytyisi mahdollistaa ajo epätasaisella tiellä ja pieni kääntymissäde niin että "ajoneuvoyhdistelmä" pystyisi kääntymään sujuvasti ja pujottelemaan esteiden ohi. Kytkinkappaleen läpi voisi kulkea myös sähköenergiaa. Epäilemättä monen kolmipyörän yhteenkytketty letka vaatisi yksittäisestä ajoneuvosta poikkeavaa automaattista ajokäytöksen kontrollointia. Ohjaussignaaleiden täytyisi tulla ohjaavasta ajoneuvosta, joten ohjauslaitteista ei ehkä olisi suoraa yhteyttä pyöriin. Ehkä tuo kevyt kolmipyörä jopa kelluisi vedessä ja erikoisjärjestelyin kävisi vesikulkuneuvosta tai lumikelkasta?

Kolme kevyttä kolmipyörää yhteen kytkettynä olisi alle 5 metriä pitkä ja kun leveys olisi noin 80 cm niin niitä mahtuisi kaksi rinnakkain tavalliseen pysäköintiruutuun. Raideleveys olisi noin 70 cm ja tokihan tuollainen kevyt ajoneuvo tarvitsisi maantietä turvallisemman liikenneympäristön. En tiedä mikä sen status olisi liikenteessä, saisiko sillä ajaa pyörätiellä? Pientareelle se ei kuitenkaan mahtuisi. Täällä Kihniänkylässä pyöräteistä ei ole tietoakaan eikä pyörätietä tänne periferiaan koskaan ehkä tulekaan, kuten ei tule kunnallista viemäriverkostoakaan. Leveähkö 3-pyöräinen sähköpolkupyörä ei tänne erikoisesti sopisi, mutta kenties taajamiin. Hyvä tuote löytäisi markkinansa, ellei Sortaja-Suomesta, niin sitten jostakin muualta.

Pohjan ja katteen hyvä ratkaisu olisi kriittisen tärkeä. Sisään ja ulos kulkeminen tulisi olla melko helppoa eikä ovi silti saisi olla vaarassa repeytyä saranoiltaan tuulenpuuskassa. Uusilla materiaaleilla ja ennakkoluulottomalla suunnittelulla se ehkä onnistuisi. Ajattelisin että kevyen kolmipyörän kuomu voisi siirtyä eteen tai taakse kiskoja pitkin kuin toisen maailmansodan hävittäjälentokoneen ohjaamon kate.

Kuitenkin kaiketikin. Fysiikan ja mekaniikan maailma on mahtava vaikka mitään konkreettista ei itse pystyisikään siihen kontribuoimaan. 3D-grafiikka ja graafinen esitys ylipäätään on kova juttu. Ainakin sillä saralla haluaisin vielä jotakin saada aikaan ihan oikeasti.

Himoan hallita sähkömagneettisen kenttäteorian maailman

Kuuluisa TV:ssä esiintynyt huvittava salainen agentti Maxwell Smart ei keksinyt Maxwellin yhtälöitä. Vakava brittiläinen tiedemies James Clerk Maxwell keksi ne.

Neuvostoliiton aikainen A.I.Kitaigorodskin kirjoittama pienehkö käännöskirja 1970-luvun lopulta kertoo osassa 3 "Elektronit" jotakin myös sähkömagneettisesta kentästä. Tämä "Fysiikkaa kaikille" sarjan osa on toki popularisoitu opus, ei mikään varsinainen oppikirja.

Ainakin vanhemman venäläisen näkemyksen mukaan radion keksi venäläinen fyysikko Aleksandr Popov. Lännessä asiasta on vallalla hiukan erilainen käsityskanta. Totuus ja kauneus ovat tulkitsijan silmässä. Neukuissakin on kuitenkin tehty paljon hyvää, vaikka sitä järjestelmää niin hanakasti haukutaankin.

Sähkömagneettinen kenttäteoria on se oljenkorsi johon tarraudun elämän myrskyissä. Haluan hallita vektorianalyysin ja Maxwellin yhtälöiden käytön. Vaikka koneinsinöörin ei varmaankaan pitäisi tietää niistä yhtikäs mitään.

Syteen tai saveen, mutta vektorianalyysin sekä sähkömagneettisen kenttäteorian soveltamisen haluan hanskata. Olkoon vaikka viimeinen tekoni. Surullisenkuuluisan Repo-radion aikoihin Lapuan asemalla päällikkönä työskennellyt kauhavalainen ammattikoulun opettajamme T. Karjanlahti arvosti näitä juttuja suuresti Kurikassa 1970-luvun keskivaiheilla, joten en lepää haudassa ennenkuin niistä jotakin snaijaan syvällisesti. Poliittisesti elektroniikka-asentajalinjamme opettaja oli aivan eri linjoilla kuin punasävytteistä vasenta laitaa edustanut esimiehensä Eino S. Repo, joten siinä suhteessa hän ei ehkä erikoisesti YLE:n hommissa radio- ja TV-asemalla viihtynyt.

Tekniikan Kaavasto - insinööriopiskelijan ainoa/paras ystävä?

Tammertekniikan Tekniikan Kaavastoa saa tietääkseni ammattikorkeakoulussa käyttää kaikissa alan tenteissä. Sisältää matematiikan, fysiikan ja lujuusopin kaavoja. Mikään oppikirja tämä ei ole.

Oheinen eksemplaari on ulkoasultaan hiukan kulahtanut, mutta sisältö on tallella ja se on tärkeintä. Toinen painos vuodelta 2001, Otan koulun kirjaston poistokirja. Olikohan hinta yhden euron kolmasosa, sillä tarjous oli joskus kolme käytöstä poistettua kirjaa eurolla.

Matematiikan ja fysiikan perusteet eivät ole oleellisesti muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana, joten kirja ei tarvitse olla upouusi. Vaihtoehto tuolle ainakin matematiikassa olisi minulle lähemmin tuntematon "MAOL" joka kuitenkin lie enempi lukioon suuntautunut?

Muitakin kaavakirjoja tenteissä joskus sallitaan ja niitä on tarjolla laaja spektri. Ratkaisumenetelmä täytyy yleensä osata itse, kaavakirja ei sitä eteen työnnä. Kaavakirjan käyttöä ei pidetä lunttaamisena.

Koneenrakentajan taulukkokirja on alan suomalaisia uranuurtajia. Sen ensimmäinen painos on vuodelta 1986. Oheinen kirjaston poistokirja on kuudetta painosta vuodelta 1994. Tällä nimellä taulukkokirjaa ilmestyi 11 painosta vuoteen 2000 saakka, jonka jälkeen sen nimeksi 12:nnessa painoksessa vuonna 2002 muuttui Tekniikan taulukkokirja. Oheinen kappale on 18. painos vuodelta 2010, porilaisen kirjakaupan käytetty alennuskirja, noin puoleen hintaan. Siis oleellisesti saman materiaalin 12:nnella painoksella oli tuo uusi nimi ja tämä on sen seitsemäs inkarnaatio uudella nimellään.

Uudempia versioita samasta teemasta on myös saatavilla kirjakaupoissa, mutta hinnat ovat minun makuuni melkoisen suolaisia. Epäilemättä moni insinöörin titteliä himoitseva opiskelija kuitenkin pulittaa korkean hinnan vaikka joutuisi sen vuoksi luopumaan taivasosuudestaan ja lupaamaan sielunsa sekä sydänverensä belsebuubille.

Kaavakirjaa täytyy osata käyttää. Periaatteet on osattava ulkoa, yksityiskohdat voi tarkistaa kaavakirjasta. Kaikkia kaavoja ei tarvitse muistaa ulkoa. Ratkaisumetelmän osaaminen on taito sinänsä eikä kaavakirja sitä opeta. Oppikirjat ovat eri asia. Ja täytyyhän kaavakirjojen kirjoittajienkin saada elää (ja rikastua).

Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta nomografiaa ja graafista esitystä. Sitä symboloivat oheiset hiukan vanhahkot oppikirjat.

Elättelen sitkeästi sellaista haavekuvaa että voisin vielä joskus tuottaa hyödyllisiä nomogrammeja ja graafisia esityksiä. Matematiikka 3 -kurssin antaman shokkihoidon jälkeen en voi enää pitää itseäni matemaattisesti lahjakkaana, mutta kyllä topattu apinakin oppii kun aikansa opettelee.

Esimerkiksi (näin minulle on kryptografia-kontekstissä kerrottu) jos suurelle apinalaumalle annettaisiin kirjoituskoneet ja äärettömästi aikaa, niin ennen pitkää joku niistä paviaaneista näpyttelisi satunnaisesti näppistä hakaten William Shakespearen kootut teokset virheettömästi kannesta kanteen. En epäile tätä sillä kryptoanalyytikko ei voi valehdella.

Kihniänkylän kuumimmat uutiset

Kyllä Peräseinäjoen Kihniällä vaan sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Turha kuvitella etteikö täällä haja-asutusalueella maaseudun rauhassa muka mitään tapahdu! Uutisreportteri on hereillä ja muistiinpanovälineet käsillä.

Kallis keraaminen reikäpohjainen kukkaruukku ei ole kestänyt ulkoilmassa, vaan on alkanut lohkeilla. Siitä ei lohkea pelkästään maalia pinnasta, vaan itse ruukun materiaali hajoaa. Aija-paija. Vakava tapaus. Ulkomaanpellet voisivat hiukan katsoa minkä laatuista keramiikkaa valmistavat ja kalliilla hinnalla myyvät. Kuolonuhreilta on sentään vältytty.

Puuro miehen tiellä pitää. Lohdullista on löytää lapsuudesta tuttu Elovena-tyttönen vielä kaurahiutalepaketin kyljestä.

Tosin muistaakseni tytöllä oli ennen pitempi tukka ja taisi olla oikein tuhdit letit. Neitosen ulkoasu lie jonkin verran muuttunut vuosien varrella. Suhteellisen nuorekkaalta ja hyvinvoivalta hän kuitenkin edelleen vaikuttaa. En tunne hänen elämänvaiheitaan yksityiskohtaisemmin.

Pikkulintujen ruokahalu on ehtymätön. Niitä kulkee täällä kymmenittäin aterioimassa. Jotkut röyhkeät tai uteliaat yksilöt kurkkivat ikkunoista sisään.

Nämä kyltymättömät pikkuvintiöt, siivekkäät minihirviöt syövät minut kohta perikatoon. Auringonkukan siemeniä on mennyt jo 10 kiloa vaikka talvi ei ole vielä kunnolla alkanutkaan.

Niinpä rahtasin polkupyörän tarakalla kyläkaupasta kahden kilometrin päästä 25 kilon siemensäkin näiden lentävien suursyömäreiden ravinnoksi. Tuollaisen lastin kanssa saa jo polkupyörällä hiukan taiteilla sillä ajo-ominaisuudet muuttuvat. Mutta onpa isäkin aikoinaan Monark-mopedilla kuljetellut uskomattomia kuormia.

"Syö kuin lintu, painonsa päivässä." Nyt uskon että sanonnassa on vinha perä.

Nyt seisoo numerokyltti tanakasti kiinni isänmaassa!

Tiennumerokyltti oli ennen lähellä Niementietä, mutta se ei siellä menestynyt. Vanha lauta johon se oli kiinnitetty oli katkennut ja kaatunut.

Niinpä siirsin kyltin uuteen paikkaan peltoni kulmaan kujani vierelle. Muovinen ilmastointiputken pätkä on upotettu maahan ja sen päällä on painekyllästetty lankku johon naulasin numerokyltin kiinni. Ympärillä on suojana vanhoja kumirenkaita. Tämä rakennelma ei helposti lahoa. Tuossa se on suojassa lumitöiltä, ruohonleikkureilta, maataloustyökoneilta ja muilta rasitteilta.

Kuvat on otettu samoissa valaistusolosuhtessa kohti etelää aamuhämärissä kello kymmenen jälkeen, yksi ilman salamaa ja toinen salaman kanssa. Kuten näkyy, heijastaa numerokyltti aika hyvin salaman valoa. Toki Aurinko oli jo noussut ja periaatteessa oli valoisaa. Tärähtämätön kuva ASA 100-asetuksella oli vaikea joten kuva on hiukan pehmeä.

Punainen muovikeppi ei ole mikään aurausmerkki, vaan se osoittaa maanmittausinsinöörin tilaa lohkoessaan asettaman rajan naapuria vasten. Punaisten viinimarjojen pensas on enimmäkseen minun puolellani. Kalakosken Mauno -vainaa väitti että olisin lapsena kyykkinyt kakkimassa tuossa kohdassa ja että siitä olisi marjapensas saanut alkunsa, mutta se ei pidä paikkaansa.

Tältä näyttää tilalleni johtava kuja, pääsisäänkäynti mikrovaltio Myllynsaaren (Insulo de Muelejo) alueelle Niementien suunnasta. Mikrovaltiosta itsestään tosin näkyy vain joitakin puunlatvoja sieltä Petäys-tilan rakennusten takaa. Isompi punainen hirsirakennus on se mylly jonka mukaan mikrovaltio on saanut nimensä. Kuvassa etualalla oleva tumma kynnetty pelto ei ole minun omaisuuttani, vaan kuulunee Espoossa ja Espanjassa asuvalle ökymaanomistajattarelle.

Joulukuusta kun en koskaan ole laittanut, niin Joulun kunniaksi pistin numerokyltin reikiin roikkumaan pari joutavaa heijastinta. Yksi heijastin on Säästöpankin lahja ja toinen on jostakin kodin kemikaalipakkauksesta, onkohan TOLU vaiko WC-Ankka siinä mainostuksen kohteena. WC:tä minulla ei kylläkään ole, laiska olen siivoamaan enkä ole ollut Säästöpankin asiakas enää kolmeenkymmeneen vuoteen.


Galleria